Yksivaihde.net » Arvostele mun ajopeli

AMA: Rossin Pista

(51 posts)

  1. jamesssi
    jamesssi
    Profiili

    Luin varoittavan tarinan foorumilta, kuinka voi käydä kun käy Velosportissa. En oppinut. Kesäkuun alussa kävin liikkeessä hakemassa/kyselemässä jotain ja odotellessa ajattelin hieman tutkia katosta roikkuvia runkoja. Yllätyksekseni ensimmäinen käteen osunut näytti kohtuu isolta( joka omassa tapauksessa on hyvä asia), rungolta ja hyvän väriseltä. Lapussa luki 62,5. Kysyin hintaa sain epämääräisen vastauksen, koska talon pitäjä oli ulkomailla sillä hetkellä ja häneltä sai ainoastaan hinnan Rossinille. Pyysin veijareita laittamaan viestiä, kunhan isäntä reissultansa kerkeää. Minulla oli aavistus hinnasta, sillä vähän aiemmin oli sieltä haettu juurikin tuo Johin Rossini.

    Kului muutama päivä ja velosportista pamahti viesti, jossa kerrottin hinta ja ettei runkoon valitettavasti löydy haarukkaa. Tämä haarukan puute oli pienoinen downer, mutta olin kuitenkin päättänyt tämän hankkia. Ei muutakuin Velosporttiin rungon hakureissulle ja haarukan metsästykseen! Metsäretki jäikin lyhyeksi, kun yksi myyjistä muisti, missä haarukoita oli jemmassa ja sieltä löytyi oikean kokoinen kromattu haarukka. Voi pojat, miten tohkeissani olin. Velosportista mukaan lähti myös tuo record-keskiö. Muuten osat ohjainlaakeria ja polkimia lukuunottamatta hankittu foorumin kautta. Alku kesän ennen GT:tä ajelin Michen primatoilla, mutta viimeisimmältä komponenttikirppikseltä sain hankittua tyyliin sopivat kiekot.

    Runko: Rossin Pista 62,5cm, Columbuksen SL:ää

    Osat:
    Kammet: Campagnolo Strada / TA- specialites 52T
    Keskiö: Campagnolo Record
    Ohjainlaakeri: Campagnolo Super Record
    Polkimet/Remmit/häkit: MKS Sylvan/MKS njs/ Toshi , Ritchey micro
    Stemmi: 3ttt
    Tanko: noname droppi
    Teipit: erkka
    Tolppa: Kirkas
    Satula: Pro Condor
    Kiekot: Miche primato/ Campagnolo
    Kumit: Panaracer Pasela 25mm
    Takaratas: 21T
    Ketju: KMC 510

    Kehitystä täytyy vielä tapahtua, nimittäin Rossinin pitäisi palvella hitusen rennommilla kaahailuilla ja tuo 52/15 välitys ei nyt sitä hirveästi tue. Pari piikkiä taakse enempi, enemmän jos on tarve. Stemmin vaihdan varmaan myös, kunhan sopiva tulee vastaan. Teipitkin täytynee laittaa koko tankoon, nimittäin tällä hetkellä skidaaminen teipeiltä on aika työn takana, mutta edempää kiinniottaen se sujuu iisimmin.

    Ei kait siin.


    rossin3 by jamesssi

    vielä tuollainen maisemaa korostava :)

    rossin4 by jamesssi

    "a lot of great bikes in finland it seems"
    M: GT Kinesis Track
    Lähetetty 17:56, 22.9.2012, 7 years sitten. # Login to Send PM
  2. pieni merenneito
    pieni merenneito
    Profiili

    Siisti! Minkä pituinen kaveri tällä ajaa, jos saan udella?

    20180418: Oppiraha count 6220€ since 3.6.2014
    ༼ ༎ຶ ෴ ༎ຶ༽ hell is my natural habitat
    Lähetetty 18:08, 22.9.2012, 7 years sitten. # Login to Send PM
  3. jamesssi
    jamesssi
    Profiili

    Thanks! 192cm on pituutta ja kohtuuttoman pitkät ketarat.

    "a lot of great bikes in finland it seems"
    M: GT Kinesis Track
    Lähetetty 18:16, 22.9.2012, 7 years sitten. # Login to Send PM
  4. snaamari
    snaamari
    Profiili

    selittääkin sitten ton tangon se pitkät jalat, mut joo siis siistihän toi tanko on ja koko fillari. toi viimenen kuva näyttää jostain syystä siltä et ois otettu joskus ysärillä.???

    edit. tai no joo ysärillä ja ysärillä kuitenkin kauan sitten tai ainakin mulle tulee sellanen fiilis.

    M:sälää

    "Jätkä on iha vitun asbina valvomassa joka hiton topsua."
    Lähetetty 18:19, 22.9.2012, 7 years sitten. # Login to Send PM
  5. Kaktus
    Kaktus
    Profiili

    Hieno. Tykkään, että herrasmiesraaseri on ihan pätevä eläkeoptio klassiselle ratarungolle. Ketjua olisi varaa lyhentää, mutta jos taakse on tulossa lisää piikkejä, niin sillähän tuo korjaantuu.

    Millainen ohjaustuntuma on? Oon kummastellut oman rossin pista -runkosettini etupään geometriaa, ja tässä tulee vielä tangon ote lähelle ohjainakselia.

    Lähetetty 19:59, 22.9.2012, 7 years sitten. # Login to Send PM
  6. fillarji
    fillarji
    Profiili

    Tankoa ja satulaa lukuunottamatta erittäin päheä.

    Lähetetty 20:00, 22.9.2012, 7 years sitten. # Login to Send PM
  7. pkks
    pkks
    Profiili

    No onhan tää nyt siisti.

    Lähetetty 22:49, 22.9.2012, 7 years sitten. # Login to Send PM
  8. janoinen
    janoinen
    Profiili

    hyvä herra saatana. ytimessä

    rakastajat tykittää kovempaa
    janoinen on kaikkien sankari
    Lähetetty 23:50, 22.9.2012, 7 years sitten. # Login to Send PM
  9. Bruuttus
    Bruuttus
    Profiili

    on muuten makea. jotenkin korkeat pyörät sika makeita.

    Lähetetty 9:30, 23.9.2012, 7 years sitten. # Login to Send PM
  10. MrScientist
    MrScientist
    Profiili

    Mageeee! Hyvällä maulla speksattu kokonaisuus.

    Lähetetty 10:32, 23.9.2012, 7 years sitten. # Login to Send PM
  11. jamesssi
    jamesssi
    Profiili

    Kaktus: Ohjaustuntuma on aika herkkä, mutta kyllä sillä ajaa. Pidempää stemmiä mietin, josko se veis tartuntakohtaa eteenpäin ja sitä myöten vähän rauhottuisi ohjaus. Kesän ajelin riserilla, silloin tuo oli oikein hyvä ajaa. Ketterä ja kaikkee. Tässä on nyt ehkä enempi esteettisyys kyseessä tuon viiksitangon kanssa.

    "a lot of great bikes in finland it seems"
    M: GT Kinesis Track
    Lähetetty 11:02, 23.9.2012, 7 years sitten. # Login to Send PM
  12. rokpete
    rokpete
    Profiili

    komea ilmestys

    *** Hidas ja hiljainen ***
    Lähetetty 11:05, 23.9.2012, 7 years sitten. # Login to Send PM
  13. olmonen
    olmonen
    Profiili

    Älyttömän hieno pyörä!
    Ja älyttömän hyvä tuuri; ensin löytyy oikean kokoinen iso runko – ja sitten puuttuva haarukka...
    Lisää kuveja, kiitos.

    Lähetetty 11:15, 23.9.2012, 7 years sitten. # Login to Send PM
  14. Koivulan dynamo
    Koivulan dynamo
    Profiili

    Tää on kaunis - tasapainoinen väritys ja mittasuhteet. Yleensä 170-senttisiä isommille tarkoitetut rungot on jotenkin Frankenstainin oloisia, mut tää on jees. Miltä toi tanko tuntuu mutka-ajossa? Portieur-fiiliksiä?

    Rintaan pistää, sukat haisee enkä tykkää Jan Heinestä
    Lähetetty 15:23, 23.9.2012, 7 years sitten. # Login to Send PM
  15. Monet asiat hyvin kohdillaan. Mutta välitys on huikea, liian iso. Myös tangon kulma ihmetyttää. Ei voi olla kiva ranteille. Kokonaisuus toimii silti erittäin hyvin.

    Lähetetty 12:16, 24.9.2012, 7 years sitten. # Login to Send PM
  16. jamesssi
    jamesssi
    Profiili

    Hieman meininki muuttunut viime kerrasta. Viiksitanko lähti tyttöystävän pyörään, aiemmin vaihtui myös stemmi 3ttt:hen, paselat on tullu jäädäkseen, välitys keventynyt 52-21:een ja brooksin sohvaisuus ei ole napostellut vähään aikaan. Polkimet vaihtuu almost päivittäin, fiiliksen mukaan noista ritcheyn lukoista, mks sylvan/mks/tosheihin.

    "a lot of great bikes in finland it seems"
    M: GT Kinesis Track
    Lähetetty 20:30, 15.7.2013, 6 years sitten. # Login to Send PM
  17. k_laakso
    k_laakso
    Profiili

    Hitto kun näitä isoja runkoja ei liiku juur ollenkaan, ois nimittäin nappikoko. Viimeisin setuppi herättää tunteita.. erittäin positiivisia. Mistäköhän sitä taikois ison Rossin Pistan? Italian palpa nimittäin kaipais teräksistä kontrastia rinnalle.

    Lähetetty 11:59, 19.7.2013, 6 years sitten. # Login to Send PM
  18. miglos
    miglos
    Profiili

    Ai et on komia!

    hustlers game.
    Lähetetty 13:46, 19.7.2013, 6 years sitten. # Login to Send PM
  19. noemi
    noemi
    Profiili

    M-mmmm...3ttt:n stemmille arvostusta! Muutenkin hieno ja nopeen näköinen jättiläisten pyörä ;)
    Sut ja Rossin pitäis kuvata Täyskärin ja säihkypyörän kanssa seuraavan Ketjukirjeen kanteen!
    "One gear - fits all".

    "Vaikeinta tässä työssä on käsittää kuinka kaikki oikein pysyy koossa."
    - Alfamer Polkupyörän huolto- ja korjausopas
    Lähetetty 14:46, 19.7.2013, 6 years sitten. # Login to Send PM
  20. Jatketaan tämän hirven kaunottaren saagaa tässä langassa.

    Velosport on mun LBS ja siellä on vuosien aikana tullut käytyä paitsi ostoksilla, myös puhtaasti kuolaamassa katonrajassa roikkuvia artikkeleita. Ikä ja kokemuksen puuten kiinteävälitteisistä pyöristä ei koskaan herättänyt tämän ostohaluja, vaikka Velodromille on vain kivenheiton matka. Melko erikoista näin jälkikäteen, mutta loppu hyvin ja niin pois päin.

    Pari vuotta sitten kesäaamuna päätin edes tiedustella rungon hintaa toivoen sen olevan raskaan ylihintainen, ettei ostoa tarvitsisi harkita. Oltuaan ajamatta parikymmentä vuotta, oli runko myyty edellisenä päivänä ja varsin kohtuulliseen hintaan... Olin mykistynyt. Nielin pettymykseni ja suuntasin katseeni muuaalle. Isoille miehille ei rungoissa ole ylitarjontaa.

    Aikaharppaus lähes puolitoista vuotta eteen päin, viime syksyyn. Opettajakokous, tylsää, todella tylsää kuten aina. Kone esiin, jotain käppyröitä piti katsoa, YV auki, Rossin on tullut myyntiin. Kyllä, nyt se on myynissä, ollut jo yhdeksän minuuttia. Sydän hakkasi, ostopäätös olisi tehtävä heti. Tein sen, laitoin viestin ja Jamessi vastasi nopeasti, että olin ensimäinen. Hinta oli kohdallaan ja mukana laakerit, ostin vielä kammet mukaan pakettiin. Huh.

    Alun perin tarkoitus oli kasata kerettiläisempi kokonaisuus, mutta syytän kaikesta Miglosta. Cinellin droppi oli hetken jo myynnissä kunnes päätin sen napata ja heti perään viestiä faffelle, jolla internetlegendan mukaan olisi käypää stemmiä tarjolla. Mies avasikin kirstunsa kannen ja möi pantostemmin, tolpan hain Konstalta ja valkoinen Turbo tuli nikiltä Grobian. Kiekkojen piti alunperin olla Mackin navat tuubikehillä, mutta koitin kepillä jäätä ja laitoin ostoilmoituksen Campan kehäparista. Niitä löytyikin useita, mutta b-ran löi tiskiin sheriffin tähdet varsin käypään hintaa. Velorutionissa, jonne en päässyt ajamaan Jamessi totesikin, että "eikö tuossa vaiheessa homma ole lähtenyt jo lapasesta?" Tavallaan, mutta vielä liikutaan järjen rajoissa. Radalle tämä on kasattu, ei seinälle.

    Kammet: Campagnolo Strada / Campagnolo 49T
    Keskiö: Campagnolo Record
    Ohjainlaakeri: Campagnolo Super Record
    Polkimet: Shimano 520
    Stemmi: Cinelli 2a panto
    Tanko: Cinelli 67 Pista
    Teipit: Valkoinen
    Tolppa: Kirkas
    Satula: Turbo
    Kiekot: Campagnolo C-Record "Sheriff Star"/Mavic Monthlery tuubit
    Kumit: Continental
    Takaratas: 15t Phil Wood
    Ketju: KMC 510

    Neitsytajo venyi heinäkuulle, elämä haittaa elämää, mutta kyyti oli sen verran haipakkaa, että loppukestä velokierroksia tullee enemän. Kuvia, lisempää jaa hyvempiä jatkossa, klikkaa suuremmaksi.

    sinne laavulle on ihan turha tulla ryyppäämään
    Lähetetty 10:22, 12.7.2014, 5 years sitten. # Login to Send PM
  21. mikkes
    mikkes
    Profiili

    Opekokoukset voittoon. Upee pyörä.

    Lähetetty 10:37, 12.7.2014, 5 years sitten. # Login to Send PM
  22. Hieno. Tuleeko vielä Campan tolppa?

    Lähetetty 10:49, 12.7.2014, 5 years sitten. # Login to Send PM
  23. Ei meinaa löytyä kyllin pitkää. On tämäkin Made in Italy, vahva Selcof-tunne.

    sinne laavulle on ihan turha tulla ryyppäämään
    Lähetetty 11:12, 12.7.2014, 5 years sitten. # Login to Send PM
  24. hotstuff

    pt
    Lähetetty 12:40, 12.7.2014, 5 years sitten. # Login to Send PM
  25. Ei helvete, nyt on cowa.

    Lähetetty 12:43, 12.7.2014, 5 years sitten. # Login to Send PM

RSS feed for this topic

Reply »

You must log in to post.

Yksivaihde.net » Arvostele mun ajopeli

Search with Google: