P: Kesäpyörä_2020, osa: 3 / sisältää paljon läpivientejä ja reikiä

22.9.2020

Melkei valmis


Nyt kun sain runkosetin käsiini ja kulutan aikaa paluubussissa, ajattelin että kai tästä vois projulangan kuitenkin tehdä, kun näitä ei oo hirveästi näkynyt.

Meinasin aluksi, että teen Nature Boystä vaihteellisen retkipyörän ja ehdin jo hankkia kaikki palaset kasausta varten, mutta onneksi en toiminut kauhean nopeasti. Joskus aikoinaan oli tästä jo Roopen kanssa puhetta, mutta ostostelut jäi tekemättä johtuen siitä, että kuvittelimme molemmat, että runko olisi kokoa 61 joka olis ollu mulle liian kookas. Nyt sitten jostain juolahti tämä violetti kaunotar mieleen ja asiasta uudelleen viestiä vaihdettuamme paljastui että koko olikin 58 ja sekös minua riemastutti. Vielä kun saatiin sovittua maksujärjestelyistä, niin ei siinä kun bussimatkoja varaamaan.

Kaikkea muutakin romua siirtyi samalla ja vajaa parituntinen päähesessä olikin tehokkaasti käytettyä aikaa. Runkosetin lisäksi mukaan tarttui jo pidemmän aikaa himoitsemani schindelauerin nätillä kiristysmekanismilla (saman tyylinen kuin mm. GT’n ysäri mtb-stemeissä) varustettu ohjainkannatin Classic bikestä ja erään toisen käyttäjän jo valmiiksi kuriirilleni toimittamat kammet jotka tähän projektiin ostin.

Kyseessä siis 58-kokoinen Kohlen Janin omine käsineen rakentama Colossi D’n Jos Rambler ihanassa violetissä värissä jota ehkä kutsuisin nimellä Luumu. Putket Zonaa, keula segmentoitu, koko spot on - odotukset on korkealla.

Osalistassa tuskin tulee olemaan mitään kovin erikoista, mutta seuraavanlaisia osia on jo tähän hankittu tai hankkiutumassa:

Kirkas o-laakeri, toivottavasti Kingi (saa tarjota)
Kirkkaat 130bcd Rivalit
42t ovaali musta Garbarukin NW
10sp Rival/S900 eriparikahvat - tarpeeks saman näköiset
Pitkä Apex1 kunnes löydän pitkän kirkkaan rivalin. (Saa tarjota)
11-36 tai 11-42 10sp pakka (11-36 löytyy niin ehkä kokeilen sillä eka)(11-42 kymppipakkaa sais kans tarjoo jos ylimääräsenä)
Pelagon leveämmät lokarit (Mustat)
American Classicin kirkas tolppa
Kirkas Salsan liplocki
Toi Schindelauer stemi (110mm)
KMC X10SL hopee (saa tarjoo tätäki)
WTB KOM 23i 700c 32h kehät (matkalla)
Revot tai compit
Navoiksi haluisin 350 DT Swissit tai kultaiset/oranssit halot mut katotaan. (erityisesti näitä saa tarjota! Jos löytyy kiekot ni voin antaa noi wtb’n kehät osana maksua)
Panaracer Gravel King Slick 38 ruskeet ja tubeleksena (löytyy jo)
Juin Tech R1 jarrut (ostettu)
FSA Vero 440mm kompakti tai sit joku flarellinen levee.

Semmone.

Kauheen kokosta etuleipää oot suunnitellu. Ite laittaisin 38 ovaalin.

Mutta kivan näköne varmaan tulossa kirkkailla osilla.

Sattuu löytyy tommone 42t ni tarkotus olis kokeilla eka sillä ja 11-36 pakalla, sen jälkeen 42t / 11-42 ja jos se ei riitä ni sit 40t eteen koska 130bcd ni ei taida kolmekaseja olla?

Jokke A - 12:14, 19.4.2020 » Käyttäjä niq on tuottanut hyvää sisältöä viime aikoina, chapeau!
Hyvä stoori. Tuleekos tämä sitten retkihommiinkin?

Joo niihin nimenomaan ja todellakin. Löytyy omaan tarpeeseen ainakin tarpeeksi reikiä sisäisten vaijerivientien (etu- ja takavaihtaja ja takajarru) lisäks mm. Viistoputken alla juomapullopaikka ja haarukassakin lowrider-mountit.

Kumiahan tää nyt ei ahman tavoin syö, mutta ei oo mun käyttötarkoituksessa tarvettakaan. Jotakuinki 40mm lokareilla ja 45 ilman.

Iha hyvin sopii toi ratas kampiin imho.

niq - 20:49, 20.4.2020 » Sattuu löytyy tommone 42t ni tarkotus olis kokeilla eka sillä ja 11-36 pakalla, sen jälkeen 42t / 11-42 ja jos se ei riitä ni sit 40t eteen koska 130bcd ni ei taida kolmekaseja olla?
Mulla on tasan samanlaisissa kammissa 38t Blackspire, eli löytyy kyllä sikäli mikäli sillä on merkitystä tän projektin kannalta.

Hyvä tietää, kiitos.

Pitäis joku tehosteväri tähän keksiä mut en osaa päättää yhtään että mikä. Keltaset tai pronssiset kuoret vois olla hyvät mut keltasia tankonauhoja ei kyllä pysty.

En myöskään haluais käyttää mitään muita kun liskonnahka DSP nauhoja koska hyvään kun tottuun niin ei muut kelpaa. Niitä ei vaan saa missään vähän maanläheisemmissä väreissä paitsi kai ruskeana.

Oon vihdoinkin löytänyt takapuolelleni täydellisen penkin, ja tähän sellaisen ehdottomasti aion laittaa, mutta en osaa päättää väriä.

Kun Flitestä ja SLR’stä julkaistiin aikoinaan noi ruskeat nupukkimallit, olin että hyi helvetti kuten moni muukin ja noita pyörikin aika paljon eri kauppojen alekoreissa. Mutta nyt kun rupesin tähän satulaa katselemaan niin tuli taas noita ruskeita vastaan ja makuni kultivoitumisen tai lopullisen menetyksen johdosta toi ei näytäkään enää kauhean pahalta.

Toinen vaihtoehto olisi tuollainen TdF-versio jonka keltaiset grafiikat taas saattaisivat toimia hyvin koska violetin vastaväri. Se tuottaisi vain sen ongelman, että kuten heraldiikassa, ei pyörissäkään pitäisi koskaan yhdistää keltaista ja kultaista samaan kokonaisuuteen varsinkaan jos siinä on jo kirkkaita eli hopean värisiä osia.

Kolmas vaihtoehto on sitten ihan melko perus musta SLR X-Cross joka eroaa perus SLR’stä oikeastaan vain kulmien kevlarvahvikkeiden osalta.

Jotenkin vaan perus mustakirkas kaikessa yksinkertaisuudessaan tuntuisi vähän tylsältä valinnalta vaikka se antaisikin tilaa rungon värille korostua.


https://www.selleitalia.com/wp-content/uploads/2016/06/SLR-TI316-3_4.jpg
https://cdn.bike24.net/i/mb/e7/8d/81/186098-01-d-340614.jpg

Tämmösiä keloja tänään.

äänestän ruskeeta

Tdf natsais emäputken merkin kanssa.

Näin on marjat ja sit vois laittaa keltamustat tankonauhat kanssa. Jotenki olin ajatellu tähän vaan jotain vähä maanläheisempiä sävyjä niinku just ruskeeta.

No siis, tuntuu että ruskea voisi sopia rungon päävärin kanssa tosi hyvin yhteen.

Luukas - 18:21, 22.4.2020 » No siis, tuntuu että ruskea voisi sopia rungon päävärin kanssa tosi hyvin yhteen.
Tämäkin on kyllä tosi.

http://sitruunajuhla.fi/roope/flite.png

Just möin kaikki Flitet pois ku ei se vaa sovi mun perälle :frowning:

rungon väri on aika karsea mutta ehkä autettavissa, pistä KAIKKI palat kirkkaana ml. tankoteipit ja laukut paitsi ehkä satula, se vois olla valkoinen

jos pitää laittaa väriä niin mieluummmin giroa kuin tdf:ää (tai kärppävärejä)

mutta muuten tämä proju on taatusti hyväproju

Roopen pyynnöstä värikuvaa parin vuoden takaa

Hittovie oispa Eesti 2018, 30 astetta lämmintä ja isot tuokkoset kylmää Sakua jokaisella!

Kyllähän tuossa on kaikki hyvän elämän ainekset siinä määrin kun pyörä niitä pystyy tarjoamaan. Väri on siisti. Älä laita valkoista satulaa.

Ite tykkään tosta väristä kovastikkin. Näkisin tässä mieluiten pitkät kirkkaat lokarit. Toi Schindlehauer on komia!

http://logos-vector.com/images/logo/xxl/5/7/4/57468/Saku_5ec12_450x450.png

Auringo - 20:17, 22.4.2020 » Ite tykkään tosta väristä kovastikkin. Näkisin tässä mieluiten pitkät kirkkaat lokarit. Toi Schindlehauer on komia!
Mustat Lokarit tulee ku ne vähä niinku sulautuu mustiin renkaiden kulutuspintoihin ja on siten mahdollisimman huomaamattomat.

Valkoista satulaa ei o tulossa. Eikä kyl varmaan mitää värioksennustakaan vaan painin nyt mustan ja ruskean välillä. Mustaa puoltaa lähinnä se, että semmonen mulla on olemassa jo.