Espoo Ciné

Fillarit valloittavat valkokankaan tiistaina 26.8.2014, jolloin Kino Tapiolassa esitetään pyöräilyaiheisia lyhytelokuvia. Ennen näytöstä paikalla ovat myös Pyörien Pyörän huolto-opastus, kirjastopyörän leffatarjontaa ja makoisa Mustikkamaitopyörä.

Fillarileffailta

uppista rallaa, nämä on ylihuomenna

ja vielä viimeinen muistutus aiheesta, tänään klo 20!

[b]bikes vs cars[/b]

Fredrik Gertten

Ruotsi 2015
Portugalin-, englannin-, espanjan- ja tanskankielinen / englanninkielinen tekstitys
91 min
Sallittu yli 12-vuotiaille

Pyörät vastaan autot: vastakkainasettelu pyöräilijöiden ja autoilijoiden välillä kärjistyy niin täällä kuin muuallakin. Palkitun ruotsalaisen dokumentaristin Fredrik Gerttenin upouudessa elokuvassa tarkastellaan tilannetta erityisesti São Paulossa ja Los Angelesissa, lisäksi mukaan on otettu tunnelmakuvia mm. Torontosta, Berliinistä, Bogotàsta ja Kööpenhaminasta. Varsinkin arkistopätkät Toronton entisen kohupormestarin Rob Fordin pyöräilylausunnoista saavat kenen tahansa työmatkafillaristin ohimosuonet tykyttämään. Elokuvan esimerkkikaupunkien taustaa vasten kotimainen keskustelu onneksi näyttää hyvinkin hillityltä, mutta samat iso teemat herättävän voimakkaita tunteita kaikkialla.

Elokuvan jälkeen Espoon ja Helsingin kaupunki- ja liikennesuunnittelusta pyöräilyn näkökulmasta ovat keskustelemassa mm. kaupunginvaltuutettu Otso Kivekäs Helsingin pyöräilijöistä, Helsingin kaupungin pyöräilykoordinaattori Reetta Keisanen, liikenneinsinööri Heini Peltonen Espoon kaupunkisuunnittelusta sekä pyöräilyaktiivi Lari Karreinen Espoosta. Keskustelun moderoi Helsingin sanomien pyöräblogin toimittaja sekä Vuoden pyöräilijä 2013 Teppo Moisio. Lue lisää tapahtuman ohjelmasta Facebookista.

Tapahtumassa paikalla ovat myös Pyörien Pyörä, Oh My Juice! ja Puurola. Pyörien pyörä tarjoaa leffaväelle pyörän pikahuoltoja (10€) tai perushuoltoja (70€), ei varauksia, huollot paikan päällä. Maksu kortilla tai käteisellä.

edit: tänään!

[s]Mulla olis tähän yks ylimääräinen lippu.
Eikä maksa mitään.

Yhteys PM, ensimmäinen vie ja lipun luovutus ennen näytöksen alkua Tapiolassa.[/s]

meni.

Espoo Ciné järjestää tänäkin vuonna pyöräilyyn liittyvän tilaisuuden ja korviini kantautui seuraavanlainen pyyntö:

PE 26.8. tullaan näyttämään fillarilyhäreitä ja sen päätteeksi järjestetään keskustelu. Mikä olisi kiinnostava tulokulma aiheeseen (toiveena muu kuin Helsinki-keskeinen keskustelu)? Myös hyviä puhujia kuulemma sopii vinkkailla.

Olettaisin että keskustelu voi olla selkeän pyöräpoliittinen (viime vuonna keskustelu oli infranäkökulmainen), mutta voisihan se olla jotain ihan muutakin kuten öääh, en mä tiedä, taiteen havainnointi pyöräilevän yksilön maailmankuvassa. :smiley: Minkälaisen keskustelun te haluaisitte järjestettävän?

Ja tosiaan kaivataan tuonne kaivataan pyöräjakeluhommiin vielä vapaaehtoisia.
Ilmoittautua voi täällä: http://www.espoocine.fi/2016/fi/info/talkoo

Lainatakseni itseäni twitterin puolelta:
Hommat toiminevat siten että vapaahtoiset jakavat lehtiä sun muita pareittain niin, että toisella on festarien puolesta cargopyörä käytössään ja toisella oma pyörä ajossa. Kuusi vuoroa tekevät pääsevät staff-passilla katsomaan leffoja, saavat ruokaliput ja tietty festaripaidan. Itse en ole ollut Cinessä aiemmin vapaaehtoisena, mutta R&A:ssa ja DocPointissa ainakin on ollut varsin mukavaa ja leppoisaa puuhailla.

Espoo Cinéssä taas fillaritapahtumaa!

FILLARITAPAHTUMA
torstai 11.5. klo 17.30 - 19.00, Tapiolan keskusaltaan vieressä

Fillaroi Espoo Cinéen ja osallistu rentoon pyöräteemaiseen ohjelmaamme! Tapahtuma yhdistää eri pyöräilylajit ja nostattaa fillarikuumeen. Fillari-illassa voit mm. kokeilla nojapyörää ja tavarapyörää, nauttia BMX-tempuista, valmistella pyöräsi kesään DIY-pyörähuollossamme ja osallistua tasapainokilpailuun (standstill)!

Standstill-kilpailu alkaa klo 18.30. Se on kaikille avoin, eikä siihen tarvitse ilmoittautua! Tilaisuus on maksuton.

Lyhyet BMX-esittelyt alkavat klo 17.45 ja 18.15.

FILLARINÄYTÖS
torstai 11.5. klo 19.00, Kino Tapiola

Myös tänä vuonna Espoo Cinéssä on oma fillarielokuvanäytös. Tämänvuotinen elokuva sukeltaa kilpapyöräilyn rankkaan maailmaan.

Nyt on Suomessa ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä valkokankaalta pyöräilylegenda Lance Armstrongin uraa - ja sen tuhoa - luotaava Stephen Frearsin ohjaama The Program ( http://www.espoocine.fi/2017/fi/elokuvat/program-the )