Klossikenkien rakentaminen

Täällä on niin monenlaista tee-se-itse-tyyppiä, että voisi löytyä joku kengänkorjailijakin…

Onko joku tehnyt itse klossikenkiä? Tai siis ‘konversioita’, eli muuttanut vanhat tavalliset kengät klossikengiksi? Onko jossain netin syövereissä näkynyt ohjeita moiseen operaatioon? Tai onko tiedossa joku tietty suutari, jolta onnistuu?

Raphan mainoskuvissahan oli joskus sellanen kuva, missa asenneltiin klosseja kiiltävien herrasmiesten pukukenkien pohjaan. Siitä toi ajatus jäänyt varmaan mieleen.

Ilmeisesti pitäisi vain kaivaa aukko pohjaan ja asentaa pohjallisen alle joku levy jossa kierteelliset reiät. Kierrereiällisiä levyjä saa varmaan irrotettua vanhoista kengistä, jos ei pysty itse tekemään.

Kesäksi tahtoo jo löytyä ravintola-, kahvila- ja työpalaverikelpoisia spedukenkiä. Mutta kun noi kaikki varrelliset pyöräilykengät talveksi on ihan mahdottomia. Vois duunata sopivat joistain vanhoista varsitennareista tai Martenseista jos tietäis homman onnistuvan helposti.

LFGSS:n foorumilla oli tuollaisesta projektista oikein kuvalliset ohjeet. Sieltä löytyy, kun vaan jaksaa kaivella. En kyllä usko, että tennareista tehdyt kengät voivat kovin kauaa kestää, koska pohja on kuitenkin sen verran pehmoinen. Ajattelin kyllä itsekin projektin toteuttaa, kunhan saan ensin nykyiset lukkokengät ajettua loppuun.

Ei kai sinne mitään kierteellisiä reikiä tarvita, jos spedut haluaa laittaa. Niissähän on omat vastinkappaleet, tai ainakin shimanon klosseissa on. Joku jäykkä mutta ohut ja työstettävissä oleva muovilevy pohjallisen alle ja poraa siihen urat klosseja varten.

Ei kannata. Topatuissa talvikengissä on aina niin löysä pohja, ettei ne tarjoa tarpeeksi tukea klossille. Joudut laittamaan sinne pohjaan jotain teräslevyä tms. tukemaan ja samalla pilaat mahdollisuuden kävellä niillä kengillä. Ennemmin lähtisin hakemaan jotain maxi-platformeja, XXL-varvaskoukkuja ja normaaleja talvikenkiä siihen päälle.

Mikä niissä varrellisissa pyöräilykengissä muuten on mahdotonta?

NKOTB: Shimpan kengissä on just sellainen teräslevy kierteellisillä reijillä klossin vastinkappaleena kengän sisällä. Täytyisi joko tehdä oma vastaava tai ottaa se vanhoista kengistä.

http://www.londonfgss.com/thread10440.html

asb - 10:35, 23.11.2009 » NKOTB: Shimpan kengissä on just sellainen teräslevy kierteellisillä reijillä klossin vastinkappaleena kengän sisällä. Täytyisi joko tehdä oma vastaava tai ottaa se vanhoista kengistä.
Mun muistikuva oli, että olisin saanut klossien ja polkimien mukana myös ne levyt, mut voin olla kyllä väärässäkin.

Ainakin joskus muutama vuosi sitten Welgon spedujen mukana tuli irralliset metallilevyt, joissa oli kierteelliset reiät. Siis melko samanlaiset kuin pyöräilykenkien pohjassa on sisällä. Ne oli kyllä vaan spd-klossin kokoiset, joten tennari vaatii niiden lisäksi kyllä jotain jäykistystäkin pohjaansa, että toimii yhtään kunnollisesti.

Isot koukut ja maiharit toimii.

Jenkkien Vietnamia varten valmistamat myöhemmän tuotantoerän maiharit oli suojattu teräslevyllä toe poppereiden varalta. Samoin turvakengistä löytyy naulaanastumissuojia, joita vasten klossi varmaan istuisi tukevasti.

SuicideHub - 18:04, 23.11.2009 » Ainakin joskus muutama vuosi sitten Welgon spedujen mukana tuli irralliset metallilevyt, joissa oli kierteelliset reiät. Siis melko samanlaiset kuin pyöräilykenkien pohjassa on sisällä. Ne oli kyllä vaan spd-klossin kokoiset, joten tennari vaatii niiden lisäksi kyllä jotain jäykistystäkin pohjaansa, että toimii yhtään kunnollisesti. Isot koukut ja maiharit toimii.
Kaksi vuotta vanhoissa Exustareissa tuli mukana ne sisäiset kiinnityslevyt. Nekin on SPD yhteensopivat joten tuntuisi että noita levyjä on valmiina aika monella

Täälä on toiset ohjeet aiheesta ja täälä jotain kuvia jonku adidaksista.

Pitää varmaan kevääksi räpeltää itsekin jonkinlaiset kaupunkijalkineet. Ehkä wingtipit…

Just viiemviikolla etinkin noita ylempänä mainitsemiani paloja, ei löytyny. Täytyypä kattella jotku vanhat kengät tuhottavaksi. Näyttää nuo vastakappaleet kyllä tulevan joissain uusissa klosseissa mukanakin.

Tilasin jonkin aikaa sitten uudet Shimanon klossit ja niiden mukana oli levymalliset vastakappaleet. Pitääpä tonkia vähän kenkähyllyä…
Shimano SH-56

^Juuri noita kyseisiä klosseja en kiinteellä ajeluun valitsis, koska noihan on mallia multi-release, eli ne irtoo polkimesta myös vetämällä kovaa ylöspäin(=jarruttaessa), mutta onhan noita tosiaan tarjolla vaihtoehtoja, joissa nuo levyt tulee mukana. Esim. tässä yhdet.

Tuli ne kengät sitten tehtyä.
http://img153.imageshack.us/img153/1092/shimano.jpg
Otin siis pyöräilykengistä pohjat ja upotin ne kirpparikenkien uumeniin liiman kanssa, tehtyäni ensin pohjaan reiän puukolla.
Tossa on tullu jo niin hyviä ohjeita, että en rupee sen tarkemmin selostamaan.

MIksi tein sen?

-Näyttää maastokenkiä siistimmältä.

-Parempi kävellä kuin maastokengillä.

-Pohjat ja vuori tahtoo kuitenkin kulua kävellessä. Nämä maksoi 3€, maastokengät on vähä kalliimpia, joten ennemmin kulutan tälläsiä kaupungilla.

-Eihän noista mitkään oikeet pyöräilykengät tullu, mutta saanpahan ainakin käyttää lukkoja ja kun lähen sitten “oikeesti” pyöräilemään, voin käyttää oikeita pyöräilykenkiä ilman, että tarvii vaihtaa polkimia.

-Ja tietysti ah niin ekologista, kun voi käyttää kirpparilöytöjä. Noi pohjat tuskin menee miksikään, joten ne voi sitten vaihtaa myöhemmin toisten kenkien sisään kun nuo antaa periksi.

Maastokenkiä tulee varmaan käytettyä jatkossakin aika paljon, mutta välillä pitää koittaa näyttää vähemmän tyhmältä.

Kaupallinen tuote.

Näyttäisi siltä että jäävät kävelymukavuudessa maantiekengillekin.