P: Ullakkorossin

Iltaa. Kokeillaas miltä maistuu sisällöntuotto muun kuin kuvarastien merkeissä, elikkä tällainen perusmuotoinen projektitopi:

Hyppysiini päätyi ullakolla ties miten pitkään lojunut Rossin “Racer” -runko, ja siitä meinasin kulkuneuvon värkätä. Lähtökohtaisesti ehkä itselle turhan pieni runko, mutta katsotaan mitä tapahtuu. Lähtötilanne oli tämä, eli villiviinin kietoma ja likainen, mutta ehjä:

Ensitöiksi poistin Fillasta tyyliin sopivan edullisen keulan. Tässä on ruotoa vaikka mitenkä paljon, eli päässä olevat ranskankierteet joutaa napsaista pois. Ohjainlaakerin suhteen en vielä tiedä mitä tapahtuu, teetänkö uudet “normaalit” kierteet, vai jatkopalan aheadia varten. Vinkkejä otetaan vastaan, missä onnistuisi tällaiset toimenpiteet Tampereella. Tuollaisenaan ei ymmärtääkseni kannata aheadia laittaa, kun stemmi tulisi kierteelliselle osalle, mikä ei välttämättä sellaisia voimia kestä.

Tänään hahmottelin kokonaisuutta muista pyöristä ja laatikosta löytyvien osien kanssa. Tarran mukaan putket on Columbuksen Garaa, ja google sanoo että 26.8 tolppa olisi sopiva. Todella nafti tämä Marinista lainattu tolppa kyllä oli, mutta olisko vähän soikea tuo suuaukko? Nämä kammet varmaan jää toistaiseksi, mutta muuten on aika lailla kaikki auki. Vähän olisin kuitenkin kallistumassa kierteellisen laakerin puolelle, lähinnä ulkonäöllisistä syistä. Budjetti olisi tarkoitus pitää maltillisena, niin fiksi tästä on ainakin alkuun tulossa, vaikka korvaketta ja läpivientiä yms. löytyy.

1 Like

Ahhh, hieno raami, tykkään. Itse pyrkisin istuttamaan kierteellisen laakerin.

Olisipa omallakin ullakolla tällaisia löytöjä. Olisipa ullakko.

Hyvä ullakko ja hieno runko! Rossin on just jees. Täältäki ääni kierteelliselle, ja jos laitat kirkkaat kaikki ni tulee niiin siisti pyörä.

Voi juku. Tosi hieno runko ja haarukkakin sopii nätisti. Jätän tähän myös dibsit koska Tampere ja valkoinen, eli jos osoittautuu täysin liian pieneksi niin pistäppä viestiä.

easym - 0:14, 22.12.2020 » Tarran mukaan putket on Columbuksen Garaa, ja google sanoo että 26.8 tolppa olisi sopiva. Todella nafti tämä Marinista lainattu tolppa kyllä oli, mutta olisko vähän soikea tuo suuaukko?
Ongelma voi ratketa koputtelemalla puisella kiilalla satulaputken halkiota varovasti auki.

Jännittävän sekatekniikkainen toi emäputkiosasto.

Yleensä haluan nähdä rossinit ihquissa ysäriväreissä mutta tämä on valkoisuudessaan kieltämättä hieno.

Lakimiehen tuuma-aheadi tähän hei!

RTZ - 10:40, 22.12.2020 » Ongelma voi ratketa koputtelemalla puisella kiilalla satulaputken halkiota varovasti auki.
Täytynee vähän koputella, viimeistään kun saan hommattua vähän siistimmän tolpan.

Kirkasta kaikki oli itelläkin tähän ajatuksena, ja nyt kun tuota kuvaa kattoo niin kyllähän se kierteellinen laakeri on oltava. Jos ei itelle mitenkään natsaa, niin ensisijaisesti pyrin pitämään samassa taloudessa kuitenkin, ja työkaveri halusi sovittaa myös. Mutta Niqun dibsit kyllä myös huomioitu! Ihan optimistinen tuon koon suhteen kyllä olen, kun ei tuossa nykyiseen biitteriin suurta eroa koossa ole. Ajaessahan sen sitten huomaa että toimiiko vaiko eikö.

Ja kuvat ei ihan tee oikeutta värille, kun tämä on sellainen helmiäishohtoinen, eikä suinkaan tasaisen valkoinen. Hieno väri kyllä.

lnstj - 10:58, 22.12.2020 » Jännittävän sekatekniikkainen toi emäputkiosasto.
Sama. Mietin että [s]onko kyseessä custom-mitoilla oleva kampe kun ei ole tehty muhveilla, vai onko toi mällätty ja korjattu fillettinä vai[/s] mikä ihme on johtanut moiseen ratkaisuun..

Edit. Internetin muissakin racereissä on fillet-emäputki

o hyvä löytö

Vai pitäiskö vaan ajatella että filletti on niinku messinggimuhvi ?

lnstj - 10:58, 22.12.2020 » Jännittävän sekatekniikkainen toi emäputkiosasto. Yleensä haluan nähdä rossinit ihquissa ysäriväreissä mutta tämä on valkoisuudessaan kieltämättä hieno. Lakimiehen tuuma-aheadi tähän hei!
:) Olisi kyllä yksi Cinelli...

Toffelson

lnstj - 10:58, 22.12.2020 »

Lakimiehen tuuma-aheadi tähän hei!

Ai tää vai? Olis kyllä kova :D
Lakimies84 - 9:41, 28.11.2020 »

Vaikka konversioon talvikeula. 1" kierteetön,käyttämätön,alumiinia ja jarrutapeilla. 28" kiekolle tietty. Lokasuojalle paikka ja insertti etutarakalle
Ruotoputkea on tarpeeksi,mutta lisätietoja saa pyytämällä.
Hp.30€
KUVIA

Projekti otti harmittavan takaiskun, kun nyt näyttää siltä että haarukka menee vaihtoon. Lilja olisi tähän kierteet pyöräyttänyt, mutta kävi ilmi että eihän tuo ruoto olekaan normaali 1", vaan snadisti ohuempi, niin ei työkalu siihen istu. Eikä sitten varmaan myöskään laakeri tietenkään. Eipä käynyt mielessäkään tällainen skenaario :confused:

Lähetäpä kuvat tosta StyleRiden Arille, se taitaa olla valtakunnan Rossin-asiantuntija

Eikös avauspostauksesta löydy syy tälle, ranskankierteisestä haarukasta voisi olettaa, että putki on sen 0,2mm tavan tuumaista putkea ohuempi?

Jos Stylerideen soitat, niin kysy samalla ranskamittaista stronglight a9-laakeria.

Tässähän kävi tosiaan niin, että nähtävästi en perehtynyt aiheeseen tarpeeksi, ennen kuin lähdin höngyllä toteuttamaan. Olin nimittäin vielä tähän asti käsityksessä, että muuta eroa noissa standardeissa ei ole, kuin kierteen tiheys ja viiste/kolo spacerille. Oppirahat jne.

Täytyy nyt punnita jatkoa - aika varmasti pääsen pienemmällä vaivalla ihan vaan haarukkaa vaihtamalla, kun tuota tarvitsisi joka tapauksessa lyhentää ja kierteitä jatkaa. Haarukka oli varsin edullinen, niin mitään suurta taloudellista vahinkoa ei sentään tästä harhailusta koidu…

Lakimiehen tuumainen.

Yksi olisi vielä jäljellä…