HKI-Porkkalanniemi-HKI

Mä pääsen kanssa, voi olla kyl että karkaan vähän aiemmin. Sorateille +++

Meinasin tämän viikon sunnuntaille tarjota Porkkala-GG:tä, mutta tämän ketjun huomattuani päätin jättää sen vähän tuonnemmaksi. Silloin tullaan ajamaan Porkkalan vuokra-alueen rajojen sisällä pysyen K:nummen ja Siuntion hiekkateitä noin 80 km. Lähtö tulee tapahtumaan K:nummen rautatieasemalta, jotta paikalle pääsee myös junalla. Eli älkää ihan kaikkia soria kolutko vielä… :slight_smile:

Porkkala-GG kiinnosta!
Tän viikon ajoihin ei valitettavasti aikataulu anna myöden.

Nojoo why not

Liittyy vahvasti (road bliss), varokaa peuroja ja muita otuksia :slight_smile:

Tossa on ton reitin träkki, silleen että ajeltiin Veikkolan kautta mennessä maisemareittejä.

Jos menee junalla, mun käsittääkseni on järkevämpää/helpompaa mennä Tolsan asemalle, ja lähteä siitä Porkkalanniemeen päin. Näin välttää Kirkkonummen ja Tolsan välissä olevan tympeän mäennyppylän :slight_smile:

Lauantaina pitänee näillä näkymin sukuloida ja metsäbailata, niin jää kyllä väliin omalta osalta.

timoma - viime vuonna poljin Sarfvik-Hirsalantie välin ilman ongelmia, mutta tänä kesänä, kun yritin samaa toiseen suuntaan, oli Hirsalan päässä heti tien alussa vedetty sähköpaimen tien yli, joten jätin menemättä.

Mun lapsuudenkoti oli siinä Kabanovin sillan kupeessa. Asuttiin vuokralla Vårnäsin kartanossa 1972-77. Kartano paloi vuonna -79, joten sitä siellä ei enää ole, mutta nyt kivijalan päälle on rakennettu uusi talo.

Kivasti herättänyt kiinnostusta. Harmi vaan että kelit näyttää iltapäivän osalta vähän kurjalta… Tarkkaillaan vielä huomiseen ja katsotaan siirtyykö tai sitten kurjaillaan paluumatka sateessa.

Tähän se grotton video peukalonpään kokoisista rakeista viime porkkalankeikalta.

stenu - 17:52, 6.8.2015 » sähköpaimen tien yli
Juu. Kolleegalla on mökki siinä Hirsalassa ja häneltä olen kuullut raporttia että otteet on kovenemassa tuon golffikentän läpiajopätkän osalta.

Vähän kipeänä vielä mutta hauska idea tämä, mukavaa matkaa!

http://www.yr.no/place/Finland/Southern_Finland/Helsinki/hour_by_hour.html

sää näyttää: aivan hyvältä

^ jeps, muuttunut parempaan. Siis ajetaan, huomiseen!

Allekirjoittanut ja pkks myös tulossa.

Ja meikä mukana kans, uliuli.

meges

kiinteänä

Npertj - 19:29, 7.8.2015 » meges kiinteänä
voi helvetti kai se on pakko cinelli mash

itel sentään droppi pyöräö

en kestä 100km ilman bibs enkä löydä vanhoja mutta onneksi menossa ytimeen jossa xxl auki

Jaahas tein sillein tyhmästi että katkasin Nelsonin takanavan pultin, eli en oo lähdössä kiinteellä, vaikka olisin halunnut. Vaihdehimmeli ei varmaan ketään haittaa vuonna 2015.

Urvélolla varmaan sitten tulen messiin. Ajelen puoli ysiksi Mutterille mutta feidaan kotimatkalla sitten Kaitamäessä to do the family man thing.