Kahvila Aaltopelti.

Eilissä alkuhiminöissä kerroin joillekin suunnitelmistani sijoittaa pari pakillista osittain pyöräspesifejä työkalujani kesän ajaksi Suvilahden voimala-alueella toukokuun viimeisenä päivänä aukeavaan kesäkahvila Aaltopeltiin tarkoituksena hoidella omat ja kahvilan toimijoiden pyörien pikkukorjaukset.

Tulin siinä sivussa ajatelleeksi, että koska Aaltopeltiin tullaan suurilta osin pyörällä, ja mä kuitenkin vietän aikaani siellä jonnin verran paljon (kahvila on kavereideni yhdistyksen ja pyrin itse viettämään mahdollisimman ketiskesän vältellen “oikeita” kesätöitä, nyt kun siihen on vielä pieni mahdollisuus…), voisin rasvailla, pumppailla ja kiristellä myös asiakkaiden pyöriä paikalla ollessani. Puhuin asiasta kahvilaa pyörittävien kanssa ja he olivat alustavasti erittäin kiinnostuneita ehdotuksestani. Koska myös eilen yksivuotisjuhlissa jengi osoitti kiinnostusta asiaa kohtaan jopa ehdottaen itseään hommaan aina silloin tällöin, niin ajattelin kysäistä, olisko yksivaihde.netin jengillä mahdollisesti kiinnostusta tulla toteuttamaan jonkinlaista kerranviikossa korjailusessioita, jossa asiakkaiden pyöriä rasvailtais ja kiristeltäis. Itse voisin kesä- ja elokuussa kantaa päävastuun läsnäolosta, mutta onko tässä muiden mielestä jotain, mitä voitais yksivaihteen nimissä duunata?? Esimerkiksi hankkia jonkun Kallion kauppiaan sponsoroimaan öljyt ja antamaan vaikka -10% alea korjaushommista jos Aaltopellistä lähetetään…?

Kommentia. Tarkoitus ei ole kilpailla korjaushommissa paikallisten puljujen kanssa, vaan toteuttaa saman henkistä settiä kuin tossa yksivaihde-yleisötapahtumassa ollaan pohdittu. Aaltopelti- yhdistys on myös painanut kovasti hommia kahvilan saattamiseksi entistä ehommaksi tänä vuonna, ja sen toimintaperiaatteen huomioiden sopisi allekirjoittaneen mielestä mukavasti yhteistyökumppaniksi.

Jos alustukseni on epäselvää suomea, johtunee se eilisen aiheuttamasta huteruudesta…

-Sebu

Idis on ihan luksus, kuitenkin valtaosa sinne tulevista kapineista on todnäk parhaat päivänsä nähneitä peruspyöriä, jotka kaipaavat ainakin rasvausta ja kiristelyä.

Noita alekeissejä en sillai mieti, se voi antaa vähän kummallista tatsia siihen toimintaan, mutta rehellisesti voi neuvoa hyvään lafkaan huollattamaan. Tietty jos jostain saatais rasvat taloon, niin sehän olis pop, mutta miten sen tekis kauniisti? En tiedä.

Kuten totesin, niin mulla saattais heinäkuussa olla aikaa palloilla siellä. En voi luvata vielä mitään, mutta ei mahdoton ajatus.

K

mukana.

konkeli - 17:42, En voi luvata vielä mitään, mutta ei mahdoton ajatus. K
Tuntuis jotensakin parhaalta, että kenenkään ei hirveesti tarvis lupailla kovin paljoa. Tarkoitan siis, että ei ole tarkoitus järjestää viikottaista pyöräfestaria, vaan toteuttaa jotain pienieleistä, mutta toivottavasti jossain määrin jatkuvaa huomionosoitusta Helsinkiläiselle pyöräilylle. Mulla on siis mielessä lähinnä, että paikalla olisi jatkuvasti paikkausvehkeet, pumput ja ketjuöljyt asiakkaiden käytössä, sekä joskus ennaltasovitusti jotkut käyttelemässä näitä asiakkaiden puolesta sekä mahdollisesti indikoimassa suuremmat viat.

En näe sponsoreiden tai yhteistyökumppaneiden käyttämistä ongelmallisena, koska sekä kahvila, että yksivaihde.net ovat voittoa tuottamattomia yhdistyksiä/yhteisöjä ja rohkenisin väittää, että sillä pieteetillä millä normikesäpolkija ajokkiaan huoltaa, ketjujen rasvailu ei asiakkaita yhdeltäkään yritykseltä vie. Päinvastoin, saattaapa joku ottaa kehotuksen tosissaan ja viedä pyöränsä asinmukaiseen huoltoon uuden markettischaissen hankkimisen sijaan.

Rai.

Edit: tosta yhteistyötahosta vielä, jos yleisesti halutaan olla sitoutumatta kehenkään kaupalliseen toimijaan, ei sekään mielestäni ole mitenkään huono periaatepäätös. Mutta en, niin kuin sanottu, näe myöskään ongelmallisena “vaihtaa palveluksia”, eli firma äxän mahdollisesti luovuttaessa litkut ja paikat, mestoilta löytyy kyseisen firman mahdolisesti alennukseen oikeuttavia flaijereita… Tästä en tosin muistaakseni puhunut Aaltopeltiläisten kanssa vielä, niiden mielipidehän tässä tietysti painaa myös.

Onkos siellä tänään porukkaa paikalla jos tulisi katsastamaan meininkiä iltapäivällä?

Ei taida olla. Ainakaan remppatalkooilmoitusta ei mun korviin ole tullut. Aukeaa tän kuun vika päivä.

Edit: mutta jos viikonloppuisin ajelee ohi, niin saatamme löytyä paikalta. Suuremmat rempat terassin ja tiiviin sisätilan suhteen ovat aikalailla tehty, mutta jonninverran on vielä tehtävää…

Hemmetin hyvä idea, kannatan! vaikkakin en fyysisesti pääse tukemaan toimintaa olen hengessä mukana.