Idea lähti joulupäivänä suklaata syödessä vanhempien pöytäkoneella. Tai ehkä jo joskus paljon aiemminkin, mutta silloin se konkretisoitui.
Ostin Rossinin maantie-kompliittina syksyllä 2009. Olin silloin 15-vuotias. Terkut Alelle. Jotain fysikaalisia muutoksia on kuskissa tapahtunut sen jälkeen. Ajattelin myös, että aika aikansa kutakin, neljä vuotta konversiolla ehkä riittää. Keräsin siihen osia ajatuksella, että joskus tarvitsee vain päivittää runko ja siinä on sitten ihan kova setti. Nyt oli sen aika.
edit. Kokoeroa Rossiniin on 2cm, suuntaansa. Juuri sopivasti. Ei mulle mee enää saman ajan vaatteetkaan päälle.
Rungon hankintaa perusteli se, että palstalla on meneillään aika kova ratarunkokiima Aasian suuntaan, ja ihmettelin miksi usein huonompikuntoisetkin yksilöt, jotka postien ja tullien jälkeen maksavat saman verran kuin tällainen lähes minttikuntoinen Merksi, revitään ebaysta mutta tätä ei. Lisäksi en usko että tämän arvo laskee jos joskus tarvitsee myydä.
Niin varakas en ole, että olisi varaa pitää vaan seinällä tai sunnuntaipyöränä, eli takaisinmaksu on aloitettu katuajolla saman tien.
Osasetti lyhyesti:
Eddy Mercx Corsa Extra Pista 56
Campagnolo Nuovo Record o.laakeri
Centaur-keskiö, naitettuna Record Pista -kampiin. Shimppa m540.
45t eturatas, Nuovo Record. Takana 16t BLB(kai) ketjuna D.I.D.
Kiekot OPCD+Miche. Käyttötavaraa, vaikkei ehkä ihan seksikkäimmät. Rengastus Gatorskin+Specialized Espoir Elite.
Tolppa joku noname, satulana nyljetty Selle Success. Ohjaamo Salsa, joku mtb-tanko ja inhottavat LizardSkinit.
joku värihassuttelu oli mullakin mielessä mutta katotaan jos nyt ottas tosta rossinista ainakin alkuun. Gripnut olisi siitä hyvä että tuo nykyinen Campa on vähän korkea, lukkomutterilla aika säästeliäästi kierrettä.
Putkiosista mulla ei oo kauheesti ideaa, toi salsa on mun mielestä ollut hyvä stemmi, vähän tökerö tossa ehkä, mutta mulla ei ole kauheasti intohimoja perus 1A Cinellejä yms kohtaan. Sen sijaan joku teräksinen kirkas / ehkä jopa titaaninen vois olla hyvä. Toisaalta kiinnostais kanssa kuitutolppa, koska voi. Saa nyt nähdä. Mitään full campaa en usko että tähän tulee missään vaiheessa. Leikittelin jopa ajatuksella Dura-Ace -osista, tai muuten japsikamoista. Esim sg75-kammista Campojen tilalle. Masalle kiitos ja tarjous vastaanotettu. En oo varma asunko Alppilassa enää kesällä mutta kalliot tuskin siitä häviävät.
Grammo kävi mullakin mielessä, mutta luulen, että se vaatisi vähän jyhkympiä runkoputkia kaverikseen… Sen sijaan joku tämän tyyppinen kannatin voisi olla hyvä:
Aivan siisti fillari, mitä nyt istuinosasto ja tupit vähän osuu silmään. Ite en myöskään fanita näitä Merckxin maaliduuneja, kovin harvoin näyttää hyvältä.
Merckx-geo pitää käsittääkseni ainakin sisällään loivan satulaputken kulman, joka esim. omassa Merckxin ratapyörässä on 72,5 tai 73 astetta. Satulan saa siis reilusti keskiön taakse, jos haluaa. Tällainen geo yhdistettynä siihen, että Mercxkit ovat yleensä c-c mitoiltaan pystyyn jaa vaakaan suunnilleen samat, tarkoittaa sitä että näissä rungoissa on yleensä lyhyt reach. Loivaa satulaputkea ei tietty löydy joka Mercxistä että en sit tiedä onko tässä jotain muuta taustalla.