Koirapyörä (Helkama trans 2000 laatikkopyörä)

Heti alkuun varoitus: tässä luultavasti säilyvät napavaihteet. Ajattelin vain, että projekti saattaisi myös kiinnostaa yv-henkistä porukkaa.

Eli: Löytyipä sitten Helkama trans 2000 ruho suhteellisen edullisesti. Pyörä on ollut tähän asti teollisuudessa korjaajan käytössä, mutta nyt päätavoitteena on helpottaa vaimon liikkumista koiran kanssa. Tarkoitus oli jättää tämä ihan lommoiseen orkkiskuosiin, mutta projektihan tästä sittenkin tuli.


2.8.2017 ------------------------------------------------------
Pyörä purettu. Keskiö jumissa ja muovikuppi paskana. Runko lähtee pyöräliikkeeseen keskiön irroitukseen ja sieltä maalaukseen. Onkohan pulverimaalaus edelleen hyväksi todettu valinta? Värivalinta selkenee varmasti lähiakoina.

Mieli tekisi myös ennen maalausta hitsauttaan tuohon leveämpi tanko tai joku stemmin tyylinen. Osaavia ja halukkaita kavereita Oulussa auttamaan (eli tekemään mun puolesta)?

Nykyinen muovilaatikko (80x60cm) on melkoisen rujossa kunnossa. Nopean vilkaisun pohjalta hinta uudelle on 100€+. Kokeilen vielä Helkamaa myyvän pyöräliikkeen kautta. Voipi olla, että vanerilaatikko tuohon loppujenlopuksi tulee. Vai olisko vanhan laatikon (kestävästi) maalaminen hyvä vaihtoehto?

Seuraavaksi speksausta.

3.8.2017 ------------------------------------------------------
Keskiö liikkeessä irroitettavana ja taas oletettua edullisemmin. Rungon värissä päädyttiin aina yhtä tylsään, mutta ihanaa harmaaseen. Tarkempi sävy määrittyy varmaan vasta maalaamolla. Neutraali harmaa hakusessa. Ei siis lämmintä eikä kylmää. Kai se on joku seuraavista:

Alustavaa speksausta:

19.8.2017 ------------------------------------------------------

Palat olis kaikki kasassa grippejä lukuunottamatta.

Vanhassa tolpassa luki 28.0mm, mutta ilmeisesti eri millit käytössä koska uusi 28.0mm tolppa on liian kaponen. Shimmiä kehiin ja digitaalinen työntömitta ostoslistalle.

Maalaus on edelleen kysymysmerkki. Yhteensä 100€ hiekkapuhallus ja märkämaalaus houkuttelis, mutta jospa sitä kuitenkin tekis kerralla kunnolla 120€ pulverimaalaus + siihen päälle vielä hiekkapuhallus.

Runko maalaukseen ja vanerilaatikkoa väsäämään. Onko tipsejä? Tekis mieli tehdä eteenpäin laskeutuva laatikko jossa takalaita on korkeampi kuin etulaita jolloin sivut siis laskevat viistosti eteen. Jos tällanen onnistuu Bauhausin sahauspisteellä niin sellanen tulee. Jos ei, niin sitten ihan perus boksi. Jotenkin ei toi ruskea filmivaneri nappaa, joten 9mm sekavaneria ja päälle musta puuöljy? Kuulostaakohan siltä, että kestää Suomen säät?

Keskiöön bafang. Takanapaan nuvinci jos saat talvella suojeltua 25 asteen pakkaselta.

Hitsuuhommia tms vois kysyä vaikka nebulus -nimimerkiltä.

Täältä löytyy vanhempi tornilogolla varustettu malli. Alkuperäinen lihalaatikko on turhan pieni ja kannattaa korvata isommalla. Itse askartelin äärimittoja mukaillen vanerilootan. Stonga on ehkä alkuun hassu, mutta mielestäni toimiva myös modaamattomana.

Olen kuskannut tällä muksuja tuhansia kilsoja. Lisäksi muuttokuormia ja ~100kg hiekkalasteja pihaprojektin aikoihin.

Pyörään on pari kertaa vaihdettu etulaakerit ja kertaalleen takanapa. Heittämällä tämän talouden monipuolisin pyörä, eikä mene rikki sitten millään.

https://dn3pm25xmtlyu.cloudfront.net/photos/large/828656578.jpg?Expires=1502906932&Signature=bCjecjEYdgh0BW3chmZLLLfkkpGlaTnW0mtq49NZBQyiaaPHMLhHG9Fqf~bGeE5wvSU7A3CfQYxG0b7wiLnLApvzdOTqmi-KwsM5BJOyyJdvOpU1JRLBNsdT1YFbegCRjnHfi6XXhWY7Xlqgf-TNILHFqpITEvnGBdypgZyhdYGdWZCpUe8xr1yUzTjlsV5ZnNdbjCLo2~S5dUO3skbXWdP9fE4KF5dYCTYmETa6L4dgrKA5zJ-toI1m2ntj1WHkrQU-huKyNZ39nouJJzhj3vNhFa9rGqMykdFMFBGJdddNPX3cSbbrRJ~3GHkC3DoXQyY26PvUE0ltZKobMB2fGA__&Key-Pair-Id=APKAJROXZ7FN26MABHYA

^^ Vopi olla että pyörä joutuu olemaan talvet pressun alla autokatoksessa tai varastossa keskeltä kahtia purettuna. Budjetti on aika minimi eli pelkillä reisillä mennään.

^ Kuinka iso marko tuo sun laatikko on? Näyttää erittäin hyvälle. Onko jotain ylläreitä, mitä pitäs speksatessa huomioida 28.0mm tolpan lisäksi? Nykyinen tanko oli koeajossa kyllä toimiva, mutta leveempi tanko vois helpottaa menoa? Ennen maalaustahan tuo kannattais tehdä, jos sen joskus meinaa tehdä. Löytyykö sun mallista iskari ohjausta vakauttamaan? Iskari tuntui sen kummemmin sitä huoltamatta aika jämäkältä, joten mietin, että olisikohan ohjaus jopa parempi ilman sitä.

Sisämitat n. 65x88. Tää on laatikkoa lukuun ottamatta täysin vakio-osilla, eikä tässä vanhemmassa mallissa ole iskaria.

Laatikko

Oisko kuvia myös koirasta?

Palasia ja oppia tullut.

Tullee hyvä.

anttiru - 19:55, 2.8.2017 » [s]digitaalinen[/s] analoginen Mitutoyo työntömitta ostoslistalle
Ei muuta korjattavaa, jatkakaa.
Hachio - 8:40, 20.8.2017 »
anttiru - 19:55, 2.8.2017 » [s]digitaalinen[/s] analoginen Mitutoyo työntömitta ostoslistalle
Ei muuta korjattavaa, jatkakaa.
Sekin auttaa, että ens kerralla edes mittaa eikä luota osien merkintöihin. Se oli sitte varmaa 28.kulunutkutonen.