P: järki < tunteet

26.3.2017

17.3.2016

Tämmönen tänään:

Olen lähes koko sen ajan, kun olen pyörien osia harrastanut ollut myös heikkona ylihintaisiin, vanhoihin ja erityisesti epästandardeihin osiin. Viimeiseen näistä tahtomattani, mutta jotenkin niiden pariin aina ajautuneena.

Jotkut lukijoista saattavat muistaa keväisen, ehkä hieman yli-innokkaan seikkailuni erään italialaisen velodromin mukaan nimettyjen pyöränrunkojen ja niihin liittyvien - vähemmän yllättäen - hinnakkaiden osien parissa. Se tarina kuitenkin loppui lyhyeen ja kesä meni jalkamiehenä suruni punavuorelaisessa kuppilassa lasiin hukuttaen.

Keväisten tapahtumien ainakin omasta mielestäni viisastuttamana päädyinkin jälleen kerran selailemaan yksivaihdetta ns. Sillä silmällä.

Eräässä langassa oli puhetta eurooppalaisista vintage-osia myyvistä verkkokaupoista ja tarinan ensimmäiseen kappaleeseen viitaten olin jälleen pulassa.

Siinä näitä mukaedullisia runkoja silmäillessäni katseeni osui musta-pinkkiin kasarihirvitykseen joka etsi uutta kotia. En ole ollut täysin tietoinen siitä, minkä kokoinen runko olisi kokoiselleni ihmiselle sopiva, joten mittailin itseni pikaisen suurpiirteisesti competitivecyclistin ohjeiden mukaan ja kas kummaa, se hirvityshän olisi oikean kokoinen. Ja halpakin vielä. Ainakin niihin NOS Colnagoihn verrattuna…

Yön yli minuutin mietittyäni pistin tilauksen vetämään samalta sivustolta löytyneen aikakausi- ja tyylikorrektin stemmin kanssa. Ohjainlaakerinkin tilasin kun sekin oli halpa.

Nyt kolme viikkoa ja ehkä kaikkia 80-luvun jälkeen ikinä valmistettuja osia pohtineena päädyin sitten tekemään vähän tilauksia. Tässä vaiheessa olin jo hankkinut toisen stemmin, kolme satulatolppaa, kammet ja keskiön. Kun halvalla sai. Kevään aikana massiivisesti tyhjennellystä stashista löytyi vielä satula, sopivan pituset puolat, kymmentä eri tankonauhavaihtiehtoa, foamigripit ja jotain muuta pientä.

Nyt on siis hankittuna/tilattuna rungon lisäksi kaks ohjainlaakeria yhden jo valmiiksi olemassa olleen lisäksi, kolme eri tankovaihtoehtoa, kaks stemmiä, kolme tolppaa. Kun halvalla sai.

Tämmöstä on siis tulossa:

Runko ja haarukka: Koga Miyata Excerciser , 58cm, vm. 1989. Tuplaohennettua “Hardlite FM-2” putkea joka rungolla ilmoitetun painon perusteella (2,32kg) tarkoittaa ilmeisesti samaa kun viemäriputki.

Voimansiirto: Dura Ace FC-7410 170mm ja niihin sopiva BB-7410 103mm pituisena ja ihan NOS/NIB (kun halvalla sai). Rattaat eteen ja taakse velosololta. Taakse pulttiratas koska maantiekampien ketjulinjat. Ketju Dura Ace / XTR - etuliittein varustettu CN-7701.

Ohjainlaakeriksi noista kolmesta päädyin pistämään kuitenkin mustan Chris King 2nut:in.

Navat XT. Takana perus M756L konvertoituna ja edessä M752 koska XT ja nauruhalpa.

Pinnat mustat revot ja kehiksi löyty Christoph Nies’in saksalaisesta verkkoboutiquesta oman ymmärrykseni mukaan jarrupinnattomat versiot hänen käsin valitsemistaan artesaanikiekoista mallia Kinlin XR-200. Reikiä 32. Paino pitäs jäädä kiekoilla siihen about 1500g tietämille tai sitten ei.

Satulatolppia on nyt kolme joista kaks on rumia ja yks on painava. 26.8mm Richeyt yläfemmassa 2€/kpl - kas, ostanpa samantien kaksi. Fillaritorilta 300g musta .243 racing joka näyttää etäisesti thomsonilta mutta painaa melkein tuplat.

Tolpan nokkaan Kiinasta kokeiluun täyskuitunen Spessun Toupea kovasti ulkoisesti muistuttava lipare tai sitten joskus lahjoituksena saatu, sittemmin nyljetty ja koiran hampaanjälkiä itseensä ottanut concor supercorsa. Ja perse kiittää.

Mitähän muuta.

Rahaa mennyt tässä vaiheessa 754,97€ 802,87€ 838,85€ ja vielä rattaat ja renkaat ostamatta. 983,85 En ehkä saanutkaan niin halvalla…

E. Ei vitu mikä burger-romaani. Kuvia tulee ku kamaa alkaa pudota postiluukusta.

E2. Löyty kuvia rungosta:

E3. Kirjotusvirhe johon jukkas viittasi editoitu. Ja väliaikatietoa sen verran, että tolppia on neljä. Kuinkakohan monta pitää vielä ostaa että riittää…


Muutama kuva mitä tulossa:



http://i.imgur.com/Z9cuSX7.jpg
http://i.imgur.com/GvaW2z4.jpg

ylpeys > ennakkoluulo

tonnin konversio just kova

Seurantaan lähti samantien. Oppirahat parhaat rahat.

Tästä puuttuu enää ranustantardit. Hyvä meno!

niq - 23:37, 2.2.2016 » Runko ja haarukka: Koga Miyata Excersiser
P.o. Koga Miyata Excerciser ...

Ja samapa tuo muuten mutta nyt kun kaikki kuitenkin googlailevat mallitietoja niin löytyy mitä pitääkin :wink:

Paskaröörit ja kinlin. Ei se väärin ole. Kiekkoihin kannattaa panostaa.

Niinku tietty runkoonki, mut se nyt ei ole olennaista.

(Vaikka ei noi putket ny ihan paskaa ole.)

jukkas - 9:58, 3.2.2016 » P.o. Koga Miyata Excerciser ...
Exerciser, kuntoiluttaja, niinku kuvassa ja sanakirjassa lukee. :P

^ seikat jotka painoivat kyseisiä kehiä valitessa: kuski ei läski, ajotyyli nössö.

Mitä kiekkoihin tulee, niin tosiaan maantiekammista johtuva ketjulinja ei kovin helpolla asettuisi 42 milliin, ainakaan ratas ulkopakalla, jonka takia pulttiratas oli helpoin vaihtoehto. Ja ymmärtääkseni XT sarjan navat nyt ei ainakaan pitäis ihan kuraa olla vaikka noi aika vanhaa teknologiaa irtokuulalaakereineen onkin.

Shimanoa osissa saatavuuden ja hinta-laatusuhteen takia, mutta myös historiallisista syistä. Tarina nimittäin kertoo, että Koga Miyata oli ensimmäisiä ellei ensimmäinen eurooppalainen pyörävalmistaja joka Shimanon osia alkoi pyörässään käyttää Campan osien sijaan. Ja shimanon haspeli ollu aika hyvä noissa kalahommissa muutenki ni why not.

XT pari ohho

melkee pakko arvost

miten noihin on saanu tonnin menemään

tmar - 17:17, 8.2.2016 » miten noihin on saanu tonnin menemään
makko - 17:25, 8.2.2016 »
tmar - 17:17, 8.2.2016 » miten noihin on saanu tonnin menemään
järki < tunteet
niq - 23:37, 2.2.2016 » heikkona ylihintaisiin

Heh. Onhan tohon runkoa ja muuta viel tulossa. Ja muutama eri stonga vaihtoehdoks (mm. Easton monkey lite) ja öö oli tos laskurissa jotai pikkusälää kans.

Ja koska:

makko - 17:25, 8.2.2016 »
tmar - 17:17, 8.2.2016 » miten noihin on saanu tonnin menemään
mitä

onks noihin menny tonni?

monopolirahaa?

Ei perkele oli mahdollisuus valita napoja niin otit noi perkele. perkel.

olenko tehnyt peruuttamattoman virheen?

et mutta jotain on menny pahasti vikaan jos speksaat pyörää DAn osilla ja rattaiden sekä napojen kohdalla hankit jotain aivan muuta.

Jos jotain menny pieleen niin budjetti ja se, että noi kammet ei anna da ratatakanavalle sopivaa ketjulinjaa. Ehkä jossain vaiheessa ratakammet ja 7710:t joo.

E. Noi navathan makso yhteensä jotain 45€ yhteensä posteineen. Kammet ja keskiö 125€ josta keskiö vähän yli puolet. 7600:set ja niihin soveltuva keskiö ja ne 7710 navat olis ollu helposti päälle 300€ yhteensä.