Yksivaihde.net » Projektit

Raleigh Sprite

(16 posts)

  1. Aloitetaanpa tälle pyörylälle oma projektitopikki. Sain haltuuni tuossa muutama aika sitten Raleighin Spriten, laite oli hyljätty metsään josta se pelastettiin paremman puoliskon toimesta rakastavaan kotiin. Jotain tekemistä hylkimisen kanssa saattoi olla venttiilien puute, katkennut taka-akseli, puuttuvat laakerikuulat etunavasta tai vaikkapa täysin jumiutuneet kaapeloinnit. Näitä vikoja lukuunottamatta pyörä on kohtuullisen hyvässä kunnossa etenkin rungon osalta, toki maali on mitä on ja kaipaisikin uusimista. Pinta on haalistunut ja naarmuja on, mutta ei kolhuja eikä mikään ole varsinaisesti rikki.

    Alkuperäinen Brooksin satula on heivattu joskus menemään ja tilalla on karmiva sohva suoraan taiwanista tms. Muut osat tuntuvat olevan alkuperäisiä mitä äkkiseltään googlettelulla sai kasaan infoa. Vanteet ovat hyväkuntoiset ja antavat merkkejä siitä, että pyörällä ei olisi paljon ajeltu koska jarrupinnat eivät ole kuluneet juurikaan.

    Sen verran mitä olen kasaan saanut pyörän alkuperäisistä osista yms. infoa;
    2030-putkea, Sturmey-Archer 5-lovinen vaihtaja takana, edessä yksi lätty. Brooksia on ollut satulana (silloin joskus). Runko on ilmeisesti sama kuin Record malleissa, aikoinaan hyvä hinta/laatu -suhde? Kiilakammet ja ilmeisesti Raleighin 26TPI keskiö? Pitää yrittää saada ehjänä auki ja vain huollettua.

    Sitten itse projektiin. Vaihteisto heivataan menemään (laatikkoon säilöön) ja jonkunlainen sinkularatkaisu tilalle. Navoissa on pienehkön oloinen akseli, ei "normi", mitä tehdä sen kanssa? Etukiekolla ei juurikaan arvoa, mutta takana on nätti napa, voiko sitä käyttää? Takana oli erittäin näyttävät siipimutterit (joista toinen rikki) ne olisi hieno hyödyntää, samoin kuin edessä olevat R-logolla varustetut mutterit. Eniten ehkä päänvaivaa tuottaa napojen valinta, säilyttääkö nuo vai hankkiakko uudet ja mitä tapahtuu alkuperäisille muttereille?

    Jonkunlaisena rakentelusuuntana olisi tarkoitus käyttää herrasmiespyörien tyyliä, ei mitään raaseria. Varmaankin vakiolokarit ja tavaratelinen hyödynnän koska ne ovat hyvässä kunnossa. Brooksin palikkaa tullee olemaan satulatolpan päässä, grippeinä ja kenties satulalaukkuna kun alkuperäisissä kuvissa on näyttänyt sellaisia ratkaisuja olleen.

    Laittelen lisää kuvia kunhan saan aikaisiksi ottaa omia tuon emännän kuvaaman räpsyn lisäksi ja kunhan projekti edistyy. Ehdotuksia ja ideoita voimansiirron suhteen otetaan vastaan.

    Lähetetty 22:58, 10.11.2010, 9 years sitten. # Login to Send PM
  2. walto
    walto
    Profiili

    Tosta saa vähällä vaivalla hyvän:

    Huollat sen poljinkeskiön, voiteluainetta sisään ja takas kokoon. Tarkkaavaisuutta niitten kiilojen kanssa.

    Jos joku osa, kuten lamppu, dynamo, ei miellytä, ota pois. Talven pimeyteen toki joku valo tilalle sitten.

    Sikäli kun kiekot on suorat, ei niitä kannata pois heittää. Eteen jostain laakerinkuulia ja taas voiteluainetta, taakse akseli ja varmuudeksi kilkkeet siihen, jossei olekaan sama kierre. Rikkinäistä siipimutteria on paha käyttää, tottakai, uutta kehiin.

    Uutta vaijeristoa/koita ujuttaa öljyä vanhaan.

    Jos ketju tai jokin muu osa voimansiirrossa tuntuu oudolta/pitää ääntä etkä saa sitä mitenkään korjattua, hommaa tilalle uusi. Jos keskiö tosiaan raleighin oma, voi olla hankala hommata siihen uutta, mutta laakereita siihen saa.

    Vaihdevivut ja vaijerit pois, sopivan kokonen ja levynen bmx-vapaaratas tohtorilta. Jos takavaihtaja roikkuu rungossa kiinteästi olevasta kierteellisestä kolosta, älä suotta rälläköi.

    Uudet venttiilit (ja sisäkumitkin ehkä), jos renkaat on huonot, etsi jostain ne herrasmiespyörän renkaat.

    Seisontatuenkin voisi kai uusia.

    Onko tossa muuten altenburg-jarrukahvat?

    Shreddaus on fotosensitiivinen prosessi
    Lähetetty 23:12, 10.11.2010, 9 years sitten. # Login to Send PM
  3. Tänks infoista. Mitään ei ole tarkoituksena hajotaa / muuttaa käyttökelvottomaksi. Takavaihtajakin on omalla korvakkeellaan joka tulee akselin ympärille (+ yksi pultti runkoon). Alunperin pyörässä on ilmeisesti ollut ns tuplajalka, sellainen olisi metsästettävä jostain tuohon.
    Unionin dynamo ja lamppu ovat hyvässä kunnossa, mutta tuskin käytän niitä epäkäytännöllisyytensä vuoksi. Tarkoituksena on luultavimmin viritellä joko tuon lampun sisään tai johonkin muuhun esim P7-ledi ja siihen vaadittavat oheiskilkkeet akkuineen. Lampusta olisi tämän jälkeen jotain iloakin.
    Pitää käyttää noita kiekkoja yhdessä paikallisessa puljussa, jos vaikka löytyisi sopiva akseli ja muut romppeet sisään. Gummet menevät uusiksi luonnollisesti samassa operaatiossa.
    Tuota voimansiirtoa pitänee katsella kunhan saan vähintään tuon takakiekon toimimaan muilta osin.
    Maalauskin on ollut mielessä ja yksi tuttu maalari saattaisi alkuperäisen värin vetäistä kohtuu edulllisesti pintaan, merkit löytyy enkuista kohtalaisen helposti.
    Ehkäpä tästä jotain kehkeytyy, ei nyt aivan ilmaiseksi, mutta kaikkihan varmaan jotain maksaa.

    PS. On Altenburg-jarrukahvat.

    Lähetetty 9:57, 11.11.2010, 9 years sitten. # Login to Send PM
  4. anthax - 2010-11-11 09:57:05  » 
    Unionin dynamo ja lamppu ovat hyvässä kunnossa, mutta tuskin käytän niitä epäkäytännöllisyytensä vuoksi. Tarkoituksena on luultavimmin viritellä joko tuon lampun sisään tai johonkin muuhun esim P7-ledi ja siihen vaadittavat oheiskilkkeet akkuineen. Lampusta olisi tämän jälkeen jotain iloakin.

    Hieno idea. Muutama 16430-litiumakku tuohon lampun kuoreen varmaan optiikan ja jäähdytyksen lisäksi mahtuu. Vai minkälaisia akkuja olet miettinyt. Ongelmaksihan tuossa tulee se, että akut pitää saada lataukseen välillä. Itse ehkä tinkisin ulkonäöstä sen verran, että laittasiin pyörään napadynamon.

    Lähetetty 10:42, 11.11.2010, 9 years sitten. # Login to Send PM
  5. Tuo on ihan näin ideaheittely asteella vasta tuo valaistus. Toki joo tuo akkujen irroitettavuus on yks pääpointti tuossa. Myöskin napadynamo on ollut mietinnässä. Kirjoittelinkin tuossa ekassa postissa että varsinkin etunapa on sellainen millä nyt ei ole juurikaan mitään väliä kun ei ole mikään erikoinen tuote. Toisaalta taas ajot on sen verran lyhyitä ja vähäisiä varmastikkin tuolla laitteella, että irroitettavat pienet akut toimisivat oikein mainiosti kunhan vain keksii että miten tuohon ne tuohon saa järkevästi.

    Lähetetty 10:54, 11.11.2010, 9 years sitten. # Login to Send PM
  6. Tuossa on yksi vastaavantyyppinen valoprojekti. Valoteholtaanhan tuo ei ole lähelläkään sitä P7-lediä. Toisaalta ei tarvi irrotella akkujakaan niin tiheästi lataukseen.

    Valoketjussa, Marlonin pyörässä, oli hieno tuon tyylinen led-lamppu.

    Lähetetty 11:20, 11.11.2010, 9 years sitten. # Login to Send PM
  7. Idea-asteellahan projekti on juuri tuon ekan tyylinen. Pitää suunnitella vähän tarkemmin tuota kunhan saan pyörän muuten mekaanisesti kondikseen.

    Lähetetty 12:09, 11.11.2010, 9 years sitten. # Login to Send PM
  8. No tulipa pientä päiviteltävää tähän näin heti tuoreeltaan. Kiilakampia koitin naputella hellävaroen irti, eivät ainakaan ihan heti suosiolla lähteneet, mutta eivät vaikuta pahimmalta mahdolliselta tapaukselta.

    Kiinanmaalta tilasin P7 tarvikkeet ja kunhan paketti saapuu niin pitää kasella minkälaiseen koteloon nuo saa survottua järkevästi tinkimättä pyörän ulkonäöstä. Pakettiin tuli P7-ledi varustettuna pienellä jäähdytyselementillä, ledin ohjauspiiri, 2kpl 18650-akkuja ja niille laturi. Josko noilla eväillä saisi jotain raapusteltua kasaan.

    Lähetetty 18:45, 12.11.2010, 9 years sitten. # Login to Send PM
  9. Laitetaanpa pientä päivitystä omaksi iloksi projektiin. Pyörä lähti yllättävän helposti osiin mukaanlukien kiilakammet. Keskiön sisältä löytyi tuollaisten 'kehikossa' olevien laakereiden lisäksi pari irtokuulaa jotka ovat ilmeisesti alkuperäisiä ja ne on korvattu noilla mitkä nykyisin olivat sisässä. Rasvaa ei ollut yhtään mutta laakerit näyttivät hyväkuntoisille joten ainakin alkuun asensin takaisin vielä ne uusien rasvojen kera.

    Mitä enemmän runkoa tutkii, sitä enemmän se huutaa uutta maalia ylleen. Nyt onkin selvityksen alla kuinka halvalla (kalliilla) tuttu maalarisetä maalaisi rungon, luultavimmin orkkisvärillä tai jopa ehkä vähän syvemmällä british racing greenillä. Myös rungon tarrojen saatavuus on selvityksen alla, niitä luulisi löytyvän tuosta yhdestä puljusta johon laitoin postia.

    Huomenna luultavimmin kerkiän selvittelemään saako naapuripuljusta sopivat akselit ja laakerit napoihin ja ovatko nuo vielä ammattiukon mielestä käyttökelpoiset kehien ja pinnojen puolesta. Myöskin hankitalistalla olevista tavaroista ainakin Brooksin satula lähtenee vielä tämän päivän puolella tilaukseen. Taitaa tämä projekti tästä edetä, jopa yllättävänkin nopeasti.

    Loppuun piristykseksi pari kuvaa.

    Lähetetty 22:25, 14.11.2010, 9 years sitten. # Login to Send PM
  10. Päivitelläänpä tilannetta taasen vähän että pysyn kärryillä mitä on tehty ja mitä ei.

    Navat on korjailtu ja tuntuvat pelittävän hyvin. Vanteet ovat niin pirun likaiset että taidan purkaa kiekot osiin ja kiillotella kaikki palikat kirkkaiksi samointein kun tässä nyt on täysin remontti aloitettu. Kunhan saa oman rihtauspukin valmistamosta niin pitää yrittää kasailla uudelleen, onneksi ei ole kiire mihinkään.

    Osia on tullut kiilloteltua ja oiottua. Lokarit olivat suht hyvässä kunnossa ja kiillotuksen myötä näyttävät hyvälle. Takalokarin tuki oli suht hyvässä kunnossa ja paremmasta materiaalista kuin etulokarin tuki tehty, se oikeni nätisti ja kiiltää nyt hyvin. Etulokarin tuessa on vielä vähän sanomista ja pinta on aika pahoin ruosteen turmelema, ihan siisti siitä tuli, mutta ei täydellinen. Ketjusuojus oikeni nätisti ja oli kohtalaisen hyvässä kunnossa maaliltaan, ei vaadi siis lisätoimenpiteitä ainakaan tältä istumalta. Tarakka on jo pinnaltaan varmaan uutenakin ollut kohtuullisen mattaa, ei tullut niin kiiltävä kuin voisi tuohon havitella, ihan siistissä kunnossa muuten.

    Tanko ja stemmi odottavat käsittelyä vielä ja uusi orkkis Sturmey-Archer satulatolppa on löytynyt, mutta vaatii hiukan kiillottelua lähinnä, ei tosiaan NOS. Brooksin penkki on tulossa jossain Tanskan ja kotioven välillä. Valaistuspalikat ovat matkalla ehkä Kiinasta myöskin tänne. Oikeastaan varsinaisista tällä hetkellä tarvittavista osista puuttuu vapaaratas, olettaen että ketjulinjan saa sopivaksi tuolla takanavalla? Myös aiheeseen sopivat jarrukahvat ovat työn alla. Renkaista ei ole tietoakaan, jotain herrasmiestyyppiseen liikkumiseen sopivia renkaita olen etsinyt, mutta ei ole sopivia sattunut silmään. Olisiko kellään ehdotuksia?

    Vielä loppuun yksi fiilistelykuva viime viikolta.

    Lähetetty 23:14, 22.11.2010, 9 years sitten. # Login to Send PM
  11. Mulla oli kans tämmöinen pari vuotta sitten, mut fiksausinto päättyi, kun Green Biken silloinen huoltomies antoi hinta-arvionsa osista ja työstä. Nyttemmin hoitaisin samoin kuin sinä omaasi. Hyvin se palveli kuitenkin "jalkajarrullisena sinkulana."

    Spoke Divider

    Spoke Divider
    Lähetetty 23:43, 22.11.2010, 9 years sitten. # Login to Send PM
  12. Laitetaanpas vähän päivitystä projektiin. Pyörään löytyi tarvittavat voimansiirtopalikat ja ainakin nyt toistaiseksi Altenburgerit kiinnitettiin tankoon jarrukahvoiksi. Kumit ovat 32mm kokoa joten pyörän pitäisi myös kohtuullisesti rullata. Ainoat puutteet ovat Brooksi tangosta ja joku sopiva aihio P7 lampulle.

    Lähetetty 21:03, 18.1.2011, 8 years sitten. # Login to Send PM
  13. paulos
    paulos
    Profiili

    Mitäs tälle kävi?

    Crusty - 20:03, 15.12.2012 »
    Oon luullu et interneteissä on vaan vihollisia, lähen juomaan kaljaa.
    Lähetetty 21:22, 15.8.2012, 7 years sitten. # Login to Send PM
  14. Pistin roskiin itseasiassa tällä viikolla rungon. Keskiöakseli oli niin veemäinen homma että rip vaan.

    Lähetetty 8:21, 16.8.2012, 7 years sitten. # Login to Send PM
  15. paulos
    paulos
    Profiili

    Mikäs siin oli ongelmana? satuin nimittäin noukkimaan ton rungon talteen.

    Crusty - 20:03, 15.12.2012 »
    Oon luullu et interneteissä on vaan vihollisia, lähen juomaan kaljaa.
    Lähetetty 9:27, 16.8.2012, 7 years sitten. # Login to Send PM
  16. Kiilakampiakseli tuntui melko hankalalta.

    Lähetetty 9:31, 16.8.2012, 7 years sitten. # Login to Send PM

RSS feed for this topic

Reply

You must log in to post.

Yksivaihde.net » Projektit

Search with Google: