Helsingin Velodromi 2012 (kausi paketissa)

Helsingin Veloranking 2012

Velolla ajetaan epävirallinen Yksivaihde veloranking. Lajeina ovat “flying lap”, “kilo TT” ja 2012 erikoisuutena “parisprintti”. Postaa laji ja aika, niin pääset listalle. Kaikissa lajeissa lähtö on pääsuoran puolivälissä.

Flying lap

400m lentävällä lähdöllä.

Kilo TT

1km, eli kaksi ja puoli kierrosta, paikaltaan lähtien.

Parisprintti

Taktinen kahden kierroksen kilpailu kahden pyöräilijän välillä. Ensimmäisenä maaliviivan ylittänyt voittaa erän ja ensimmäinen kaksi erää voittanut voittaa kilpailun. Ensimmäisen puolentoista kierroksen ajan pari käyttää koko radan leveyden hyödykseen yrittäen saavuttaa etulyöntiaseman loppukiriä varten. Ensimmäinen puolikas kierros tulee ajaa vähintään kävelyvauhtia. Ennen kilpailua arvottu pyöräilijä on vetovuorossa tämän puolikkaan ajan, eikä hän saa tahallaan jättäytyä jälkeen vastustajastaan. Lopun ajan kaikki paikallaan seisonnasta täyteen sprinttiin on sallittua. Loppukirin aikana johtavan pyöräilijän tulee jättää toiselle tilaa ohittaa, eikä hän saa siirtyä toisen eteen, ellei hänellä ole selkeää johtoa. Ennen kilpailua arvotaan kumpi johtaa ensimmäisen erän ensimmäisen puolikkaan kierroksen ja vuoro vaihtuu seuraavassa erässä. Kolmannessa erässä vetovuoro arvotaan uudelleen. Jos toinen kilpailija aiheuttaa kaatumisen, erä uusitaan ja hän joutuu vetovuoroon. Veloranking on rehti kilpailu herrasmiesten välillä, joten vaaratilanteita ei luonnollisestikaan synny.

Jotta kilpa on mielenkiintoinen, niin vastustajaksi kannattaa valita samantasoinen pyöräilijä (esim. “Flying lap”-tuloksista). Postaa kilpailijoiden nimimerkit ja lopputulos. Tyyliin:

Hoy-Förstemann: 1-2

http://m2002.thecgf.com/Sports/Cycling/Track_Cycling/Rules/default.asp
http://en.wikipedia.org/wiki/Sprint_(cycling)

Edit 2012-04-24: Muutin parisprintin sääntöjä. Vetovuoro erän alussa on puolikas kierros, jotta kikkailulle jää enemmän aikaa.

Helsingin Veloranking 2012 Lopulliset Tulokset

Flying lap F

hasssu 0:36.9 (5.8.) 47/15

Flying lap M

TimoL 0:25.9 (3.7.) 49/13
zykkeli 0:26.2 (20.7.) 49/14
epaz 0:26.7 (16.8.) 53/15
asb 0:27.1 (20.7.) 48/15
daniel 0:27.1 (20.7.) 49/16
SanttuT 0:27.4 (17.8.) 48/14
Jaska 0:27.8 (24.8.) 48/14
janoinen 0:27.9 (15.8.) 51/15
ossku 0:28.2 (15.6.) 49/14
astro 0:28.3 (3.7.) 48/15
Howler 0:28.35 (18.7.)
matu187 0:28.5 (3.7.) 48/15
miglos 0:28.5 (27.7.) 50/15
mach-0 0:29.0 (21.5.)
Sikuri 0:29.2 (20.7.) 50/15
KSR 0:29.3 (11.6.) 48/15
tomi 0:29.3 (17.8.) 49/15
tnts 0:29.4 (10.8.) 49/16
Kunnallisjte 0:29.6 (24.8.) 52/17
artpow 0:29.8 (6.7.) 48/16
fobba 0:29.87 (25.9.) 48/15
Labour 0:31.0 (20.9.) 48/14
oopa 0:31.1 (25.5.) 48/14
Hannu 0:31.2 (9.8.) 48/16
Smurf 0:31.8 (26.7.) 48/16
Viltsu 0:31.9 (5.8.) 48/17
olavi_takalo 0:32.7 (5.7.) 48/16

Kilo TT

Harju 1:15.915 (27.7.) 50/15
epaz 1:17.25 (27.7.) 53/16, tt-kamat, paitsi droppitanko
asb 1:18.5 (24.8.) 48/15
zykkeli 1:19.0 (15.8.) 48/15
TimoL 1:19.2 (3.7.) 49/16
astro 1:23.2 (29.6.) 48/15
SanttuT 1:26.5 (24.8.) 48/14
miglos 1:26.55 (10.8.) 50/15
janoinen 1:26.6 (10.8.) 50/18
Jaska 1:27.0 (24.8.) 48/14
Kunnallisjte 1:27.2 (17.8.) 52/17
tomi 1:27.9 (3.7.) 49/16
tnts 1:29.5 (3.7.) 49/16
Kare_Eskola 1:30.0 (10.8.)
fobba 1:30.8 (17.8.) 48/15
smurf 1:33.0 (3.8.) 48/15
daniel 1:35.5 (3.7.) 49/16

Flying lap + Kilo TT yhteistulos

epaz 1:43.95
TimoL 1:45.1
zykkeli 1:45.2
asb 1:45.6
astro 1:51.5
SanttuT 1:53.9
janoinen 1:54.5
Jaska 1:54.8
miglos 1:55.05
Kunnallisjte 1:56.8
tomi 1:57.2
tnts 1:58.9
fobba 2:00.67
daniel 2:02.6
smurf 2:04.8

Parisprintti

astro - mach-0 2-0 (21.5.) 3 kierrosta / startti.
astro - KSR 2-0 (11.6.)
astro - SanttuT 2-0 (3.7.)
astro - asb 2-0 (18.7.)
asb - zykkeli 2-1 (20.7.) Zykkeli kaatui 2. startissa.

Sama Google Docsissa.

Päivitetty 1.10.2012

Jejee!

En malta odottaa. Toivottavasti vältyn telomasta itseäni heti debyytillä.

Puolen tunnin ajo mukaan lajiksi!

Tulin-melkein-ajamaan lajiksi!

konkeli - 12:57, 23.3.2012 » Tulin-melkein-ajamaan lajiksi!
2013 spesiaali: Välityksen ja skidspottien optimointi ilman iPhonea.

Olen ehdottanut kymppitempoa, mutta ei kukaan halunnut viime kesänä kärsiä, en edes minä itse.

Kare_Eskola - 12:59, 23.3.2012 » Olen ehdottanut kymppitempoa, mutta ei kukaan halunnut viime kesänä kärsiä, en edes minä itse.
true. mutta jotta jotain kurjaa haastetta olisi niin lupaan Kare vetää ainakin kerran tänä kesänä.

ehdotan runkkaus-ei-ole-runkkausta-jos-sitä-ei-suorita-ringissä-keiriniä

kid_scientifik - 13:37, 23.3.2012 » ehdotan runkkaus-ei-ole-runkkausta-jos-sitä-ei-suorita-ringissä-keiriniä
Eiks sulla ollut oma rinkirunkkaustopsu olemassa?

en osaa tarkemmin sanoa miksi, mutta minusta kuittisi jäi tälle kertaa jotenkin ponnettomaksi.

next post.

ei sinne olisi mitään mahdollista saada yhtä ilta-aikaa meille yksivaihteelaisille?

taitaa olla aika vaikeaa, kun seuratkin saa aika nihkeästi vuoroja.

taitaa olla käyttötarkoitus vallan unohdettu.

Käyttömääristä päätellen Helsingissä on vieläkin aika paljon enemmän jefuja kuin ratapyöräilijöitä. Radalle siis, ja laji nousuun.

tavoitteena: 400m 28,xx, 1000m 1:27,xx, käyntikertoja yli 15

tnts - 17:21, 23.3.2012 » tavoitteena: 400m 28,xx, 1000m 1:27,xx, käyntikertoja yli 15
Mulla samat. Levykiekolla ajellaan (jos kehtaan.. Ei viel tiedä)

Samat tavotteet täälläkin, tosin ajattelin olla miglosta kymmenyksen nopeempi… taas :slight_smile:

tavoitteena yks ainakin yks velokäynti