Pyörän "sinkulointi" ja vapaarattaan vaihtaminen

Kas, siellä Sheldonin sivuilla sittenkin oli noista eri kierteistä juttua. Alan olla jo vähän sokea noille infosivuille kun ollaan jo neljän pyöräkauppiaan kanssa pähkäilty tuota vapaaratasta ja kukaan ei tuntunut tietävän siitä mitään erityistä ja itse olen saanut surffailla neuvottomana aiheeseen liittyvillä sivuilla.

Itse asiassa tarkemmin katsoen se navan puoleinen jengojen ulkohalkaisija on työntömitan mielestä prikuulleen tasan 34,7 mm ja viivaimen kanssa katsottuna kierteiden väli on aika tarkalleen 1 mm, joten olisiko kyseessä sittenkin ranskalainen kierre?

Niin ja en tietenkään jätä fillaria ilman jarruja, hehe. Pistän siihen käsijarrut sittemmin koska olen inhonnut pienestä asti niitä lukkiutuvia pedaaleja ja sitä jalkajarrun kömpelöyttä ja hitautta.

Kävi tuo Savanoidin ehdotus mielessä myös (kiitos tämän sivun ohjeiden), mutta päätin jättää sen toiseksi viimeiseksi vaihtoehdoksi, viimeinen ollen siis kokonaan uuden kiekon hankkiminen.

Luulin, että tuossa olisi ollut kierrepakka, mutta ei kai sitten olekaan. Ei varmaan onnistu tämän kiekon sinkulointi?

http://img221.imageshack.us/img221/3913/img3803a.th.jpg

http://img216.imageshack.us/img216/2029/img3806n.th.jpg

Onks tossa samanlainen setti?
http://photos-d.ak.fbcdn.net/photos-ak-sf2p/v5206/154/42/630512962/n630512962_2360963_1719066.jpg

E: tai tässä
http://lh6.ggpht.com/_GP7jRk_99g4/SjKSBPNjK3I/AAAAAAAAFZM/Q7QBD4hw6eQ/s576/P1010173.JPG

Musta toi tuhdon postaama näyttää ihan kierrepakalta, josta on hajotettu päältä se pakan ratasosa ja vapaaratasosa jäänyt kierteille.

Niin muuten näyttääkin.
http://img132.imageshack.us/img132/6532/86316719.jpg

Ihan mahdollista ainoa osa, jonka tuosta sain irti oli rattaan päässä oleva lukkorengas vai millä termillä sitä tässä voinkaan kutsua. Tyhmä kysymys, mutta kuinka kierrepakka lähtee irti?

Edit: nuo näkyvät kierteet ovat niin paljon pienemmät, ettei ainakaan tavallinen bmx-vapaaratas niihin mennyt. Väliä oli monta milliä.

tuhto - 13:47, 4.9.2009 » Ihan mahdollista ainoa osa, jonka tuosta sain irti oli rattaan päässä oleva lukkorengas vai millä termillä sitä tässä voinkaan kutsua. Tyhmä kysymys, mutta kuinka kierrepakka lähtee irti?
Klikkaa tota mun viimeisintä kuvaa. Toi vaparin runko kiinni ruuvipenkkiin ja vääntöä vanteesta. Kierteet aukee vastapäivään.

Ihan normaali kierrenapahan tuo on. Oot vasta puolessa välissä, eli irroitit pelkän pakan ja sen lukkorenkaan. Vapaarattaan runko on vielä irrottamatta. Nyt vaan putkipihdeillä, jakarilla tai ruuvipenkillä tiukka ote tuon rungon ympäriltä (irrota eka noi jousitetut kynnet molemmilta puolilta, niiden kohdalla on tasainen kohta josta saat puristettua) - ja väännät irti vastapäivään. Vaatii joskus yllättävän paljon voimaa/momenttia!

No todella. Ruuvipenkki vääntyi pöydästä irti ja pakka on hievahtamatta :slight_smile: Täytyy hengähtää ja jatkaa putkipihdeillä seuraavaksi.

Edit: Lähtihän se! Ruuvipenkki 0, lukkopihdit 1

Thanks guys! :slight_smile:

Miten luulette onnistuvan 135mm maantienavan sovittamisen 120mm haarukkaan? Spacereiden poistolla ei luulis selviävän noin isosta raosta. Harmi, ettei 135mm Pompinoa enää tehdä.

Eikö maantienavat oo aina 130mm? Jos siinä on avaruudettimia, niin ota toki pois. 15mm on aika paljon, mutta ainakin jos siitä yhtään saa pois ja runko on vähemmän kevyttä terästä, niin kyllä se siitä.

Tai sitten ostat Cross-checkin.

SuicideHub - 20:34, 14.9.2009 » Eikö maantienavat oo aina 130mm? Jos siinä on avaruudettimia, niin ota toki pois. 15mm on aika paljon, mutta ainakin jos siitä yhtään saa pois ja runko on vähemmän kevyttä terästä, niin kyllä se siitä. Tai sitten ostat Cross-checkin.
Täytyy omaksua pioneerin rooli ja testata.
asb - 20:39, 14.9.2009 » Eihän sitä vapaaratasta oikeastaan tarvitse purkaa. Laita pakka kiinni ja pidä ketjua sillä rattaalla, johon ketjulinja sopii. Eteen voit sitten valita välityksen kannalta sopivan kokoisen rattaan.
En määkään oo vaivannu itteeni millään purkamisella. Vaihtajat veks ja ketjusta mittaa pois. 3/32" ketjua käytän, ei oo toi ketjulinja ihan viivantarkka mulla. Toisessa on välitys 42-15 ja toisessa 46-13, ja nää on haettu ihan tolla ketjulinjan suurpiirteisellä suoruudella, ihan hyvältä tuntuu. Tossa työläämmässä vaihtoehdossa on tietysti puolensa kun voi valita itselleen sopivamman. Nyt olen alottelemassa ensimmäistä johon tulee taakse vain yksi ratas.

Muista sitten raportoida Pannut-ketjuun, kun chainsuck yllättää.

NKOTB - 22:54, 14.9.2009 » Muista sitten raportoida Pannut-ketjuun, kun chainsuck yllättää.
Apuakapua? Mitä se tarkottaa, ketjujen tippumista? Eikö siitä selviä kun lakkaa polkemasta? Vapaakytkin kun on tallella. Kehitin mielessäni semmoiset turvalaipat rattaan kummallekin puolelle, eikö semmoiset olisi fixed-pyörissä järkevät? Sanotaan nyt vaikka sentin ketjunhalkaisijaa korkeammat alumiinilaipat kai estäisivät ketjua pomppaamasta ja lukitsemasta takapyörää, ellei ketju sitten ole tosi löysällä. Onko sellaisille jotain laillista estettä?

Ei kai niille, mutta ketjun oikealla kireydellä pitäminen, suora ketjulinja ja kunnon rattaat ajaa tietty saman asian.

NKOTB viittas varmaan just siihen, että kun vaihderattaat on tehty muotoilultaan sellaisiksi että ketju vaihtuu helposti rattaalta toiselle, niin ne ei ole kovin optimaalisia yksivaihdekäyttöön jossa ketjun olis tarkoitus pysyä rattaalla. Mikä ei vapaarattaallisessa tosiaan niin vakavaa ole, joskin ärsyttävää.

Chainsuckilla viitataan kyllä mun mielestä lähinnä siihen, kun kulunut tai muuten huono ETUratas vetää ketjun mukanaan ylöspäin siellä rattaan alapuolella siinä kohdassa, jossa ketjun pitäisi jatkaa matkaansa rattaalta suoraan kohti takaratasta. Jolloin se ketju yleensä menee jumiin kahden eturattaan väliin. Tämä siis vaihdepyörässä. Tuskin tuota yksivaihteisessa käy, kun ketju on kireämmällä. Monivaihteisessa takavaihtaja antaa ketjun mennä, kun paska eturatas vie.

Laku - 19:04, 15.9.2009 »
NKOTB - 22:54, 14.9.2009 » Muista sitten raportoida Pannut-ketjuun, kun chainsuck yllättää.
Apuakapua? Mitä se tarkottaa, ketjujen tippumista? Eikö siitä selviä kun lakkaa polkemasta? Vapaakytkin kun on tallella. Kehitin mielessäni semmoiset turvalaipat rattaan kummallekin puolelle, eikö semmoiset olisi fixed-pyörissä järkevät? Sanotaan nyt vaikka sentin ketjunhalkaisijaa korkeammat alumiinilaipat kai estäisivät ketjua pomppaamasta ja lukitsemasta takapyörää, ellei ketju sitten ole tosi löysällä. Onko sellaisille jotain laillista estettä?
Ketjujen takertumista rattaiden väliin. Yleisempää kai vaihdepyörissä eturattaiden kanssa, mutta tuosta tosiaan ainakin Chainbreaker Bike Bookissa varoitellaan. Itse en ole kokeillut.

Jos duunaa pakan väleihin soviteltavat alumiinilaipat ja asentaa ne paikalleen, niin eikö samalla vaivalla jo sitten laita kiinni sinkulakitin tai bmx-vapaarattaan.

NKOTB - 19:12, 15.9.2009 » Jos duunaa pakan väleihin soviteltavat alumiinilaipat ja asentaa ne paikalleen, niin eikö samalla vaivalla jo sitten laita kiinni sinkulakitin tai bmx-vapaarattaan.
Niin, meinasin fixed-pyörään tommosta laippaparia, siinä kai se ketjun pomppaaminen voi olla oikeesti tuhosaa. Ei mulla koskaan vaihdepyörissä ole ongelmaa tullut kun ketjut tippuu. Eikä noissa mun pyörissä mistä olen vaihtajat poistanut ole ketjut vielä kerinnyt tippumaan, kai sekin aika tulee. Purkasin just yhdestä navasta vapaarattaan irti ja rupesin sovittelemaan siihen silmilläni jotain sopivaa tsydeemiä, alumiiniholkit taidan sorvata 17h rattaan linjaamiseks, ja sitten voisin krouvisti hitsata paikat jumiin. Teen mieluummin osista joita nurkissa pyörii, että saa tavaran vähenemään.

Hum. Jos ketju fiksissä jostain syystä tippuu, niin se on aina tuhoisaa jos ketju pääsee kiertymään jonnekin. Jos takarattaan ympärillä on jotkut laipat, niin ketjun pompatessa se löystyy sitten eturattailta, jolloin tapahtuu varmasti chainsuck tai sitten ketju kiertyy johonkin niille tienoin. Takana on vielä se mahdollisuus, että se tipahtaa chainstayn ja naabelin väliin jos siellä ei ole mitään esteitä, jolloin vekotin ei välttämättä kierrä ketjua minnekään.

Eritoten brakelessina ajaessa suosittelen panostamaan kunnolliseen voimansiirtoon ja vaikka tugnuttiin tai muuhun vastaavaan jos ei luota omiin kiristyskykyihin.

OK, kiitti vinkistä. Jätetääns mokomat laipat tekemättä. Osaan ajatella vain toista päätä kerrallaan, näköjään.