Keskustelufoorumi - katoavaa kansanperinnettä?

Tervehdys!

Kuulin vastikään jonkun toteavan satunnaisen keskustelun lomassa: “Keskustelufoorumit ovat nykyään katoavaa kansanperinnettä”. Yksivaihde on mielestäni melkolailla elävää nykyaikaa, täällähän käydään päivittäin keskustelua ties mistä. Monella muulla foorumilla kuitenkin vaikuttaa olevan niin, että niiden kulta-aika oli 2000-luvun alkupuolella ja Facebookin ym. myötä niissä keskustelut hiljenevät yksittäisiin viesteihin tuossa viimeistään vuoden 2010 tienoilla.

Millaisia ajatuksia sinkulaväellä tästä herää? Minulla on tämän keskustelun suhteen oma lehmä ojassa: yhdellä suomen kielen kurssilla täytyy esitellä perinnetietoa. Tyypillistä on haastatella 80-vuotiasta maatilallista tai pokasahalla männikköjä kaatanutta metsuria, mutta ajattelin hakea vähän erilaista näkökulmaa. Mielestäni foorumit ovat simppeli ja nerokas tapa keskustella mistä tahansa kenen tahansa kanssa, ja viestit jäävät tänne ‘ikuisesti’ luettavaksi.

Minua kiinnostaa siis aktiivisen foorumiväen ajatukset siitä, mikä on foorumikeskustelujen tola vuonna 2019. Kurssityö on vapaamuotoinen lyhyehkö esitelmä, eli myös sinun vastauksesi saa olla vapaamuotoinen ja lyhyt, tahi sitten pienoistutkielma, jos siltä tuntuu. Vastauspalkkioita minulla ei ole antaa, mutta ehkäpä tästä herää yleisesti kiinnostavaa keskustelua.

  • Ovatko keskustelufoorumit mielestäsi katoavaa kansanperinnettä?
  • Milloin foorumit olivat parhaimmillaan? Nyt?
  • Miksi käyt foorumeilla?
  • Onko Instagramia ja Snapchatia hallitseva 2000-luvulla syntynyt siskosi koiranhoitajan veljen lapsi tietoinen keskustelufoorumeista?

Itse käyn säännöllisesti ainoastaan Yksivaihteessa (vaikken aktiivinen keskustelija olekaan), ja muille foorumeille päädyn satunnaisen tiedonjyvän perässä (esim. etsiessäni tietoa kalapaikoista jne).

Olisipa hienoa, jos joku tähän innostuisi vastaamaan! Mahdollisista vastauksista koostan vanhan kunnon Powerpoint-esityksen. Nimimerkit voivat esityksessä mahdollisesti vilahtaa, mutta yleisö on pieni ja oleellisinta on asia.

Elitistinen näkemys: foorumit oli parhaimmillaan 2000-luvun alussa, kun niillä oli lähinnä korkeakouluopiskelijoita ja koulutettuja professionaaleja. Sit tiedon supervaltatien demokratisoituminen pilas kaiken.

ennustan sakeaa case study materiaalia n. sivusta 2 eteenpäin

Redditin voisi laskea nykypäivän keskustelupalstaksi.

Ja kyllähän joku piffikin kai voi ihan hyvin. Mutta keskutelustelijoiden keski-ikä täällä ja muualla varmaan taitaa olla suht korkee ja nousee vaan.

YV-ukkojen keski-ikä on kyllä huolestuttavan korkea.

*keskinopeus

Facebook ja whatsap on A) lamauttaneet foorumit, B) tehneet porukasta vajakkipaskaa jotka ei enää kykene itsenäiseen tiedonhankintaan.

Perushomma esim tuolla toisen pyörillä kulkevan kulkineen harrastuspiireissä on esim että sama kysymys kysytään miljoonaan kertaan facebookissa vaikka se sattuisi löytymään jo alan foorumilta tai jos se foorumilla selvitettynä selviäisi sieltä kautta seuraaville. Oon tota muualla kritisoinut ja ollut yv menoon tyytyväinen. Mua ainakin uuteen harrastukseen siirtyessä kiinnostaa sen verran se harrastus että selvittelen ja lueskelen kaikkea aiheeseenliittyvää juurikin foorumeilta jne.

Murobbs:n seuraaja techbbs/bbs.io-tech.fi on muuten hyvä esimerkki melko aktiivisesta foorumista vaikken itse sielä jaksakaan kirjoitella, mukava lueskella. Ihan tuolla ja yksivaihteen foorumiotannalla löytyy kaksi selkeää syytä miksi foorumeja suositaan. Yksivaihteessa on valistuneempaa porukka ja kaikilta ei löydy esim fabotunnuksia. Foorumi palvelee tällöin kaikkia tasapuoleisesti riippumatta siitä jättääkö someilut väliin periaatesyistä tai esim vanhemman iän takia. Tuolla techbbs foorumilla taas on tietotaitoista porukkaa jotka arvostavat foorumin tapaa säilöä ja löytää tietoa.

Sit esim tuolla autoharrastepiireissä on paljon amisporukkaa jne joille kaikkihetinyt sopii paremmin kuin järjestelmällinen itsensä sivistäminen ja tiedonhankinta jolloin foorumit kuolevat.

Og futisforum isäni nevöfoget naksnaks ja sen jälkeen alamäkee. Mut mä tykkään alamäistä. Öhlinsin coilit, dropper postaaminen ja edelleen täysii!

Keskustelupalstat <3

Rode elää. ntkt.

Tulin vain kertomaan että ikävä nolla.nettiä

Monet foorumit joilla itse olin aikanaan aktiivinen ovat siirtyneet Facebookkiin. Se on mielestäni paskin mahdollinen alusta luontevalle keskustelulle.

Onneksi on vielä joitakin oikeita keskustelufoorumeita olemassa.

eetum - 12:54, 4.4.2019 » Tulin vain kertomaan että ikävä nolla.nettiä
Tämä!

Joskus tulee ikävä myös alkuaikojen lumitykkiä.
Se lakkasi kyllä aivan ansaitusti olemasta, koska pilaantui pahasti loppuaikoinaan.

RTZ - 11:58, 4.4.2019 » tiedon supervaltatien demokratisoituminen pilas kaiken.
Eiks tässä pitänyt käydä just päinvastoin.

Itsen vaikea ymmärtää tätä keskustelupalstojen nostalgisointia. Jos ihmisten viestien/infonvaihto siirtyy esim. feseen tarkoittaa se vain ja ainoastaan sitä että kyseinen ympäristö/palvelu pystyy paremmin integroitumaan osaksi loppukäyttäjän päivittäiskäyttöä/appi-infraa. Ja keskustelun koetusta huonosta tasosta on turha alustaa syyttää. Kehitys menee eteenpäin, se on tätä päivää. Ja hyvä niin. Pidetäänpä mielessä että ennen keskustelupalstoja käytössä olivat irl kerhot, lehdet, harrastajatapaamiset ynnä muu og-live. En huomaa kenenkään kaihoavan noiden perään.

Foorumien oleellisin anti nykypäivänä on kyllä harrastefaktatiedon päivittäminen alustlalle josta sen tehokkaasti jälkikäteen löytää. Kasuaali peruskeskustelu käydään kyllä facebookissa tms helpommin.

Konsta - 14:19, 4.4.2019 » Vaikea ymmärtää tätä keskustelupalstojen nostalgisointia. Jos ihmisten keskustelut siirtyy esim. feseen tarkoittaa se vain ja ainoastaan sitä että kyseinen ympäristö/palvelu pystyy paremmin integroitumaan osaksi loppukäyttäjien päivittäiskäyttöä/appi-infraa. Ja keskustelun koetusta huonosta tasosta on turha alustaa syyttää. Kehitys menee eteenpäin, se on tätä päivää. Ja hyvä niin. Pidetäänpä mielessä että ennen keskustelupalstoja käytössä olivat irl kerhot, lehdet, harrastajatapaamiset ynnä muut foorumit. En huomaa kenenkään kaihoavan noiden perään.
En tiiä, jos haluan kysyä kysymyksen johonkin harrastukseeni liittyvästä asiasta, en halua että se lävähtää omalla naamalla ja nimellä 5000 fb-käyttäjän fiidiin. Lisäksi postaukset hukkuu kun niitä ei ole jaoteltu millään tavalla vaan kaikki tuupataan samaan paikkaan.

Itse en oo lainkaan vakuuttunut et kehitys menee eteenpäin aikana jona pinnallisella huomiohuoraamisella tehdään miljardeja.

E: Onko älyllinen keskustelu katoavaa kansanperinnettä?

Aika harva kykenee 280 kirjainmerkin puitteissa juuri muuhun kuin öyhöttämiseen, pinnalliseen poseeraamiseen ja kakkaemojeihin.

Onko kakkaemoji aikamme keskustelukulttuurin kuva?

Konsta vois kyl alkaa kirjottaa loskaista kolumnia johonki talouslehteen. Menis täydestä.

kaukomieli - 13:53, 4.4.2019 »
RTZ - 11:58, 4.4.2019 » tiedon supervaltatien demokratisoituminen pilas kaiken.
Eiks tässä pitänyt käydä just päinvastoin.
Niihän sillo ysärillä luultiin joo. Uskottiin kansalaisyhteiskuntaan, saatiin putinistitrolleja.
josbanse - 14:28, 4.4.2019 » Foorumien oleellisin anti nykypäivänä on kyllä harrastefaktatiedon päivittäminen alustlalle josta sen tehokkaasti jälkikäteen löytää. Kasuaali peruskeskustelu käydään kyllä facebookissa tms helpommin.
Ja tätäkin tarkoitusta palvelee aika hyvin Sheldon Brownin sivu.

Riippuu toki mitä harrastaa. Polkupyöräilyn harrastaja kaipaa ennen muuta polkupyörän jolla ajaa. Pulmiin löytyy apu Googlella.

Onhan se kaunis ajatus että jälkikäteen voi jostain oikeasta topista löytää minkäpituiset Compit tarvii Mackin Low Flange -ratanapojen ja OG Open Pro -kehien kanssa, mutta…