AMA: Ritchey P-29er

cool.

ite laitoin vastaavaan pyörään lopulta arch mk-kolmoset dt:n napojen kanssa, kun on jonkin verran painoa ja tulee ajettua välillä vaihteleviakin maastoja. yksi setti löytyy myös crestejä, ja hyvin ovat pelanneet kohta kymmenen vuotta, vaikkakin tosin lähinnä sora- ja kommuuttikäytössä.

stäniltä tuli muuten tovi sitten ulos mk4-päivitykset kehiinsä; lisää leveyttä ja asymmetriaa ainakin.

Syöte MTB 137 km ajettu.

Oli aika kova mutta mahtava reissu, kuten odottaa saattoikin. Pyörä ja 32/18 välitys toimivat kuin ajatus. Samoin tankkaus meni ihan suunnitelmien mukaan, ekalla kiekalla urheilujuomaa ja geelejä ja toisella kierroksella pienet pysähdykset huoltopisteiden antimista nauttien.

Käsivarret ja ranteet olivat kovimmilla, vaikka ihan kauheasti tuolla ei semmoista kovavauhtista hakkaavaa pätkää olekaan. Mielenkiintoinen tuntemus oli, kun toisen kierroksen puolivälin jälkeen kammetessani itseäni Pytkynharjulle molempien lapojen seutu meinasi krampata putkelta runtatessa ja tangosta kiskoessa. Jalat jaksoivat ihmeen hyvin, mihin syynä varmasti oli melko leppoisaa tahtia edennyt toinen kierros, jonka ainoa tavoite oli nauttia ajosta ja päästä sujuvasti maaliin.

Muita sinkuloita ei pitkällä matkalla ollut, ja 65 km matkallakin maaliin ajoi vain kaksi sinkulakuskia. Muutama foorumilaishenkinen kommentti ja kannustus kantautui korviin matkan varrella, mistä sai mukavasti intoa ja virtaa ajamiseen. Kiitosta vaan, ja lisää sinkulakuskeja mukaan ensi vuonna!

Kuvan otti Jukka Kivirinta kurvatessani lyhyen huollon kautta toiselle kierrokselle.

Loppuaika oli 9:43:51, joka oli tunnin verran enemmän kuin olin etukäteen ajatellut. Toisen kierroksen olisi voinut yrittää ajaa reippaammin ylipäätään ja etenkin huolloissa vähemmällä höpöttelyllä olisi säästänyt helposti varttitunnin. Mutta oikein hyvä näin, mitään katkeamista ei tullut ja pääasiassa mukavaa oli loppuun asti.

21 Likes

Ihana pyörä <3 Ihastellu tuota valokuvista mutta livenä en valitettavasti päässyt näkemään!

Kova!

Kova veto syötteellä! Oli tuossa lyhyessä matkassakin ihan tekemistä sinkuttaa :sweat_smile:

Kuvat kans kova, alkaa sopivilla teasereilla ja lopussa aah

Kevyemmät kiekot kasasin ja myin sittemmin eteenpäin Singularin kylkiäisinä, joten alkuperäisillä mennään. Ohjaamo on noussut yhden spacerin verran, välitykseksi vaihdoin 32/17 ja satulan kulmaa on tullut säädettyä ees taas. Vähän renkaiden epäsymmetria häiritsee välillä, joten voi olla, että eteenkin tulee jossain välissä 2,35" Ikon.

16 Likes

Tää on kyllä vanhaa kunnon hyvää parhaimmillaan. Harmittaa, kun omat mtb-ajomaastot kyllästyttää edelleen ja pyörä masentuu käyttämättömyydestään.