Yötön 3000 3.-17.7. 2021

Tämä! Ehottomasti kalenteriin :slight_smile:

Oho, siistii!

seurantaan!

Tämä kuulostaa reitin suhteen erittäin houkuttelevalta ja ajankohdan puolesta myös mainio (kerkeää enemmän kuin hyvin palautumaan vielä syksyn Ruskaa varten :smiley: ). Pitkiä randotapahtumia ei ole Suomessa todellakaan liiaksi, kuitenkin pinta-alan ja tiestön laajuuden puolesta olisi niiden järjestämiselle valtavaa potentiaalia, hyvä että joku on ottanut asian tehtäväkseen :).

Oi kyllä. Harmi et on buukattuna jo muuta ajoa heinäkuun alkuun. Tää kiinnostais lähtökohtaisesti mm Ruskaa enemmän, koska kesäkelit ja vapaus valita lähtö ja maali.

Muuta ajoa heinäkuun 2021 alkuun? Tiedossa on että heinäkuut buukataan ajoissa täyteen, joten ilmoittelen näin hyvissä ajoin 1,5 vuotta etunenää, mutta sun kalenteri yltää vielä pidemmälle. :slight_smile:

Tavoitteena onkin tarjota yhtä houkutteleva mahdollisuus kaikille maan rajojen sisällä asuville. Itse asiassa sen voisi tehdä niinkin, että lähtö- ja maalipaikan saa määrittää vapaasti myös rastien väliltä, niin lähes kaikki voivat osallistua ilman muita liikennevälineitä.

Ai kato hittolainen, luin jotenkin et tänä kesänä. Ei siinä sit mitään.

kolkka - 16:51, 21.2.2020 » Itse asiassa sen voisi tehdä niinkin, että lähtö- ja maalipaikan saa määrittää vapaasti myös rastien väliltä.
Tatun ja Patun Suomi ällärit!

Tarkempia yksityiskohtia tapahtumasta julkaistaan piakoin, n. 12 kuukautta ennen lähtöä.

Kunniamaininta ja harvinainen pätsi on luvassa kaikille niille kuskeille, jotka voivat pidättäytyä sänkymajoituksesta 3000 km matkan ajan.

BYOB = Bring Your Own Biwybag.

Aahh, vuosi aikaa kovistua ja ehkä speksata joku vaihdepyörä tähän touhuun. Kiinnostaa.

Saiskohan sitä ittesä vuodessa niin tikkiin että rohkenis koettaa. Pitänee kokeilla.

Ketä tulee fixed gear?

Tahmatassu - 17:43, 10.6.2020 » Ketä tulee fixed gear?
majava - 15:42, 10.6.2020 » Saiskohan sitä ittesä vuodessa niin tikkiin että rohkenis koettaa. Pitänee kokeilla.
No tässähän on erittäin hyvä tavoite/määränpää mitä varten voi alkaa treenailee.

Informaatiota tippuu murunen kerrallaan. Nyt voi myös seurata Instagramissa. Tämän topin aloituspostaus olkoon ainakin toistaiseksi ylin ja virallisin viestintäkanava.

Pätsejä tulossa :—)

Kun pohjanmaan maakuntia on kolme, niin riittääkö et pohjanmaalta käy esim pohjois pohjanmaan? Ja savo lienee tarkottaa eteläsavoo tai pohjoissavoo?

^ Tosiaan tarkat kuusi kontrollipistettä tullaan julkaisemaan vielä, toivottavasti hyvissä ajoin ennen starttia. Myös säännöt tullaan julkaisemaan ennen starttia, niitä on hyvä olla muutama.

Vois tulla ajamaan

Kova.
Logo myös älysiisti.