Olen tästä kulkineesta joitakin kuvia tonne omapyöräkuvalankaan postannut mut tehdäänpäs nyt tällekin kuitenkin oma AMAnsa…tai kehitysprojekti koska tän ympärille tulee näemmä testailtuu kaikenlaista.
Ostin tän raamin pilkkahintaan eräältä Joenzoolaiselta pyörämaanikolta. Tätä Konaa ennen minulla oli saman aikakauden teräs -Hahanna, mutta raami oli itselleni huomattavasti liian pitkä enkä oikein keksinyt toiselle 26" -maasturille tuolloin käyttöä joten möin sen pois kuleksimasta. Noh eipä kauaa mennyt, että tämä tuli sitten sen tilalle. Raamin mukaan tuli alkuperäinen stemmi ja tanko sekä triplebutted Project - keke (tallessa ovat edelleen). Raami itsessään on jotain Konan omaa tuplaohennettua mtb -rööriä.
Saatuani raamin käsiini, mietin, että alanko kasaamaan tähän nyt sitten alkuperäistä vaihdebuildia vai mitä. Noh en jaksanut ruveta entisöimään, joten vaihdatin tipillä (mad props) tähän Kongalta ostetut taaksepäin aukeavat dropit. Koin tämän simppeleimmäksi vaihtoehdoksi vaikka perinteinen maastovaihdeoptio ja alkuperäisluukki kärsivätkin. Noh eipä raami missään minttukunnossa ollut muutenkaan, joten katsoin oikeudekseni tehdä sille mitä lystyää. Minähän siitä olen ne rahat maksanut. Sitäpaitsi mä luulen, että mulla tulee tällä nyt huomattavasti enemmän kilsoja alle. Dropit ovat kestäneet ja homma on toiminut.
Aluksi ajelin tällä 28" -konversiona, mutta takana rengastila kävi turhan ahtaaksi. Varsinkin talvella kun lunta alkoi pakkautua voimansiirron tietämille ihan huolella. Muuten diggailin ajaa tällä kyllä kakskasinakin. Mietin, että miten pääsen tästä ongelmasta eroon säilyttämällä vannekoon kuitenkin 26" suurempana. Noh ajattelin sitten kokeilla tuota 650b optiota, koska onhan kyseiselle koolle tullut sellaisia kumeja joita itsekin tulen ensitalvena varmasti utilisoimaan. 650b Knardit lähtevät ainakin testiin, Vittoria Barzo 52mm kiinnostaisi. Raportoin niistä kokemuksista tänne kyllä sitten.
Ajon puolesta niin sanotaanko näin, että tällä mä oon ajanu oikeesti tosi paljon. Pisin kertalenkki tällä on Pyhäselän ympäriajot, elikkäs 120 km. Ajan tällä työmatkaa, pidempää matkaa, GG, hupiajelua…mitä nyt ikinä keksii. Kehityslistalla on, että sais pysyvät räkkikiinnikkeet ja lokaritsydeemit, pidemmänmatkan satulan ja muutenkin laadukkaampia osia pikkuhiljaa. Nyt on vähän tommonen budjettikasaus. Tän mä varmaan näistä omista pyöristä ottasin jos pitäs lähtee ajelemaan sit kun Fallout -suojasta päästettäs ulos. Kyllä mä tästä vaan tykkään, ajoasentokin on leipoutunut satulaa pikkuhiljaa nostamalla vaan koko-ajan paremmaksi.
Pidemmittä puheitta, tässäpä buildisaldoa Konan elämänkaaren varrelta tänhetkisestä ekoihin buildeihin. Pahoittelen kuvien laatua, kännykamera on ainoa kamerani enkä silläkään saa kovin kummoisia otoksia.
Ainiin…ja osalista on tällä hetkellä about tämmönen:
Runkosetti: Kona Cinder Cone designed by Joe Murray (Double Butted MTB Tubing by Kona), taakse vaihdettu Kongan valmistamat dropit. Väri on jotain gun metal -tyylistä. Harmahtavan metallin jotakin.
Stemmi: Ghost
Tanko: Dedan joku kompakti
Ohjainlaakeri: American Classic Ultralight MTB
Keula: Bulkki teräs levarioptiolla, vaihtuu hiilariin kunhan sopiva löytyy.
Jarrut/kahvat: Takana fixed no brake, edessä Shimano bulkki mekaaninen ja Tektron jotkut kahvat tangossa kiinni.
Kammet/rattaat: Truvativ FiveD, joku jäätävä DH -lämiskö eessä ja takana pulttifixed Velosolo.
Ketju: KMC 510HX
Satula ja tolppa: Specialized Henge ja joku random .18 Racing tolppa.
Kiekot: Edessä Mavic XM319 650b + Shimano SLX. Takana Mach1 Neo Disc 650b ja RooX Jimmy B.
Kumit: Schwalbe HS 159
Polkimet: Shimano M520
Detskuja:
http://funkyimg.com/i/21AZG.jpg
http://funkyimg.com/i/21AZJ.jpg
http://funkyimg.com/i/21AZK.jpg
Tämä hetki:
http://funkyimg.com/i/21AP2.jpg
1V7V Ällärit JKL, kiitokset kuvasta munakorvalle
http://funkyimg.com/i/21ANV.jpg
28":
http://funkyimg.com/i/21AP1.jpg
http://funkyimg.com/i/21ANZ.jpg
http://funkyimg.com/i/21ANY.jpg
http://funkyimg.com/i/21ANX.jpg
http://funkyimg.com/i/21ANW.jpg
Tästä lähdettiin liikkeelle, kuva by tipi