HUG BikeShop <3 Yksivaihde

Tervehdys kaikille!

Ja ihan alkuun myös kiitokset ylläpidolle meidän huomioimisesta FB-sivuillanne! :slight_smile:

Aika pitkä matka ollaan poljettu siitä (ei kuitenkaan ihan pelkästään paikallamme), kun tällä foorumilla kyseltiin näkemyksiänne vasta perusteilla olleen yrityksemme tueksi. Putiikki laitettiin siis pystyyn viime syksynä virallisesti ja nyt ollaan viimein saavutettu välillä aika ylitsepääsemättömänkin haastavilta tuntuneiden osuuksien jälkeen se etappi, että verkkokauppamme on auki: www.hugbikeshop.fi

Liikettäkin availemme hiljalleen, vaikka olisimmekin kyllä toivoneet sen olleen jo auki jo kuukausia sitten ja aluksi avaamme lähinnä vain verkkokaupan noutopaikkana. Kaikki ei kuitenkaan aina mene ihan suunnitelmien mukaan tosielämässä ja paikka on edelleen remontin alla, eivätkä kaikki aikataulut ikävä kyllä edes meidän vaikutusvallassamme… Esimerkiksi täysipainoisen toimintamme kannalta melko välttämätöntä perustarvetta, nimittäin jonkin asteista WC-ratkaisua on nyt kiinteistön omistajan toimesta suunniteltu ja rakennettu noin viiden kuukauden ajan. No, valmistuessaan siitä tulee varmasti todella hieno ja meidänkin asiakkaamme pääsevät toivottavasti jo aika pian nauttimaan tästä Helsingin hienoimmasta (tai ainakin pisimpään rakenteilla olleesta) maanalaisesta käymälästä hädän yllättäessä!

Joka tapauksessa olemme toiveikkaita, että saattaisimme saada paikan ihan “oikeastikin” avattua jo noin kuukauden sisällä. Ja vaikka tila ei vielä olekaan ihan täydessä loistossaan, tutustumaan saa toki jo tulla! :slight_smile:

Verkkokauppaan olemme myös panostaneet aika paljon ja toivottavasti se näkyykin? Kaupan toteutus on kokonaisuudessaan tehty omin voimin, joten mahdollinen palautekin tulee suoraan oikeaan osoitteeseen! :sunglasses: Verkkokauppaan tulemme tietenkin panostamaan jatkossakin, sillä se on meidän ainoa näyteikkunamme ulkomaailmaan ja se väline, jolla toivon mukaan suurin osa muusta toiminnastamme rahoitetaan. Lisäksi ajan mittaan koko sivustomme olisi tarkoitus muuttua yhteisöllisempään suuntaan ja tarjota luontevaa jatkoa fyysisessä tilassa tapahtuvalle toiminnalle.

Nyt on tosin ihan rehellisyyden nimissä todettava, että onhan se valikoima vielä toistaiseksi tämän foorumin laatua ja yksilöllisyyttä janoavalle porukalle aika suppea ja geneerinen. Tällä hetkellä kun kaikki omat resurssimme ovat menneet lähinnä kaupan saamiseksi ylipäätään toimintaan jonkinlaisella tyydyttävällä perusvalikoimalla.

Voin onneksi kuitenkin kertoa, että monia hienoja edustuksia on sinne kevään mittaan tulossa ja tietenkin kaiken aikaa etsimme myös uusia kiinnostavia tuotteita ja edustuksia. Niin ja hyviä ehdotuksia otetaan tietenkin myös enemmän kuin mielellään vastaan, sillä kauppahan on olemassa asiakkaitamme, eli juuri teitä varten!

Siellä on tällä hetkellä erityisesti muutamia pahasti puutteellisia kategorioita. Korjausta asiaan on kuitenkin tulossa jo todennäköisesti aika pian.

Esimerkiksi runkoihin ja haarukoihin. Meillä on edelleen neuvottelut kesken erään jenkkivalmistajan kanssa - jonka nimen moni ehkä jo arvaakin - mutta emme ikävä kyllä voi vielä ihan virallisesti sitä julkistaa. Tällä hetkellä siinä on kuitenkin kyse lähinnä muodollisuuksista, eli melko varmasti uskallamme jo luvata, että ainakin yksi hieno runkovalmistaja on tulossa Amerikan länsirannikolta, jonka tuotteet ovat olleet täällä päin toistaiseksi varsin kiven alla… Tässä kategoriassa ylipäätään tulemme panostamaan laadukkaisiin teräsrunkoihin ja todennäköisesti muitakin edustuksia hieman eri hintakategorioista on tulossa.

Ja tiedoksi, että meillä on myös jakelukanava olemassa monille kiinnostaville merkeille, joita emme kuitenkaan vielä ole saaneet varastoon/verkkokauppaan asti. Tässä kuitenkin mainittuna muutamia valmistajia, joita ei vielä löydy verkkokaupasta, mutta joiden tuotteita voi jo ainakin kysellä (mahdollisesti tilatakin n. 1-3 viikon toimitusajalla, mutta joitakin tuotteita emme välttämättä saa tällä hetkellä tilattua yksittäin):

Tiedustella voi esim. mailitse: henri@hugbikeshop.fi

Lopuksi vielä haluaisimme kiittää Yksivaihteen porukkaa kaikesta tähän asti saamastamme tuesta täältä tarjoamalla alennuskoodin verkkokauppaamme:

Kyseisellä koodilla saatte 5% alennuksen kaikista tuotteista ostoskorissa, siis myös jo valmiiksi alennetuista! Koodi on voimassa 31.7.2015 asti ja sitä voi käyttää niin monta kertaa kuin haluaa.

Tämä on toki julkinen foorumi, mutta älkää mielellään silti levittäkö koodia tarkoituksella tämän foorumin ulkopuolelle, kiitos!

Nähdään maan alla! :wink:

-Henri / HUG

Onnea matkaan!

Ihan kiva saitti. Vaikka noi sivun yläosaan scrollatessa fiksaantuvat navigaatiot ovatkin muotia just nyt, niin toi nykyinen systeemi vie neljäsosan meikän läppärin ruututilasta kun rullaan alaspäin. :slight_smile: Header ja tuo kategoriaheader ovat myös aika korkeat, joutuu scrollailemaan suotta vaikka kivan näköinen toki onkin.

Olikos tuo Underground kivijalan lempinimi vai mitenkä? Info-osiossa vaan puhutaan siitä. Saitin sloganista Love deeper. Go underground. tulee mieleen foorumin käyttäjä munarkki.

Ei hitto, ottakaa pois tuo skrollatessa mukana pysyvä valikko tai poistakaa toi logo siitä (korvatkaa tekstillä?), jolloin sen valikon saa pienemmäksi. Palaa päreet ihan totaalisesti kun se hyökkää yhtäkkiä esiin kuin Kosovon yöstä ja syö 1/4 ruudusta.

Näköjään Samps ehdotti samaa :slight_smile:

Iso yläpalkki häiritsi muakin läppärin näytöllä. Muutoin ihan toimiva sivusto ja tuotteet kiinnostaa. Varmasti tulee käytettyä/käytyä.

Samps - 4:59, 17.3.2015 » Saitin sloganista [i]Love deeper. Go underground.[/i] tulee mieleen foorumin käyttäjä munarkki.
Kiitos, hyvät kikattelut näin tiistaiaamuun.

Onks teillä varmasti vessa vain rakenteilla vai pyöräparkki, kun noin kauan menee?
http://assets.inhabitat.com/wp-content/blogs.dir/1/files/2013/06/Giken-Eco-Cycle-Underground-Bike-Park-2.jpg

Joo yläpalkkia vois vähän pienentää, niin kuin muutkin ovat todenneet. Muuten ihan kivan oloinen. Kirjoitusvirheet vähän häiritsee (ks. Rossini ja Raleight).

Muutenkin tossa Raleighissa iski silmään, että siinä näyttäisi olevan Reynolds 531-tarra ja sivuilla mainostetaan olevan kyseistä putkea, mutta painoksi on ilmoitettu 3,6 kiloa, mikä viittaisi Hi-Teniin. Vähän petetty olo mulle ainakin tulis, jos ostaisin tarroitettua viemäriputkea. Korjatkaa toki jos olen väärässä.

Uomo - 8:33, 17.3.2015 » Joo yläpalkkia vois vähän pienentää, niin kuin muutkin ovat todenneet. Muuten ihan kivan oloinen. Kirjoitusvirheet vähän häiritsee (ks. Rossini ja Raleight). Muutenkin tossa Raleighissa iski silmään, että siinä näyttäisi olevan Reynolds 531-tarra ja sivuilla mainostetaan olevan kyseistä putkea, mutta painoksi on ilmoitettu 3,6 kiloa, mikä viittaisi Hi-Teniin. Vähän petetty olo mulle ainakin tulis, jos ostaisin tarroitettua viemäriputkea. Korjatkaa toki jos olen väärässä.
Tämä. De Rosa -> De Rossia??? Toki Daniele De Rossi on hieno mies ja kova futari.

noissa rakenteluhommissa pitäis melkein itellä olla aina joku kaiken kokenut rakennusmestari konsulttina potkimassa vauhtia jos tahtoo järkevässä aikataulussa saada valmista.

vielä leveäkantaista sinkularatasta verkkokaupan valikoimaan niin houkutus uusia koko krossarin voimansiirto teiltä tilaamalla alkaa olla vastustamaton.

Ymmärsinkö nyt oikein, että paikka on auki, mutta saattaa olla kiinnikin, remontista johtuen? :smiley:

Tsekkailin nopeasti noita sivuja läpi ja itsekään en lämmennyt tuolla isolle kuvapalkille. Läppärillä kotona se haittasi sivujen sujuvaa käyttöä, töissä isommalla näytöllä oli siedettävä. Silti se tekee minusta sivuista turhan raskaat ja myös epäselvät, sillä kun klikkaa jotain tuoteosiota, tulee ensin tuo palkki, sitten skrollataan alas ja päästään vasta itse asiaan.

Mutta muuten: tsemppiä! Pitääkin katsastaa läpi toi teidän rengasvalikoimanne nyt kevään alettua.

Onnea uuden liikkeen toimintaan.

Aika paljon parannusehdotuksia olisi eritysesti valikoimaan mutta kaikkea ei tähän pysty laittamaan. Mainittakoon kuitenkin fixi- ja sinkularattaat osio, joka sisältää ostokelvotonta kamaa. Michen tunnetusti skeidaa laatua sekä Cavon koneistuksen laadun pystyy päättelemään jo kuvista.

Nii, ja millo ne bileet?

Jes, kiitti taas näistä! Saitin yläpalkki tosiaan on havaittu selkeästi ongelmaksi, erityisesti keskikokoisilla läppäreillä (13-15"), joissa kuitenkaan mobiilimoodi ei vielä aktivoidu. Juuri tuon koon laitteilla omakin testaaminenkin on jäänyt vähäisemmäksi kun on keskitytty enemmän niihin ääripäihin. Pitänee siis säätää sitä vielä.

Bileet on sitten, kun saadaan vessa valmiiksi, niin vieraiden ei tarvitsisi kuseskella nurkkiin (ei olla ihan niin UG) ja kellaritilan omistaja saisi muutkin vielä tällä hetkellä työn alla olevat hommat tehtyä, niin siellä mahtuisi vähän olemaan… Ehkä jo kuukauden sisään, mutta ei ikävä kyllä ole meistä riippuvainen se aikataulu…

vittu miten ärsyttävät sivut. onks bileissä ilmasta kekee? tuun roilottaa
t. 15 tuumanen kurkistin 2880x1800 pikselillä

ghz - 22:26, 17.3.2015 » vittu miten ärsyttävät sivut
Ratsujääkärikomp. Menty niin näyttävyys edellä, ettei oo enää ees näyttävää. Käytettävyys aika heikko, ei paljo houkuta selailemaan.

Samaa mitä kaikki muutkin sanovat; potentiaaliset asiakkaat tahtovat mahdollisimman monta tuotetta ruudulleen, sopivan kokoisilla tuotekuvilla varustettuna. Ei ole mitään järkevää selitystä sille, että 95% kuvaruudun pinta-alasta menee irrelevanttiin jättikuvaan tai banneriin.

Annoin mahdollisuuden ja yritin selata mutta en vaan millään jaksanut n. viittä klikkausta pidemmälle. Ottakaa huomioon kun yksinkertaistatte sivuston.

Joo sivuihin sama. Monesti mennään mettään ku lähtään tekemään hienoja sivuja.

Miettisin myös, miten toimituskuluja vois saada matalammaks. Ei huvittas maksaa Suomessa 20 euron tuotteesta 12 euroa posteja.

Tämä:

ziGo - 23:35, 17.3.2015 » Ei huvittas maksaa Suomessa 20 euron tuotteesta 12 euroa posteja.
En tilannut, koska postikulut liian suolaiset.

^+1