Hiuksien halkomista, ero harjoituskilpurin ja kilpurin välillä?

Itelläni jonkunverran, joskin huomattavan vähän, tietoa wanhoista pyöristä. Kiitoksia Tuure vastauksesta, jotain noin kattavaa odotinkin.

Tosin en mä sillä teräksisellä harjotuskilpapyörälläkään talvisin aja. vaikka ehkä pitäs

Kiitos ystävällisestä vastaanotosta, tulipa taas jäljestäpäin lukien niin kovin poleeminen “vuodatus” … mitähän sitä on taas päässä pyörinyt …

Sitä ihan lämpeni aiheeseen, kun omassa nuoruudessa edes se vähän parempikin pyörä oli kuin se olisi ollut kuussa. Jo jokin 650 markkaa retkipyörästä oli joskus '70 -luvulla kova raha sekin. Sitä pyörää sitten huolsi ja sipisteli aivan onnessaan. Nyt penikat jättävät pyöränsä pihalle sateeseen… no se.

Se on niin, että halvallakin vehkeellä pärjää. Oikeasti. Ja sillä voi jopa kilpaillakin. Ihan menestyksekkäästi. Minua vain joskus häiritsee kaikkien mahdollisten käsitteiden sekoittuminen ja sekaantuminen. Tarpeeksi kun myllätään, niin kukaan ei tiedä enää mistään mitään. Sitten häviävät ne ihan perusasiatkin.

Minä vain halusin korostaa sen äärimmilleen viilatun ja kaikissa kompromisseissaan tunnustetusti onnistuneen tuotteen ainutlaatuisuutta, sitä että jotkut harvat vehkeet kelpasivat kaikille ikään, säätyyn ja uskontokuntaan katsomatta. NE olivat sitten ne oman aikakautensa tunnustetut “täysiveriset”. Ne Stradivariukset, jotka soivat paremmin kuin ne muut aikalaisensa. Moni taho kuitenkin teki niitä pyöriä, mutta oikeasti hyviä pyöriä onnistui tekemään vain muutama harva ja valittu. Sitä asiaa ei saa hämärtää. Se on väheksymistä. Se on kuin vertaisi kirpputorin latomaalareita hollantilaisiin mestareihin. (yritän olla suistumatta nykytaiteeseen)

Joskus 1977 oli TM:ssä juttua Harry Hannuksen kilpurista, Crescent 92320 “AC” mallista, jossa se AC meinasi “All Campagnolo” ilmaisua. Lue: Tosi kova juttu siis.

Hieno pyörä, mutta siitäkin oli vain viisi eri runkokokoa… 21-25 tuumaiset. Kuitenkin: huippuvehkeet tehtiin oikeasti jo tuolloin yhden sentin välein ja se tosi kova kampe tehtiin aina mittojen mukaan. Aivan aina.

Eli se silloinen Suomen Kovin Polkija joutui hänkin alistumaan sen kovan taloudellisen pakon edessä. Parasta ei voinut saada. Mutta pystyi saamaan riittävän hyvän. Ja aivan varmasti hän myös treenasi halvemmalla kakkospyörällä. Tuo Cressu (sic!) muuten painoi 10,5 kiloa. - Ihan tosi. Sen hinta oli noin 3000 markkaa. En muista sen italialaisen titaani Passonin tarkkaa ajankohtaa, mutta muistan sen hinnan. 38 000 markkaa. Ajatus siitä veti nuoren miehen ilmeen jo lasimaiseksi. (ohut putkinen teelmä, jonka materiaali oli kimmomoduliltaan vain puolet teräksen vastaavasta arvosta. Samaa roskaa kuin nämä venäläiset jalokivin koristellut pyörät. - tulipa sanottua tuokin.)

Tuo mennyt aika on minusta aivan kivenheiton päässä… ja nyt ei enää edes tiedetä, mitä tarkoittaa “harjoituskilpuri”. Voi elämän kevät… Ovathan nämä ajat paremmiksi muuttuneet, ja niin sen pitää tietenkin ollakin, mutta panee tämä nyt vähän norskumaan nokan kautta sylkeä… Nyt näinä aikoina tosiaan edullisenkin pyörän pystyy rutistamaan tuohon 6,8 kilon rajalle, ja vedin tosiaan tuon 10 grammaa ihan omasta päästäni… korjataan se nyt muotoon, että hyvin lähelle kuitenkin sallittua rajaa. Ja nousupäivinä aivan varmasti lähemmäksi kuin 200 grammaa. Tuo on liian paljon vuorelle vietäväksi, tuo näkyy jo laskennallisesti ajassa. Näin minä kuitenkin luulen.

Mistä minäkään kuitenkaan enää mitään tiedän. Kaikki tieto on lehtien ja netin varassa. Lehtiä kirjoittavat poikaset, jotka eivät tunne enää rahan mahtia ja sen pakotusta, (kun eivät enää tiedä mikä on harjoituskilpuri), ja nettiinhän kuka tahansa voi kirjoittaa aivan mitä tahansa.

===

Tuli tuo mielenkiintoinen kommentti kehityksen hidastamisesta… asia on vaikea. Kyseessä on kuitenkin urheilulaji, vaikka se jo ammattimaista onkin, ja se ei varsinaisesti saisi olla rahasta kiinni. Sitä America Cup syndroomaa halutaan välttää, ja ihan syystä. Sen nuorenkin kaverin on oltava sillä 2500 euron pyörällään “melkein” jo samalla viivalla siinä taistossa. Minusta on hyvä, että tuosta asiasta pidetään kuitenkin kiinni. Sillä pyörän hinnalla ei olisi mitään ylärajaa, jos sen paino päästettäisiin jonnekin 3 kilon tietämille ja tällä tarkoittaen sitä, että vähimmäispainoa ei olisi ollenkaan. Kyllä se 6,8 kiloon pääseminenkin maksaa jo rahaa. Se etu olisi miljoona luokan polkijoille ja tehtaan leivissä ajaville jo ihan kohtuuton.

Kaikilla asioilla on kääntöpuolensa. Nyt se sitten ehkä vähän hidastaa kehitystä. Onpahan valmistajilla jotain lobattavaa tulevina vuosina… :sunglasses:

Tuure

-.-

Otan sen verran väitettäni takaisin, että ei kyse ole oikeastaan “kehityksen hidastamisesta” sillä kokoajanhan noita kevyempiä ja kevyempiä runkoja/osasarjoja kehitetään. Se, että rajan ylittämiseen tarvitaan tuollaisia vippaskonsteja, kuten edellä mainittiin, on taas hiukan kyseenalaista. Tuo yhdenvertaisen kilpakaluston takaaminen kaikille on toki hyvä peruste, enkä sitä tullut ajatelleeksikaan.

Huipputasolla homma ei tosin ole enää rahasta kiinni, joten siellä soisi ajettavan niillä kaikista edistyneimmillä vehkeillä, joten siinä mielessä painoraja toimii kehityksen hidastajana. Alemmilla tasoilla, joilla kamat saatetaan jopa joutua ostamaan itse, tuo yhdenvertaisuusperiaate sen sijaan on hyvinkin tärkeä.

Kevyin pyörä lienee se joku sakemannin Storck, joka oli muistaakseni alle 4kg. Siinä ei tosin ollut enää 2x10 voimansiirtoa, vaan takalehtien määrä taisi olla 6. Ei siis hyväksytä.

edit. Ei ollut Storck ja paino oli ~3,2kg. Tästä

Hiusten halkomistahan tämäkin määrittely on, sillä mielestäni Tuure kertoi varsinaisesti Gran Tour - ja vast. tason tiimipyöristä.
Ideahan on se nykyään, että tämän vuoden tiimipyörän hiukan vahvennettu versio myydään seuraavana vuonna malliston huippukilpapyöränä kaikelle kansalle. Tuuren tiukan määritelmän mukaisia kilpapyöriä ei saisi näet muut kuin tiimikuskit.

Itse pidän kyllä esim. 80-luvun Olmon, Colnagon ym. paremman ( = kalliimman pään )pään malliston maantiepyöriä ihan oikeina kilpapyörinä SM-, kunto, yms. kansallisen tason ajoissa.

JT

kai se on gios nakattava paalattavaks, ei kai tommosta slx-runkoa voi 85kg poika ajaa?

Columbuksen paksuudet… SL ja SLX näyttää eroavan SL:tä siinä, että SLX:ssä on nuo kierteiset vahvistukset. SLX tuntuu kestävän miun alla aivan kelvollisesti. Tämä siis sen jälkeen, kun Olmon tehtaan kasausmoka oli korjattu. Painoa siis 92kg ja ajotyyli on on “huoleton”, aka hypin kanttareilta jne. Pyörä siis 58cm Olmo Sintex ratapyörä.

Tämäkin pyörä on ollu kisarassina aikoinaan ja nyt sillä on suhattu kadulla vissiin 3 vuotta. Eikä tuo nyt ainakaan vielä löysältä tunnu.

Joten Pete, ei ehken kannata hötkyillä sen paalauksen kanssa… :smiley:

ok O=)

jiima - 16:22, 24.9.2010 » [Columbuksen](http://www.equusbicycle.com/bike/columbus/columbuschart.htm) paksuudet.. SL ja SLX näyttää eroavan SL:tä siinä, että SLX:ssä on nuo kierteiset vahvistukset. SLX tuntuu kestävän miun alla aivan kelvollisesti. Tämä siis sen jälkeen, kun Olmon tehtaan kasausmoka oli korjattu. Painoa siis 92kg ja ajotyyli on on "huoleton", aka hypin kanttareilta jne. Pyörä siis 58cm Olmo Sintex ratapyörä. Tämäkin pyörä on ollu kisarassina aikoinaan ja nyt sillä on suhattu kadulla vissiin 3 vuotta. Eikä tuo nyt ainakaan vielä löysältä tunnu. Joten Pete, ei ehken kannata hötkyillä sen paalauksen kanssa.. :D
Samoin. Alla myös Olmon Sintex , myös c-c 58 cm, mutta SPX-putkilla.

Ostaessani vertasin Olmoa samanikäiseen ja -kokoiseen Colnagon Superiin, jossa oli SLX-putket. 80-kiloisen 187cm- varteni alla Olmo tuntui tykymmältä, ja kolnaakkeli hiukan pehmeämmältä. No, oikeastaan valinnan ratkaisi lopuksi pyörien väri Sintexin eduksi :slight_smile:

JT

Entisajan harjoituskilpapyörä on nykyään saksasta tilatty 999€ cyclocrossari, niillähän puolet f-foorumin porukasta ajelee.

Barely UCI-legal -fillarin saa kasaan jo alle parilla tonnilla: eBay noname-kiinarunko + hiilarituubikiekot joltain alibaba-veijarilta, Rivalit ja jotkut perus WCS-putkiosat nyljetyllä SLR:llä. Kevyt on mutta ennemmin ajaisin kymppikiloisella wanhalla teräspyörällä.

^steel rules!

Iteasiassa miun pyörä on 56.5cm C-C, joten tässä nähdään miten nuo putket vaihtuu… Siun pyörä on sit sitä “isompaa” mallia. Oletan, että tuota isommat on kaikki sit SPX-putkea.

jiima - 18:55, 24.9.2010 »

[quote]

Iteasiassa miun pyörä on 56.5cm C-C, joten tässä nähdään miten nuo putket vaihtuu… Siun pyörä on sit sitä “isompaa” mallia. Oletan, että tuota isommat on kaikki sit SPX-putkea.

Jep, näin on. Siinä lienee sitten Olmoilla n. parisataa g rungon painossa eroa SLX:n ja SPX:n välillä.

JT

JT: Itse pidän kyllä esim. 80-luvun Olmon, Colnagon ym. paremman ( = kalliimman pään )
pään malliston maantiepyöriä ihan oikeina kilpapyörinä SM-, kunto, yms. kansallisen tason ajoissa.

Ja niin kyllä pidän minäkin. Ehdottomasti. Pois minusta sellainen, että edes ajattelisin jotain muuta.

Rokpete: kai se on gios nakattava paalattavaks, ei kai tommosta slx-runkoa voi 85kg poika ajaa?

Jaa-a… 190 senttinen Mario Cipollini painoi 78 kiloa… jos olet edes hiukkaakaan lyhyempi, niin ihan sen Gioksen tähden ehkä pitäisi rutistaa se kymmenen kiloa pois ? 8-P

(Tässä sanomisessa on nyt tosiaan kieli poskessa, kun itsellä on vielä 118, alaspäin kuitenkin menossa koko ajan.)

===

Harjoituskilpuri on minusta aina hyvä pyörä, mittasuhteiltaanhan sekin on “oikea”, ja kestää siis omistajallaan sitä jatkuvaa ajamista. Kerrassaan järkipeli. Minulle - huom. minulle - sellainen kapistus on tuo rungoltaan 2,7 kiloinen ja haarukaltaan 900 grammainen 92316 “herrcykel” ja minun “kilpapyöräni” on tuo huomattavasti kevyempi 92318 “träningsracer”. Rungoltaan tuota jälkimmäistä enää 150 grammaa kevyemmät Merckx Corsa Extrat maksavat näemmä käytettyinäkin sen 3000 euroa, tai semmoisia summia niistä ainakin pyydetään. Ehh… taidanpa jättää väliin.

Kaikissa noissa em. pyörissä on kuitenkin sama geometria, ja samaltahan ne siis silloin myös tuntuvat ajossa. (no 61 senttistä Merckxiä en ole sattuneesta syystä ajanut.) Hyvää kevyttä kiekkoa alle vanhaankin peliin, ja modernisoi vain niitä vaihteita ihan haluamallaan tavalla.

Hyvä ja jäykkyydeltään (huom. se on se varsinainen “juttu” siinä, eikä se suurin mahdollinen vetolujuus) … ja mitoiltaan omistajalleen sopiva runko on aina arvokas omistajalleen, ja siihen kannattaa kyllä ripustaa vaikka aivan uudetkin osat. Uusia tuollaisia runkoja ei oikein tehdä enää, ja ne vanhat hyvät rungot kannattaa kyllä aina panna talteen ja säästää. Pöljin mahdollinen juttu on taluttaa ne räystään alle ruostumaan piloille.

Osasarjoja saa 400-600 sataan, ja ne + vanha pyörä satasen hintaluokassa + lujasti vaivaa, niin saa todella hienon pyörän. Hyvässä lykyssä kahvat + siirtäjät + uusi takanapa saattavat riittää täyteen modernisointiin. - Tuosta on kyllä lyhyt matka ihan täyteenkin uuteen osasarjaan. Silleen oudosti ne irralliset osat ovat hinnoiteltu. Vanhassa pyörässä yleensä se pienempi etulätkä on sökö. Yksi ratkaisu vanhaan pyörään sopiviksi uusiksi kammiksi on minusta esim. tuossa:

-Kestävät teräsrattaat vieläpä. Ja hinta on varmasti sangen sopiva. Oletan (huom. oletan) tuon olevan 113 / 43,5 (siis 41 ja 46 mm) etäisyys suhteella.

===

Niistä muutamasta sadasta grammasta tai jopa kilon tai edes kahden erosta ei kannattaisi minusta edes kauheasti keskustella. Vanhasta pyörästä voi tehdä mukavasti palapelin, ja vaihtaa siihen aina parempaa osaa, kun sopivaa tulee vastaa. Vanhaa voi muokata, ja siihen viitsii vaihtaa osia niin että se oikeasti sopii käyttäjälleen, toisin kuin johonkin uuteen, mihin valmistaja on pistänyt sävy sävyyn niin satulan kuin renkaatkin. Kynnys vaihtaa itselle sopivammat osat silloin siihen uuteen pyörään on jo aika korkealla.

Minulla ovat kaikki omat pyörät “herrainpyöriä” tai “harjoituskilpapyöriä”, ja hyvin noillakin pääsee. Mikään niistä ei ole edes alle 10 kiloinen, ja uusimmatkin ovat vuodelta 1991. Träningsracer 92318 painaa 1300 grammaa enemmän kokonaisuudessaan, kuin tuo edellä mainittu Merckx Corsa Extra. Sen eron kanssa voi kyllä elää. Tai minä ainakin voin. Minä en siis puhu “oikeista kilpapyöristä” mitenkään syvällä rintaäänellä. Enhän minä edes omista ainuttakaan. Minulla vain ikä tuo sitä perspektiiviä noihin vanhoihin kilpavehkeisiin, kun niitä jo '70 luvulta saakka aloin tajuavana subjektina himoitsemaan. (Olen syntynyt 1963) …Pelkästään jo isolaippainen “kilpa napa” oli tuolloin se todella kova juttu. - Nyt noitakin on roskalavoilla.

Ehdottomasti on niin, että aikakautensa parhaimpia pyöriä voi ja pitää pitää aitoina kilpapyörinä. Minä ihan oikeasti ajattelen näin. Halusin korostaa sitä, että on myös aivan ehdottomasti ja oikeasti olemassa se vähän tukevampi luokka pyöriä, joita pitää (ylpeästi) nimittää “harjoituskilpureiksi” ja nimenomaan ajatella ne pyörät sellaisella tavalla, että ymmärtää niiden olevan kilpapyörän mitoilla olevia pyöriä, jotka ovat mitoitettu kestämään se vuosittainen 30 000 ajokilometrin määrä. Jopa monta vuotta peräkkäin. Näillä pyörillä ei kuitenkaan kannata aivan tosissaan kilpailla, koska silloin on jo lähtötilanteessa antanut edun sille vastustajalle. Tosi kilpailija - kilpailija joka kilpailee voittaakseen - ei koskaan tee niin.

Minä en aina osaa ilmaista itseäni oikein selvästi. Kiireellä kirjoittaa muiden asioiden lomassa ja laiskana ei aina edes lue sitä, mitä on tullut suoltaneeksi. Oikeat pahoitteluni tästä asiasta. Minusta kuitenkin jako “kilpapyörä” - “harjoituskilpapyörä” on aivan selvä asia. Ja minä ajattelen, että jos näkee sen vaivan, että oikeasti esim. tänä päivänä menee ja kilpailee, niin ainakaan minä en menisi sinne lähtöviivalle kovin paljoa painavammalla pyörällä, kuin nykyisin on se sallittava minimi 6,8 kiloa. Minusta silloin jo jokin 8 kiloa lähentelevä pyörä on “harjoituskilpapyörä”. Luultavasti aika hyväkin sellainen, jos se vain omistajalleen aivan täydellisesti sopii. Se “harjoituskilpapyörä” nimityskin on muuten todella haastava, se tarkoittaa sitä, että se nimitys pitää ansaita sillä ehdottomalla kestävyydellä, lujuudella ja luotettavuudella. Harjoituskilpapyörä ei ole mikään synonyymi huonolle tai halvalle kilpapyörälle. Oikeasti se tarkoittaa huomattavasti vahvempaa ja tukevampaa pyörää, jonka mitoitus on täsmälleen sama, kuin siinä aidossa kilpapyörässä.

Tuure

-.-

Ehkäpä 2000 -luvun pyörien kanssa on käynyt niin, että ne kaikki ovat jo kestäviä ja luotettavia. Silloin on sitten näin. Mutta vanhoissa pyörissä tuo jako päti, ja se pätee yhä tänäkin päivänä samalla lailla kuin se päti 20-30 vuotta sitten, kun nyt edelleen niistä vanhoista pyöristä välillä aina puhutaan.

Ja kun aivan uusista pyöristä puhutaan… kyllä minä vähän nihkeästi ainakin itse puhuisin oikeasta kilpapyörästä, jos se paino nyt kovin paljoa on suurempi (jokainen päättää tästä erosta itse) … kuin on se nykyinen sallittu minimipaino.

Onko nimityksessä urheilupyörä tai harjoituskilpapyörä ihan oikeasti jotain erityistä vikaa ? Ainakin tuo nimitys “harjoituskilpapyörä” on minun silmissäni ansaittava aivan helvetinmoisella kestävyydellä ja luotettavuudella.

Mä olen monesti myös pohtinut tätä, lähinnä huutoa tai kelpöä penkoessa hakusanoilla kilpapyörä, maantiepyörä ja harjoituskilpapyörä. Kilpapyörä siis on tämän myötä nyt tullut varsin selväksi, ja todella hyvin perustelluksi, kiitos Tuure. :slight_smile:
Entäs sitten maantiepyörä? Harjoituskilpapyörän nimessä kun harjoitus viittaa siihen, että sillä treenataan aktiivisesti, ja juurikin usein kisoja varten. Entä maantiepyörä, millainen se sitten käytännössä on, siis jos nyt pysytään vanhoissa teräsrungoissa. Itse ainakin miellän aikalailla synonyymiksi harjoituskilpurille.

Liian lyhyt tiedetään, mutta:
Merckx Corsa Extra

Mikäs sitten olis keski-ikäisen keskikehonrakentajan valinta 100km lenkille? Meneekö Zen jos muhvirunko ei ole kolmoisohennettu?

Käsittääkseni harjotuskilpapyörät ja kilpapyörät mitä tässä ketjussa käsitellään on nimenomaan maantiepyöriä. Kapeat, sileät renkaat, harjotuskäyttöön tottakai avorenkaat, ja hiukan ajosta riippuen esim droppitanko, tai jos maantiellä sotkee esim. triathlonia niin tottakai joku aerobar.

Joka tapauksessa, maantiepyörän nimestähän voi päätellä paljon.
Ei joustoa, mahdollisimman vähän kitkaa, kulmat on käsittääkseni 72 asteen luokkaa?

Tätä nyt vähän hävettää myöntää, mutta oon kerran tehnyt sen virheen että menin maantiepyörällä paikkaan, jonne se ei ole tarkotettu. Puolustaudun sillä että käytin läheistä hölkkärataa, velolle kun on matkaa (muutenkin, vaihdepyörä) ja mitään järkevää maantielenkkiä en ole keksinyt.
Kuitenkin, tiellä jolla sotkin oli hiekkaa. Ei edes irtohiekkaa, vaan sellanen perus polku. Eka kierros lopuillaan, alamäki, jonka jälkeen s-koukkaus, pikkasen jarrutusta, ja huomasin liukuvani sammalikkoa pitkin pää edellä puuta päin. Kypärä nyt onneksi oli päässä. Hävetti, vitutti, onneksi ei ollut silminnäkijöitä. Lisäksi oli vieläpä 32-milliset nakit alla, eli huomattavan leveät maantielle.

Pyörä sentään säilyi ehjänä

Joo, eli siis varsin sateenvarjotermi, noin vähän ajattelinkin. Mä olen itse ajanut jonkun verran tuollaisia mainitsemiasi hölkkäradan ja hyvien metsäpolkujen tapaisia hiekkateitä, fiksillä jossa 23-milliset kumit, ei kovin fiksua, mutta pystyssä oon pysynyt. Kyllä silti oikeestaan aina, jos on vähänkään hiekkaa niin tulee mietittyä että miksi nyt ajan tässä.

Mutta se offtopicista.

Mikäs sitten olis keski-ikäisen keskikehonrakentajan valinta 100km lenkille?
Meneekö Zen jos muhvirunko ei ole kolmoisohennettu?

No nyt istui tangolle piru… kyllä menettää zenin vielä sillä kolmoisohennetullakin putkella. Se ei vain riitä täydellisyyteen. Näin on näreet.

Triple butted tarkoittaa suurin piirtein samaa, kuin double butted, mutta niin, että se toinen pää on karvan verran eripaksuinen kuin toinen pää. Double butted = 0,9-0,6-0,9. Triple butted = 0,8-0,6-0,9.

Tosiasiassa se tuurna lähtee helpommin irti “triple butted” putkesta sieltä avonaisemmasta päästä, ja se putki on tuotantokustannuksiltaan jopa vähän halvempaa kuin puhdas double butted.

Koska putki menettää hehkutettaessa sitä lujuuttaan, ja siksi se pää jätetään vähän paksummaksi juottamista varten, ja jotenkin tuntuu siltä, että niitä molempia päitä kyllä hehkutetaan aivan samalla lailla, niin triple butted putken etu jää vähän noin niin kuin hämäräksi teknisessä mielessä. Ehkäpä triple on kuitenkin sanana noin 50% parempi ja enemmän kuin double ? :sunglasses:

Keski-ikäinen konjakkia juova herrasmies keskikehonrakentaja - siis mies joka purjehtii aina vain myötätuuleen, ettei synny turhaa sähläämistä - ei voi saavuttaa autuutta ilman täydellisyyttä, ja se täydellisyys löytyy vasta “quad-butted” putkesta, jossa lujuusopillisesti oikeaoppisesti putki on keskeltä hiukan paksumpaa tyyliin 0,9-0,6-0,7-0,6-0,9. Vasta tällä irtoaa se “zen”, ja sitä myöten se yhtyminen maailmansieluun. (tai huureihin)

Tuure

-.-

Zen on uskonto, ja ko. uskonnossa nimenomaan vastustetaan älyllistämistä ja selittämistä. Auts. Mitä vikaa on siinä selityksessä, joka on tieteellisen tietämyksemme mukaan jopa myös totta, että kaikki ON energiaa, ja vain sen eri muotoja ja tiivistymiä ? Siitä sitten syntyy abstrakteja rakenteita, jotka ovat yhtä pysyviä kuin meren aallot. Aallot sitten vaipuvat takaisin mereen aaltoiltuaan tarpeeksi. Siinäpä se. Occamin partaveitsi.

Pidän älykkäistä ja kauniista naisista, purjeveneistä ja viinasta. Otan mielelläni aivan kaiken. Voin silti elää säädyllisesti, asiallisesti ja oikeudenmukaisesti. Ko. käyttäytymismuodot kun voi myös ihan vapaasta tahdostaan valita. Ei siihen mitään rangaistuksen pelkoa tai lupausta uusinnasta tarvita.

-.-

Olipa muuten hienokuntoisen ja edullisen oloinen Merckxin runko. Tai no ei edullinen, mutta sanotaanko että vielä ostettavissa, jos tuollaisen oikein kovasti haluaa.

tle88 - 0:03, 26.9.2010 » > Mikäs sitten olis keski-ikäisen keskikehonrakentajan valinta 100km lenkille? > Meneekö Zen jos muhvirunko ei ole kolmoisohennettu?

Keski-ikäinen konjakkia juova herrasmies keskikehonrakentaja - siis mies joka purjehtii aina vain myötätuuleen, ettei synny turhaa sähläämistä - ei voi saavuttaa autuutta ilman täydellisyyttä, ja se täydellisyys löytyy vasta “quad-butted” putkesta

Kyllä se sitten näillä näkymin on niin, että vedän ihan vesijohtoputkella ja otan ohennukset sitten lenkin jälkeen konjakin kanssa ;)