Pistetääs tällainen pystyyn. Kaikesta muotipyörähassuttelusta huolimatta yksivaihde vaikuttaa sen verran heterogeeniselta ryhmältä, että kirjoista ja kirjallisuudesta voi ehkä jopa saada mielenkiintoista keskustelua aikaiseksi.
Vai lukeeko kaikki täällä vaan Tuomas Vimmaa?
Chuck Palahniuk on ollut lukulistan ykkösenä jo pitkään. Tietyllä tapaa kyllä tyyli toistaa itseään, mutta ei ole itseä ainakaan haitannut.
Terry Pratchettin Discworld-sarja on myös omasta mielestä ihan parhaimmistoa, vaikken yleensä fantsua harrastakkaan.
Siinä päällimmäiset mietteet aiheesta. Viime aikoina ei ole ehtinyt juuri kirjoja lukea kun keskeneräisestä remontista johtuen tietokone, ja siten myös TV, on ollut sängyn päätyyn sijoitettuna. A Brave New Worldin lukaisin viimeksi, vekkuli oli. Sekä Hynysen Kesämiestä selaillut paskalla, muualla en kyllä vaivautuisi.
Brassailua, hahaa:
Nyt luen Tacituksen kirjaa Historiae, joka kertoo Rooman sisällissodista ja valtajuonitteluista vuoden 69 tienoilla. Hyytävää analyysia kriisinhallinnasta.
Tavallisesti luen klassikkoja vain sydänsuruihin, mutta tätä luen töihin.
Mulla on työn alla tämä lista (pääasiassa nuo tummennetut teokset):
http://www.ala.org/ala/issuesadvocacy/banned/frequentlychallenged/challengedclassics/index.cfm
Nyt luen “Saatanallisia säkeitä” nähdäkseni miksi rättipäät ei tykkää siitä (ja ärsyttääkseni aamujunasssa kulkevia maahanmuuttajia). En kyllä arvosta lainkaan Rushdien kirjoitustyyliä. Konstailematon ja realistinen tarinankerronta (Hemingway, Steinbeck, jne.) puree minuun paremmin.
Aloittelevana tutkijana ja pidemmän linjan kirjastotätinä ei yllättäen tule luettua juurikaan kaunoa enää, mikä on tietenkin tyhmää ja tosi sääli. Kaipa syynä on se, että kun lukee jotain tutkimiseen liittymätöntä, on koko ajan olo, että haassaa aikaa, jota voisi käyttää myös tutkimuskaman lukemiseen. Ihän älytön juttu, mutta noin tuntuu menevän. Kirjastosta taas kantaa kotiinsa loputtoman määrän kirjoja, joita ei sitten ehdi lukea…
Mutta aiheeseen: Kurt Vonnegut on ihan suosikkejani. Taannoiseen Sanottua-palstalla käytyyn vääntöön viitaten niin Vonnegut kai piti itseään aina scifi-kirjailijana, vaikka kirjansa ovat kyllä aika kaukana ns. normitieteisfiktiosta (mitä ikinä se sitten onkaan). Vonnegutissa viehättää varmaan eniten vähäeleinen humanisminsa, kirjansa ovat varsin kantaaottavia, mutteivät saarnaavalla tavalla. Aika voimakkaasti noista paistaa Vonnegutin sympatiat 1920-luvun yhdysvaltalaista sosialismia ja anarkismia kohtaan. Ja en voi olla rakastamatta tyyppiä, joka aloittaa yhden kirjansa selittämällä, että kirjassa on nämä kaksi symbolia ja ne tarkoittavat sitä ja tätä. Sopii tikapuuhermostolleni kuin nyrkki naamaan tuollainen lähestymistapa.
Slaughterhouse 5 ja Hocus Pocus aloittaisin, jos en olisi jäbää lukenut. Player Piano on vissiin ensimmäinen teoksensa ja vielä aika klassista dystooppista scifiä, mutta suunta myöhempään on kyllä nähtävissä. Ihan kelpo siis, joskin myöhempi tavaransa on minusta todella paljon parempaa.
Sarjakuva kiinnostaa myös. Mutta siitä myöhemmin, kun töihinlähtö häämöttää.
Vonnegutilta luin Cat’s Cradle:n josta tykkäsin sen verran että ostin Hocus Pocuksen, jota en muistaakseni jaksanut lukea loppuun. Ainakaan en muista mitä siinä olisi tapahtunut.
Tietoa ja kaunoa tulee luettua sikin sokin.
Kesällä ihmettelin läpi Brian Greenen The Fabric of the Cosmoksen, joka oli kiinnostava joskin välillä hieman tönkösti kirjoitettu, tyhmiä vitsejä ja idioottiesimerkkejä, joiden vuoksi tod näk tajusin hetkittäin jotain säieteoriasta. Enqvististä tykkään myös, Monimutkaisuus on huippu, vaikka siinäkin joutuu ajoittain kaivelemaan asiaa esiin viisastelun alta.
Klasariosastolla on menossa Täällä Pohjantähden alla. Joo-o, tiukkaa settiä.
Vikram Sethin Equal Music on pitkäaikainen suosikkini, mielestäni onnistuneesti kirjoitettu miltä musiikin soittaminen voi tuntua ja mitä se voi merkitä, kaiken heartbreak-osaston seassa. David Toopilla on kasa jänskiä kirjoja äänestä ja musiikista, tavallaan tietokirjoja mutta ei sit kuitenkaan. Ocean of Soundia suosittelen lämpimästi.
Lehdistössä Singletrack toisinaan, tällä hetkellä sängyn vieressä olevan lukukasan päällimäisenä Rouleurin tyyppien tekemä Privateer-maastoilulehden eka numero, hieno ja kaikkee mutta lievä pettymys. Musalehdistä The Wire silloin tällöin.
burm - 8:13, 13.10.2010 » Vonnegutilta luin Cat's Cradle:n josta tykkäsin sen verran että ostin Hocus Pocuksen, jota en muistaakseni jaksanut lukea loppuun. Ainakaan en muista mitä siinä olisi tapahtunut.Anteeksi mutta kuka ostaa kirjan jonka nimi on "Hocus Pocus"? Ellei kyseessä ole mahdollisesti lastenkirja?
Ai tää meni heti brassailuksi. Noo, mulla on tossa kesken Auerbachin Mimesis ja Kilven Alastalon salissa.
Luennan alla sen sijaan on Markku Lahtelan Yksinäinen mies.
Salaman Sydän paikallaan tuli luettua tossa joku aika takaisin. Ennakkohypen perusteella odotin tiukkasanaista ja johdonmukaista markkinayhteiskunnan verbaalista perseraiskausta. Sisältö oli sitten kuitenkin vanhan miehen likaista tajunnanvirtaa ja tilintekoa kuluneista vuosikymmenistä. Jälkikäteen ajatellen olisikin ollut outoa, jos Salama olisi päättänyt asettua lukijan yläpuolelle. Nyt tuloksena oli ihmisen kokoinen kirja.
jussi - 8:31, 13.10.2010 » Anteeksi mutta kuka ostaa kirjan jonka nimi on "Hocus Pocus"? Ellei kyseessä ole mahdollisesti lastenkirja?Voitko Jussi lopettaa tuon trollaamisen ja painua vittuun?
^^ Haha, sulla on edelleen se Alastalon Salissa kesken, itsellä on ollut kuitenkin vasta kuukauden. Tosin jos on vielä erikseen sarake “luennan alla”, niin eipä ihme. Seuraavaksi ajattelin lukea sekä Nylenin uuden, että lisää ranskalaisia klassikoita. Oon ihan pervo ja jopa Kadonnutta aikaa etsimässä -sarja on kesken, pätemistarkoituksiin tietty.
asbi painuu piffiin opetteleen rollausta.
Steinbeck on kestosuosikki, erityisesti Cannery Row on kaunis ja viisas. Viimeisin yllättäjä 2 euron alelaarista poimittu Meg Rosoffin esikoiskirja Poikkeustila, hieno pläjäys. Ja sori vaan tykkään myös Tuulen varjosta, kun kukaan muu ei.
edit. Teemu Mäki: Näkyvä pimeys on myös menossa. Mielenkiintoinen taiteesta, sen yhteiskunnallisesta funktiosta ja filosofiasta kiinnostuneille.
en ole pitänyt lukupäiväkirjaa, olis voinu.
kirjoja on kotosalla joku parikytä hyllymetriä, mut en pidä sitä edes suurena määränä =)
itse luen yksivaihde.nettiä ja fiksiblogeja. Töissä AS3-koodia.
Salama mainittu. Ottopojan luin joskus jonain halpispokkarina (ei Otava). Sellainen muistikuva tuosta jäi, että jostain kumman syystä repliikeissä ei oltu käytetty mitään merkkejä erottamaan niitä muusta kerronnasta. Mikä lie perusteena.
Ensikosketus Pentti Linkolan kirjalliseen tuotantoon meneillään. Voisiko elämä voittaa (2004) -kirjoitelmakokoelmasta ensimmäiset parikymmentä sivua luettu.
asb - 9:05, 13.10.2010 »Simsalabim! Loitsuan (loitsin?) itseni pois tästä langasta herättämästä enempää pahaa verta.jussi - 8:31, 13.10.2010 » Anteeksi mutta kuka ostaa kirjan jonka nimi on "Hocus Pocus"? Ellei kyseessä ole mahdollisesti lastenkirja?Voitko Jussi lopettaa tuon trollaamisen ja painua vittuun?
Mä en lue juurikaan tietokirjallisuutta vapaa-ajalla, sitä saa lukea duunissa enemmän kuin tarpeeksi. Tällä hetkellä kesken on Econ Focaultin heiluri ja joku ruotsalainen rikoskirja. Omalla top-listalla korkealla ovat mm. C.Bukowski, Tito Colliander ja H.Hesse.
välillä tulee kahlattua esim. venäläisiä klassikkoja, välillä modernimpaa jenkkikertomakirjallisuutta (Paul Auster etc…) - usein kirjoja on menossa yhtä aikaa pari-kolme ja keskiviikkoisin vielä Aku Ankka siihen.
jussi - 9:13, 13.10.2010 »Jos nyt jäi kaiken tämän piruilun keskeltä jotenkin epäselväksi, niin tästä opuksesta siis kyse: (itse luokittelisin ennemminkin nuorten- kuin lastenkirjallisuudeksi) http://img1.fantasticfiction.co.uk/images/n9/n48747.jpgburm - 8:13, 13.10.2010 » Vonnegutilta luin Cat's Cradle:n josta tykkäsin sen verran että ostin Hocus Pocuksen, jota en muistaakseni jaksanut lukea loppuun. Ainakaan en muista mitä siinä olisi tapahtunut.Anteeksi mutta kuka ostaa kirjan jonka nimi on "Hocus Pocus"? Ellei kyseessä ole mahdollisesti lastenkirja?
Tällä hetkellä kesken:
Joutuu täällä Englannissa lukemaan tollasta perustason kurssikirjallisuutta. 
No, kertaus on opintojen äiti.