AMA: Sivistymätön japanialainen

Ysärin alussa oli ainakin meidän hoodeilla kuuminta hottia maastopyörät. Itse olin siihen aikaan vielä alakouluikäinen, eikä toiveita moisen saamisesta liioin ollut. Mutta Isot Pojat sai ja me nuoremmat ihasteltiin. 21-vaihdetta! Ja noin leveät ja karkeakuvioiset renkaat! Eikä jalkajarrua! Velipoika sai Kuwahara M4.5 Savagen, joka oli meidän piireissä melko kova luu. Olihan siinä parempi osasarja, kuin himpun halvemmassa Parkwayssa. Parkway oli kyllä kirkkaan sininen ja siksi paremman näköinen.

Joitain vuosia myöhemmin sain serkkupojalta pienempirunkoisen maasturin, jolla se oli ajanut KILPAA! Siis KILPAA, kelatkaa! Pyörä oli samanlainen Savage, kuin isoveljellä, mutta tosiaan matalammalla rungolla. Ja kyllä sillä kelpasikin ojia koluta! Siinä sivussa tuli opeteltua pieniä säätö- ja huoltohommia. Vaihteet tuotti eniten ongelmia.

Kun matalasta rungosta kasvoi ohi, lähti se kiertoon ja alle vaihtui isoveljen pyörä. Sillä tiellä tässä vieläkin ollaan. Minun käytössä ko. rungolla on ajettu reilut 12000 km sinä aikana, kun mittari on ollut käytössä. Aiemmista ajokilometreistä voi esittää vain arvailuja. Eikä niillä niin väliä. Enimmäkseen tätä on vain ajettu.

Jo jonkin aikaa on ollut tarkoitus riisua tämä uskollinen ratsu vaihteista, koska rutina, pauke ja ainainen säätäminen. Ja ne lapsuuden haihattelut vaihteiden perään on jokseenkin hälvenneet. Eihän niistä koskaan tarvinnut, kuin korkeintaan kahta tai kolmea. Nyt sain viimein tehtyä, mitä miehen pitää tehdä. Vähän rottahengessä, toki.

Loppui se rutina ja pauke! Säätäminen… tuskinpa.

Osiahan on tietenkin vaihdeltu ja vaihdateltu aikain saatossa, mutta takakiekko saattaa olla alkuperäinen ja jarrut varmuudella. Ohjainlaakerissakin saattaa olla vielä tehdasvaseliinit tai se, mitä niistä ehkä on jäljellä. Etukiekko on siitä serkkupojan raaserista. Jarruvivut ja -vaijerit kuorineen, tupit, jarrupalat, ketju ja takaratas ovat uusia. “Sinkulakitti” syntyi perinteisesti parin vanhan rataspakan avaruudettimista. Satula on alkuperäinen japanilainen, josta on kuorittu geelit pois ja liimattu kerros telttapatjaa päälle. Pinnassa on tällä hetkellä jätesäkkiä, mutta kunhan tässä joutaa, pitää metsästää joku markan nahkatakki ja kääriä tuohon ympärille. Toisaalta tuo säkki kyllä tuntuu varsin mukavalta… Kampisarja on vaihdatettu joskus tuollaiseen kiinteärattaiseen, joka kohtasi nyt rälläkän ja luopui ylimääräisistä hampaistaan. Ratas on sellainen soikea ergonominen ihme, joten kunhan joku sopiva spider-kampi tulee vastaan, lähtee se vaihtoon. Keskiö on jotain vuosia sitten vaihdatettu, kun edellinen levisi kesken lenkin ja piti veivata vain vasemmalla kotiin - ilman häkkejä, saati lukkiksia, tietenkin. Vähän lyhyt tuo akseli tosin näyttäisi olleen (ks. detaljikuvat).

https://lh6.googleusercontent.com/-V7cXEvK_Yx0/T3mGUuPSdiI/AAAAAAAADyY/j67OXr18s5I/s128/IMGP0207.JPG https://lh4.googleusercontent.com/-xbcdfenqjvU/T3mF-PwGsHI/AAAAAAAADx4/gsKnDVpPLgs/s128/IMGP0192.JPG https://lh3.googleusercontent.com/-_3ebIJkkARQ/T3mGRALxJnI/AAAAAAAADyQ/GGZ9X_Ux7KA/s128/IMGP0205.JPG

https://lh6.googleusercontent.com/-NcYa0jer8eE/T3mGW1HhHyI/AAAAAAAADyg/sSifJy4prfs/s128/IMGP0209.JPG https://lh3.googleusercontent.com/-M15wkg5mQ1s/T3mGHGpZnUI/AAAAAAAADyA/vb8r6z9oqig/s128/IMGP0194.JPG https://lh3.googleusercontent.com/-TGNQjUqTMsI/T3MlGH-r6GI/AAAAAAAADwo/YXJyl9Y1e38/s128/DSC07190.JPG

https://lh3.googleusercontent.com/-jK1ceCGaN_o/T3MlPyq8cGI/AAAAAAAADxI/KQKoxErleSE/s128/DSC07182.JPG https://lh3.googleusercontent.com/-9sDQuRUogMw/T3MlRukxBoI/AAAAAAAADxQ/Exs1LuBc2zY/s128/DSC07181.JPG https://lh6.googleusercontent.com/-ciij5MF9DAU/T3MlSrZY2II/AAAAAAAADxY/yC3rg47awX0/s128/DSC07178.JPG

https://lh6.googleusercontent.com/-d1N7QcJ_z00/T3MlM96XJ4I/AAAAAAAADxE/JUCVuKyPZo4/s128/DSC07183.JPG https://lh3.googleusercontent.com/-2D9_q0xSk-s/T3MlCVqGzLI/AAAAAAAADwY/S-2P9b_shuU/s128/DSC07195.JPG https://lh4.googleusercontent.com/-r8N5MtUzXA4/T3MlKNpkWMI/AAAAAAAADw4/Mi14yeSr9Lo/s128/DSC07184.JPG

Oli ne kyllä kova juttu! Harmi, ettei tullu mieleenkään sinkulointi hermojen mentyä huonosti toimiviin vaihteisiin, vaan piti vaihtaa mummiksiin. No, ajoi niilläkin aikansa.

Hienon renessanssin kokenut tämä yksilö! Eikä tarvii kaiken fillarointijutun olla aina kalleimman tai toiseksi kalleimman mukaan uusista osista rakenneltua. Vähintäänkin inspiroivaa…

On se komia! Nostan hattua ja toivon huolettomia kilometrejä! Terveisin Parkway 3.5:n ylpeä omistaja.

Maasturi-Kuumahaarat on pop!

T:

http://img80.imageshack.us/img80/5223/maasturi002.jpg

Savage tämäkin.

tutun näköiset kammet

Joo, ostin ne Rapumieheltä.