emäputkistandardit - "44 industry standard yep"

esim. tosta fieldin viimeisimmät projektit -albumista löytyy esteettisesti aivan hyviä toteutuksia.

44 mm puoltaa ilman muuta paikkaansa närefillareissa. En enää ostaisi uutta maastopyörää, johon ei saa kartiomaisella ohjainputkella varustettua haarukkaa.

Cotic Escapadessa onkin muuten sitte perinteinen 34 mm emäputki. Ja ei ole siitä kiinni, etteikö valmistaja ymmärtäisi 44-millisten hienouden päälle.

En edes ollut kuullut 44 emäputkista ennen päivän paskamyrskyä. Tuumanen kierteellinen kaikessa mitä ajan, paitsi närepyörässä 1 1/8" kierteellinen. Olen jotenkin yhä hengissä.

edit: En sano etteikö kehitys olisi varmastikin kehittynyt ja läskimpi emäputki jämympi.

jostain segmentistä uutuudet aina lähtevät liikkeelle, ja leviävät sitten vähitellen. ja tietysti joissain segmenteissä erilaiset uutuudet ovat myös teknisesti käytännöllisempiä kuin toisissa.

toisaalta kustomeita tekevät ovat laittaneet jo vuosia leveää emäputkea usean genren pyöriinsä. bulkkivalmistuttajien on puolestaan saatava vanhat kamppeet myytyä mahdollisimman pitkälle loppuun ennen uusien vastaavien lanseeraamista.

toisaalta taas tehdään eri markkinasegmenttien mukaisia osituksia: retkeilyestetiikka saattaa vaatia erilaista kampetta kuin voima-pomminkestävyys-estetiikka jne. lisäksi on erilaisia collaboja komponenttivalmistajien kanssa yms. jotka tuottavat monia keskenään kilpailevia standardeja ja monella tavalla outoja kokonaisratkaisuja. 44-millinen emäputki on alunperin ratkaisu juuri tähän ongelmaan.

Tulin tänne kertomaan eri aikakausien standardeihin ja kunnon emäputkiin liittyen, että karvan verran alle 1,5" ohjainputkella varustettu, jenkeissä käsityönä hitsattu kaiken maaston pyöräni täyttää kohta kymmenen vuotta omistuksessani.

Vuonna 2010 tiukentuneet levyjarrupyörien EN-jäykkyysnormit ovat yksi syy ylikokoemäputkien yleistymiseen myös sellaisiin tehdasvalmisteisiin, Eurooppaan tuotaviin pyöriin, joissa niiden tuoma hyöty on kyseenalainen. Tämä koskee erityisesti teräsrunkoja, joita koskee samat jäykkyysvaatimukset kuin aluminista tai hiilikuidusta valmistettuja, vaikka kestävyysnäkökulmasta niiden ei tarvitsisi olla yhtä jäykkiä. Lisäksi taperoidun, normit täyttävän mutta kevyen levarikuitukeken valmistaminen on todennäköisesti helpompaa ja halvempaa kuin suoraputkisen.

Samoihin normeihin liittyy myös se, että mm. Cotic siirtyi käyttämään maastopyörissään Reiskan paksumpia dzb-putkia, vaikka runkojen kestävyyden suhteen ei koskaan ollut mitään ongelmia. Paksumpien putkien ja ylikokoemäputkien myötä tehdastekoisten teräsrunkojen painot ovat kasvaneet n. 100-200 g verrattuna vastaavantyyppisiin ennen vuotta 2010 valmistettuihin runkoihin.

Jos vertaa esim. Konan “Double Butted CroMo” maastorunkojen painonnousua siitä kun, maastureissa oli 26-tuunaiset kiekot ja vannejarrut, on nykyvaatimusten mukaiset rungot keskimäärin varmaan jo lähemmäs puoli kiloa painavampia. Tämä siitä huolimatta, että ei noita v-jarruaikaisia runkojakaan ihan helposti ajamalla rikki saa. Paino sinällään on vain painoa, mutta teräsrungoissa painon lisääntyminen tarkoittaa myös lisääntynyttä jäykkyyttä ja vähentynyttä mukavuutta. Sama koskee teräshaarukoita. Kehitys kehittyy, mutta todellisuudessa ei joka asian suhteen parhaalla tavalla peruskuluttajaa palvelevaan suuntaan. Tosissaan kilpaa ajavat saattavat hyötyä maksimaalisesta jäykkyydestä, mutta omaksi iloksi ajavalle tavisfillaristille todellisuus voi joidenkin asioiden suhteen olla päinvastainen.

“Missä eu, siellä ongelma” :smiley:

Välil mietin miten ennen on voitu pyöräillä…
Ei vaan, en kiistä etteikö olis eroja ja kehitystä tietenkin tapahtuu.

stenu - 10:31, 4.8.2016 »
hyviä pointteja - asiat ovat monisyisiä ja -riippuvaisia. bulkkirungot nimenomaan hitsautetaan putkivalmistajalta saatavasta putkiseteistä, jolloin jämäkämmät putket ja isompi emäputki kulkevat käsi kädessä. isompia putkia kun ei saa kiinni kaposeen emäputkeen.

itsekin olen ihmetellyt esim. konan teräsmaastorunkojen painoja. toisaalta esim. vm. 2014 salsan el mariachi oli vastaavan vuoden unittia selvästi kevyempi. edelleen esimerkiksi ninerin sir ysissä on dzb-putkea ainoastaan viistoputki. eli toisaalta kyse on varmasti myös siitä, että kona säästää käyttämällä säästeliäästi ohettuja putkia. lisäksi konalla on monista rungoistaan tarjolla myös titaaniversio eikä ole järkevää tehdä teräksisestä vastaavasta mitenkään erityisen hipoa, jotta titaaninen erottuu selvästi.

niin tai näin, niin kuitu- ja joustokeuloissa ruotoputken kartiorakenne on selkeä parannus. tämä puolestaan vaatii isomman emäputken. samoin mahdollisuus käyttää suuremman halkaisijan putkia runkosetissä on plussaa. etupäästä saa jäykemmän, jos tahtoo. sitten on vielä mm. angle settien käyttömahdollisuus…

mainitut valmistuksen helppous ja edullisuus voivat olla myös samansuuntaisia teknisen eteenpäinmenon kanssa. ei ole esim. järkevää yrittää tehdä ominaisuuksiltaan kartioputkista vastaavaa kuitu- tai joustokeulaa suoralla ruotoputkella.

Ainahan näistä voi spekuloida

mites kun tohon wolverineen ei myöskään saa 148mm boostinapaa tai OS satulatolppaa, pitäiskö tehdä erilliset takahäkki- ja pystyputkitopikit kans?

Harmittaa ehkä eniten, että tos wolverinessa toi backward compatibility on jätetty ihan kokonaan miettimättä, eikä siihen saa fauberia

Eikä:

-Dropper-tolppaa sisäisellä viennillä
-Anything cagea seat- tai chainstayhyn
-Takajousta
-pääkolmion frame couplerit
-Di2

jne.

:frowning:

Hachio - 15:12, 4.8.2016 » Harmittaa ehkä eniten, että tos wolverinessa toi backward compatibility on jätetty ihan kokonaan miettimättä, eikä siihen saa fauberia
Eihän taaksepäin yhteensopivuus ollut tässä missään vaiheessa ongelma, vaan se etiäppäin yhteensopivuus, että ahman ylituumaseen putkeen ei saa sitä 44-millistä. Elikkä mitä keskiöihin tulee, niin fauberiin olis saanu tosiaan mahtumaan T47-adapterin...
Top Dog - 15:27, 4.8.2016 » Eikä: -Dropper-tolppaa sisäisellä viennillä -Anything cagea seat- tai chainstayhyn -Takajousta -pääkolmion frame couplerit -Di2 jne. :(
:D paska runko! (jos saan jostain ylimääräistä pätäkkää, niin ostaisin silti heti!)

paskan möivät

tajusin myös että ahma ei ole tehty kuidusta

ei perse :(((

asb - 15:31, 4.8.2016 »
Hachio - 15:12, 4.8.2016 » Harmittaa ehkä eniten, että tos wolverinessa toi backward compatibility on jätetty ihan kokonaan miettimättä, eikä siihen saa fauberia
Eihän taaksepäin yhteensopivuus ollut tässä missään vaiheessa ongelma, vaan se etiäppäin yhteensopivuus, että ahman ylituumaseen putkeen ei saa sitä 44-millistä. Elikkä mitä keskiöihin tulee, niin fauberiin olis saanu tosiaan mahtumaan T47-adapterin...
Perkele, mulla ois kodittomat pressfitkammet, pitäisköhän ne ängetä jopoon...
asb - 15:31, 4.8.2016 »
Hachio - 15:12, 4.8.2016 » Harmittaa ehkä eniten, että tos wolverinessa toi backward compatibility on jätetty ihan kokonaan miettimättä, eikä siihen saa fauberia
Eihän taaksepäin yhteensopivuus ollut tässä missään vaiheessa ongelma, vaan se etiäppäin yhteensopivuus, että ahman ylituumaseen putkeen ei saa sitä 44-millistä. Elikkä mitä keskiöihin tulee, niin fauberiin olis saanu tosiaan mahtumaan T47-adapterin...
kyllähän tällä logiikalla fauber on just se valinta keskiön mitoitukselle sit, kaiken olemassaolevan saa asennettua paikoilleen eli tikkaa kaikki boksit ja jää vielä vähän varaa tulevaisuuden keksinnöillekin.

miten tämä mukahauskapaska liittyy yhtään mihinkään? ahmailulle on ihan oma tobansa, jos moinen puinti kiinnostaa.

ja toisaalta jos jotain rehtiä porvoota ollaan ns. virittelemässä tulille niin yrittäkään nyt edes. ei ole toistaiseksi oikein ns. lähtenyt.

e. fresh page. aah. ei enää tollasta tänne.

kid_scientifik - 15:39, 4.8.2016 » mukahauskapaska
tämä nyt kertoo vaan omasta ymmärryksestäsi aiheen tiimoilta.

e: kuinka monta mekaanista komponenttia olet standardoinut elämässäsi? ite oon aika monta vuotta tehnyt moista.