Yksivaihde.net » Projektit

P: Konga Sydekar BMX (Käppäpyörä 2018)

(10 posts)

  1. Konga
    Konga
    Profiili

    Kuka sano, että fauber on kuollut!? Ei ollut lainkaan varmaa, että ehtisin itse tekemään käppäpyörää tämän vuoden kinkereihin ja kun vielä oma lähtö Koirakivelle venyi sellaiset 6 tuntia niin asiat näyttivät vieläkin epävarmemmilta. Nappasin kuitenkin matkalla Mikkelin ekotorilta mukaan pari lastenpyörää varmuuden vuoksi. Visio oli kuitenkin ollut selvillä jo pidemmän aikaa päässä, että mitä tulisi tehtyä jos vaan ehtii - bemaksi/pikkupyörä sivuvaunulla.


    Taisin aloittaa projektin kuuden aikoihin perjantaina illalla ja parissa tunnissa oli etuhaarukka kasassa ja siirrytty jo rungon paloittelun/runkoputkien mitoittamisen pariin. Testisavut pääsi vielä ottamaan perjantain puolella, itse sivuvaunun askartelu jäi lauantaille.


    Sivuvaunun kiinnityksen kanssa piti hieman tehdä aivotyötä ja toki ihan oven sarana olisi ajanut hyvin asiansa mutta kun ei luonto antanut periksi, niin piti hieman keksiä muuta. Laitoin sitten kiinnityksen yhdestä kohtaa ja nivelenä toimi ylikoon ohjainlaakeri. Laakerin kireyttä ei saanut lukittua kun ei ollut aikaa tehdä klämppiä eikä sopivaa stemmiäkään ollut saatavilla, kiristelin sitten tuon kävyn varaan ja pyörittelin kisojen edetessä välillä käsin takaisin kireälle:D





    Sivuvaunun "peti" pitää vielä askarrella jälkikäteen tuohon, niin saa kaiken potentiaalin irti.


    Muutama ajokuva. Tuota seurasi muuten kunnon pannut liukkaalla voikukkapellolla. Tuloksena ruhjeita eri puolilla kehoa, kunnon mustelma lonkassa sekä revenneet farkut. Tuli muuten videolle myös!

    Näin loppuun voisi mainita, että ihan vaikuttaa polkupyörältä kunhan tottuu tuohon kolmanteen pyörään.

    "The details are not the details. They make the product." -Charles Eames
    Lähetetty 13:32, 23.5.2018, 1 year sitten. # Login to Send PM
  2. manuelkala
    manuelkala
    Profiili

    :D

    Kona Sutra LTD counter: 1
    ᚱ*ulkomaalaisen näköinen since 1989*ᚱ
    Lähetetty 13:43, 23.5.2018, 1 year sitten. # Login to Send PM
  3. kyttyra
    kyttyra
    Profiili

    manuelkala - 14:43, 23.5.2018  » 
    :D

    wtpooh: "Helvetti, kyllä keski-ikäinen konttorirotta on kykenevä jos sen annetaan vaan olla ja toteuttaa itseään."
    Lähetetty 13:45, 23.5.2018, 1 year sitten. # Login to Send PM
  4. vasaraasialainen
    vasaraasialainen
    Profiili

    Sivuvaunuun u-lukko ampujalle.

    monikko ja kuusikulmaista kääpiötä
    Lähetetty 13:50, 23.5.2018, 1 year sitten. # Login to Send PM
  5. Noista viikonlopun konstruktioista tämän pyörä taisi olla se jolla pannuteltiin eniten. Kiva ajaa, mutta tolla sivuvaunulla tuli useamman ihmisen vedettyä linkkuveitsipannut.

    skenen joukoissa seisot - skenen lippua kannat

    " I'm built for comfort, I ain't built for speed"
    Lähetetty 13:52, 23.5.2018, 1 year sitten. # Login to Send PM
  6. qlt
    qlt
    Profiili

    d_(0_0)_b

    thefootdown - 13:55, 5.9.2014
    I was under the impression that the members of this forum were nice helpful people.
    Lähetetty 18:16, 23.5.2018, 1 year sitten. # Login to Send PM
  7. manuelkala
    manuelkala
    Profiili

    Odie - 14:52, 23.5.2018  » 
    Noista viikonlopun konstruktioista tämän pyörä taisi olla se jolla pannuteltiin eniten. Kiva ajaa, mutta tolla sivuvaunulla tuli useamman ihmisen vedettyä linkkuveitsipannut.

    Toiselle puolelle samanlainen nii tulis katamaraanibike

    Plaanaa melko varmasti

    Kona Sutra LTD counter: 1
    ᚱ*ulkomaalaisen näköinen since 1989*ᚱ
    Lähetetty 18:28, 23.5.2018, 1 year sitten. # Login to Send PM
  8. RTZ
    RTZ
    Profiili

    manuelkala - 19:28, 23.5.2018  » 
    Plaanaa melko varmasti

    :D

    asb - 13:48, 9.3.2018  » 
    aika siistiä vetää muna asennossa alaotteelta autojen ohi
    Lähetetty 18:50, 23.5.2018, 1 year sitten. # Login to Send PM
  9. krusifixie
    krusifixie
    Profiili

    manuelkala - 19:28, 23.5.2018  » 

    Odie - 14:52, 23.5.2018  » 
    Noista viikonlopun konstruktioista tämän pyörä taisi olla se jolla pannuteltiin eniten. Kiva ajaa, mutta tolla sivuvaunulla tuli useamman ihmisen vedettyä linkkuveitsipannut.

    Toiselle puolelle samanlainen nii tulis katamaraanibike
    Plaanaa melko varmasti

    Se olisi kyllä trimaraanibike.

    Lähetetty 19:04, 23.5.2018, 1 year sitten. # Login to Send PM
  10. manuelkala
    manuelkala
    Profiili

    Totta muuten!

    Kona Sutra LTD counter: 1
    ᚱ*ulkomaalaisen näköinen since 1989*ᚱ
    Lähetetty 19:43, 23.5.2018, 1 year sitten. # Login to Send PM

RSS feed for this topic

Reply

You must log in to post.

Yksivaihde.net » Projektit

Search with Google: