Hyvät 80- ja 90-luvun maantierungot, onko niitä?

Lainaus toisesta ketjusta

markkuj - 18:21, 11.6.2009 » Mutta ehkä aloittelijoille voisi miettiä lisää helpotusta itse tehtävien suunnitteluun ja lähestymiseen? Nyt on lähinnä ohjetta tekemiseen ja kasaamiseen tarjolla. Miten ois ohjetta suunnitteluun, esim. rungon valintaan? Esim. topic parhaat 80- ja 90-luvun maantierungot. Listattaisiin runkoja, joissa on se tavoiteltu keskimääräistä tiukempi geometria. Muutama Muutama Nishiki? Kuningaskulkuri? Jne.. Huonot runkovalinnat nimittäin on iso haitta itse kasailulle. Jengi laittaa turhaan aikaa, rahaa ja energiaa projekteihin, joista ei voi hyvää tulla.
Aihetta on sivuttu monasti täälläkin; olisin kuvitellut markkuj:n aloittaneen yhteenvetokeskustelun maantierungoista mutten löytänyt sellaista, joten tässä on. Saa nähdä syntyykö ajatustenvaihtoa. Mihin käytännön seikkoihin kiinnittää huomiota metsästettäessä "vaarin vintiltä" sinkula/fiksikelpoista geometrialtaan tiukempaa maantierunkoa? Onko esim. Kuningaskulkurin runko tällainen? Mitkä muut massamerkkien mallit olisivat sopivia aihioita; niitä ei ehkä tule ensin edes ajatelleeksi kun Keirin-runko siintää silmissä?

Tuurella on toivottavasti sanansa sanottavana tähän keskusteluun.

Kyllähän noissa uusissa katufikseissäkin näkee sellaisia 72 asteen ohjauskulmia. Geometria siis lienee enemmän makukysymys kuin mikään kriittinen tekijä sille kuinka hyvin runko soveltuu fiksiksi.

Eksoottiset standardit keskiön kierteissä ja ohjainlaakereissa yms. sen sijaan saattavat aiheuttaa vähän enemmän tenkkapoota.

Rungon laatu ei sekään tietenkään ole mikään varsinainen este fiksaamiselle, mutta laadukkaan putken erottamiseen viemärijohdosta olisi kiva saada vinkkejä, vaikka googlellahan noista mangaloysta ja muista merkinnöistä tietysti tietoa löytyykin.

Yleensä ne laadukkaammat rungot tunnistaa esim. laadukkaasta merkistä (Bianchi, Rossin, Olmo, Colnago, Somec…) tai laadukkaasta runkoputkesta (Reynolds, Columbus…), kevyestä painosta ja muutenkin sirosta rakenteesta. Ja tietty siitä mitä osia niissä on kiinni. Kyllä sen näkee päällepäin kun silmä vähän harjaantuu. Yleensä kulmatkin on sitä tiukemmat mitä “high-endimpi” runko on. Ja näkee ne kulmatkin päällepäin, huonommin tietty jos ei oo kiekot kiinni mut kandee laittaa. Tietenkin hyviä 80- ja 90-luvun maantierunkoja on, kuin myös 70-luvun. Nykyään vähemmän liikkeellä kuin muutama vuosi sitten mutta on niitä vielä.

NKOTB - 10:39, 17.6.2009 » Rungon laatu ei sekään tietenkään ole mikään varsinainen este fiksaamiselle, mutta laadukkaan putken erottamiseen viemärijohdosta olisi kiva saada vinkkejä, vaikka googlellahan noista mangaloysta ja muista merkinnöistä tietysti tietoa löytyykin.
Paino ja kynnellä naputtelu, jos ei logoja näy. Satulatolpan koko (jos 27.2mm niin on aika ohennettua, ohuempi tolppa = paksumpi runkoputki).

^ Tosin myös isoilla merkeillä on yleensä ollut olemassa omat halpis-mallinsa, erityisesti Bianchilla noista yllämainituista. Ja mm. Peugeot on pahamaineinen siinä että on olemassa sekä todella hyviä että todella ankeita Pököttejä.

Kannattaa myös ehkä pitää mielessä fiksi/sinkula-koversioista puhuttaessa että rungon ‘laatua’ tai tietyntyyppistä geometriaa tärkeämpää on kuitenkin se että runko on ehjä ja suora, kaikki kierteet ovat standardikokoisia ja että runko on oikean kokoinen kuskilleen.

Nooh. Jos fillari tulee kaupunkiajoon jollakin raiserilla varustettuna niin oikeaksi kooksikin melkein riittää, että yläputki ja miehuus eivät kohtaa liian rankasti.

No niin Jussi, eipä mennä hakoteille. Puhehan oli tietenkin rungoista eikä niiden soveliaisuudesta ajamiseen.

Mä tuon oman panokseni tähän keskusteluun:
Italialaista muhvirunkoa todennäköisesti et tule katumaan, joten tähtää niihin. Hitsatut rungot on todennäköisesti paskempaa putkea tai tuoreempaa tavaraa.

Hyvä vanhempi pyörä on sitä todennäköisesti vielä tänäkin päivänä, koska perusgeometriat eivät ole juurikaan muuttuneet. Nykyisin tietty pyörät on tehty jäykemmiksi, joten nykypyöriin tottuneet voivat tuntea lievää notkumista jos oikein kunnolla runttaa menemään, mutta todennäköisesti se vain tuntuu mukavalta ajossa.

Eniten rungon hyvyyteen taitaa kuitenkin vaikuttaa a) sopivuus b) sopivuus c) sopivuus. Mulla on yks neukkulaite tallissa joka on aivan tolkuttoman hauska vehje ajaa. Helvetin jyrkät kulmat, kohtalaisen korkealla kulkeva keskiö ja saatanan tukevaa putkea. Kestää ydinsodan ja painaa sen verran. Silti sillä ajaminen on todella kivaa, koska se vain natsaa mun mittoihin niin hyvin.

Konversiot kunniaan! Pitäis varmaan joskus järkätä joku koversioajelu minne ei vanhoilla ratarungoilla saati uusilla markettifikseillä ole asiaa.

Eikös jo mainittujen lisäksi noi Nishikit ole ihan hyviksi havaittu? Trim Master ja jotain muita Mastereita.

Helkama Kuningaskulkurissa on yllättäen tiukata kulmista ja hyvää Reynoldsia. Ainoa hyvä suomirunko, eikä kannata sekoittaa vahingossa mihinkään muihin Kulkureihin, ne on kaikki huonoja geometrialtaan.

Miikkolla on ihan törkeen hyvä runko, jonka geometria on tiukkuuden osalta aika ratahenkinen. Siinä saa takarenkaan ihan nuolemaan pystyputkea. Mikäs se Miikkon tunko tarkalleen onkaan?

Mutta kyllähän nuo ekaksi mainitut italialaiset laatumerkit on aina varmimpia.

Kaikissa näissä kierteet ja koot vakiokamaa erilaisiin ranskalaisiin, britteihin ja muihin verrattuna.

Itse ainakin erittäin tyytyväinen mun 80/90 lukujen taitteen (?) maantie Rossiniin. Niitä näyttää olevan vielä Suomessa aika hyvin saatavilla, kun aika usein tulee myynti-ilmoja vastaan. Oma lähti Huuto.netistä hintaan 150 € koko pyörä, jäi samalla ihan ok maantiepalikoita varastoon. Mun peli on Columbus Aelle -putkea, joka ilmeisesti on sitä Columbuksen alinta kastia, mut ei oo menoa haitannut. Tuossa on vieläpä mukavasti yläputken sisässä vaijerivienti, joten miellyttää myös silmää.

Maantie Rossineissa mun mielestä kautta linjan myös aika jyrkät kulmat, kauempaa vois jopa luulla ratarungoksi. :wink:

Kannattaa kans muistaa, että maantierunkojen geometria on aika usein kohtalaisen pitkä. Eli rentoon ajoon se toimii maantiellä, mutta jos haluaa ajella pystypäin kaupungissa, niin se voi pitkäjalkaisella olla mielenkiintoisempi projekti.

Kuten jo todettiin niin Italialaisissa kasari-ysäri-rungoissa on tyypillisesti tiukempi geometria kuin joissain muissa saman ajan vastaavissa. Erityisen kiinnostavia on muuten ns. Criterium -tyyppiset rungot, kuka tietää näistä enemmän?

"[i]Racing bicycles used for criteriums are typically no different than those used in other mass-start road events. However, some criterium racers will choose bicycles with:

  • a wheelbase shortened as much as possible, for increased turning ability, with the shortest chainstays possible, and a slightly shortened top tube (often causing some toe overlap with the front wheel on certain frame sizes)…

  • forks with less rake (not more than 40mm) for increased turning ability (albeit sacrificing some stability).

  • slightly shorter cranks (167.5-170mm), often slightly higher bottom bracket (+10mm) to facilitate pedaling through turns without hitting or scraping the pedals on the ground…"[/i]

Näähän kuulostaa jo ihan mun jutulta, :wink:

jussi - 13:52, 17.6.2009 » Kuten jo todettiin niin Italialaisissa kasari-ysäri-rungoissa on tyypillisesti tiukempi geometria kuin joissain muissa saman ajan vastaavissa. Erityisen kiinnostavia on muuten ns. [Criterium](http://en.wikipedia.org/wiki/Criterium) -tyyppiset rungot, kuka tietää näistä enemmän?
Iso osa Jenkkilässä tehdyistä maantiefiloista 80-luvulla oli näitä, siellä oli tietääkseni joku crit-buumi. Joku Cannari/Lemond/etc tolta aikakaudelta, vastaa luultavammin kulmiltaan juuri tommoista.
konkeli - 14:24, 17.6.2009 » Kannattaa kans muistaa, että maantierunkojen geometria on aika usein kohtalaisen pitkä. Eli rentoon ajoon se toimii maantiellä, mutta jos haluaa ajella pystypäin kaupungissa, niin se voi pitkäjalkaisella olla mielenkiintoisempi projekti.
Riippuu kauheesti rungosta. Perinteinen italomitoitushan esimerkikiksi on sangen lyhyt, jossa vaakaputki on jopa satulaputkea lyhyempi. Tai yhtä pitkä. Ei kasari-ysäri-maantierungot musta sen pidempiä oo kuin saman kauden ratarungotkaan?

Mun Somec oli vaakaputkeltaan lyhyempi kuin mitä oli korkea, Rossin oli yhtä pitkä kuin korkeakin, Nishiki Road Master oli muistaakseni yhtä pitkä. Nyt ajossa olevaa Raleighia en oo mittaillu.

markkuj - 15:03, 17.6.2009 » Konversiot kunniaan! Pitäis varmaan joskus järkätä joku koversioajelu minne ei vanhoilla ratarungoilla saati uusilla markettifikseillä ole asiaa.
Tossa just pohdiskelin mun Favoritin tarjoamia mahdollisuuksia. Sehän on vähän kuin köyhän miehen Pompino tai Cross Check. Mahtuu lokaria ja nastarengasta ja tarakankin saa halutessaan kiinni. Kun on kaksi paria kiekkoja ja muutama erilainen stonga ja stemmi, tolla voisi periaatteessa ajaa suurin piirtein kaikkea muuta paitsi alamäkiajoa. 42 piikkisellä eturattaalla riittää välityksiäkin kumpaankin suuntaan aika kivasti.

Tietysti tällaisen rehentelyn päätteeksi on huomenna runko poikki ja jalka paketissa.

NKOTB - 19:24, 17.6.2009 »
markkuj - 15:03, 17.6.2009 » Konversiot kunniaan! Pitäis varmaan joskus järkätä joku koversioajelu minne ei vanhoilla ratarungoilla saati uusilla markettifikseillä ole asiaa.
Tossa just pohdiskelin mun Favoritin tarjoamia mahdollisuuksia. Sehän on vähän kuin köyhän miehen Pompino tai Cross Check. Mahtuu lokaria ja nastarengasta ja tarakankin saa halutessaan kiinni. Kun on kaksi paria kiekkoja ja muutama erilainen stonga ja stemmi, tolla voisi periaatteessa ajaa suurin piirtein kaikkea muuta paitsi alamäkiajoa. 42 piikkisellä eturattaalla riittää välityksiäkin kumpaankin suuntaan aika kivasti. Tietysti tällaisen rehentelyn päätteeksi on huomenna runko poikki ja jalka paketissa.
ne on vaan POLKUPYÖRIÄ kaikki!

Ach… ja ihan nimeltä mainiten jotain mielipidettä… en minä mistään mitään tiedä.

Vastataan nyt kuitenkin ja rajataan se nyt ensin tähän:

" Mihin käytännön seikkoihin kiinnittää huomiota metsästettäessä “vaarin vintiltä”
sinkula/fiksikelpoista geometrialtaan tiukempaa maantierunkoa? "

Ensiksikin: Jollain pyörän koon laskurilla pitäisi selvittää itselleen lähimain
se oikea rungon koko, jota edes yrittää jatkossa metsästää.

Tuossa voisi olla yksi laskuri:

http://www.competitivecyclist.com/za/CCY?PAGE=FIT_CALCULATOR_INTRO

Tuo mittaussarja antaa kolme erilaista rungon mitoitusta, ns. kilpamitoituksen,
Eddy (Merckx) mitoituksen ja perinteisen ranskalaisen mitoituksen.

Noissa mitoituksissa ainakin minulla stemmin pituudeksi tulee 11,1 sentin ja
12,8 sentin välille tulevia mittoja, aina sen mukaan, minkä tavan noista valitsee.

Stemmejä saa todellisuudessa helposti väleille 50 milliä - noin 120 milliä.
Tuota pitemmät joutuu jostain tilaamaan. Noita lyhyempiä löytää helposti
taas vanhoista laadukkaista naistenpyöristä. Ne ovat myös yleensä siltä
pystyvarreltaan vähän pitempiä, korkeampia, kuin miestenpyörien stemmit.
Näin olen huomannut.

Voisi olla perusteltua metsästää tuo runko ihan perinteisillä maantiepyörän
mitoilla varustettuna, ja sitten säätää sitä ajoasentoa maun ja käyttötarkoituksen
mukaan sillä stemmillä, valiten juurikin esim. kaupunkikurvailuun lyhyempi ja
pystympi ajoasento vanhalla naistenpyörän lyhyellä ja korkealla stemmillä.

Jos sitten joskus se maku muuttuu, niin runko mahdollistaa paluun takaisin
maantielle, koska se kuitenkin ON oikeankokoinen omistajalleen.

Kaupunki kurvailuun edelleen jokin criterium pyörä on omiaan, niissä on keskiö
korkeammalla ja lyhyempi vaakaputki. Nehän ovat korttelikilpailuihin varta vasten
tehtyjä. Myös cyclocross pyörissä on lyhyempi vaakaputki, kuin vastaavissa maantie
pyörissä. Ohuemmalla renkaalla niihin mahtuu myös lokasuojat. Samoin vanhoissa
italialaisissa kilpapyörissä on suhteessa aika lyhyet vaakaputket suhteessa korkeuteen.

Mutta: suosittelen siis ensin käyttämään noita laskureita, ja niin, että joku on auttamassa
niiden mittojen ottamisessa. Itse noita on hyvin vaikea mitata oikein. Ne oikeat mitat
ovat nyt hyvin tärkeä juttu. Pienikin virhe voi pilata mittauksen. - Tämä on oikeasti
nyt se hyvin tärkeä asia.

Maantiekilpurin klassiset runkokulmat ovat molempiin putkiin noin 73 astetta.
Tällä syntyy vakaa ja rauhallinen maantiepyörä, joka samalla on myös herkkä.

Jos satulaputki kallistuu enemmän taaksepäin, se vie painoa enemmän takarenkaalle
ja paino eturenkaalla kevenee. Se tekee pyörästä herkemmän oloisen. Tuota geometriaa
sanotaan “Century” geometriaksi ainakin Merckxin vanhoissa esitteissä. Merckx oli
itse pitkä mies, ja pitempi ajoasento avaa paremmin rintakehää ja helpottaa hengittämistä.

Vastaavasti triathlon pyörissä ko. satulaputken kulma on muutettu toiseen suuntaan
ja pystymmäksi, ja koko kuskia on kierretty kuvitteellisen poikittaisakselin suhteen
enemmän etunojaan ja etukenoon. Näin on saatu enemmän makaava ajoasento, joka
sitten vaatii jo sen aika-ajo tangon ainakin pitempään jatkuessaan.

Mutta: se 73 astetta on se hyvä lähtökohta. Jos se jostain syystä kovasti tuosta
poikkeaa, siihen poikkeamiseen on jokin syy, ja se syy olisi hyvä selvittää itselleen
ennen sen rungon ostamista.

Emäputken kulmaksi on myös vakiintunut ainakin teräsrungoissa tuo noin 73 astetta.
Jos kulma loivenee, rungosta tulee yhä stabiilimpi, tai toisten mielestä laiskempi.
Triathlon pyörässä tästä on etua, kun ajaa sillä aika-ajo tangolla ja sen tangon
päällä rötköttää. Kaupunki kurvailussa arvostetaan ilmeisesti toisensuuntaista
ajogeometriaa, jossa emäputki on jyrkemmässä kulmassa kuin 73 astetta.
Siihen ohjauksen herkkyyteen vaikuttaa myös sitten sen haarukan taivutus, tai
oikeammin se, mihin kohtaan renkaan kosketuspiste maahan tulee suhteessa emäputken
lävitse vedettyyn kuvitteelliseen suoraan linjaan. Mitä lähempänä linja ja kosketus
piste maahan keskenään ovat, sitä herkemmältä se ohjaus tuntuu.

Asia kannattaa selvittää itselleen noista kuvista, ja avainsanat ovat trail ja rake.

Seuraavana kohtana on se rungon laatu…

Se taas jakaantuu kahteen kohtaan: materiaaliin ja siihen vaivaan, joka on yksityiskohtiin uhrattu.

Laatu on minusta mitta niiden yksityiskohtien äärimmäisen yksityiskohtaisesta ja oikeaoppisesta
teknisestä toteuttamisesta, joka on aina samalla myös siroa ja kaunista katseltavaa.

Materiaalista:

Sanotaan nyt näin, että kaikki nimi valmistajat tekevät hyviä putkia. On kuitenkin
yksi, jota minä pidän parhaana. Se syy on vain se tekotapa, Mannesmann käyttää
siinä menetelmää, jossa putki aletaan vetää keskeltä levyä, ja levy pingotetaan
vetämällä tuurnan päälle. Sitten hyvin vanhalla ja hyvin nokkelalla ja hyvin saksalaisella
tavalla putkea taotaan askeleittain aihiota edestakaisin siirrellen. Putki siis taotaan
koneellisesti tuurnan päälle koko pakettia edestakaisin siirrellen ja sitä pyörittäen.
Kallista ja aikaa viepää puuhaa.

  1. Jokainen kohta putkesta taotaan, jolloin se on hyvin tiivis ja tasa-aineinen ja mittatarkka.
  2. Putkessa ei ole tekotavasta johtuen minkäänlaista saumaa.
  3. Edestakaisesta askeltamisesta johtuen putken aine ei ole liikaa venynyt mistään kohden.

Pinarello teki esim. Indurainille pyörät juuri tällaisesta Oria nimisestä putkesta. Tyypillisesti
noin tehtyjä putkia käytetään esim. kemianteollisuudessa. Siellä siitä saumattomuudesta on
etua.

Mutta: Myös vetämällä tulee hyviä putkia, ja ilmeisesti ei se saumakaan siinä putkessa
mitään haittaa, koska hyviäkin pyöriä tehdään myös saumatuista putkista.
Vedetty vain ei ole ihan niin mittatarkkaa ja tasaista, ja hitsatussa saumassa on materiaalin
erosta johtuva epäjatkuvuus, johon esim. korroosio voi iskeä helpommin.

Eli jos ja kun siitä parhaasta putkesta puhutaan, niin minusta se on tuo takomalla tehty.
Se ei ole kovin tunnettua, koska valmistajan fokus ei ole pyörämaailmassa, vaan lähinnä
kemianteollisuudessa.

Valmistaja on siis saksalainen Mannesmann.

===

Niistä rungon yksityiskohdista, niitä on muutama kohta joita ainakin minä katson.

Rungon takakolmiossa on jarrulle se poikittainen silta, ja siellä alhaalla on renkaan
edessä ja keskiön takana yleensä sellainen pieni poikittainen putki. (tämä alapiena
puuttuu esim. Merckx Corsa Extrasta, joka muuten on aivan huippupyörä)

Näiden pienten putkien liitos niihin haarukan pitkiin putkiin kertoo minusta
sen valmistajan paneutumisen asteen siihen täydellisen rungon rakentamiseen.

Kauneinta työnjälkeä tuossa kohden on vanhoissa Maseissa jostain 70-luvulta.
Poikittainen pikkuputki oli avarrettu molemmista päistään kuin trumpetin suu, ja
suu oli muotoiltu sopimaan täydellisesti haarukan pitkiin putkiin. Tämä yksi ainoa
yhdestä kappaleesta muovattu osa sitten oli juotettu kiinni. Kaunista ja hyvin
täydellistä.

Esimerkkiä oli vähän vaikea löytää, mutta tuossa on yksi:

ja tuosta isonnettuna yksi kuva siitä punaisesta masista:

(muuten: tuo runko on minun mielestäni liian paksusti maalattu ja lakattu)
Tuossa näkyy se tinkimätön tapa tehdä tuo kohta yhdestä ainoasta kappaleesta. Sama koskee
sitä jarrun siltaakin.

Toiseksi paras tapa on ainakin vahvistaa tuo liitoskohta ja jopa keventää tuo vahvistus.
Muhvin rei’ittäminen avittaa vielä sitä juotosaineen leviämistä muhvin alle. Olkoon siitä
esimerkkinä tuo seuraava kohta:
http://www.classicrendezvous.com/USA/Masi_USA/GrandCrit_4016/masi_12.html

Kolmas kohta on sitten outo, ja hyvin harvalla valmistajalla tuo on täysin kohdillaan.
Se on satulaputken halkion pohjan poraus pyöreäksi. Tuo näkyy vähän huonosti
tuosta http://sexyracebicycles.blogspot.com/ -sivun alareunassa olevasta
kuvasta Beretta pyörän satulaputken suuaukosta. Halkion pohjan pitää olla
poraamalla “suljettu” ja siis tavallaan isommalla säteellä pyöristetty, ettei
halkeaminen jatku putkea pitkin alaspäin. Tämä on se merkki täydellisestä
metallityöstä ja täydellisestä tinkimättömyydestä. Siitä, että homma on tehty
oikeasti ajatuksen kanssa.

Vähän sama asia, kuin että oikeasti hyvässä ruokapaikassa leikataan ne tomaatin
puisevat kannat irti jo keittiössä, eikä asiakkaan lautasella asiakkaan toimesta.
Keittiömestari joko tajuaa tämän asian, tai sitten ei.

Jos satulaputken halkiota ei ole viimeistelty oikein, se kannattaa siis tehdä itse.

Pääpiirteissään kaikki osaavat valmistajat tekevät sen pääkolmion hyvin ja
kauniilla muhvityöllä, mutta vain mestarit tekevät täydellistä työtä aivan
hamaan loppuun saakka kertaakaan sortumatta oikaisemaan ja sortumatta
“kyllä se nyt jo välttää” asenteeseen.

No joo, olihan sitä jo tässäkin… mielipiteitä… tomaatinkannoista…

Hyvää juhannusta itse kullekin Teille yksivaihde netissä.

Tuure

-.-

Edit: Tuosta löytyi se haluamani kuva siitä, minkälainen sen satulaputken
halkion pitäisi olla: http://bhovey.com/Masi/MasiBits/PresCast.htm

tnts - 0:18, 18.6.2009 » ne on vaan POLKUPYÖRIÄ kaikki!
http://kuvat.keltainenporssi.fi/thumbnails/alkupkuvat/27187899-1.jpg

Kiitos, tle88. Opin taas paljon uutta.

Yksi yksityiskohta jota et maininnut on myös muhvien viimeistely ja erityisesti se, että mitä ohuemmiksi ne on viilattu ulkoreunojaan kohti kertoo myös työn laadusta. Painoakin tietty säästyy teoriassa vähän, samoin kuin jos muhveihin leikataan ne ‘ikkunat’.

tle88 - 7:30, 18.6.2009 » Kolmas kohta on sitten outo, ja hyvin harvalla valmistajalla tuo on täysin kohdillaan. Se on satulaputken halkion pohjan poraus pyöreäksi. Tuo näkyy vähän huonosti tuosta http://sexyracebicycles.blogspot.com/ -sivun alareunassa olevasta kuvasta Beretta pyörän satulaputken suuaukosta. Halkion pohjan pitää olla poraamalla "suljettu" ja siis tavallaan isommalla säteellä pyöristetty, ettei halkeaminen jatku putkea pitkin alaspäin. Tämä on se merkki täydellisestä metallityöstä ja täydellisestä tinkimättömyydestä. Siitä, että homma on tehtyoikeasti ajatuksen kanssa.
Hyvin mielenkiintoinen pointti, jossa yhdistyvät visiaalisuus ja rakenteen kestävyyden maksimoiminen. Keveys, kauneus ja kestävyys/käytännöllisyys (kaikki kolme äärimmäisyyksillä kikkailematta) on kolminaisuus, joiden kaikkien huomioiminen osoittaa asiaan vihkiytymistä. Toisaalta esim. tavoite kevyt ja kaunis (kestävyyden kustannuksella) ei ole ehkä niin arvostettava kuin käytännöllinen vaikkakaan ei höyhenenkevyt ja/tai silmää hivelevän kaunis. Jotkut tosin nauttivat pelkästään katselustakin, toiset ajamisesta.

tl; dr