Hyvät 80- ja 90-luvun maantierungot, onko niitä?

Itse ainakin erittäin tyytyväinen mun 80/90 lukujen taitteen (?) maantie Rossiniin. Niitä näyttää olevan vielä Suomessa aika hyvin saatavilla, kun aika usein tulee myynti-ilmoja vastaan. Oma lähti Huuto.netistä hintaan 150 € koko pyörä, jäi samalla ihan ok maantiepalikoita varastoon. Mun peli on Columbus Aelle -putkea, joka ilmeisesti on sitä Columbuksen alinta kastia, mut ei oo menoa haitannut. Tuossa on vieläpä mukavasti yläputken sisässä vaijerivienti, joten miellyttää myös silmää.

Maantie Rossineissa mun mielestä kautta linjan myös aika jyrkät kulmat, kauempaa vois jopa luulla ratarungoksi. :wink:

Kannattaa kans muistaa, että maantierunkojen geometria on aika usein kohtalaisen pitkä. Eli rentoon ajoon se toimii maantiellä, mutta jos haluaa ajella pystypäin kaupungissa, niin se voi pitkäjalkaisella olla mielenkiintoisempi projekti.

Kuten jo todettiin niin Italialaisissa kasari-ysäri-rungoissa on tyypillisesti tiukempi geometria kuin joissain muissa saman ajan vastaavissa. Erityisen kiinnostavia on muuten ns. Criterium -tyyppiset rungot, kuka tietää näistä enemmän?

"[i]Racing bicycles used for criteriums are typically no different than those used in other mass-start road events. However, some criterium racers will choose bicycles with:

  • a wheelbase shortened as much as possible, for increased turning ability, with the shortest chainstays possible, and a slightly shortened top tube (often causing some toe overlap with the front wheel on certain frame sizes)…

  • forks with less rake (not more than 40mm) for increased turning ability (albeit sacrificing some stability).

  • slightly shorter cranks (167.5-170mm), often slightly higher bottom bracket (+10mm) to facilitate pedaling through turns without hitting or scraping the pedals on the ground…"[/i]

Näähän kuulostaa jo ihan mun jutulta, :wink:

jussi - 13:52, 17.6.2009 » Kuten jo todettiin niin Italialaisissa kasari-ysäri-rungoissa on tyypillisesti tiukempi geometria kuin joissain muissa saman ajan vastaavissa. Erityisen kiinnostavia on muuten ns. [Criterium](http://en.wikipedia.org/wiki/Criterium) -tyyppiset rungot, kuka tietää näistä enemmän?
Iso osa Jenkkilässä tehdyistä maantiefiloista 80-luvulla oli näitä, siellä oli tietääkseni joku crit-buumi. Joku Cannari/Lemond/etc tolta aikakaudelta, vastaa luultavammin kulmiltaan juuri tommoista.
konkeli - 14:24, 17.6.2009 » Kannattaa kans muistaa, että maantierunkojen geometria on aika usein kohtalaisen pitkä. Eli rentoon ajoon se toimii maantiellä, mutta jos haluaa ajella pystypäin kaupungissa, niin se voi pitkäjalkaisella olla mielenkiintoisempi projekti.
Riippuu kauheesti rungosta. Perinteinen italomitoitushan esimerkikiksi on sangen lyhyt, jossa vaakaputki on jopa satulaputkea lyhyempi. Tai yhtä pitkä. Ei kasari-ysäri-maantierungot musta sen pidempiä oo kuin saman kauden ratarungotkaan?

Mun Somec oli vaakaputkeltaan lyhyempi kuin mitä oli korkea, Rossin oli yhtä pitkä kuin korkeakin, Nishiki Road Master oli muistaakseni yhtä pitkä. Nyt ajossa olevaa Raleighia en oo mittaillu.

markkuj - 15:03, 17.6.2009 » Konversiot kunniaan! Pitäis varmaan joskus järkätä joku koversioajelu minne ei vanhoilla ratarungoilla saati uusilla markettifikseillä ole asiaa.
Tossa just pohdiskelin mun Favoritin tarjoamia mahdollisuuksia. Sehän on vähän kuin köyhän miehen Pompino tai Cross Check. Mahtuu lokaria ja nastarengasta ja tarakankin saa halutessaan kiinni. Kun on kaksi paria kiekkoja ja muutama erilainen stonga ja stemmi, tolla voisi periaatteessa ajaa suurin piirtein kaikkea muuta paitsi alamäkiajoa. 42 piikkisellä eturattaalla riittää välityksiäkin kumpaankin suuntaan aika kivasti.

Tietysti tällaisen rehentelyn päätteeksi on huomenna runko poikki ja jalka paketissa.

NKOTB - 19:24, 17.6.2009 »
markkuj - 15:03, 17.6.2009 » Konversiot kunniaan! Pitäis varmaan joskus järkätä joku koversioajelu minne ei vanhoilla ratarungoilla saati uusilla markettifikseillä ole asiaa.
Tossa just pohdiskelin mun Favoritin tarjoamia mahdollisuuksia. Sehän on vähän kuin köyhän miehen Pompino tai Cross Check. Mahtuu lokaria ja nastarengasta ja tarakankin saa halutessaan kiinni. Kun on kaksi paria kiekkoja ja muutama erilainen stonga ja stemmi, tolla voisi periaatteessa ajaa suurin piirtein kaikkea muuta paitsi alamäkiajoa. 42 piikkisellä eturattaalla riittää välityksiäkin kumpaankin suuntaan aika kivasti. Tietysti tällaisen rehentelyn päätteeksi on huomenna runko poikki ja jalka paketissa.
ne on vaan POLKUPYÖRIÄ kaikki!

Ach… ja ihan nimeltä mainiten jotain mielipidettä… en minä mistään mitään tiedä.

Vastataan nyt kuitenkin ja rajataan se nyt ensin tähän:

" Mihin käytännön seikkoihin kiinnittää huomiota metsästettäessä “vaarin vintiltä”
sinkula/fiksikelpoista geometrialtaan tiukempaa maantierunkoa? "

Ensiksikin: Jollain pyörän koon laskurilla pitäisi selvittää itselleen lähimain
se oikea rungon koko, jota edes yrittää jatkossa metsästää.

Tuossa voisi olla yksi laskuri:

http://www.competitivecyclist.com/za/CCY?PAGE=FIT_CALCULATOR_INTRO

Tuo mittaussarja antaa kolme erilaista rungon mitoitusta, ns. kilpamitoituksen,
Eddy (Merckx) mitoituksen ja perinteisen ranskalaisen mitoituksen.

Noissa mitoituksissa ainakin minulla stemmin pituudeksi tulee 11,1 sentin ja
12,8 sentin välille tulevia mittoja, aina sen mukaan, minkä tavan noista valitsee.

Stemmejä saa todellisuudessa helposti väleille 50 milliä - noin 120 milliä.
Tuota pitemmät joutuu jostain tilaamaan. Noita lyhyempiä löytää helposti
taas vanhoista laadukkaista naistenpyöristä. Ne ovat myös yleensä siltä
pystyvarreltaan vähän pitempiä, korkeampia, kuin miestenpyörien stemmit.
Näin olen huomannut.

Voisi olla perusteltua metsästää tuo runko ihan perinteisillä maantiepyörän
mitoilla varustettuna, ja sitten säätää sitä ajoasentoa maun ja käyttötarkoituksen
mukaan sillä stemmillä, valiten juurikin esim. kaupunkikurvailuun lyhyempi ja
pystympi ajoasento vanhalla naistenpyörän lyhyellä ja korkealla stemmillä.

Jos sitten joskus se maku muuttuu, niin runko mahdollistaa paluun takaisin
maantielle, koska se kuitenkin ON oikeankokoinen omistajalleen.

Kaupunki kurvailuun edelleen jokin criterium pyörä on omiaan, niissä on keskiö
korkeammalla ja lyhyempi vaakaputki. Nehän ovat korttelikilpailuihin varta vasten
tehtyjä. Myös cyclocross pyörissä on lyhyempi vaakaputki, kuin vastaavissa maantie
pyörissä. Ohuemmalla renkaalla niihin mahtuu myös lokasuojat. Samoin vanhoissa
italialaisissa kilpapyörissä on suhteessa aika lyhyet vaakaputket suhteessa korkeuteen.

Mutta: suosittelen siis ensin käyttämään noita laskureita, ja niin, että joku on auttamassa
niiden mittojen ottamisessa. Itse noita on hyvin vaikea mitata oikein. Ne oikeat mitat
ovat nyt hyvin tärkeä juttu. Pienikin virhe voi pilata mittauksen. - Tämä on oikeasti
nyt se hyvin tärkeä asia.

Maantiekilpurin klassiset runkokulmat ovat molempiin putkiin noin 73 astetta.
Tällä syntyy vakaa ja rauhallinen maantiepyörä, joka samalla on myös herkkä.

Jos satulaputki kallistuu enemmän taaksepäin, se vie painoa enemmän takarenkaalle
ja paino eturenkaalla kevenee. Se tekee pyörästä herkemmän oloisen. Tuota geometriaa
sanotaan “Century” geometriaksi ainakin Merckxin vanhoissa esitteissä. Merckx oli
itse pitkä mies, ja pitempi ajoasento avaa paremmin rintakehää ja helpottaa hengittämistä.

Vastaavasti triathlon pyörissä ko. satulaputken kulma on muutettu toiseen suuntaan
ja pystymmäksi, ja koko kuskia on kierretty kuvitteellisen poikittaisakselin suhteen
enemmän etunojaan ja etukenoon. Näin on saatu enemmän makaava ajoasento, joka
sitten vaatii jo sen aika-ajo tangon ainakin pitempään jatkuessaan.

Mutta: se 73 astetta on se hyvä lähtökohta. Jos se jostain syystä kovasti tuosta
poikkeaa, siihen poikkeamiseen on jokin syy, ja se syy olisi hyvä selvittää itselleen
ennen sen rungon ostamista.

Emäputken kulmaksi on myös vakiintunut ainakin teräsrungoissa tuo noin 73 astetta.
Jos kulma loivenee, rungosta tulee yhä stabiilimpi, tai toisten mielestä laiskempi.
Triathlon pyörässä tästä on etua, kun ajaa sillä aika-ajo tangolla ja sen tangon
päällä rötköttää. Kaupunki kurvailussa arvostetaan ilmeisesti toisensuuntaista
ajogeometriaa, jossa emäputki on jyrkemmässä kulmassa kuin 73 astetta.
Siihen ohjauksen herkkyyteen vaikuttaa myös sitten sen haarukan taivutus, tai
oikeammin se, mihin kohtaan renkaan kosketuspiste maahan tulee suhteessa emäputken
lävitse vedettyyn kuvitteelliseen suoraan linjaan. Mitä lähempänä linja ja kosketus
piste maahan keskenään ovat, sitä herkemmältä se ohjaus tuntuu.

Asia kannattaa selvittää itselleen noista kuvista, ja avainsanat ovat trail ja rake.

Seuraavana kohtana on se rungon laatu…

Se taas jakaantuu kahteen kohtaan: materiaaliin ja siihen vaivaan, joka on yksityiskohtiin uhrattu.

Laatu on minusta mitta niiden yksityiskohtien äärimmäisen yksityiskohtaisesta ja oikeaoppisesta
teknisestä toteuttamisesta, joka on aina samalla myös siroa ja kaunista katseltavaa.

Materiaalista:

Sanotaan nyt näin, että kaikki nimi valmistajat tekevät hyviä putkia. On kuitenkin
yksi, jota minä pidän parhaana. Se syy on vain se tekotapa, Mannesmann käyttää
siinä menetelmää, jossa putki aletaan vetää keskeltä levyä, ja levy pingotetaan
vetämällä tuurnan päälle. Sitten hyvin vanhalla ja hyvin nokkelalla ja hyvin saksalaisella
tavalla putkea taotaan askeleittain aihiota edestakaisin siirrellen. Putki siis taotaan
koneellisesti tuurnan päälle koko pakettia edestakaisin siirrellen ja sitä pyörittäen.
Kallista ja aikaa viepää puuhaa.

  1. Jokainen kohta putkesta taotaan, jolloin se on hyvin tiivis ja tasa-aineinen ja mittatarkka.
  2. Putkessa ei ole tekotavasta johtuen minkäänlaista saumaa.
  3. Edestakaisesta askeltamisesta johtuen putken aine ei ole liikaa venynyt mistään kohden.

Pinarello teki esim. Indurainille pyörät juuri tällaisesta Oria nimisestä putkesta. Tyypillisesti
noin tehtyjä putkia käytetään esim. kemianteollisuudessa. Siellä siitä saumattomuudesta on
etua.

Mutta: Myös vetämällä tulee hyviä putkia, ja ilmeisesti ei se saumakaan siinä putkessa
mitään haittaa, koska hyviäkin pyöriä tehdään myös saumatuista putkista.
Vedetty vain ei ole ihan niin mittatarkkaa ja tasaista, ja hitsatussa saumassa on materiaalin
erosta johtuva epäjatkuvuus, johon esim. korroosio voi iskeä helpommin.

Eli jos ja kun siitä parhaasta putkesta puhutaan, niin minusta se on tuo takomalla tehty.
Se ei ole kovin tunnettua, koska valmistajan fokus ei ole pyörämaailmassa, vaan lähinnä
kemianteollisuudessa.

Valmistaja on siis saksalainen Mannesmann.

===

Niistä rungon yksityiskohdista, niitä on muutama kohta joita ainakin minä katson.

Rungon takakolmiossa on jarrulle se poikittainen silta, ja siellä alhaalla on renkaan
edessä ja keskiön takana yleensä sellainen pieni poikittainen putki. (tämä alapiena
puuttuu esim. Merckx Corsa Extrasta, joka muuten on aivan huippupyörä)

Näiden pienten putkien liitos niihin haarukan pitkiin putkiin kertoo minusta
sen valmistajan paneutumisen asteen siihen täydellisen rungon rakentamiseen.

Kauneinta työnjälkeä tuossa kohden on vanhoissa Maseissa jostain 70-luvulta.
Poikittainen pikkuputki oli avarrettu molemmista päistään kuin trumpetin suu, ja
suu oli muotoiltu sopimaan täydellisesti haarukan pitkiin putkiin. Tämä yksi ainoa
yhdestä kappaleesta muovattu osa sitten oli juotettu kiinni. Kaunista ja hyvin
täydellistä.

Esimerkkiä oli vähän vaikea löytää, mutta tuossa on yksi:

ja tuosta isonnettuna yksi kuva siitä punaisesta masista:

(muuten: tuo runko on minun mielestäni liian paksusti maalattu ja lakattu)
Tuossa näkyy se tinkimätön tapa tehdä tuo kohta yhdestä ainoasta kappaleesta. Sama koskee
sitä jarrun siltaakin.

Toiseksi paras tapa on ainakin vahvistaa tuo liitoskohta ja jopa keventää tuo vahvistus.
Muhvin rei’ittäminen avittaa vielä sitä juotosaineen leviämistä muhvin alle. Olkoon siitä
esimerkkinä tuo seuraava kohta:
http://www.classicrendezvous.com/USA/Masi_USA/GrandCrit_4016/masi_12.html

Kolmas kohta on sitten outo, ja hyvin harvalla valmistajalla tuo on täysin kohdillaan.
Se on satulaputken halkion pohjan poraus pyöreäksi. Tuo näkyy vähän huonosti
tuosta http://sexyracebicycles.blogspot.com/ -sivun alareunassa olevasta
kuvasta Beretta pyörän satulaputken suuaukosta. Halkion pohjan pitää olla
poraamalla “suljettu” ja siis tavallaan isommalla säteellä pyöristetty, ettei
halkeaminen jatku putkea pitkin alaspäin. Tämä on se merkki täydellisestä
metallityöstä ja täydellisestä tinkimättömyydestä. Siitä, että homma on tehty
oikeasti ajatuksen kanssa.

Vähän sama asia, kuin että oikeasti hyvässä ruokapaikassa leikataan ne tomaatin
puisevat kannat irti jo keittiössä, eikä asiakkaan lautasella asiakkaan toimesta.
Keittiömestari joko tajuaa tämän asian, tai sitten ei.

Jos satulaputken halkiota ei ole viimeistelty oikein, se kannattaa siis tehdä itse.

Pääpiirteissään kaikki osaavat valmistajat tekevät sen pääkolmion hyvin ja
kauniilla muhvityöllä, mutta vain mestarit tekevät täydellistä työtä aivan
hamaan loppuun saakka kertaakaan sortumatta oikaisemaan ja sortumatta
“kyllä se nyt jo välttää” asenteeseen.

No joo, olihan sitä jo tässäkin… mielipiteitä… tomaatinkannoista…

Hyvää juhannusta itse kullekin Teille yksivaihde netissä.

Tuure

-.-

Edit: Tuosta löytyi se haluamani kuva siitä, minkälainen sen satulaputken
halkion pitäisi olla: http://bhovey.com/Masi/MasiBits/PresCast.htm

tnts - 0:18, 18.6.2009 » ne on vaan POLKUPYÖRIÄ kaikki!
http://kuvat.keltainenporssi.fi/thumbnails/alkupkuvat/27187899-1.jpg

Kiitos, tle88. Opin taas paljon uutta.

Yksi yksityiskohta jota et maininnut on myös muhvien viimeistely ja erityisesti se, että mitä ohuemmiksi ne on viilattu ulkoreunojaan kohti kertoo myös työn laadusta. Painoakin tietty säästyy teoriassa vähän, samoin kuin jos muhveihin leikataan ne ‘ikkunat’.

tle88 - 7:30, 18.6.2009 » Kolmas kohta on sitten outo, ja hyvin harvalla valmistajalla tuo on täysin kohdillaan. Se on satulaputken halkion pohjan poraus pyöreäksi. Tuo näkyy vähän huonosti tuosta http://sexyracebicycles.blogspot.com/ -sivun alareunassa olevasta kuvasta Beretta pyörän satulaputken suuaukosta. Halkion pohjan pitää olla poraamalla "suljettu" ja siis tavallaan isommalla säteellä pyöristetty, ettei halkeaminen jatku putkea pitkin alaspäin. Tämä on se merkki täydellisestä metallityöstä ja täydellisestä tinkimättömyydestä. Siitä, että homma on tehtyoikeasti ajatuksen kanssa.
Hyvin mielenkiintoinen pointti, jossa yhdistyvät visiaalisuus ja rakenteen kestävyyden maksimoiminen. Keveys, kauneus ja kestävyys/käytännöllisyys (kaikki kolme äärimmäisyyksillä kikkailematta) on kolminaisuus, joiden kaikkien huomioiminen osoittaa asiaan vihkiytymistä. Toisaalta esim. tavoite kevyt ja kaunis (kestävyyden kustannuksella) ei ole ehkä niin arvostettava kuin käytännöllinen vaikkakaan ei höyhenenkevyt ja/tai silmää hivelevän kaunis. Jotkut tosin nauttivat pelkästään katselustakin, toiset ajamisesta.

tl; dr

^haha

Niistä criteriumrungoista: Mulla on Tunturi Urban(ko se nyt oli, ei voi tarkistaa, kun tuli maalattua se), joka taitaa olla aika lailla sama pyörä, kuin Batavus Criterium. Ainakin ulkonäön peusteella ovat identtisiä, ja näyttävät kuuluvan molemmat Accel groupiin. Keskiö on tosiaan korkeahko, kuitenkin pudotusta on yli 60mm. Kulmat eivät ole kamalan jyrkät, mutta toeoverlapia kuitenkin on aika lailla, rungon ollessa kooltaan 55x56. Noita voisi olla paremmin tarjolla, kuin vanhoja amerikkalaisia, vaikken kylläkään oo vielä toiseen törmänny. Putket columbusta, kierteet standardeja.

SuicideHub - 10:46, 18.6.2009 » Niistä criteriumrungoista: Mulla on Tunturi Urban(ko se nyt oli, ei voi tarkistaa, kun tuli maalattua se), joka taitaa olla aika lailla sama pyörä, kuin Batavus Criterium. Ainakin ulkonäön peusteella ovat identtisiä, ja näyttävät kuuluvan molemmat Accel groupiin. Keskiö on tosiaan korkeahko, kuitenkin pudotusta on yli 60mm. Kulmat eivät ole kamalan jyrkät, mutta toeoverlapia kuitenkin on aika lailla, rungon ollessa kooltaan 55x56. Noita voisi olla paremmin tarjolla, kuin vanhoja amerikkalaisia, vaikken kylläkään oo vielä toiseen törmänny. Putket columbusta, kierteet standardeja.
Tunturi on kuulunut Accell Groupiin vasta muutaman vuoden, noilla ei (kai?) ole mitään yhteyttä vielä toisiinsa ollut.

Bassoja ei ainakaan kannata ostaa. (Jättäkää ne mulle.)

Vastaherjaus: tms; du

( = liian paljon tavuja, joita lukija ei vain ymmärtänyt.

  • Ja meni vielä paljastamaan tämän… heh heh…
  • Pohjoisen jätkäkulttuurissa tuolla saa muuten säälimättömästi pösilön maineen.)

Mutta pois minusta, että minä Sinusta mitään tuollaista ajattelisin…

===

Niistä muhveista:

Juottamisessa on olemassa optimi sille raolle, johon juotosaine
tunkeutuu kapillaarivoimilla. Se on kuparimetalli pohjaisille
juotteille muistaakseni noin 1/10 milliä. (tarkistakaa jostain, jos
tarvitsette tietoa)

Luulen ikkunoiden palvelevan tuota asiaa: kun reikä meistetään,
niin reunoja EI siistitä. = reunan skraadi tuottaa juuri oikean
mittaisen kohotuksen muhville. Edelleen: kun jotain menee
sinne rakoon, sieltä täytyy myös ilman tulla pois. Kovin laajan
muhvin alle ei juottaja voi taata sitä juotteen tasaista levittäytymistä,
mutta kun muhvissa on reikiä, niitä ikkunoita (kätevä ilmaisu) , niin
työn jälki paranee. Samalla saadaan tehtyä se valmistajakohtainen puumerkki.

Unohtui tosiaan tuo reunojen ohennus, joka vähentää rakenteessa olevaa
epäjatkuvuutta. Ideaalitapauksessa muhvin reunassa ei olisi oikeastaan
kynnystä liki ollenkaan.

Oma lukunsa on sitten se, että osa muhveista on tehty levystä prässäämällä
ja toiset ovat jopa valukappaleita. (tämä on totta) Valukappale ei elä yhtään,
ja voi olla kova paikka putkelle olla juotettu kiinni tuollaiseen rakenteeseen.
Siksi noista paksun näköisistä muhveista vähän varoitellaan… minulla ei ole
oikein perusteltua mielipidettä suuntaan eikä toiseen noista. Noita on käytetty
myös laadukkaissakin pyörissä… Jos runko on täysin ehjä, niin onhan se liitos
silloin kestänyt… Ohut putken sukuinen muhvi materiaali on tietenkin varma
valinta, ja reunoista ohennettuna ja kromattuna jopa todella hieno yksityiskohta.

Siksi vanhasta pyörästä pitää tutkia aina juuri ne muhvien reunat hyvin huolella.
Olen nähnyt alkavia hiusmurtumia juotetun rakenteen vieressä, josko on ainakin
itselle jäänyt epäselväksi, onko murtuma johtunut kappaleen ylikuumentamisesta.
Kokenut kolvaaja ei tuollaista virhettä tee, mutta se kokenutkin on joutunut
joskus ensin vähän harjoittelemaan. Ja kaikki myydään, mitä tehdään. Siitä
pitää se johtoporras kyllä huolen isommissa firmoissa.

Samoin se liekki… sen pitäisi olla vähän runsaalla hiilivedyllä, olipa se sitten
asetyleeni tai nestekaasu (propaani & butaani), jotta teräkseen ei tulisi hiilikatoa.
Runsas hiilivety savuttaa, ja kukapa sellaista viitsii nenänsä alla tehdä… = juottamisen
pitäisi tapahtua suitsait sukkelaan, että sauma olisi myös materiaaliltaan juottamisen
jälkeenkin moitteeton. Kyllä teräksen voi polttaa piloille ja karrelle.

Yleensä seostettu teräs (se tavallinen hi-tensile) menettää kuumentamisessa lujuuttaan
vain luokkaa 5-15% , mutta cromo saattaa pahimmillaan hävitä lujuudestaan luokkaa 25%.
Hi-tensilen lujuus perustuu mikroseostamiseen, jossa erikokoiset atomit stoppaavat
kidehilojen liukumisen toistensa lomitse. Silloin tuo ominaisuus ei perustu minkäänlaiseen
lämpökäsittelyyn, eikä myöskään fysikaaliseen muokkaamiseen. Silleen hi-tensile teräs
on paljon mainettaan parempi materiaali. Parhaat laadut pääsevät noin 90%:iin cromo
terästen lujuudesta, ja ilman niitä cromon heikkouksia, jotka ovat siis arkuus lämpökäsittelylle,
ja se, että cromot kestävät suhteellista venymää (noin 6-8%) huomattavasti vähemmän ilman pysyvää
muodonmuutosta, kuin parhaat ja sitkeimmät hi-tensile teräkset, joilla venymis ja palautumis
kyky voi olla jopa 20% luokkaa suhteellista liikettä.

Siihen on siis olemassa perusteltu syy, miksi esim. haarukoiden alue (=takarunko tai takakolmio)
on tehty hi-tensile teräksestä, eikä se syy ole välttämättä halvennettu hinta. Toki, kovempi ja
lujempi putki mahdollistaa ohuemman putken käytön, mutta käyttöikä on silloin rajattu,
jos kromo joustaa sen lineaarisen joustoliikkeensä pohjaan saakka, ja hakkautuu siihen
myötörajalleen saakka.

Siksi sen putken pään pitää olla tuossa juottamiskohdassa vähän paksumpaa, 0.9 mm putki on
noin 130% sekä luujuudesta että painosta verrattuna samanpaksuiseen 0.8 mm putkeen noin
28 millin putken paksuusluokassa. = juuri tuon verran, mitä siinä kolvaamisessa yleensä sitä lujuutta
menetetään. Yleensähän ne ohennus sarjat ovat luokkaa 0.9-0.6-0.9 tai vastaavasti 1.0-0.7-1.0
raskaampaan käyttöön tulevissa pyörissä. Kolmiomaisessa rakenteessa ne rasitukset kerääntyvät
niihin kolmion nurkkiin, ja siksi putki voi olla keskeltä ohuempaa. Teoreettisesti putken seinämän pitäisi
kuitenkin olla siltä keskikohdaltaakin taas vähän paksumpi, oheta päihin nähden ja taas paksuntua
kohden sitä liitosta. Näin se menisi lujuusopillisesti kaikkein kauneimmin.

Jos runko painaa noin 1500 - 2000 grammaa, niin ainakin minä oletan sen käyttöiän olevan rajallinen.
Laadukas painaa luokkaa 2000 - 2200 grammaa, ja tuota raskaammat luisuvat jo retkipyöräluokkaan
kestoltaan ja lujuudeltaan. Haarukan paino on tyypillisesti noin 700 - 800 grammaa teräksisenä.

===

Omista hamsteroinneista…

Minä olen isokokoinen, 190 senttiä ja painoa pitkästi toistasataa kiloa. Semmoinen yli-ikäinen
joskus nuoruudessa puntteja nostellut janttara. (vielä on kuitenkin rinnanympärys suurempi
kuin vatsan ympärys - mutta näin ei ole kauaa, elleivät maantielenkit pitene ankarasti…
Hyvä ruoka, hyvä viina, hyvä vaimo ja kotiteatterilaitteisto syövät keski-ikäistä miestä ankarasti.)

MInulla on pari Crescentin kilpapyörää, ja olen kerettiläisesti mietiskellyt, että voisin tukevoittaa
runkoja ohuilla kaistaleilla Reynoldsin 531 cromoputkea, jotka minä LIIMAISIN nykyisten runkojen
putkien päälle. Parhaat teollisuusliimat kestävät leikkausvoimia jopa luokkaa 300 kiloa / cmˆ2,
ja tuollaisen kaistaleen pinta-alahan olisi useita kymmeniä neliösenttejä. Kaistale olisi kiinni
useamman tonnin voimalla. Minulla on ko. putkea hamsteroituna tuollaisesta tuhoutuneesta ja
auton alle jääneestä kuningaskulkurista, ja ajattelin, että porakone ja hyvä viilasarja ja lehmän
kärsivällisyys voisivat tuottaa sangen kauniit vahvikkeet runkoihin.
Täydellinen sovittaminen ja muotoilu, liimaus puhtaalle metallipinnalle, ja lopuksi vahvikkeiden
reunojen ohentaminen viilaamalla tuottaisi kauniin lopputuloksen.

Ainoa, mikä tuossa epäilyttää, on se, että jos joskus sitten haluaisi pulverimaalauttaa rungot…
Se kun tehdään käsittääkseni parin sadan asteen lämpötilassa. Nuo kaksikomponentti liimat
kestävät noin 120 astetta, ja mitä sen jälkeen tapahtuu, ei ole vielä tiedossa. Meneekö siitä
lujuus hetkellisesti, vaiko pysyvästi ? Hetkellinen menetys ei haittaisi, mutta ei se oikein vastaa
tarkoitusta, jos se pysyvästi katoaa se lujuus siitä liitoksesta. Kolvaamisen kyllä osaan, sitä tuli
nuorempana harrastettua, mutta kohde hirvittää. Sehän heikkenee samaa vauhtia siitä sauman
vierestä… käynyt mielessä semmoiset matalamman lämpötilan juotosaineet, jotka sulavat noin
400 asteen tienoilla… lujuus ei ole samaa luokkaa, mutta jäykiste kaistaleen pinta-ala on suuri
verrattuna sille tulevaan rasitukseen.

Ajattelen siis lähinnä pitkää (kuitenkin alle 100 milllistä) koristeellista 120-180 asteista U-suikaletta
sekä keskiön ylä- ja takapuolelle satulaputkeen, sekä vaaka- ja vinoputken alapinnalle emäputken
muhvien jatkeeksi. Samaan kohtaan siis, kuin mihin maastopyörien alumiinirunkojen paremmat
valmistajat ne vahvikelappunsa jo valmiiksi hitsaavat. Noista kohtaahan nuo rungot yleensä murtuvat.

Olen jo vaihtanut renkaat 32 millisiksi, ja avartanut vanteiden venttiilin reiät isommiksi. Olen
lukenut, että paksumpi rengas armahtaa runkoa raskaan kuskin alla, ja rungon kestoikä pitenisi
huomattavasti. Paineina olen käyttänyt noin 7-7,2 kiloa. (renkaassa lukee, että 6,2)

===

Pidän älykkäänä ennakointina, jos mies ymmärtää hamsteroida itselleen sopivan laadukkaan
maantiepyörän rungon, tai jopa parikin tuommoista, kun sellaisen löytää. Vanhoina noita saa
kuitenkin vielä halvalla, ja uusia tuommoisia tehdään yhä vähemmän ja vähemmän. Kyllä nyt
on jo havaittavissa, että nuo katoavat keräilijöille yhä nopeammin ja nopeammin. Sitten niitä
ei enää ole saatavilla.

Tuure

-.-

<3

Se oli vitsi. Luin itseasiassa mielenkiinnolla kunhan pääsin töistä. Piis. :slight_smile:

Tuommoisen pyörän ostin 50e hintaan:
Kuva

Suhteellisen hyvin pidetyltä näyttää silmämääräisesti katsoen. Ajattelin viedä sen Kumiluotiin fiksattavaksi, kun en usko että oma aika riittää rakenteluun. Mitä sanotte, saako tuosta peliä tehtyä? Aika raskaalta se tuntui. Tosin siinä on aika paljon rompetta kiinni tällä hetkellä. Jos sen haluaa maalata, niin kannattaako se hoitaa ennen kumiluotiin viemistä?

Nuo Bianchi tekstit on tarralla rungossa. Onko jotain vihjeitä siihen miten saisin uudet tekstit nätisti runkoon?

Jokin tämän tyylinen lopputulos olisi haaveissa:
Kuva

Edit: Kuvien näkyvyydessä oli hankaluuksia, niin laitoin kuvat URLina

^ tää ei nyt ehkä ole ihan oikea lanka kysymyksille liittyen ton Bianchin konvertointiin mutta toisaalta siinä on hyvä esimerkki pyörästä joka ei varmasti ole missään mielessä erityisen ‘korkealaatuinen’ vaikka Bianchi onkin.