AMA: paskaa patarautaa talven rientoihin

Gangstassa tosiaan lienee vähän erikoinen geometria, mutta se ei minua häiritse juuri ollenkaan, Eipähän tule vaakaputki paveksille kun sekoilee hangessa.

Otin pienen riskin ja mielestäni lopputulos ei ole lainkaan hassumpi, mutta toe overlap sen sijaan tuli oikeastikin yllätyksenä, ollen ainoa asia mitä en hoksannut laskeskella kuvien perusteella.

Vaikka istuintolppaa on reilusti näkyvissä, pyörä tuntuu ajossa jämäkältä. Spacereitakaan ei ole juuri sen enempää kuin mitä muilla näkyy olevan. Liioittelin kun käänsin stemmin reiluun erektioon, vähempikin olis riittänyt. Nollakulman stemmihän olis ideaalinen. Periaatteessa ajoasento on aika turhankin pysty nyt, pitteepä kahtoa.

En tiedä hermoilenko suotta, kun tuon ulkoiluttaminen oli lopulta ihan hauskaa. Miten typerä päähänpisto tuon hankinta sitten lopulta oli selvinnee ajamalla lisää.

olavi_takatalo - 9:49, 26.7.2012 » Ps. Voin ostaa ton rungon törkeeseen alihintaan sit kun myyt sen liian pienenä.
Laita PM:ää jos oot tosissas, mutta alle viiteen sataan se ei lähde.

satulaputki näyttää vinolta suhteessa pystyputkeen…liekö jo vääntynyt kun putkea noin pitkälti esillä=) Hyvä stoori. Pyörä aikas pieni ajajalleen. Lätsästä kuvia.

dpstyles - 10:29, 26.7.2012 » satulaputki näyttää vinolta suhteessa pystyputkeen....liekö jo vääntynyt kun putkea noin pitkälti esillä=)
Se johtuu toivottavasti siitä että toi kännykän kamera vääristää kuvia enkä jaksa setviä miten sen vääristymän korjais vaivattomasti ja nopeasti.

^^Tarkoittanet, että satulatolppa näyttää vinolta. Katsopa parin vikan kuvan taustaa, ni saattaa selvitä miksi pyöräkin näyttää taipuneelta.

Katoin alkuun et onpa pieni. Mut sit kattelin geoja ja raavin päätä. En oo ihan vielä päättänyt, mitä oon mieltä muutaku et näyttää tiukalta ja selostus oli taas vähänku urheilumatseissa parhaimmillaan: vaikkei niin paljoa itse aihe kiinnostaisi, saa rahoilleen vastineeksi viihdykettä.

EDIT: väkäset paikalleen ku jahkailin niin helkkarin pitkään kuvia pällistellessäni ja numeroita pyöritellessä.

Eihän tos mitään, stemmi vaan ympäri.

tuntuu ilkeeltä sanoa näin jos oikeesti sua kalvaa epäilys ja harmi siitä onko toi oikeen kokonen, mut emmä nyt viitti jeesustella ja olla sanomattakaan

se mikä siitä pikkasen hassun näkösen tekee on tuo kun tuossa on nuo 700c renkaat ja satulatolppaa on ulkona sama määrä ku on satulaputkeakin ts. keskiöstä vaakaputken keskelle on ainakin visuaalisesti about sama etäisyys ku vaakaputken keskeltä satulaan.

Ehkä isompi koko olis hieman harmonisempi, kun sais tota satulatolppaa vähän järkevämmän pituiseksi. Ja kun sit ottais stemmistä 2-3cm pois oltais about samassa “kontaktikolmiossa”. Ja stemmin lyhennys ehkä myös näyttäisi järkevämmältä, kun on tuo kuitenkin trikträkhenkinen pyörä. Mut en tiä onko nää nyt kovin tärkeitä muutoksia jos tolla on hauska ajaa.

ihan siisti pyörä mermaid. Kusin eilen oulussa usean pyörän päälle. Saatana, poke tuli käsivarresta retuuttaan pois ja uhkaili jotakin ja sanoi, että en ole enää viereiseen baariin tervetullut. Vitun amis. FUCK 3-SPEED NEXUS!!!

Satula alas, hemmetin levee tanko, kevyt välitys ja 26" paksut kumit ni tää menis trialpyörästä… tai sitt ei, mutt jotain sellasta mä oon suunnitellu seuraavaks…

olipas turha postaus taas… tarviin enemmän töitä…

Leonard - 12:01, 26.7.2012 » tarviin enemmän töitä...
paska vitun babylon

Flippasin stemmin ja säädin jakkaran korkeutta, sekä siirsin klosseja hieman eteen. Ajoin herttoniemeen ja takaisin, ja fiilis kun hyppäsin pyörän selästä oli, että ihan vitun jees pyörä olis jos ei olis tota toe overlapia.

Lähden siis kasinolta ajoissa ja paan rungon kiertoon vielä kun ehtii. Myyntitopsua rustaamaan →

kyllä siin isommassa koossa on kans toe overläppiä. Vähän yllätyin kun low:ssa on vähemmän ku mun L gangstassa

samat polkimet mut lowssa 165 gangstassa 170 kammet. Toki ne gangstan 35mm kumit vaikuttaa aika paljon.

negaatio - 11:47, 26.7.2012 » se mikä siitä pikkasen hassun näkösen tekee on tuo kun tuossa on nuo 700c renkaat
no nyt on läskiä viety ku vierasta sikaa jos tuolla pitäis ajaa 650c kiekoilla?

tuossa arielin kanssa lounastaessa kun näki tämän livenä (stemmi alas käännettynä), oli oikein järkevän näköinen kokonaisuus, toisin kuin joissain näistä kuvista. toe overlap -harmit ovat harmillisia.

^^ vähemmän toe-overläppiä

Samaan aikaan niin viihdyttävä ja riipaiseva tarina.

munakorva - 11:58, 26.7.2012 » FUCK 3-SPEED NEXUS!!!!!!!!!!
Kerron mimmille!

Pörä ja stoori balanssissa.

mankkis - 18:15, 26.7.2012 »
munakorva - 11:58, 26.7.2012 » FUCK 3-SPEED NEXUS!!!!!!!!!!
Kerron mimmille!
no mut sun mimmi onki söpö, nii se saa käyttää. Ja ite olin mezziz ku asennetti 3-speed!!!!!!!!!