Taiteen havainnointi pyöräilevän yksilön maailmankuvassa.

asb - 8:49, 6.11.2009 »
NKOTB - 8:32, 6.11.2009 » Onko sillä nyt ylipäänsä mitään väliä, onko tekijä yrittänyt tehdä taidetta vai ei. Kyllä sitä pystyy taiteena katsomaan ihan siinä kuin likakaivon kanttakin.
Tietynlaiset ihmiset haluavat nähdä taidetta joka paikassa, myös siellä missä sitä ei ole.
Pointti taisi tehdä Theo Bosit ja viuhahtaa lopulta vastustamattomasti ohi.

Koitan sanoa sen nyt oikein hitaasti ja selkeästi: on olemassa erilaisia, objektista riippumattomia, katsomisen tapoja.

Mä olen saattanut missata jotain, mutta mistä päätelmä, että Huffyn tekijä on halunnut tehdä taidetta, on peräisin?

Koska järki ja silmä sanoo, ettei tuota ole ainakaan ajettavaksi yritetty tehdä. Siitäpä sitten melkein tulee se ainoa toinen vaihtoehto: Taidetta perkele… ja hyvin huonoa sellaista. Teennäistä ja valheellista. Sekin vielä.

Poistin varmistimen ja vähän sipaisin aiheen kyljestä. => Siitä seurasi keskustelua ja mielipiteen vaihtoa. Koska se tapahtui väärässä säikeessä, koin siitä hetken huonoa omatuntoa ja tekaisin sitten asialle oman säikeen.

Tyypilliseen tapaani tein johdannon, ja sen muotokieli torjuttiin ilmeisesti vaikeaselkoisena. Totta se on kuitenkin ehdottomasti, tai sitten kännykkänne ja nettiyhteytenne ja gps navigaattorinne eivät ole todellisia ja oikeasti olemassa. Luulen kuitenkin, että ne ovat. Kvantti tason ongelmat ja tunneloituminen ovat tämän päivän prosessorisuunnittelun kulmakiviä. Ei tässä enää keskustella, että onko niitä asioita oikeasti olemassa, vaan siitä viidennen ja kuudennen desimaalin tarkasta arvosta. Ilmeisesti ei sitten tämäkään asia ole sitä ns. yleistä tietoa.

Koen ärsyttäväksi sen, että 75% suomalaisista uskoo jumalaan, ja samoista kristityistä sitten 90% = 68% kokonaismäärästä vielä jälleensyntymään (joka asia ei edes kristilliseen uskoon kuulu = ovat new age fuusio uskojia) mutta kun tulee kyseeseen aidosti oikea ja oikeasti todistettava fysikaalinen maailmankuva, niin se sitten torjutaan pois ja pidetään sitä asiaankuulumattomana. - Asiaankuulumattomana ?

Se maailmankuvahan kuuluu aivan kaikkeen, kun kaikki sen päälle kuitenkin rakentuu. Jopa se tietoisuus, jonka muodostamasta sisällöstä jo projektioista me nyt juuri keskustelemme.

Tuure

-.-

Ei minuakaan haittaisi se, että kaikenmaailman insinöörit ja kauppaveljet tunkevat “tiedettään” mulle joka vitun tuutista, jos ne eivät pääsääntöisesti olisi hiukan suuremilla haittavaikutuksilla varustettuja kuin Huffyt. Sähkökäyttöisen perseenpöristimen tai fissioreaktorin totuuden sijaan katselen mielummin jotain harmittomampaa, jos en osaa tehdä mitään parempaa.

Ensin vitun insinöörit täyttävät mun ympäristöni paskalla, ja kokevat vielä tarpeelliseksi alkaa foorumeilla siivoamaan niitäkin paikkoja, jossa paskan haju on sentään vielä jotenkin pestävissä. Saattaisi vituttaa. No onneksi kuitenkaan ei, onhan joku insinööri joskus ehkä ymmärtänytkin tekojensa seuraukset ja kohdellut keksintöään itsekriittisesti, ja joku taiteilija on esitellyt meille jotain, joka on pääsääntöisesti kaunista ja merkittävää.

Edit: typot

Esitän täydellisen maallikkomielipiteen: Eikö tuota Huffya olisi voitu tehdä ihan vain ns. “4 the lulz”? Se, että joku ottaa kapineesta kuvan ja postaa sen nettiin ja aiheuttaa sillä tämmöisen kritiikkivyöryn ja artsukeskustelun, se on taidetta.

tle88 - 9:00, 6.11.2009 » Totta se on kuitenkin ehdottomasti, tai sitten kännykkänne ja nettiyhteytenne ja gps navigaattorinne eivät ole todellisia ja oikeasti olemassa. Luulen kuitenkin, että ne ovat.
Ethän pahastu, jos kutsun sinua tästä lähtien Immanueliksi ;)

Tästä juuri on kysymys. Ihminen ei kykene tavoittamaan maailmaa sellaisenaan, vaan käsityksemme maailmasta ja siihen kuuluvista olioista on aina havaintojemme välittämä. Tapa, jolla havainnoimme, vaikuttaa aina siihen “dataan”, mitä saamme prosessoitavaksemme. Taiteen vastaanottaminen on oma havainnointitapansa, tai kokoelma erilaisia havainnointitapoja.

tle88 - 9:07, 6.11.2009 » ... Tyypilliseen tapaani tein johdannon, ja sen muotokieli torjuttiin ilmeisesti vaikeaselkoisena. Totta se on kuitenkin ehdottomasti, tai sitten kännykkänne ja nettiyhteytenne ja gps navigaattorinne eivät ole todellisia ja oikeasti olemassa. Luulen kuitenkin, että ne ovat. Kvantti tason ongelmat ja tunneloituminen ovat tämän päivän prosessorisuunnittelun kulmakiviä. Ei tässä enää keskustella, että onko niitä asioita oikeasti olemassa, vaan siitä viidennen ja kuudennen desimaalin tarkasta arvosta. Ilmeisesti ei sitten tämäkään asia ole sitä ns. yleistä tietoa. ... -.-
En sanonut onko aloitusviestissäsi mainitut energia- kvantti- yms. lörpötykset totta vai eivät. Huomautin vain, ettei suurimmalla osalla tämän palstan ole tietoa sen tarkempaan analysointiin. Kyseiselle aloitusviestillä nostit itsesi eriarvoiseen asemaan suhteessa keskiverto palstankäyttäjään ja todennäköisesti haukkusit mahdolliset sisällön kritisoijat tietämättömiksi urpoiksi. Täsmälleen sama asia, mitä koet näiden parjattujen modernien taiteilijoiden tekevän.

Ei tarvitse hallita kaikkia luonnontieteitä hyväksyäkseen niiden olemassa olon. Niistä ei tarvitse edes pitää. Sama pätee taiteeseen.

Asbille puolestaan: Wrightin veljesten maalaukset ovat tarkkuudessaan enemmänkin biologian oppikirjan kuvitusta. Niillä on siis funktio, tällöinhän ne eivät voi olla taidetta?

En minä yritä määrätä tai määritellä, mikä on taidetta. Pohjoisen ihmisen epäluuloisuudella vain olen ihan vakavasti sitä mieltä, että tuo Huffyn tekijä pissii nyt silmään. Ja raskaasti. Samalla hän turmelee ja pilaa ko. genreä, ja siitä pitäisi kyllä niiden toisten taiteilijoiden olla huolissaan, elleivät ne sitten ole veijareita ja kusettajia koko sakki ? Ovatko ne kaikki toistensa panttivankeja, kun ei kuulu sitä poikkipuolista arvostelua nykytaiteen sisällä ? Sitä arvosteluahan juuri ei saa tehdä. Miksi ?

Tuo Huffy on symbolinen kuva minulle siitä, mikä maailmassa on todella vikana. Ja ei, se EI ollut tuon työn tekijän (oletan sen edelleen taiteeksi) varsinainen tarkoitus.

Teknisesti noin epäkelvon työn tekijä ei ole ihmismielen nukkemestari. Hänestä vain ei ole siihen. Siksi teoksella ei ole mitään salattuja ja piilotettuja motiiveja, kuten tällaisen keskustelun herättäminen.

Tuo teos on vain huono toimimaton kyhäelmä. Koska en voi suunnata aggressiotani laajalla kaistalla koko maailmaa kohtaan, suuntaan sen sitten siihen, mikä siinä minusta on vikana. Valheellisuus ja vittuilu ja kieroilu ja nyt myös näemmä taiteen viittaan pukeutuneena.

Täältä tulee nyt “laukaus, laukaus” -huutoja.

Tuure

-.-

Ehkä Huffyn tekijä on tavoitellut aivan jotain turhaa kuten hauskuutta ja tivolimaisuutta taiteen sijaan? Itseäni kiinnostaisi ainakin kokeilla miten tuo laite hytkyy, vai että hytkyykö se sittenkään ja voiko sillä edes ajaa. En ajattele Linnanmäenkään olevan taidemuseo.

.

No, kyllä on tuo aloitusviestin fillari on aivan varmasti tehty “because I can” ajatusmallilla. Tätäkään sivustoa ei olisi, jos ainoat motiivit kaiken tekemiselle olisivat ihmisen välttämättömien tarpeiden täyttäminen (ruoka, juoma, asunto ja mahdollisesti lisääntyminen) sekä taide.

tuolla ajaminen voisi olla hauska kokemus. Siihen kyllästyisi äkkiä, eikä se olisi käytännöllinen kulkupeli, mutta sitten sen voi antaa seuraavalle henkilölle hauskuttajaksi.

Minä toivoisin, että kun kerran taidekeskustelun kissa sohaistiin muurahaispesään, niin keskustellaan sitten tässä ketjussa taiteen olemuksesta ja kokemisesta ja unohdetaan se perkeleen huffy, koska se tuskin vastaa kenenkään meistä ylevintä näkemystä polkupyörästä tai veistoksesta.

Lukematta koko ketjua huutelen väliin. Mikä ettei taiteella voi olla funktionaalisiakin arvoja? Tuliko mieleen että esim arkkitehtuuri ja teollinen muotoilu ovat myös taidetta? HÄ?

MrHat - 9:28, 6.11.2009 » Asbille puolestaan: Wrightin veljesten maalaukset ovat tarkkuudessaan enemmänkin biologian oppikirjan kuvitusta. Niillä on siis funktio, tällöinhän ne eivät voi olla taidetta?
Esimerkiksi poimimani Wright piti käsittää yleisesti realismiksi. Poimin sen, kun se mainittiin aiemmin. Sen tilalle voi laittaa vaikka Edelfeltin tai Gallen-Kallelan.

Ne on von Wrightin veljekset, dammit!

Ompas topicci :slight_smile:
takuuvarma taistelutanner ja kaikille avoin.

Mä en usko,enkä yhdy yhtään siihen mielipiteeseen että taiteilijaksi tullakseen pitää suorittaa välttämättä niin mitään opiskelua.On olemassa lahjakkaista kuvanveistäjia,maalareite jne jotka on ihan itte kotonurkissaan,huvikseen ottanu pensselin käteen ja sitten vaan tuhertanut pienen ikänsä jotain joka kuvaa ko.jannun sielunmaisemaa,haluja tahi muuta häntä kiinnostavaa,eikä välttämättä ole niitä edes halunnut julkistaa sen kummemmnin mutta teokset on joku siellä kämpän nurkissa nähnyt ja niistä dikkaillut ja sanonut et “vittu sä oot taiteilija”,eikä se ole välttämättä sekään muuta kuin hyväntahtoista vittuilua,koskapa tyyppiä ei ole siellä kolosseumilla nähty viiniruukkua kädessä huutamassa muiden mukana kun kristityt on syötetty leijonille,tai äijäilemässä siellä kun armas Suomi voitti sen ainukaisen kultansa,vaan oli kotona luomassa jotain hänelle tärkeämpää.musta kuka vaan voi tehdä taidetta,ja se kuinka korkealle hänen työ arvostetaan,on sit muiden silmissä.Sellanen muiden arvostuksen kerjäminen ja laskelmoitu taide,jolla pyritään lehtien otsikoihin sen ollessa tarkoitushakuista,itse päämäärä,on minusta kuin perseen myymistä,eli huoraamisen yksi muoto,sama pätee ankeassa maailmankuvassani about kaikkeen,mtv:llä “artistit” puoli-ilkosillaan esittävät(jos edes itse esittävät) muiden säveltämiä,sanoittamia virsuja jonkun toisen koreografin askelien tahtiin.Josko taas tällainen nimettömäski jäänyt tausta-vaikuttaja,esimerkiks se koreokraaffi saattaakin olla taiteilija mitä suurimmassa määrin,koskapa osaa laatia kivoja lanteidenliikesarjoja ja ohjata sitä esittäjämimmiä kuin marionettinukkea.Tjaah.Mä antasin kaikkien kukkien kukkia,ja antaa taiteen olla laajaa,kattaa mitä vaan aloja jossa ketään ei pakoteta vastentahtoaan mihinkään,eikä tapeta/kiduteta eläimiä taiteen nimissä.kaveripiirissäni on muutama elämäntapaintiaani,erittäin lahjakkaista(imho) tyyppejä jotka rakentaa prätkiä,jotka vasta nyttemmin on jotenkuten joku saattanut tajuta edes jollain tasolla käsityöksi,joka on aliarvostettua tässä maailmassa.Saati että muutamat on huomannut että oikeasti mekaanisten laitteidenkin parissa voi tehdä käyttökelpoistakin ajopeliä ja yhdistää siihen taiteen,mutta ainakin täällä,mielipide on edelleen vaan että ehei,vain remprantti ja miehet balettikuvioissa on taidetta,ei mikään hitsipillillä romusta,ja nimenomaan romusta tehty juttu.Ja jos taulu esittää jotain,jonka rahvaskin ymmärtää alastomaksi naiseksi,latomereksi,niin kyllähän se on huonompaa kuin se vanerilevy jonka päälle kaatu maalipurkki,koska sellaisen hienouden ymmärtää vain lukenut,paljon lukenut ihminen.Tätä en käsitä.Must se viiva poikki levyn voi olla ihan omaa silmäänikin miellyttävä siinä missä se latomerikin,mut sepä se,kukin pitää mistä pitää,ja jos taiteen pitäs olla jotain joka herättää tunteita,mielipiteitä,nautintoa tahi muuta järkytystä niin kaippa sitä pitäs tehdä jokaisen joka kynnelle kykenee koska sitä vastaanottavaa potentiaalista tuntijamateriaaliakin on joka lähtöön.

mä mitää tiä.

Kyllä, ONNISTUESSAAN arkkitehtuuri ja teollinen muotoilu voivat kauneimmillaan ja parhaimmillaan olla taidetta. Noin pääsääntöisesti ne eivät voi lunastaa suoraan paikkaansa taiteena.

Vasta kun suoritus on jollain lailla verraton, primus inter pares = paras vertaistensa joukosta, nuo saavuttavat taiteen, siis sävähdyttävän kauneuden, tason.

Ähh… Hitto minä mistään toisten tekemistä määritelmistä… asia on taidetta, kun se on riittävän hyvää, ettei 9/10 osaa ihmisistä kiistä suorituksen verrattomuutta ja kyvykkyyttä.

Tuure

-.-

Ja jeesus kun arkkitehtuuri epäonnistuessaan voikin olla huonoa. Vrt. nykyiset talot, jossa ei ole säilytystiloja yhtään millekään. Talojen suunnittelun painopiste on aivan väärä, koska taloja suunnittelevat väärät ihmiset.

^mikä tahansa taide voi olla huonoa.
Ja suomessa saksalaiseen tyyliin arkkitehdit tulevat insinöörikoulusta. Muualla muotoilukouluista. Sit ihmetellään miks talot on rumia ja käytettävyys on mitä on.

asb - 9:50, 6.11.2009 »
MrHat - 9:28, 6.11.2009 » Asbille puolestaan: Wrightin veljesten maalaukset ovat tarkkuudessaan enemmänkin biologian oppikirjan kuvitusta. Niillä on siis funktio, tällöinhän ne eivät voi olla taidetta?
Esimerkiksi poimimani Wright piti käsittää yleisesti realismiksi. Poimin sen, kun se mainittiin aiemmin. Sen tilalle voi laittaa vaikka Edelfeltin tai Gallen-Kallelan.
Sanoit aiemmin, ettei jokin voi olla taidetta, jos sen tekemiselle on ollut tarve ja sille tuotteelle on ollut funktio. Toimiiko tämä toisinpäin? Jos joku tekeekin taideteoksen, ylivertaisen loistavan maalauksen, joka osoittautuukin loistavaksi opetusmateriaaliksi. Silloin sille muodostuu sen valmistumisen jäälkeen funktio. Poistaako tämä jälkeen päin muodostunut funktio sen taidearvon? Entä jos käyttöesine muodostuu tarpeettomaksi? Sitä ei enää tarvita alkuperäisessä käytössään, vaikkapa taidokkaasti koristeltu kirnu. Kukaan ei sitä käytä enää voin tekemiseen, kun korvikkeeksi saa flooraa niin halvalla. Voiko siitä kirnusta nyt muodostua taideteos vai onko se valmistushetken funktion vuoksi ikuisesti tuomittu käyttöesineeksi?
tle88 - 8:55, 6.11.2009 » Homma lähti liikkeelle tästä:

Minusta tuo on kammottava, ja edustaa juurikin sitä vastenmielisintä valitsevaa nykysuuntausta, jossa ihminen, jolla ei ole lahjoja eikä mitään itsekritiikkiä, alkaa väkisten tekemään jotain omasta mielestään “taiteelliselta näyttävää”. Tuo Huffy on nimenomaan juuri tuollaisen “wannebe” taiteilijan kötöstys.

...tai jos olisit tarkastellut asiaa oman kapean näkemyksesi ulkopuolelta, olisit saattanut nähdä kuvassa vastauksen kysymykseen "Miltä näyttäisi pyörä, jonka jousitus on rakennettu auton jousista?"

Kaikesta ei tarvitse tykätä eikä kaikkea tarvitse ymmärtää, mutta minä en tajua miksi asiasta, josta ei ole sinulle mitään harmia pitää raivota tuolla tavalla. Esittämäsi oletukset ja johtopäätökset kertovat vain sinusta itsestäsi.

On esitetty myös näkemyksiä, että joku taide-eliitti vain saisi määritellä taiteen. No, minua ei sinänsä kiinnosta mikä kenenkin mielestä on hyvää tai huonoa, mutta taiteentekijänä minua vituttaa se, että joku kuvittelee voivansa mitätöidä minun tekemiseni koska hänen maailmankuvaansa se ei sovi.

@Hat: Ihan validi pointti, jota heten mietin itsekin. Mulla on seinällä raameissa Muchan “Cycles Perfecta.” Fillarimerkkiä ei enää ole, joten teos on menettänyt mainoksen funktion. Tuliko siitä siis taidetta?

Kysymykseesi: ei poista.
Kysymykseeni: ei tullut.

Silti mä tykkään katsella sitä Cycles Perfectaa. Et ei se “taiteen titteli” ole se maailman tärkein asia, vaikka eräät wannabe taiteentuntijat niin täällä huutelevatkin.

NKOTB - 9:46, 6.11.2009

Niin. Siitähän mä juurikin vauhkosin.

tle88 - 9:46, 6.11.2009 En minä yritä määrätä tai määritellä, mikä on taidetta.
??? Yritäthän. Tai sitten teit sen vahingossa.
tle88 - Koska järki ja silmä sanoo, ettei tuota ole ainakaan ajettavaksi yritetty tehdä. Siitäpä sitten melkein tulee se ainoa toinen vaihtoehto: Taidetta perkele... ja hyvin huonoa sellaista. Teennäistä ja valheellista. Sekin vielä.
Tämä oli tietysti kärjistetyin esimerkkisi.
tle88 - 9:50, 6.11.2009 Samalla hän turmelee ja pilaa ko. genreä, ja siitä pitäisi kyllä niiden toisten taiteilijoiden olla huolissaan, elleivät ne sitten ole veijareita ja kusettajia koko sakki ? Ovatko ne kaikki toistensa panttivankeja, kun ei kuulu sitä poikkipuolista arvostelua nykytaiteen sisällä ? Sitä arvosteluahan juuri ei saa tehdä. Miksi ?
Get real. Jätkä duunas hassun pyörän, ja koska sitä ei arvostella nykytaiteilijat ovat veijareita ja kusettajia.. =)

Voisin kuvitella, että jos Huffy esiteltäisiin jossain nykytaiteen näyttelyssä taiteena, -ei siis esimerkiksi teollisia taiteita esittelevässä näyttelyssä- se saisi osakseen mahdollisesti hyvän taihtoisen ihmettelyn “mitä vittua tuo täällä tekee”. Olettaen siis, että sille ei luotaisi kontekstia jollain muulla tapaa.

Mutta kukaan ei ole käsittääkseni vieläkään esittänyt Huffya taiteena. Se voi olla sellaista. Niin kuin ehkä huomasit, sinä Tuure teit siitä taidetta.

Koska et voi suunnata agressiotasi kaikkeen, niin voisitko poimia edes jotain kiteytyksiä. Ei, Huffy ei kelpaa kiteytykseksi.