Good night Rossin-Pride

Kaikki alkoi kesällä 2015. Edellinen pyörä näytti tältä, kuski oli ton jälkeen yhtä huonossa kunnossa.

Uus piti siis hommata. Olin samalla kesää aloittanut oikeinpyöräilyn jo aiemmin. Myyntifoorumit auki ja ostohousut jalkaan. Toipilaana oli aikaa. Eka fiksi oli musta josta oli ajatuksena vaihtaa kaikki osatkin mustiin, tehä varsinainen batmanin ajettava fiksi. Ebaystä sattui silmään Rossinin runkosetti, seksikkäässä maaliduunissa. Ton vois ostaa vastapainoksi mustalle. Tiedoissa luki kooksi 56x56 toi on pikkusen liian iso mutta menee varmaan. Ei muuta kuin bidaamaan. Mullehan se tuli, ja sormet syyhyten odottamaan pakettia Saksasta.

Pakettia odotellessa oli aikaa kypsytellä osalistaa. Maaliduuni herätti ajatuksen tehä tästä överivärikäs pläjäys, mutta pieni järjen ääni päässä (onneksi) sai “tyytymään” valkoisiin osiin. Wiggleltä Halon kiekot tilaukseen, ja koska värikäs runko niin värikkäät kumit. Sen jälkeen armotonta torin/yv:n/fillaritorin yms selaamista muiden osien toivossa. Kammet ja rattaat löytyi Kongalta käytettynä, jarru(setti) täältä kans, stemmi ja satula eBaystä, samoin gripit. Tangoksi olin jo aikaisemmin päättänyt selkeän valinnan; Biltsuriseri.

Eräänä päivänä tori.fi auki, ja siinä se oli, AEROSPOKE, ja vielä valkoisena! Tän mä haluun! Olin kuulema eka kyselijä, joten myyjä suostui lähettämään.

Tolppaa sai metsästää, koska sen koosta ei ollut varmuutta. Sain viimein kokeiltua 27.2 tolppaa, sehän sopi. Ainut ongelma on vaan että tolppa uppoaa jonkun ~10-15cm, jonka jälkeen on “kynnys”, joten mikä lie orkkis tolpan koko ollut. Koitin netistä ettiä suht lyhyttä tolppaa, tuloksetta. LBS-kierroksella ekasta paikasta bingo. Halpa 27.2 tolppa, jota lyhentelin kämpillä sopivaan mittaan. Tölkkishimmi vielä niin hyvä tuli.

Tässä se oli. Valmis. Pienen säädön jälkeen mukava ajettava. Ekan testilenkin jälkeen hoksasin vielä että mulla on oikeen kokonen pyörä, oli erikiva ajettava. Eka fiksi oli joku 54x54. Kema heitti vielä projun nimenkin, kun kävin pooloja katteleen ja kokeileen, “Pride-Rossin”.
Spoke oli ihan ok, jotenkin sen kanssa ei uskaltanut oikein joka paikasta ajaa täböö. Ekojen älläreiden jälkeen Iiro sanoi että “Spoket on vaa nii vitum rumia.” No ehkä se olikin, alkuinnostuksen laannuttua aika ruma ja epäkäytännöllinen. Halon kiekko keulaan ja homma jatkuu.

Harri myi mulle Kageron, jonka jälkeen alkoi lokaripyörän kaipuu. Selaillessa foorumia macin reissurapsa osui silmään ja Colnagon(?) lokarit. Kysyin mitkä ja miten kiinni, sitten vaa saksasta tilaukseen. Loksut tuli, pienen pähkäilyn ja letkuliitinten oston jälkeen paikalleen. Hyvin pelas.

Ajoin ekan satkun tällä pyörällä, fiksinä. Siinä yksinään P-Pohjanmaan yksinäisillä ja tylsillä teillä oli aikaa miettiä; mä haluun retki/seikkailum pöörän, vaparilla. Rahaa nyt ei opiskelijalla liiaksi ole, joten kokeillaan tehä tästä.

Nyt, aika kauan sen reissun jälkeen, on Mavicin kehät ja Novatecin maantienavat neulottu kiekoiksi. Kemalta saadut kumit päälle ja testilenkille. Eka pikkulenkki kauppaan, jarrusäädöt sun muut tikkiin. Sinkulana mennään, edessä Shimpan Alfino 42t ja takana noname 16t. Kasiketju pysyi paikallaan ilman kiristintä tai ohjureita! Sitte toinen testilenkki, käympä pitemmällä. 4km ajoa ja flätti, juuri kuten Kema varoitteli. Oli muuten eka flätti ikinä. Eikä tietenkään paikkakamat mukana.

E: 18.11.16 Tämä on jatkanut uusiin seikkailuihin, good travels

Meikästä tämä on härskin siisti, varsinkin tuo spoke-versio!
Muutkin kyllä.

Spoken kanssa internetpyöränä 5/5. Tää on nii hassunhauska et oisin lähteny järkevöitymään jonkun toisen rungon kanssa, mut ymmärrän elämän banaalit realiteetit.

Hyvään suuntaan tässä on menty. Kirkkaat matalat kehät sopii mainiosti. Ja toi eturatas.

Jään oottamaan jatkoa.

Juu kuule ei mustaa, eikä valkosta, vaan joku ysäri ilotulitus.

Spoke on rento, muistattekos:

Pyörä aivan hyvä speed god

qlt - 0:01, 24.8.2016 » Spoken kanssa internetpyöränä 5/5. Tää on nii hassunhauska et oisin lähteny järkevöitymään jonkun toisen rungon kanssa, mut ymmärrän elämän banaalit realiteetit.
Totta turiset qultaseni. Oispa tilaa ja oispa rahaa. Jos tää säilyy ajokuosissa ja pysyy mulla niin tulevaisuudessa heitän räikeän neon-spoken keulaan ja vedän full-retard-moden päälle.

Asb, tuommonen täytyy saada! Pähkäilly tässä just satulan väriä.

https://dl.dropbox.com/s/41rs1f7tk43dw45/IMG_20160823_17595555.jpg?dl=0

Taiteellinen näkemykseni miltä pyörä tulee keväällä näyttämään. Paselat alle, gripit pinkkiin teippiin (koska sitä löytyy laatikosta), etulokari kans veks. Saahan ne jäädä kiinni jos ne mahtuu. Dedan droppi ois kans mutta ei laiteta vielä. Takajarruun pitää huomenna hakea kans punainen kuori.

Talveksi suunnitteilla cx-prot (tuun Joonas testaamaan mahtuuko ne, kunhan saan kumit millä uskallan ajaa keskustaan :D) ja DIY-maitopurkki-viistoputkilokari.

Hei tyypit tarvin kans ne parilliset kirkkaat jarrukahvat! Myykää halvalla.

Nostetaas vähän

Hätänen räpsy väärältä puolelta. Alla Kageron kumit ja eripari jarrukahvat. Takaloksu SKS ja edessä maitopurkista tehty, hyvin pelaa. Takana teippiä ettei maali kärsi, pitää viritellä joku parempi tohon taakse.
Tähän on tulossa 28mm Paselaa, kirkasta kahvaa ja keltaista foamigrippiä ja ehkä myös keltaista penkkiä. Spugecyclesin kellokin tuli binnattua.

Täytyy sanoa että aika hemmetin hauska ajaa, ootan että nuo kumit tulee että “uskaltaa” käydä kokeileen muuallakin kuin kestopäällysteellä.

Polvet ei kipeytyny yhtään fiksillä ajaessa, mutta tällä sinkulalla on toinen polvi alkanu vähä juiliin…


Mitä neuvosto on mieltä, miten tämmöset skraidut kannattaa paikata talven varalle? Nuukana miehenä ajattelin kynsilakkaa.

Paselat ja muut romppeet tuli, hifistellä huomenna kuntoon.

Onks tässä italo- vai bsa-kierteet,keskiölle? Ja eikös saman sävynen kynsilakka ois just passeli tohon hommaan, se on ainakin halpaa ja kestävää.

Italot tässä on AFAIK.

http://images.biltema.com/PAXToImageService.svc/altimage/large/36-7430_l_1.jpg

Paikkamaalata?
Mul on ehdotus: polet sitä kuin viimeistä päivää. Jos ruostuu, sit ruostuu.

^Näin mä aattelin tehdä. Maaliduuni on ihana mutta pyörä on käyttötavara.

mrman - 21:13, 8.9.2016 » ^Näin mä aattelin tehdä. Maaliduuni on ihana mutta pyörä on käyttötavara.
Just näin. Riemunkirjava runko vain paranee kaikista käytön jäljistä.

Eikö siinä ole jo käytön jälki. Ruoste on perseestä.

Tompsukka - 21:48, 8.9.2016 » Eikö siinä ole jo käytön jälki. Ruoste on perseestä.
http://www.yksivaihde.net/site/foorumi/avatars/frankton.jpg

Näin koululla tänään jonku crossi-rossinin joka ensisilmäyksellä näytti olevan ruosteläikkien peitossa, mutta se olikin joku vinkeä maaliduuni. Valkoinen tausta, mustia/tummanruskeita täpliä ja viiruja joka puolella.

Ei passaa talviajoon. Mä voin tulla noukkiin tuon pois että ei tarvi sillalta.

Tompsukka - 21:48, 8.9.2016 » Ruoste on perseestä.
Ruoste kertoo käytöstä ja rakkaudesta.