Yksivaihde.net » Rompetori - Myydään, annetaan ja tarjotaan vaihtoon

M: Brothers from India

(7 posts)

  1. Tinpe
    Tinpe
    Profiili

    Joitain vuosia sitten, etsiessäni uusia henkisiä ulottuvuuksia Pohjois-Intiassa, olin erittäin vaikuttunut paikallisen pyöräkulttuurin väkevyydestä:

    Huomattavaa oli myös polkupyörien yhdenmukaisuus, pyöristä noin 90% oli käytännössä täysin samoja laitteita hiukan eri tarroilla ja mahdollisesti muutamilla pikku detaljeilla.

    Tästä innostuneena tarttuikin kotiin tuomisiksi pari perinteistä Intilaista filoa. Tarkoituksena oli pitää pyörät semmoisina kivoina kauniin päivän kyläkruisereina, aika pian kävi kuitenkin ilmi että Intialainen one-size-fits-all ei oikein päde länkkäriin, ja toisaalta niitä aurinkoisia-sunnuntain-jätski-runejakaan ei loppujen lopuksi hirveästi kerry, niin pyörät ovat jääneetkin aikalailla käyttöä vaille.

    Fiilistä näissä on reilusti enemmän kuin laadun tuntua. Viimeistely ja yleinen laaduntarkkailu ei ole ihan pohjoismaista tasoa ja yleisessä disainissa sekä käytetyissä ratkaisuissa ollaan semmoiset reilu puoli-vuosisataa länsimaita jäljessä, mm. jarrut ovat tankovetoiset ja itse en ole niitä ainakaan koskaan saanut säädettyä kovinkaan luotettaviksi, saattaa olla kyllä säätäjässäkin vikaa.

    Mutta kauniita ja ennen kaikkea hauskoja nämä pyörät ovat ja sehän on tärkeintä.
    Näitä kun ei ole varastosta pariin vuoteen nyt talutettu ulos ja massitkin on taas finaalissa niin ehkä jollakin muulla olisi pyörille parempaa käyttöä.

    Myynnissä siis Intialaiset veljekset Atlas ja Hercules:

    Molempiin pyöriin löytyy myös lisäksi orkkis runkolukot ja niihin avaimet, seisontatuet ja pakkarit jotka on ilmeisesti suunniteltu kestämään yllä kuvattu tiilikuorma. Pyörät ovat käytännössä uusia, molemmilla on ajettu pari pientä lenkkiä.

    Kaikki tämä vain edulliseen 150€/kpl hintaan.

    Too true to be good.
    Lähetetty 14:48, 18.5.2015, 4 years sitten. # Login to Send PM
  2. Tinpe
    Tinpe
    Profiili

    Halpuutettu.

    Too true to be good.
    Lähetetty 17:17, 11.9.2015, 4 years sitten. # Login to Send PM
  3. Orkkis runkolukot

    Näiden funktio on kaikesta päätellen naurattaa narkki hengiltä.

    Sitten kun multa loppuu mahis ajella näillä alkuperämaastossa mä ostan tämmöisen kirkkopyöräksi. Siihen asti, ota ilmainen uppaus.

    SuicideHub - 17:01, 20.11.2017  » 
    Pyh

    MAMOF
    Lähetetty 18:34, 11.9.2015, 4 years sitten. # Login to Send PM
  4. ice0018
    ice0018
    Profiili

    timoma - 19:34, 11.9.2015  » 

    Orkkis runkolukot

    Näiden funktio on kaikesta päätellen naurattaa narkki hengiltä.
    Sitten kun multa loppuu mahis ajella näillä alkuperämaastossa mä ostan tämmöisen kirkkopyöräksi. Siihen asti, ota ilmainen uppaus.

    Näissä on se hyvä, että perusnarkki ei jaksa siirtää tällaista laitetta :-)

    49/19 42/11-36 36/20 - Josbanse: Kenen kaikkien siguun oon päässy?
    Lähetetty 18:39, 11.9.2015, 4 years sitten. # Login to Send PM
  5. Laku
    Laku
    Profiili

    Mulla taitaa olla Hercules-merkkinen intialainen kuraläppä jonka sain hyvänmielenkaupantekijäisenä muistaakseni nimim. accrolta(sori jos muistan väärin). Postimaksulla lähtee ton seuraavalle omistajalle. Tai miksei ny nykysellekin.

    Hmh, no siinä nytte ei oo mitään järkee.
    Lähetetty 18:52, 11.9.2015, 4 years sitten. # Login to Send PM
  6. accro
    accro
    Profiili

    ^kyllä se minä olin. Omassa pyörässä kiinni Nissan -logolla ja puhelinnumeroilla varustettu läppä.

    1. (slang) hooked: addicted, unable to resist
    Lähetetty 20:33, 11.9.2015, 4 years sitten. # Login to Send PM
  7. Biciolli
    Biciolli
    Profiili

    Minkä kokoisia ja painoisia nuo kaunokaiset ovat?

    Mee Olli vittuun siitä pätemästä.
    Lähetetty 20:49, 11.9.2015, 4 years sitten. # Login to Send PM

RSS feed for this topic

Reply

You must log in to post.

Yksivaihde.net » Rompetori - Myydään, annetaan ja tarjotaan vaihtoon

Search with Google: