Puolison suhde pyöräilyharrastukseen

Mitenkäs teillä muilla, joilla on puoliso (tai useampi ja/tai rakastajatar tai useampi), millainen on hänen/heidän suhtautumisensa pyöräilyharrastukseen?

Omalla kohdallani olen kuunnellut nyt kuutisen vuotta enemmän tai vähemmän
sarkastista kommentointia, kauniimpi osapuoli kun on vannoutunut moottoriurheilija,
mikroautolla päästellyt menemään jo 3 vuotiaana. Mutta miksi silti naljuilla?
Voi myös olla, mitä vahvasti epäilen, että fillarointi on mulle sen verran vakava
juttu, ettei huumorintajulla ole paljoa elintilaa. :smiley:

Mutta toimeen tullaan siis. Tässä vain kerään vertaistukea ja tilastotietoa. :slight_smile:

Mie oon polkenu oikeastaan aina, millon maasturilla, millon milläkin, joten “laji” ei sinänsä ole puolisonkaan kannalta “uusi” repertuaarissani.

Tän yksivaihdeharrasteen suhteen suhtautuminen oli aluksi vähän kummeksuva, että mikä järki tuossa on ja ihanko sie uusien tuttujan kanssa tollalailla noin vaan rupeet kanssakäymiseen. Sitten kun parveke oli täynnä kaikkee raatoa ja rojua tuli ehdotus, että siirrätkö nuo jonnekin (vuokrattiin sit talli kavereiden kanssa…)

Toisaalta, hommasin hänelle kivan vaihde-mixten ja ollaan ajeltu kimpassa lenkkejä ja joskus käytiin Ahvenanmaallakin porukalla, joten ymmärrystä touhuun kyllä löytyy. Ja 1-vaihteisten estetiikkapuolesta tykkää kans hän. Ja varastihan tuo yhden “stay true!” -tarran kalenterinsa kanteen eilen.

Suurimmat haasteet tässä voisi kuvitella liittyvän rahan ja ajankäyttöön harrastuksen suhteen. =)

-pete-

Meillä on talossa kuus fillaria, mulla kolme ja vaimolla myös. Tandemia ollaan suunniteltu seuraavaksi (vaikeeta, kun on pityuuseroa, eikä huonot kelpaa). Hän ymmärtää, että harrastus on vakava asia ja harrastusvälineisiin täytyy sijoittaa tarvittava määrä rahaa. Oikeastaan tämä suhde alkoi siitä, kun tuo nainen sanoi taikasanat: “Mulla on Bianchi.”

kasasin tyttöystävälle perusmummopyörän, eikä se oo sen jälkeen käyttänyt julkisia pääkooseudulla kohta kahteen vuoteen. -paitsi sateella ja talvella.
nyt tänä kesänä hankin sille maantieraleighn ja se on innostunu koristelee sitä.
ihan hauskaahan se on ku on seuraa pyöräillessä.

Ymmärtäväinen: hän ei koe halua opetella ajamaan fillarilla, mutta tuntuu ymmärtävän näitä juttuja ja on (ainakin kohteliaisuudesta) kiinnostunut kiekkojen kasailusta yms. Ilmeisesti matemaattisesti lahjakkaana ihmisenä hän kokee nuo teknisemmät jutut kiinnostaviksi.

Pitäisiköhän hankkia peräkärry tai rahtipyörä, jottei toisen tarvitse mennä aina yksin julkisilla kun toinen kulkee fillarilla.

Vähitellen neidin ajeleminen on muuttunut varsin vakavahenkiseksi ajamiseksi. Taloon on ilmestynyt pienemmät lukkokengät ja naisellisempaa ajovermettä kasvavassa tahdissa. Tällä hetkellä speksaillaan maantiepyörää.

Aluksi toinen vähän naureskellen katseli tuota mun touhuamista, mutta joskus sitten laitoin neidille sinkulan huumorimielessä ajoon. Tykkäsi niin perkeleesti, että muutamaa kuukautta myöhemmin taloon ilmestyi toinen fiksi.

Asiaan tietenkin vaikutti se, että toinen ei pidä fillarointia pelkkänä kuntoiluna. Jos niin ajattelee, niin silloin ne vekottimet ovatkin vähän mitä sattuu. Tiedon kautta tulee ymmärrys.

K-Mikko - 9:12, 11.8.2009 » Pitäisiköhän hankkia peräkärry tai rahtipyörä, jottei toisen tarvitse mennä aina yksin julkisilla kun toinen kulkee fillarilla.
Hommaat tandemin ja teette sopimuksen että toinen polkee just sen verran kuin jaksaa/viitsii - mukavaa hommaa.

Toisinaan, harvoin siis, yllättyy kun toinen innostuu polkemaan tosissaan ja huomaa että “tästähän loppuu vaihteet kesken”.

Heti seurustelun alussa tein selväksi, että vietän harrastukseni parissa paljon aikaa ja viikonloppuja. Erossaoloa pitää joko sietää tai lähteä mukaan. tuolloin oli kyse vain melonnasta, mutta nykyisin tyttökaveri meloo samoja lajeja, osallistuu seuratoimintaan ja reissaa lajin vuoksi melkein yhtä paljon kuin minäkin.

Tältä pohjalta uudesta lajista innostuminen ja uusi harrastus ei sinällään tuonut mitään uutta. Kasasin tosin heti pyöräilytouhun aluksi tyttökaverille mieleisen pyörän, jolle onkin tullut kiitettävästi hyötyajokilometrejä. Fikseistä ja sinkuloista ei ole pahemmin kiinnostunut, mutta on kuulemma alkanut tuntea tarvetta kokeilla.

Pyörät olivat talossa ennen Naista, joten se tiesi mihin on ryhtymässä. Pyörien säilytys sisällä ei saanut suurempaa ymmärrystä, mutta tämä ratkesi kun muuton jälkeen on parvekkeella sopivat säilytystilat.

Itse pyöräilystä se ei kovin paljon perusta edelleenkään. Laitoin sille ajoon sinkulan kesällä ja joitakin parinkympin lenkkejä on ajettu. Polkemisen vähyys on tosin varmaan enemmän kiinni minusta kuin naisesta, ei ole tullut innostettua sitä matkaan. Olen suhtautunut asiaan pitkälti niin, että hyvä jos innostuu, muttei huono, jos ei innostu. Molemmilla pitää olla riittävästi omia harrastuksia.

Aluksi yksivaihde-intoilu herätti tässäkin taloudessa humoris-sarkastista päänpyörittelyä. Mutta hyvässä hengessä on tyttöystävä sallinut erilaisten runkojen ja palikoiden liikkua ympäri asuntoa - ja antanut rassata pyöriä keskellä olohuonetta, kun ei muutakaan paikkaa ole ollut saatavilla. Varmaan, kun oma pyöräilyinto on noussut yksivaihteilun kautta kymmenenteen potenssiin, on tyttöystävänkin kiinnostus siroihin maantiepyöriin herännyt.

Sain kasattua heinäkuussa ekan konversiofiksin leidille, ja eipä tuo ole oikein halunnut enää ikivanhalla scottin maastopyörällä ajaa. Ihmettelee lähinnä, miten on voinut liikkua sellaisella pyörällä aikaisemmin täysin tyytyväisenä.

Toisaalta…kyllä rehellisyyden nimissä pitää välillä itseäänkin aika paljon jarrutella, ettei homma lähde ihan täysin käsistä. Hyvin on lämmintä, mutta terveen kriittistä ymmärrystä tälle kouhkaamiselle riittänyt.

Meillä on kanssa useampi fillari kummallakin,ja avokki päästelee 90 prossaa kaupungin sisällä tapahtuvasta liikehdinnästään fillarilla,intoilee koko ajan että joku uus sellainen ja sellainen pitäs saada,joko osa tai joku tietyn tyyppinen kakspyörä-alkuun tosin,6 vuotta sitten sain puoliväkisin hänelle fillarin alle hankkia,ja tuo sillon vielä toppuutteli ettei hän tartte mitään speciaalia vaan jonkun mummotsygän.nyt on eri ääni onneks kellossa.

Tyttöystävälle piti rakentaa oma fiksi melkein heti, kun sain omani kasaan ja sille tuntuu kertyvän kilometrejä nykyään melkein omaani enemmän. Eli pyöräharrastus on tuonut suhteeseen kyllä enemmän hienoja hetkiä ja fiilistelyä, kuin riidan aiheita. Mikä on hienoa.

Minä yritän suhtautua puolisoni pyöräilyharrastukseen ymmärtäväisesti.

Vaikka olen toki liikkunut pyörällä lähes koko elämäni niin puolison silmissä mun fillari-liekitys kuuluu samaan isoon jatkumoon jonka on aiemmin muodostanut vinyylin metskaus, dj-hommat ja niiden jälkeen musajutut hirvittävän vintage-synien, kitaroiden ja efektiboksien vimmauksen kera. Lähinnä neiti odottelee vähän huvittuneena mitä mä keksin seuraavaksi. Se tietenkin varmaan myös auttaa että pyöriä tai palikoita ei tarvi enää nykyään säilyttää sisällä kämpässä, tai edes parvekkeella.

Ja fiksiä on kyllä kokeiltu sen verran että on voitu todeta vaihdepyörän ja Jopon olevan enemmän neidin makuun työmatkapyörinä.

Pyöriä talossa on aina nurkissa lojunut. Paremman puoliskon suhtautuminen niihin on ymmärtäväisen ihmettelevää. Välillä tulee sanomista sisätiloissa olevista mankeleista, muuten suhtaudutaan ymmärtäväisesti. Vähän ollut jo pyöräilykuumettakin havaittavissa, muutamia maantielenkkejä ollaan yhdessä käyty ajamassa ja yksi pidempi pyöräreissu on myös takana. Siitä se lähti kun saatiin viime syksynä kasaan kevyesti rullaava Cross-Check vanhan 20 kg painavan Scottin tilalle.

Oon hommannu meidän rouvalle kaikki kaksipyöräiset, viimoisena tein hälle mixte konversio fiksin jota hän kyllä epäili aluksi kovin, kun ei ole vaihteita ja muita härpäkkeitä. Alun varovaisuuden jälkeen palaute on ollut ylistävän suuntaista, tykkäs keveydestä ja nopeuden helposta kontrollista. Kyllä kulmakarvojen alta välistä tuijotetaan kun löytyy ebaystä campagnuloo ja reinoldsin viiskolmeykköstä halavallla. Hän diggailee kovin fillareiden estetiikkaa, ammattitaiteilja kun on. Tänä kesänä nuorimmainenkin oppi ajeleen fillarilla niin yhteinen innostus pyöräilyä kohtaa sen kun lisääntyy.

“When I see an adult on a bicycle, I do not despair for the future of the human race.”
—H.G. Wells

Aito innostus on tarttunut meilläkin ja olohuoneesta on sallittua tehdä pyöräpaja tarpeen vaatiessa. Liikennesääntöjen ja -kulttuurin sekä huoltotoimenpiteiden oppiminen selkeästi vielä lisää innostusta. Eli pääsee vähän syvemmälle peliin kuin ajamalla ruosteisella maasturilla/mummiksella jalkakäytäviä.

Sama täällä, pikkurouvalle hankittu maantiesinkula, fiksi, maasturi, tandem ja mummis. Testimielessä rihtauspenkkiin jätetty kiekko saanut olla jo kuukauden paikoillaan. Neuvottelu käynnissä korjaustelineen kotiuttamisesta. Foorumiakin selataan ajoittain joten terveisiä vaan kotiin :slight_smile:

´Minä yritän suhtautua puolisoni pyöräilyharrastukseen ymmärtäväisesti. ´ → Se on hyvä, varsinkin kun löytyy itseltä sama määrä fillareita ja ymmärtävä puoliso yhteisistä neliöistä. :wink:

Muuten hyvin, mutta olohuoneessa ei saa kasata pyöriä (onnex eteisessä, makkarissa ja parvekkeella saa).