Arvostelen mun Ajopelin: Pelago X Carhartt WIP, koko M

Olen yrittänyt järkeistää pyörien määrää vastaamaan todellisuutta jossa elän eikä mielikuvia joissa haluaisin elää.

Kukapa ei haluaisi fiksun näköistä steamrolleria levyjarruilla ja vigorellin geometrialla, joten hain Laminasta yhden viimeisistä Suomessa, ellei viimeisen, M-kokoisen pelago x carhartt -kollabopyörän.

Päätös ei lopulta ollutkaan niin helppo. Tuijotin vihaisena pyörää minuuttikaupalla.

Runko on todella, todella jees. Geometria on hyvä, ehkä täydellinen ja pyörä näyttää sopusuhtaiselta.

Kiinnitin huomiota siihen, että rengastilaa näytti olevan enemmän kuin Pelago lupaa, mutta toisaalta en hahmota etäisyyksiä tai tilavuuksia paskan vertaa. Ehkä rengas ottaa esim. jarrusiltaan takana tmv.

Takahahlon säätövara arveluttaa edelleen, mutta ilahduin huomatessani, että jarrusatulaa oli sittenkin mahdollista liikuttaa kiekon mukana. Olin jostain syystä saanut päinvastaisen käsityksen ja asia ei mielestäni käy ilmi tuotekuvista.

Maaliduuni on yksinkertaisesti paras maaliduuni jonka tiedän. Hävettää myöntää, mutta jopa mielestäni ideaalista geometriaa enemmän ostopäätökseen vaikutti tuo maali. Aivan helvetin hyvä valinta. Edes Carhartt-tarra satulaputkessa ei sitä pilaa, sillä tarkistin tietysti kaupassa voiko sen rapsutella irti, ja kyllä voi. Naattia makkaraa. Vittu mä rakastan voimatyökaluja ja työkalupakkeja.

Se mikä tuossa pyörässä häiritsee on ne osat.

Pelagon stemit saattavat olla tylsiä, eivätkä ne tietenkään mitään Syntaceja ole, mutta toimivat. Pyörän ohjaintanko sweeppaa taaksepäin todella jyrkästi ja tuntuu kummalliselta runtatessa, mutta vaikka se tuntui aluksi epämukavalta, ei se ainakaan 25 kilometrin matkalla aiheuttanut varsinkaan kipuja.

Vaikka tuollaiset edulliset yksipulttiset tolpat ovatkin lähes poikkeuksetta kömpelöitä säätää, paskempiakin systeemejä on.

Vaikka minun perseälleni tuo satula tuntui nyt omituiselta, en pitäisi ihan mahdottomana etten vaihtaisikaan sitä heti pois. Se on myös näyttää edulliselta ja silti hyvältä, mikä on aika hämmentävä yhdistelmä.

Navat vaikuttivat epäilyttäviltä, mutta rattaan kiinnityssysteemi vaikutti kohtalaisen näppärältä. Etukiekon kumitiiviste näytti epäilyttävän tutulta - nuo ovat luultavasti irtokuulanavat mutta ajetaan nyt ensin ja haukutaan sitten kun hajoavat.

Mutta ne Lascot. Voi vittu maantie Lascot. Pohdin itsekseni että kai ne siellä Pelagolla tietävät mitä tekevät. Minullahan on ollut Vispikin, sillä jonkun täytyy toimia paskan pioneerina. Mut silti.

Mielestäni ylihintaisista komponenteista huolimatta kaupat tuli ja sain vielä sen esittelystandin jolla eivät tietenkään enää tehneet mitään. Laitan sen seinälle, kuin trophyksi…

Kampin rullaportaissa nostellessa pyörä tuntui myös kevyeltä. Talutellessa pyörä tuntui vakaalta ja se oli helppoa sekä stemistä että satulasta. Tätä opin arvostamaan myöhemmin.

Taluttelin pyörän Pelagolle lainatakseni pumppua ja kuusiokolosettiä. Pumppasin Kojakit kuuteen bariin, säädin satulan vaateriin ja kiristin melko löysälle jääneen ohjaintangon.

Ajoin nopeasti muutaman metrin kalevankadulla, jätin satulan liian matalalle vaikka se tuntui siltä, palautin työkalut, kiittelin lainasta ja varoitin tästä topikista.

Ilman valoja en viitsinyt ajella keskustassa, joten taluttelin pyörän steissille ja ajelin varovaisesti valaistuja reittejä kotiin.

Pyörä tuntui kiikkerältä ja ohjaintanko tosiaan voisi olla ennemmin vaikka Pelago Outback. Sellainen löytyy romulaarista, ja tiedänkin, että Outbackin taivutus on ehkä jopa miellyttävämpi kuin motonetin trekkingtangon, mutta toisin kuin Pelago Outback, motonetin trekkingtanko ei ole tehty köyhdytetystä uraanista ja siihen mahtuu tankotulpat sisään.

Pyörä tuntui ajossa vakaalta, ja sai minut toiveikkaaksi siitä että lastattuna ohjaustuntuma saattaisi olla jotakuinkin niin hyvä kuin se nyt etutarakan kanssa voi olla. Takahäkissä ja haarukassa oli mukavasti kiinnikkeitä mutta ne eivät juurikaan pistä silmään.

Erityisesti kiinnitin huomiota siihen, että pyörällä oli kohtalaisen miellyttävää ajaa vaatteissa, joita en ehkä pitäisi ykkösvalintana ajamiseen muuten. Tämä lupaa helvetin hyvää proper talvikeleille jos niitä ikinä tulee, ja kesän niille päiville, kun haluaa pönöttää jossain typerissä vaatteissa missä ei voi edes kunnolla pyöräillä, jos kesääkään ikinä tulee.

Voimansiirrosta kuului ajoittain jotain naksuntaa, pelkään että navat tai vapaaratas, toivon että yksittäiset hiekanjyvät siellä eksyivät ketjuihin.

Ja voimansiirrosta puheenollen, välitysvalinta on omituinen. En tiedä olenko yksinkertaisesti oppinut pitämään pyörittelystä enemmän (ja muuttunut HEIKOKSI!), mutta 44/18 on mielestäni kohtalaisen raskas jo 28mm kumeilla, mutta kun yhtälöön lisätään lastattu etutarakka, ylämäki ja pienikin vastatuuli, niin noh, kyllähän se nyt vituttaa. Kaupungissa tykittelyyn kesäisin tuo saattaa jopa toimia, mutta sitä en välttämättä koskaan saa tietää.

Päästyäni puoleen väliin 25 kilometrin työmatkaani, en juurikaan katunut ostosta, mutta raskas välitys ajoittain otti todella pahasti päähän. Toisaalta yllätyin, kuinka miellyttävää 35 millin kojakeilla ajaminen lopulta oli. Paineet olivat ilmeisesti juuri sopivat, kumit todella rullaavat hyvin ja ainakaan toistaiseksi eivät ole tyhjentyneet sepelin voimasta - vaihdan kuitenkin nappulaa alle sillä onhan talvi.

Kahvat tekevät sen minkä voisi olettaa, eli puristamalla sellaista kohti ohjaustankoa ne liikuttavat jarrusatulaan kiinnitettyä vaijeria ja pyörä pysähtyy jos pysähtyy.

Jarrutusteho oli nimittäin kärkeen paska, sitten parempi, ja sitten taas paska, mutta nyt kun asiaa miettii niin sehän taitaa itse asiassa johtua yksinkertaisesti siitä että vaijerit antavat alkuun periksi eikä jarrulevyjä- ja paloja ole vielä ajettu sisään. Tarkistin jossain vaiheessa etteivät vaijerit näyttäneet lipsuneen siitä kiinnitysmutterista, joten ei kai tässä muuta kuin pieni vaijerin kiristys ja lisää ajoa.

Mutta juuri kun olin päässyt tuskailemasta tätä jarruongelmaa, tunsin outoa wobblausta vasemmassa polkimessa. Siellä näkyi joku lumikökkö, joten annoin asian olla kunnes huomasin että se voimistui ja sittenhän tajusin mistä on kyse.

Olin onneksi melkein perillä, mutta nyt muuten vituttaa todella paljon. Se omituinen tunne kengänpohjassahan nimittäin johtui siitä, että poljin oli syystä tai toisesta kiertynyt ainakin pari milliä auki ja vasemman kammen kierteet ovat nyt sitten erittäin todennäköisesti mennyttä kalua.

Noh, tekevälle sattuu enkä itsekään muistanut tarkistaa että polkimet ovat riittävän kireällä vaikka tähän minulla olisi mainio tilaisuus ollut, mutta kyllähän tuo sikäli kyrsii että olisin mieluummin huomenna ollut koko päivän himassa ja nyt joudun hesa babyloniin. Pitänee ASAP soitella molempiin liikkeisiin ja sumplia joku peliliike niin että asia saadaan mahdollisimman rivakasti hoidettua.

Tarinan opetus tietysti on, ettei vittu ikinä pidä lähteä kotoa ilman työkaluja jos on riski että täytyy ajaa pyörällä.

Vaikkei tässä muuta voi juuri sanoa, kuin että miksi aina minä, olen erittäin tyytyväinen. Tuo on todella hyvä pyörä.

Laminasta? Setä on nyt kyllä vähän tyytymätön maan tilaan.

medium?

:confused:

asb - 21:18, 13.1.2017 » Laminasta? Setä on nyt kyllä vähän tyytymätön maan tilaan.
näähän on super rare limited edition ja koska carhartt niin tietenkin siellä sitten myytiin tuota pyörääkin.

Aika hyvin ne myyjät muuten oli tuosta tuotteesta kartalla siellä!

FF - 21:19, 13.1.2017 » medium? :/
Muistelisin tarkistaneeni että mediumin geo vastaa pitkälti XL Vigorellia. Vai odotatsä että tästä tulee myyntitopsu? :D

oppiraha counteria päivittää

Hyvää: tarina.
Huonoa: kuvat.

olipas pitkä tarina; jaksoin kohtaan

kid_scientifik - 21:30, 13.1.2017 » olipas pitkä tarina; jaksoin kohtaan
onneks oli kuitenki viel voimii jäljel postata

Onks tää joku kehno blogi ja sponssaaks pelago vai mikä meno en tajuu yhtään.

Konsta - 21:39, 13.1.2017 » Onks tää joku kehno blogi ja sponssaaks pelago vai mikä meno en tajuu yhtään.
pistin rahaa palamaan ja oon kerrankin tyytyväinen

Jaksoin lukea loppuun. Hyvä tarina kyllä. Kuvat ois kivoi. Toisaalt tällainen kokeileva ama tekstimuodossa on ehkä 2017

niin tosiaan, toistaiseksi se yks ainoa kuva mikä tuosta olis järkevä ottaa on kuva vinoon sojottavasta polkimesta, voin kyllä yrittää muistaa nyt kun on puhelimessa taas akkua.

taidankin viskoa vaatteet lattialta menemään ja tutkia mikä niissä veiveissä on.

Konsta - 21:39, 13.1.2017 » Onks tää joku kehno blogi ja sponssaaks pelago vai mikä meno en tajuu yhtään.
emt merkkarin pelagobloggauksista vois laittaa kyl PHC:n kunniajäsenyyttä tulemaan postissa mut aika tahatonta tää meno kuitenki näyttäis olevan.

nii eli:

FF - 21:19, 13.1.2017 » medium? :/
koska erään nimeltämainitsemattoman +180cm käyttäjän kans piti ihan tapella et sain sen perumaan kaupat medium-collabobykestä

mahti tarina taas.

Hyvä rapsa. Jos ei oo osia vaihdettu ni kyllä pyörän ulkonäkö tiedetään, oottelen ite parempia kelejä ja ehkä vaihtuneita osia.

Laita 42/19 ni mennee samalla ketjulla ja on hyvä välitys tämäntyyppiseksi välitykseksi.

En tunne Vigorellin geometriaa ulkoa, mutta tän PxC:n L-koon geo on melkein sama 60 cm Wolverinen kanssa sillä erotuksella, että haarukan rakea on reilusti lisää. Epäilemättä kivempi ajaa etukuorman kanssa.

FF - 21:46, 13.1.2017 » koska erään nimeltämainitsemattoman +180cm käyttäjän kans piti ihan tapella et sain sen perumaan kaupat medium-collabobykestä
maiharit jalassa testatessa ei ollu kauheesti lebensraumia kasseilla eli tällä todellakin mennään.
Lumikko - 21:48, 13.1.2017 » Laita 42/19 ni mennee samalla ketjulla ja on hyvä välitys tämäntyyppiseksi välitykseksi.
tosiaan, ei taitas montaa ropoa tulla ylimääräistä jos vaihtais pelkät rattaat eikä etu- tai takaratasta ja ketjua.

ajoin viimeksi pari tuntia sitten omalla pelago x carhartt -polkupyörälläni. se on oikein hyvä polkupyörä omantyyppisekseen polkupyöräksi.

en tiedä miten ketjun aloittaja asiat kokee, mutta itse koen, että pelago x carhartt -polkupyörä ei ole:

-geoltaan yhtenevä cinelli vigorellin kanssa

-kokoluokitukseltaan yhtenevä riserilla tai dropilla ajettavien polkupyörien kanssa

-kevyt

-varustettu stokkina 28-millin kumeilla

e. itellä 42/19. hyvä: on.

Skidi, puhut juuri kahdelle Jydin omistajalle. Kyllä toi PxC on kevyt. :wink:

Näitä on ilo lukea.

Itse olen kanssa tullut sikäli heikoksi, että pohdin tässä omaan projektiini välitystä ja olin mieltä, että 44/19 ja 44/21 olisivat minun juttuni.