17.6 LVV presents: Black Pedal 6: The Vehement Dethroning of the Fetid False God

17.6.2017
Sopenkorvenkatu 10, 15800 Lahti
Kokoontuminen klo 17:00 ja startti about klo 18.

Mitä saatanaa Lahes palvataan taas!
Elikkäs Black Pedalit jatkuvat entistä parempina.
Keretteliäinen 8 ajaminen on ollut oikein viihdyttävää joskin hieman vaarallista, ongelmaan otetaan tulevassa BPssä käyttöön ratkaisu jonka pitäisi tehdä tapahtumasta hiukan turvallisemman.
​Sama laulu kuin viimeksi, jos saadaan enemmän osallistujia niin saadaan entistä hauskempi ja jännittävämpi koko hommasta. Jos ulkopaikkakuntalaisia saapuu sankoin joukoin voidaan viedä turistit kierrokselle ja näyttää lahen nähtävyydet. Kuten aina, liivit päälle kellä on. Keikkapipot messiin myös. Yhteiskuvahetkeen varsinkin.
Myyntiin tulee myös mahdollisesti LVV lahen punanen T-paitoja, rajatuissa määrin. Koitetaan saada tarrojakin aikaiseksi.

Alla kuvaus koko hommeliin joka on ollut ihan toimiva aikasemminkin.

For the uninitiated, ajetaan siis sopen teollisuusalueella 2km 8:sia.
Lisäohjeistus paikan päällä päällystöltä, päällystön tunnistaa kerholiivistä.

Eli mahdollisimman paljon osallistujia, mitä enemmän sitä vaikeampaa ja hauskempaa. Ajetaan tuota paskaista asfaltti “kasia” niin monta kertaa kuin on osallistujia. Jokaisella kierroksella viimeinen kuski tippuu. Tällöin saadaan vähän jännistystä ja hiensekaisia kyyneliä maaliviivan kohdalle. Tie on todella raffissa kondiksessa ja ajolinjojen valinta saattaa vaikuttaa kriittisesti suoritukseen. Varautukaa myös flätteihin, meinaa siellä on tappajasoraa ja lasia tiellä.

Corpse-maskeista ja kaikesta black/death metal oheisvarusteesta lisäpisteitä. Liivit päälle kellä on. Voittaja saa myös nimensä kiertopalkinto aero-kypärään! Koitetaan keksiä myös joku kiva palkinto kotiin vietäväksi.

Tapahtuma pidetään yleisillä teillä joten varautukaa muuhunkin liikenteeseen. Mutta kuten moni tietää on kyseinen pätkä todella vähän liikennöity. Kypärät päähän, jos löytyy. Ollaan kaikki aikusia ja kaikki on vastuussa itsestään ja tekemisistään tapahtuman yhteydessä. Nuoremmalle polvelle mainittakoon että tapahtumaan liittyy mahdollisesti alkoholin nauttimista.

Skaban jälkeen juomaan tallille tai sitten jonnekkin muualle, limua, vettä tai kaljaa. Kukin tavallaan. Tallilla kylmää kaljaa kaapissa, ja grilli kuumana. Kolikoita messiin. Lähin pankkiautomaatti matkakeskuksessa. Tallin lähellä pizzeria ja 2 lähipubia.

Kaikki tervetulleita, ymmärtänette että jos vain 4 osallistuu niin jää itse koettelemus aika perkeleen lyhyeksi.

Ehdotukset ja ilmoitukset tapahtuman seinälle.
Oiva tilaisuus kysyä kerhon muusta toiminnasta ja olla proaktiivinen tulevien keikkojen ja tapahtumien toteutumisen suhteen

Ulkopaikkakuntalaisille tiedoksi että aloituspaikka ja @lvvtalli sijaitsevat hyvin lähellä Lahden matkakeskusta minne saapuvat junat ja bussit.

Vois. Mites toi päivämäärä?

God speed

17.6 as in otsikossa

kermavirta - 16:07, 16.5.2017 » Vois. Mites toi päivämäärä?
Hyvä huomio, pahoittelut nyt pitäisi olla oikea päivämäärä otsikossa.
flank - 16:21, 16.5.2017 » God speed
Otsikossa oli virheellisesti 16.7.

Noni, mul alkais tästä kesäloma pt1 joten voishan sitä tulla osallistumaan.
Merkataan kalenteriin!

ulinaa

Kalenterissa. Babylon voi puskee päälle, mutta toivotaan parasta!

Aaaah yeah!

Should’v, could’v, would’v? RÄTÄTÄTÄTÄTÄTÄTÄT

Lahessa tapahtuu kerrankin jotain mielenkiintoista, täytyy yrittää saapuu paikalle.

Täytyy varata kalenteriin tilaa.

Aiiii en malta odottaa!

Ah, mites majoitushommat?
Mikä on Lahen paras halvin hotelli?
Kenen lattialla olis tilaa?

Ihan on pakko tulla valittelee tänne, kun en pääse, koska häät. :--------( Lahi pitäis kyllä päästä käymään tässä kesällä vielä.

Kuha ei kavereidensa häitä feidaa ni kaikki OK.

Muista voi poistua pyöräilemään.

Frankton - 21:32, 11.6.2017 » Ihan on pakko tulla valittelee tänne, kun en pääse, koska[s] häät.[/s] JUST SE BABYLOOON :--------( Lahi pitäis kyllä päästä käymään tässä kesällä vielä.

Tämähän on aivan pian.

Olix tää Huomen?