Color of cycling: etnisyys ja rotu polkupyöräilyssä

“Suomessa on kuitenkin vielä paljon nuortakin porukkaa, jotka eivät [ - - - ] suostu ymmärtämään miksi tummaihoista ei saa kutsua n-sanalla”

Selvä.

Ja, jos hyväksyy tuollaisen ajattelumallin, jossa esitetään jonkin ihmisryhmän pelkän olemassaolon olevan (edes osa)syy jollekin negatiiviselle/tuhoavalle toimintamallille tai oikeutuksena vastaryhmän pienemmälle tai isommalle öykkäröinnille on kyllä aseiden antamista viholliselle/Pandoran lippaan availua/:poop: 7" split

Google hakusanat overton ikkuna perusjanari äärikoikeisto mikrorasismi

valitettavasi en voi tarjota ratkaisua mutta te teette tän jotenkin väärin

Clintonin ”Basket of deplorables”-tapaus sysäsi Clintonin ittensä palkkaaman analyytikon mukaan ison määrän aidallaistujia Trumpin kannalle ja Clinton on ite myöhemmin sanonut kirjassaan, että sillä oli vaikutusta. Ja tämä oli vaan yksi puhe. Vastaavaa poteronkaivuuta ja kakanheittoa näkee ihmisten välillä ruohonjuuritasolle asti.

Ei tämä ole mikään äärioikeiston kertomus vaan ihan vitun päivänselvää faktaa: ylemmyydentuntoiset ja ärsyttävät nillittäjät aiheuttavat puolustusreaktion niissä ihmisissä, joita he moittivat. Ja vähän muissakin.

Reaktio tiedetään aika hyvin silloin kun moralisoidaan ja pakotetaan muista asioista, kuten Schrader-venttiilit tai pikalinkut levarien kanssa, mutta nyt sitten pitäisi uskoa että tämän aiheen kohdalla se ei pätisikään?

Tämä oli mielenkiintoinen juttu aihetta liipaten: Anti-racist Arguments Are Tearing People Apart - The Atlantic

3 Likes

Sieltä mistä se kai fyysisestikin löytyy, elikkäs korvien välistä.

Ei tarvitse kuin ymmärtää että on olemassa tahattoman rasistisia, seksistisiä ja muuten vaan dillejä juttuja mitä meistä jokainen tekee huomaamattaan ja se on ihan ok ja joskus joku sit huomauttaa niistä ja se on ihan ok, ja vaikkei siitä heti oppis niin sekin on ihan ok kunhan yrittää vaikka se voi joskus olla vaikeetakin ja se on ihan ok, koska tää elämä ei oo kellekään ok, mut vielä vähemmän niille jotka joutuu jatkuvasti kohtaamaan näitä muille huomaamattomia juttuja, ok?

16 Likes

helkamalla supreme meno vaa jatkuu

hyi

1 Like

huh huh pauli

On tämä kyllä vähä omituinen tämä cinelli-juttu, ei ymmärrä.

Katoin tota sinisilmäistä ja pinkkinenäistä hahmoa lippalakissa, ei kovin blackface-vaikutelma tule itelleni mutta tää on toki vain oma ei-asianosaisen kokemukseni. Putelissa on jo enemmän kyseenalaista vibaa.

Kantsii lukaista tuolta IG kommenteista millaisena toi sommitelma näyttäytyy kokonaisuutena jos ei aukee heti

yritettiin kyllä sanoa alusta alkaen ettei mitää cinelli usa juttuja lapset

Niin siis blackfacen ohella vesimelonin merkitys tässä keskustelussa on ihan vitun olennainen. Molemmat samassa kuvassa on hemmetin kaukaa haettu “sattuma.”

2 Likes

Oksuttelee tommonen kämänen meno.

3 Likes

ainakaan en ole Cinellillä röissä.

No juomapullon ois tietty voinu vielä laittaa kanaämpäriin :man_facepalming:

huomiona cinellille, kanaämpärin näköset juamapullotelineet ja mahdollisesti oma linjasto grape drink energiajuomille.

Ennen kuin päätän laitttaa Cinellin boikottiin loppuelämäkseni kurkistelen vielä Cinellin virallista postimyyntiä enkä kyllä näe ilkeää lippistä? Voihan melkein kuka vaan koulukiusata lippalakin toisen nimiin vaikkei ehkä kannattaisi?

Tuo Bike Jerks -porukka puolestaan näyttääkin valinneen tahallisen provosoinnin tien…

Some people love us, some people don’t. Either way, we’ll keep doing it no matter what.

…vaikka sivustonsa nyt näyttäisi olevan vähän heikossa hapessa, kas vain. Jos oikeasti ovat tuon tehneet, ihan hyvin ansaittu salamatulva jos pashaa alkaa valua ovista ja ikkunoista. Ihan trumppina kaikki huomio on hyvää -huomion kalastelua vai.

Taisi siis käydä nyt niin että cinelli julkaisi kuvan omalla ig tilillään. Tuli paskaa niskaan ja poistivat nopeasti. Onneksi kuvankaappauksia ennätetty ottaa ja ihan aiheesta nyt nousi meteli.

2 Likes

Mun on vaikea saada käsitettyä tätä. Kävin kylppärin peilistä kattomassa ja sokea pistehän se siellä: en vissiin vaan halua uskoa tätä.

Kävin paulsmithdesignin IG-tiliä kattomassa ja siellä oli hyvinkin johdonmukaista PoC-representaatiota. Ei sillai että semmosella saisi anteeksi perseilyä, mutta en tajua miten semmonen suunnittelija tekisi jotain tällaista tarkoituksella. Mut jos tämä oli vahinko, miten ihmeessä kukaan ei tajunnut miltä toi näyttää?

Tarkoitus ei ole valkopestä tuota kuvitusta, jengi on ihan aiheesta kyrpiintyny. Vika on täällä päässä.

Cinelli poisti postauksen, PS näköjään ig tilillään jatkaa kohusta huolimatta


coincidence?

1 Like