Ratarattaiden kestävyydestä

Rupesin eilisen löydön perusteella miettimään, kuinka pitkäikäisiä ratarattaiden pitäisi olla. Ehdin ajella ennestään käyttämättömällä Surlyn 19 hampaisella takarattaalla (leveä, terästä) pari kuukautta (edessäkin ratas leveälle ketjulle, 48 hampainen), kunnes kuluneen viikon aikana ajaminen alkoi tuntumaan siltä kuin kuin ketjulinja olisi pahasti vinossa.

Tarkastin ketjulinjan, pesin huolellisesti rattaat, vaihdoin ketjut, varmistin, että rattaan pultit ovat kireällä ennen kuin sattumalta huomasin takarattaan hampaisiin kuluneen pienen kolon, jonka ansiosta hampaissa oli ikään kuin pykälät. Olisihan se pitänyt tajuta jo siinä vaiheessa, kun uudet ketjut eivät meinanneet irrottaa otettaan takarattaasta ilman nykimistä.

En keksinyt rattaan nopealle kulumiselle muutakaan syytä kuin uuden työmatkan. Suuntaansa 15 km:n matkasta ärsyttävän suuri osa on ylämäkeä ja inhottavan suuri osa niistä on sellaisia, joihin ei saa otettua ennakolta riittävästi vauhtia. Eli paljon hidasta, raskasta runttausta, mitä on kestänyt nelisen viikkoa. Edellinen samanlainen ratas on kestänyt vähemmän mäkistä ja hieman lyhyemmällä välityksellä ajoa vuoden kulumatta pilalle. Samoin ilmennyt vika helpottui ottamalla vanhan rattaan takaisin palvelukseen.

Suosituksia kestävistä ja symmetrisistä (voi kääntää = enemmän kulutuspintaa) rattaista otetaan vastaan. Tietty lyhyempi välitys, taluttaminen ja vaihteet toisivat helpotusta / ratkaisisivat varsinaisen ongelman…

Syy on paska, nopeasti pilalle venynyt ketju. Ketjun vaihtaminen ajoissa on ainoa tapa lisätä rattaiden kestävyyttä oikeasti.

EAI:t on tosin mulla ollut surlyjä vakuuttavamman oloisia.

Takarattaiden kuluminen riippuu eniten ketjusta. Likainen ja ennen kaikkea venynyt ketju tappaa rattaat. Jos et ole ketjua vaihtanut useammin kuin rattaita, en ihmettele ongelmia…

Minä en ole saanut ajettua ainuttakaan takaratasta heittotähdeksi, vaikka kilometrejä on jonkin verran. Olen vaihtanut ketjua usein ja välitystä silloin tällöin. Uudelle rattaalle uusi ketju.

Hyvänä osviittana toimii ketjun venymisen mittari. Parktoolilla on moisia, samoin muilla.

Joo ja kyllä kuluneen Surlyn rattaan voi kääntää, ei se niin paljon sitä pyhää ketjulinjaa tuhoa. Silloin ongelmat siirtyvät kiihdytyksestä hidastukseen. Ja uusi ketju kuluu…

Michen rattaat on symmetrisiä, joskin niissä on se carrier-systeemi.

Ketju (halpa Shimano) oli uusi ja käyttämätön ottaessani sen käyttöön samaan aikaan rattaan kanssa. Koitin voidella ja pitää sitä hyvänä, mutta pitänee panostaa vielä enemmän ketjuihin ja niiden huoltoon. Ensimmäinen kerta minullakin parin vuoden aikana, kun takaratas kuluu häiritsevän epätasaiseksi.

Vaikuttaako ketjujen kireys takarattaan kulumiseen? Aattelin vaan kun mulla myös surlyn takaratas alkaa näyttämään kulumisen merkkejä. Eturatas sen sijaan on kuin uusi, ja ketjutkaan ei oo pahana.

Oon kiristellyt ketjut sheldonin ohjeiden mukaan, eli laittanut ketjut senverran kireelle ettei pyöriessä ahdista:

Park tool sen sijaan neuvoisi ajelemaan löysemmällä ketjulla, ja mun mielestä perustelut kuulostaa ihan järkeviltä:

^ Vihasin tuota Sheldonin ohjeistamaa rattaan keskittämistä. Sijoitin kampisarjaan, jossa eturatas istuu nätisti spideriin, eikä sen jälkeen ole tarvinnut tuosta välittää.

Olen pyrkinyt pitämään ketjun sen verran löysällä, ettei se pingotu kireälle (kuluttaa kuulemma takanavan ja keskiön laakereita) ja sen verran kireällä, ettei se kuitenkaan tipahda ajossa irti. Henkilökohtaista ja tutkittua Kokemusta ketjujen kireyden ja rattaan kulumisen välillä minulla ei ole.

Ketjujen tiukkuudessa on nelja astetta, kireimmasta loysimpaan:
Valokuvakireys
Ratakireys
Katukireys
Ollikireys

Kare_Eskola - 19:14, 27.9.2010 » Hyvänä osviittana toimii ketjun venymisen mittari. Parktoolilla on moisia, samoin muilla.
Ihan näppärä laite varmasti tuokin, nopeampi käyttää, mutta rullamittakin toimii. Yksi lenkki on puoli tuumaa, joten 24 lenkkiä/12 lenkkiparia on sitten 30,48cm. Jossain suositeltiin vaihtamaan ketju, kun se on tolta matkalta kulunut 1/8" eli 3,175mm. Ja käytännössä oon huomannut, että ainakin jos päästää venymään tolla matkalla n. 8mm, niin ratas kuluu jo aika reippaasti koukuille. Ja se mittaaminenhan luonnollisesti suoritetaan ketju kireällä.

Kuluneen ja uuden ketjun voi myös asettaa vierekkäin ja todeta mahdollisen purkkaefektin näin.

Campagnolon ketjujen manuaalissa on mainio ohje ketjun mittaamiseksi työntömitalla. Tuo mainittu 132,6mm on aika konservatiivinen maksimi, oikeasti 132,8mm mittaan ajetun ketjun voi vaihtaa vaihdepyörässäkin ongelmitta uuteen ilman että vaihtaa pakan samalla. Kokemusta on, vaan en nyt ole samassa paikassa kuin muistiinpanot siitä testatusta oikeasta maksimimitasta, oisko ollut 132,9mm? Uusi ketju on siis jotain suunnilleen 132,2mm riippuen vähän merkistä.

Edellämainittu pätee vaihdepyöriin, kiintsarissa voi varmaan venyttää hilppasen enemmän.

Kumpaa suositte : alumiinista ratasta vai teräksistä ?
Itsellä oli 20+g painava alu-ratas ja nyt tuli >100g painava teräs-ratas, joten painossa ainakin on eroa :slight_smile:

Mulla oli kerran alumiininen, kesti aika huonosti. Muistaakseni yhden talven. Mutta onko se loppupeleissä edes huonosti? Ehkä kuivan kelin pyörässä vois hyvinkin käyttää alumiinista takaratasta?

Yritin kerran irroittaa alumiinista ketjupiiskalla, piikit murtuivat ja myin kiekon rattaan kera. En osta enää edes kevennys mielessä.

kannatta varoa “mikenasia” kompliittikiekkokaupoissa

^Heh! Tunnin aikataulu oli liian tiukka viilapenkin etsimiseen. Taisi boren kuitenkin saada rattaan irti?!

Edit: Mikko vaan… kuinka mones foorumilla, ja kuka on se kuuluisin?

MikeNAS - 2:16, 25.2.2012 » Mikko. kuka on se kuuluisin?
Naamari

oli ihan asiaakin.

Laadukkaat rattaat ja ketjut. Sekä ketjujen kierrätys tasaisin väliajoin pidentää ikää aika paljon.

Teräs on moljardisti parempaa kuin amuliini.

Myöskin rattaiden koolla on merkitystä: 18-hampainen takana kuluu paljon vähemmän kuin 16.

Mitkäs on laadukkaita rattaita joista ei joudu maksamaan kättä+jalkaa? Eli missä on hinta/laatu-suhde kohdillaan?

EAI:n perusrattaat lähtee ihan asevelihintaan ja vissiinkin ihan päteviä vehkeitä. Itselläni ei kokemusta, mutta seuraavaksi ajattelin tommosen poistaa.