AMA: MASH AC-2

MASH AC-2

Elikkäs, järjestään neljäs MASH on nyt hyppysissäni. Ensimmäinen kosketus brändiin saatiin vuonna 2015, kun ostin MikaK:lta lähes kompliittina Boltin, jota sitten jalostetiin menemään. Meno maistui ja oli iso syy siihen, että palasin taas palpaan. Boltin jälkeen kokeiltiin terästä Steelin muodossa. Steelin jälkeen tallissa pyörähti vielä SSCX, jonka pistin eteenpäin suhteellisen pian, johtuen tosissaan_pyöräilyn viemästä säilytystilasta ja hienovaraisista vihjailuista kanssa-asukeilta. Tämä jo vähän harmittaa, mutta menneet on menneitä jne.

Idea AC-2:n hankintaan tuli oikeastaan aika lailla ex-tempore, kun selailin joulupöydän jälkitiloissa piiiiitkästä aikaa MASH:in IG:tä ja huomasin erän uusia runkoja olevan tulossa tuotantoon. Paremman puoliskon mummon pöytäkonella tuli sitten hakattua F5:ttä Faffen ja muiden ”kilpailijoiden” kanssa, kun myynti aukesi. Rungot menivät heti, joten turhaan ei tullut oltua skarppina. Goldsprintin varaan en uskaltanut laskea mitään. Onneksi SF:n porukan kanssa hommat ovat toimineet aina hienosti. Värimaailmaa arvoin Neonin ja Rawin välillä, mutta päädyin lopulta kuitenkin ensimmäiseen. Tietysti Rawin olisin ottanut, jos olisin toisen Neonin tiennyt olevan härmään tulossa :slight_smile: Oranssilla on varmasti omat hyvät ja huonot puolensa tieliikenteessä.

Todo-listalla olisi vielä: a) löytää Zipin mätsäävän tolppa ja b) spedujen hommaaminen. Eturengas pitäisi myös flipata, jotta detskut mätsäisi… joka aivotuhnu tuli tuossa asentaessa. Ja ketjukin jäi vähän :frowning: Pullotelineen laitoin myös, kun eihän vanha mies enää kauas kotoa voi lähteä ilman juotavaa. Ehkä joku perinteisempi ja sirompi vaihtuu, jahka silmiin osuu.

Fahrulle iso kiitos kiekoista sekä kammista luopumisesta ja luottopumppu Toni&Tonille feissauksesta ja rotsauksesta. Poljinosastoa ja ketjua lukuun ottamatta kaikki osat on hommattu foorumilta tai fillaritorista, kierrätys kunniaan.

Mash AC-2 Neon 58
Zipp / Mack / CX Ray / Surly 16t / Izumi / 4 season GP 25mm
Zipp 6° 130mm / Nitto Shred tai Mash droppi
Easton EC70 / Spessu Romin
Sugino 75 / Zen 48t
MKS / Mash / BLB

23 Likes

ui juma, 5/5

ihan hitokseen kova

2 Likes

Huh nyt on LIT

1 Like

Erittäine kova! Perus skid patch harmittelut toki, mutta ennakoi, niin ei tarvi skiddailla.

2 Likes

https://scontent-hel3-1.xx.fbcdn.net/v/t31.0-8/10506601_816123235089130_5780421378170660339_o.jpg?_nc_cat=108&ccb=1-3&_nc_sid=09cbfe&_nc_ohc=DvdUhYcgfHMAX9oFFDN&_nc_oc=AQmARfGM4CLBYBVPQryEZ95z5JCZ9JJ99JXWhNmWek9QFjjq0aj3_EizQboNTw-Vyzo&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&oh=93e92d060710552721c2c12607f774a6&oe=6085DD67

1 Like

HUH! <3

1 Like

Ai että, street track never die.

1 Like

häkit droppi ja pullo = kovis :heart_eyes:

eikö mahtuis 28mm? pikseleistä näkyy että haarukassa jotain ilmaa tuolla kruunun alla vielä

2 Likes

Pitäis itseasias mennä 30mm. Vaihdan varppina ainakin nuo 28mm jossain kohtaa, mutta kaksivitoset oli itellä hyllyssä, niin laitoin nyt ne ens hätää.

2 Likes

Saatiin tänään MASH-keskusteluun hyvin pensaa liekkeihin, niin postataan nyt omasta raiserikuva vielä. Parin vuoden lukkopolkemisen jälkeen tuntu häkit aika mössöltä, mutta nopeestihan niihin tottui taas, joten taidanpa jättää paikoilleen. Täyspitkä Shredi siis jäi Steelistä kaapin perukoille, joten iskin sen kiinni. Ehkä jätän paikoilleen hetkeksi. Pitänee myös toptube teipata, ettei tule tanko kyljestä sisään.

14 Likes

SOUDETAAN SOUDETAAN
PITKÄ MATKA MUMMOLAAN

kova veto, ei heikoille

1 Like

Ai että! :ok_hand:

Olis muuten tullut itselläni vastaava buildi, ellen olisi kuumotellut mahdollisia lisätulleja tuon rungon suhteen. Noh, osat meni oikeeseen osoitteeseen :blush:

1 Like

pakko ottaa saada :drooling_face:

1 Like

osta se fafferin runko ja nitromorssaa nii sit sulla on härmän ainoo härskimässi

1 Like

Sä sen sanoit!

aivan sairaan kova katu rata pyörä :heart_eyes:

1 Like

Mahtuuko nokalla 30mm pyörimään muilla ac2 omistajilla? Ittellä 28mm tällä hetkellä ja alkaa olla uusien nahkojen osto edessä. Jos menee 30mm ni nakatkaa viestiä ja kuva aina parempi!

Mulla vaan 25mm tällä hetkellä ja leveämpään en oo kokeillut vielä. Ao. kehuvat, että 30mm menis.

1 Like

PULLOTELINE JUST HYVÄ, ÄLÄ VAIHDA!!!

E: pirun huutomerkkilimitteri.

1 Like

Näyttää Contin renkaalta? Ainakin omat on kaikki ollut vähän ilmoitetun mitan alle. Tyyliin 32 todellisuudessa 29 ja 35 todellisuudessa 32. Aika kapeilla kehillä tosin.

1 Like