Color of cycling: etnisyys ja rotu polkupyöräilyssä

Miesten keskipituus ausseissa on ainakin nopeella googletuksella 179 ja 180cm välissä. Tossa ei tarkalleen kerrottu rungon mittoja kaikkinensa, mutta ensinnäkin klassisemmalla mitoituksella teräsrunkoaikakautena 58c-t runko oli aika lähellä tollasen 180cm tallaajan runkokokoa ja toisaalta esimerkiksi 185 senttiä pitkä aussi lienee tilastollisesti suht yleinen, eli kyse ei ole mistään harvinaisesta anomaliasta.

olen manun ja happojen kanssa samaa mieltä.

kuitenkin, kun kyse on vahvasti rakenteissa piilevästä ongelmasta, kannattaa tämä huomioida myös ilmiön esille nostamisissa ja pyrkiä välttämään tarpeettoman yksilöiviä sävyjä.

esim. tällaisella keskustelupalstalla voi tulla käyttäneeksi tarkoittamattaan luonnehdintaa, jonka voidaan tulkita kielivän yleisemmästä, rakenteellisesta rasismista. tämän voi nostaa esille, mutta asiasta huomauttamisessa kannattaa minusta muistaa juuri tuo ilmiön rakenteellisuus: on hyvä nostaa laajempi ongelma esiin, mutta samalla voi pohtia, miten tämän ilmaisee; siis hakea kirjoitustapaa, jolla ei yksilöi ja typistä laajempaa ongelmaa yksilön teoksi. yksilöivällä kommentilla tulee viitanneeksi vähintään tahdittomuuteen ja pahimmillaan suoranaisen rasistisiin tarkoitusperiin.

moninaisesti rakenteellinen rasismi on tosiasia, mutta esim. ison keirin rungon australialaisuudesta kertova henkilö ei ole välttämättä rasisti. (enkä väitä, että tässä keskustelussa olisi tällaista tarkoitettu.)

e. on tietysti tilanteita, joissa rasismia puhuva tekee puheellaan rasistisia tekoja. tällöin hän ei voi piiloutua rakenteiden taakse: kieli ei puhu hänen lävitseen vaan hän on itse vastuussa rasismistaan ja on tässä mielessä rasisti.

3 Likes

Kysymys varmaan pitäis olla, että oikeutetaanko sillä japanilaisten syrjimistä?

On. Tätä raamia ei tehty isoksi siksi, että aussit on pidempiä tai japanilaiset lyhyempiä, vaan siksi koska pyörän tilaaja oli tietyn kokoinen. Ongelma siinä alkuperäisessä oli se “koska” sana. “Asian fit” termin sijaan Oakley vois ihan suoraan kertoa miten se fitti poikkeaa “tavallisesta” sen sijaan että nojaa johonkin stereotypioihin. Se vois olla fiksuakin, koska jos ne lasit vaikka sopis sen takia mulle, niin nyt en niitä edes katso koska en ole aasialainen.

Varmasti. Tuskin on olemassa semmoista kehon ominaisuutta, joka ei sulkisi tiettyjä ovia ihmiseltä. Voit olla liian pitkä tai lyhyt johonkin, voit olla liian laiha tai lihava, voit olla liian lihaksikas tai hintelä. Nämä liittyy lähinnä toiminnallisuuteen. Pelkästään ulkonäköön liittyvät seikat kuten kasvonpiirteet ja ihonväri riittää niin ikään syyksi syrjintään.

Ittee jäi häiritsemään tämä

Tulkitsin että myyjän mielestä pitkiä japanilaisia ei ole olemassa, siksi pitää selostaa pyörän origin story

Mutta sen enempää en nyt jaksa vääntää rasismista

Hinta rehdisti vaan esille ja tuliko runkosetin mukaan myös laakerit vai ei
Entä oliko njs standardit

1 Like

Kieltämättä tää vähän pisti aikaisemmin miettimään samoja asioita.

Kyllä mää rungossa ekana kiinnitin huomion isoon kokoon. Toiseksi hinnattomuuteen.

Itekin ihmettelin välittömästi, että onpas todella iso runko, kun en ole tottunut näkemään lähellekään mun 188cm varrelle käypäsiä NJS-runkoja myynnissä. Toikin varmaan ois totta puhuen pikkusen liian pieni. Runko alkaa olla japanilaisittain ns. koljatin mitoissa, jos se on tehty n. 15cm/8% keskimääräistä japanilaista miestä pidemmälle henkilölle. Vertailun vuoksi 8% tavallista suomalaista miestä pidempi kaveri on 194cm, noin pitkät tyypit erottuu kyllä väkijoukosta. Runko siis on todellakin silmiinpistävän iso NJS-rungoksi ja taustatarinakin ihan semmosta nice to know -osastoa, voitte rauhoittua tulkintoinenne.

1 Like

https://www.yksivaihde.net/guidelines

You may wish to respond to something by disagreeing with it. That’s fine. But remember to criticize ideas, not people. Please avoid:

  • Name-calling
  • Ad hominem attacks
  • Responding to a post’s tone instead of its actual content
  • Knee-jerk contradiction

Instead, provide reasoned counter-arguments that improve the conversation.

Korostin oleelliset osat.

Teit juuri itsesi naurettavaksi. Onnea.

2 Likes

Nyt kyllä kannattaisi jäähdyttää koko tämä viestiketju. Osa myynti-ilmon lukijoista ymmärsi tekstimuotoilun väärin. Se on nyt eskaloitunut aivan turhaksi kiistaksi.

1 Like

Tää vie mummielestä keskustelua aivan väärään suuntaan. Se kuulostaa vähän siltä, kuin kasuaali jokapäiväinen rasismi olisi ihan ok lakaista maton alle, josta se aina välillä tupsahtaa esille, kun joku vähän mattoon kompastuu. Sen sijaan, että selvitettäisiin mikä oli ongelma ja miten ongelman voisi hoitaa.

Onko lukijan vastuulla ymmärtää hiukkasen rasistiset tokaisut siten, että niistä katoaa kaikki negatiiviset vihjailut?

1 Like

Jos henkilön ensimmäinen oletus on “rasismi”, hänen tulisi aivan ensimmäiseksi kysyä asiaa ilmoittajalta, jotta ei leimata syytöntä. Syytön kunnes toisin todistetaan, ei syyllinen kunnes toisin todistetaan. Nythän niin ei tehty. Tämä on pienehkö foorumi, jossa on hyvää porukkaa. Oletetaan aina ensin hyvää, vasta sitten sitä pahinta.

Tässä vastaat siis jälkimmäiseen kysymykseeni, että rasistinen tulkinta on aina lukijan vastuulla. Tuntuu että se lähtee ajatuksesta, että eihän kukaan täällä nyt oikeasti ole rasisti. Valitettavasti näin ei ole ja sun ehdottama toimintatapa ei toimi lainkaan tilanteessa, jossa viestin lähettäjä on ihan pesunkestävä rasse. Koska se luo porsaanreijän, jolla rasistisen sisällön postaaminen foorumille on ihan ok, jos postaaja vain kieltää olevansa rasisti.

Ja täältä on ajettu rasisteja ulos. Täällä ei ole pelkästään yviä tyyppejä, vaikka tämä onkin poikkeuksellisen hyvä foorumi.

“Viestin lähettäjä on pesunkestävä rasse”? Ok. Ilmeisesti täällä tiedetään jotain mitä en itse tiedä. Jään odottelemaan aloittajan vastausta. Taidanpa oikeastaan lähettää hänelle yv:n, että tulee varmistamaan asian, jotta hän ei turhaan menetä mainettaan. Niinkin helposti tällaisen asian voi hoitaa, ilman turhia riitoja.

nyt ymmärrän viittauksen

1 Like

Asbi ei kommentoinut tän topsun alottajaa rasistiksi vaan totesi, että mikäli yleisellä tasolla oletetaan aina, ettei postaaja postaa rasistista sisältöä ja sisällön rasismia pitää erikseen tiedustella, pystyy joku aidosti rasisti postaamaan rasistista sisältöä, joka pitäisi sitten yhteisön normien perusteella tulkita “hyvän kautta” lähtökohtaisesti.

Mitä mä sain tästä tämän nimenomaisen myyntitopikin kuvailusta irti oli: NJS rungot on tavallisesti suht pieniä, nyt on löydetty poikkeuksellisesti isompi koko. Rungon historiasta tiedetään, että sillä on kisannut aussi ja se on kerrottu ja tää on mun mielestä ihan kiva yksityiskohta tietää, jos tällanen kisailuhistoria nyt sattuu rungon omistajaa kiinnostamaan. Samalla on annettu ymmärtää, ettei japsikeirinukoista löydy juurikaan noin pitkällä rungolla ajavia, koska japsit yleisesti on lyhyempiä → tossa ei oo mitään rasismia vaan ihan vaan faktat tiskiin.

Niin ja miks tulin alunperin postaamaan? Kunhan halusin kommentoida

3 Likes

Joo, mutta se miksi saatavilla on 58 kokonen runko tyypillisesti vähän pienempien runkojen sijaan on kuitenkin poikkeuksellista ja on mun mielestä ihan kiva yksityiskohta tietää, että runko on tehty aussille, koska tuollakin tiedolla voi olla merkitystä sen suhteen, haluaako rungon ostaa vai ei. Mun mielestä on ainakin kiva mahdollisuuksien mukaan tietää, kuka on kisannut milläkin mun pyörällä joskus historiassa. Se, että rivien välistä antaa ymmärtää australialaisten olevan keskimäärin japanilaisia pidempiä ei millään muotoa ole rasismia.

1 Like

Kysehän oli siitä että “japanilaiset ovat pieniä, joten tämä runko ei ole tehty japanilaiselle, vaan australialaiselle, jotka ovat pitempiä”

Vaikka japanilaiset ovat keskimitalta lyhyempiä kuin esim suomalaiset, ei se poista FAKTAA että on myös olemassa pitkiä japanilaisia

Eri homma tää olisi ollut jos oltaisiin sanottu että runko on tehty aussikuskille ilman erityistä viittausta kokoon, johon liitettiin nyt kansallisuus

Nyt päät pois tahallaan väärin ymmärtämisen peräaukosta jos ootte sitä mieltä että joku on väittänyt että japanilaisten keskipituus olisi faktuaalisesti jotain muuta kuin se on

Rasismi ei oo myöskään mikään yksiselitteinen asia, jota voisi aina jokaiseen keissiin hyödyntää samalla tavalla, vaan se on monimutkainen vyyhti. Aasialaisiin kohdistuva rasismi on erilaista kuin afrikkalaisiin kohdistuva rasismi. Aasialaisten kokemaan rasismiin liitetään usein aasialaisten fyysiset aspektit, kuten pituus, pienuus ja peniksen koko. Peilaan myynti-ilmoituksen kieltä siis tähän kokonaiskuvaan.