HEL POR HEL MTB: Kirkolta kirkolle polkuja su 28.4. HUOM! 6.30

Kelit ovat kohdillaan, joten perinneretken spin-offina lupaamani maastopyörätapahtuma!

Lähtö Helsingin tuomiokirkon portaiden edestä aamulla klo 6.00 6.30. Aikaisin koska seikkailu ja pitkä päivä. Sitten seikkailullinen reitti polut maksimoiden. Söderkullassa klo 9, perillä Porvoon kirkolla ehkä klo 15. Aikataulun ennakoimattomuuden takia yhteispeli asvalttikruisailun kanssa onnistuu vain sattumalta. Ei siis syödä Lekoilla, sori.

Tämä rypistys vaatii jonkin verran kokemusta maastopyöräilystä ja itsensä huoltamisesta, vaikka vauhti on leppoisan seikkailullinen.

Kalustoksi käy se pyörä millä tykkäät ajaa polkuja, mutta siirtymää on kuitenkin sen verran että rullaava rengas voi olla kiva. Itse lähden takajäykällä. Kengiksi sellaiset joilla voi tunkata jäisessä mudassa, tunkkausta ei pitäisi olla paljon. Taukotakkia, buffia, varahanskaa, jos keli ei olekaan bliss.

Evääksi nestettä ja energiaa sopivassa muodossa. Ainoa tankkaus on Söderkullan ärrällä noin 1/3 kohdalla.

En ole itse tiedustellut reittiä kokonaisuudessaan, mutta jälki perustuu aiempien yrittäjien kokemusten yhdistelyyn. Tuskin täysin smuuttia suunnistusta luvassa. Päivittelen jäljen tähän lankaan, jos saan sen järkevään muotoon ja kiinnostaa.

Takaisin tuloa voidaan miettiä pizzan jälkeen. Bussit ottavat pyöriä eikä maantiekään paha ole…

Ilmoittautumiset alle, en viitsi yksin :wink: Kolkka olisi tulossa eikös, samaten yksi enduro-Vesa.

Privaatisti yhteys nol nel nol - 58 kol kol kol 47.

Kuulostaa sopivan epämääräiseltä retkeltä. Ilmoittaudun mukaan.

Tulossa, mutta skippaan tarvittaessa loppupään polkuja, koska haluan syödä Lekoilla ja ajella porukan kaa takas.

Tervetuloa, hyvä suunnitelma tuokin! Koko ajan ollaan kohtuullisen lähellä Porvoontietä.

Onkohan mut sekotettu toiseen henkilöön vai oonko jossakin höpötellyt omiani. En tiiä, mutta mä oon kyllä valitettavasti toisaalla eli tuolla ns. perinteisellä puolella.

Vaikuttaa reissulta jota ei voi jättää väliin. Eli mukana ollaan!
GPX jälki kiinnostaa, jos sen linkkaaminen tähän sujuu ilman suurempaa vaivaa

Äh Movescountissa on kömpelö yhdistellä eri lähteistä peräisin olevia pätkiä, mutta:

Tätä ytimestä Viikintielle asti.

Suunnilleen näin Söderkullaan asti, ja taas Nesteentieltä Porvooseen.

Mutta tätä Söderkullasta Nesteentielle.

Laitan noista sitten kehitysversion jakoon kun saadaan ajettua.

Keli näyttäisi hyvältä edelleen, nähdään kirkolla.

Ihan mielenkiinnosta vaikka oon asfalttijengissä: onko tässä siis juurakkoa yms jännää? Ei ajettavissa krossarilla? Ihan vaan omia tulevia seikkailuja ajatellen kiinnostaa vaihtoehtoreitit.

Juu ei krossarilla. En lähtis edes itse. Täpäri varmaan nopein.

Jaha, tälläine vaihtoehtokin on näemmä julistettu internettiin.
Ei voi ku hattua nostaa ja todeta kovia ukkoja, kun edes moista suunnittelette.

Tästä näkee vähän minkälaista alustaa on luvassa: Helsinki - Porvoo by Erik Plankton - Adventure blog. Sailing, bikepacking, hiking, paddling and fishing.
Toi meidän reitti menee tosin vain osittain Karen speksaamaa linjaa pitkin. Krossarilla: en lähtis.

Tsekkasin että Söderkullan ärrä aukeaa sunnuntaina vasta ysiltä, eikä meiltä mene sinne kolmea tuntia vaan hitaastikin 2,5. Eli kuitatkaapa Taneli, Smash ja Sebbe että lähdetään vasta 6.30.

Jos ette kuittaa niin sitten klo 6 ja ajetaan ekstraa niin pysytään lämpimänä!

Kare_Eskola - 22:23, 26.4.2019 » Tsekkasin että Söderkullan ärrä aukeaa sunnuntaina vasta ysiltä, eikä meiltä mene sinne kolmea tuntia vaan hitaastikin 2,5. Eli kuitatkaapa Taneli, Smash ja Sebbe että lähdetään vasta 6.30. Jos ette kuittaa niin sitten klo 6 ja ajetaan ekstraa niin pysytään lämpimänä!
Tämä ok

Reitti menee Herttoniemen viljelypalstan kulmalta? Oisko ok jos tuun siitä kyytiin? Mulle vois vaik soittaa hälärin(0505165374) joku 10 minsaa ennen.

Niille tienoin menee 50 min mutta ei ajeta just siitä. Voit odottaa Viikintien ylittävän klv-sillan alapuolella.

Mutta ideanahan tässä on ajaa kirkolta kirkolle :wink:

Lähen hertsikan kirkolta.

Itse lähden Roihikan kirkolta, mutta Tuomiokirkon kautta…

Tulen vasta klo 6.30 paikalle.

Oon sillan alla.

Joko sieltä sillan alta on päästy pois?