Pari vuotta sitten piti harjotella uudestaan ajamaan pyörällä, lujempaa. Pösömixtellä pääsi kiinni vauhdinsyrjään, mutta eihän sitä siihen voinu jättää. Muun muassa jalkajarru, no jarrut yleensä, tuntu olevan vähän tiellä. Keväällä 2013 onnellisten sattumien kautta Olmo tuli mun elämään. Vauhti vaan kasvo, huhhuh olihan se siistii.
Runko tosiaan on kierrätyskamaa, ikuisessa lainassa tällä hetkellä minulla. Iso kiitos siitä Andrej. Ensikasaus kaikenlaisilla, kaikilta mukavilta, kilteiltä ja ihanilta ihmisiltä saaduilla, lainatuilla ja myös ostetuilla osilla. Osilla, joista en sillä hetkellä tiennyt hölkäsen pöläystä, tärkeintä oli päästä ajamaan. Ja ajamaan päästiin. Pikkuhiljaa, muun muassa pepun puutuessa, tuli tarve ja halu vähän uusia kalustoa. Tässä ollaan nyt, tadaa!
(Tähän väliin tärkee kiitos Heskelille aka ninja-kaipaiselle ja Susijussille PETOlinnun sulasta. Antaa kuulkaas voimaa ja nopeutta.)
olmo sanremo 52x52 dedacciai tuubelo
kiekot mavic, on-one, dt, gator
sr edge, 42 velosolo, 17t eai-kopio
sylvain track,blb,exustar(paskat)
slr flow lady
100mm stemmi, sopiva tanko, hyvät tuppelot
sulka
En oo asiasta varma, mutta veikkaan, että ihana Olmo on vielä ihanammasta putkesta kuin tuo uusi Zero Uno. Uus on aika peruskamaa ja vanhempi oli jotain tosi ohkasta. Ei kannata tehdä tällä sellaista oululaistyyppistä lukkotestiä…
