Retrokilpurit 2019 Turku

Vuonna 2019 vanhain kilpapyöräin kokoontumisajotapahtuma järjestetään 25.5. Nyt ensimmäistä kertaa Turussa:

Retrokilpurit 2019 on hyvähenkinen yhteisajotapahtuma, jossa ajetaan vanhoilla kilpapyörillä kauniissa varsinaissuomalaisissa maisemissa. Huomaathan, että kyseessä ei ole kilpailu, vaan vanhoista kilpureista innostuneiden ihmisten kokoontumisajo. Toivommekin, että saapuisit ennen vuotta 1990 valmistetulla pyörällä ja pukeutuisit pyöräsi aikakauden mukaisesti.

Ennen pitkän matkan starttia klo 10.00 on mahdollista käydä kirppiskauppaa lähtöpaikan pihalla. Toivomme, että myyntiartikkelit olisivat polkupyöriin liittyviä.

Tapahtumassa on kaksi eri ajoryhmää matkan pituuden mukaan; n. 90km ja n. 30km.

Pidemmälle reitille lähdetään Turun Koroisilta (Catilluksentie, Turku) klo 12.00. Matkan varrella pysähdytään pariin otteeseen täyttämään juomapulloja. Lisäksi puolen matkan krouvissa nautitaan hieman tukevammat tarjoilut (sisältyvät osallistumismaksuun). Jossain vaiheessa loppumatkasta yhytetään lyhyemmän matkan ajajat, jotta voimme ajaa näyttävästi yhdessä maaliin.

Lyhyemmälle reitille lähdetään samasta paikasta, Koroisilta n. klo 15.30. Lyhyen reitin ajajat kohtaavat pitkän reitin ajajat loppumatkasta, jotta kaikki saapuisivat yhdessä maaliin.

Pitkänmatkalaisten mukana kulkee huoltoauto, johon on pakattu joitakin varaosia ja työkaluja. Fataalin välinerikon koittaessa auton kyytiin saa pyöränsä ja pääsee itsekin kyydillä jatkamaan matkaa. Muutenkaan ketään ei jätetä yksin matkan varrelle onnettomuuden tai väsähtämisen sattuessa. Jokainen vastaa kuitenkin omasta vakuutusturvastaan.

Tapahtuman osallistumismaksu on 25€/henkilö. Hintaan sisältyy myyntipaikka aamun kirppiksellä, opastettu ryhmäajo, väliaikatarjoilut, maalitarjoilut, iltaohjelmaa ja Koroisten saunapalvelut (oma pyyhe/uikkarit mukaan).

Ilmoittautumis-/maksuohjeet:

Saaja: Retrokilpurit 2019
Tili: FI25 5680 0020 0639 84
Viesti: Oma nimi, pitkä/lyhyt reitti
Hinta: 25€

FaBo event:

Päivämäärä puuttuu.

Tänks!

Onko mtb-luokkaa?

Aikakausikorrektilla sinkulalla osallistuminen ok…? Ei ole vaihteita, eikä tule!

Jee! Leopard pääsee ulkoilemaan.

mustakruunu - 22:08, 14.2.2019 » Onko mtb-luokkaa?
Ei, mutta MTB:llä voi ihan hyvin osallistua, jos siltä tuntuu.
Paawo - 22:36, 14.2.2019 » Aikakausikorrektilla sinkulalla osallistuminen ok...? Ei ole vaihteita, eikä tule!
Totta kai. Oon itse ajanu nää pari/kolme kertaa vanhalla ratapyörällä.

Voi vitunvitunvittu!
Minähän olen tuolloin Andalusiassa vesivärikurssilla.

Jes, ulkopuolinen takaraja saada Pelizzoli jälleen ajoon.

Halusin vaan muistuttaa tästäkin tapahtumasta. Tapahtumat on kivoja varsinkin, kun niihin osallistuu ihmisiä.