Hellsinki Criterium Cup 2016

Velobia @ 9:48, 3. 10. 2016

Tänäkin kesänä ajettiin yksi UG-pyöräilyn vaikuttavimmista kilpasarjoista.

Ulkomaillahan fixed gear criterium on useamman vuoden ollut kovinkin kuumaa hottia, monet varmasti tietävät vaikkapa Red Hook Criteriumin.

Niille, joille laji ei niinkään ole tuttu kerrottakoon lyhyesti mistä on kyse:
Lyhyehköä rataa, ehkä n. 2 km pitkää, ajetaan ympäri kunnes n. 20 km tulee täyteen. Eli kilpailun kesto on siis tässä tapauksessa 10 kierrosta ja ensimmäinen, joka ylittää maaliviivan on voittaja.

Kilpailussa ei suinkaan katsota kuka ajaa suoraan nopeiten, vaan rata mutkittelee ja kaartelee aina jopa 180-asteen neulansilmiin, joten pyörän hallinnan tulee olla hanskassa. Haasteena on myös kaluston tyyppi, joka säännöissä määritellään kiinteävälitteiseksi ja jarruttomaksi sekä droppitangolla varustetuksi, tuttuja vehkeitä ratapyöräilyn maailmasta. Koska radalla/kilpailun aikana kiihdytetään ja hidastetaan, tulee välityksenkin olla sellainen että suorilla pääsee tykittelemään, mutta myös sellainen, että pyörä ja vauhti on hanskassa hidastettaessa käännökseen ja kiihdyttäessä sieltä ulos.

Itse innostuin kilpatavasta viime kesänä, jolloin rohkaistuin kokeilemaan lajia. Aluksi luulin vahvasti, että kilpailu on tylsää suoraan ajamista, jota pääkoppani ei jostain syystä kestä.
Olin väärässä.

Kaikkine mutkineen ja ohjaamisineen critin ajaminen on aika hauskaa. Laji on melkolailla verrattavissa tietyltä osin cyclocrossiin, jossa lyhyehköä rataa ajetaan ympäri x-määrä ja pyörää tulee hallita muullakin tavoin kuin painamalla poljinta koviten.

Laji siis vei mukanaan sillä, kuten sanottua, suoraan ajaessa en ole kovin ihmeellinen pyöräilijä, mutta mutkissa pyörän käsittely on hanskassa.

Kaupassa sattui passelisti olemaan vielä sopivanlainen pyörä moiseen kaahailuun ja talven aikana Colossin Low Pro kasaantuikin kuin itsestään. Vaikkakin 54-kokoinen versio olisi ollut kyllä komeampi, mutta se jäi odottamaan omistajaa.
Colossi Low Pro: https://www.velobia.fi/colossi-low-pro

Runko näyttää hätäiseltä ja kaamealta ajaa niin kuin oikeastaan kaikki vastaavanlaiset pursuit-kopiot, mutta oikeasti käyttäytyy ajossa aivan kuin oikean ratapyörän kuuluukin: ohjaus on nopea, mutta tasainen ja ennustettava. Keskiö on korkealla, jotta poljin ei kolise velon kaarteeseen jos hitaasti ajaa, mikä taas on erittäin soppelia critti-radan mutkien käännöksiä kantatessa.

(kuva: Negaatio)

Cuppiin kuului tänä kesänä neljä osakilpailua, jotka ajettiin Suvilahdessa, Roihupellossa, Vantaan Ikealla sekä finaali King Of Fixed -viikonlopun alla Tattarisuon Karting-keskuksessa.
Keskenään radat olivat erilaisia ja koska ne olivat ulkotiloissa, oli säälläkin pieni vaikutuksensa. Loppujen lopuksi sää puuttui ainoastaan finaalikilpailuun kastelemalla kilpailijat ja radan kaatosateella.

Olin kerennyt jonkin verran pyörittelemään Colossiani ennen ensimmäistä osakilpailua, mutta oikeat critti-säädöt vaativat vielä hiomista. Siksi ehkä tuo ensimmäinen osakilpailu meni vähän testaillessa millaista taktiikkaa ja välitystä käyttää.

Startin jälkeen alkoi jonkinlainen “korttipakan sekoittelu”, joka enemmän tai vähemmän vakiintui loppua kohden. Tiesin nokilla olevan nopsajalkaisia pyöräilijöitä, joten kärjen tuntumassa oli pysyttävä. Pelasin sen verran tyhmästi, että otin paikkani nokilla tuulen halkojana useamman kierroksen verran, tajusin tämän ja yritin pariin kertaan ottaa irti, mutta sitkeät perässä tulijat ajoivat irtiottoni kiinni.

Tietty aina joku menee nurin, niinkuin nytkin ja se aiheutti sekunnin murto-osaksi “parveilua” kunnes etukiekko lähti radan suuntaisesti etenemään.
Loppujen lopuksi jalat olivat jääneet jonnekin radan varrelle ja tulokseksi 5. sija, mutta tiesinpähän mitä jatkossa tehdä: piikkiä isompi välitys alle ja varovainen ajotaktiikka on unohdettava.

(kuva: sami martiskainen)

Toinen osakilpailu tapahtui Roihupellon teollisuus-/varastohallialueella.
Ajoa ja “treeniä” olin saanut pohjille, välityksenkin hiottua hyväksi, jotta suorilla ei jää kun jalat eivät pyöri, mutta mutkista pääsee reippaasti ulos. Muutamat suosikit edellisestä kilpailusta eivät päässeet paikalle, mutta Jukka itse asettui viivalle ja tiesin, että hän ottaa letkasta aina yliotteen lähtemällä startista yleensä ns. täysii, joten ainakin hänen perään on päästävä. Rata oli mutkaisempi, mutta pari reipasta suoraakin mahtui mukaan.

Ensimmäiset sydämentykykset koettiin puolessa välissä ensimmäistä kierrosta kun nokilla ajanut kilpailija ajoi erääseen inhottavan malliseen kurviin pikkaisen liian reippaalla vauhdilla.
Kurkkasin mittarista että 40 km/h oli lasissa kun kurviin käännyttiin. Yllätyksenä taisi tulla se, ettei pyörä tuossa nopeudessa taivu ihan helposti. Kilpailija ajoi käännöksen suoraksi ensin kanttariin, sitten kellariin menevän luiskan betoniaitaan, mutta onneksi aita oli sen verran matala että kuski lennähti aidan yli eikä aitaan pahki. Hidastaessani kohdalla kysyin onko mies kunnossa ja ainakin siinä vaiheessa vastaus kuului että on joten painoin hanaa.
Loppujen lopuksi (ja onneksi) mitään vakavampaa ei käynyt, etukiekosta puhkesi vain kumi, aineksia vakavampaankin olisi ollut.

Kyseinen mutka tai oikeammin kääntöpaikka oli muutenkin haastava, siihen ajettiin pitkää suoraa pitkin ja pieni käännös oikealle mutkaan ja tämän jälkeen jyrkästi vasempaan 90-astetta ja mutkan jälkeen oli seuravaa suora eli jollain konstilla oli käännöksestä saatava mahdollisimman paljon vauhtia säästettyä.
8/10 kurvia kyseisessä paikassa ei omalta osalta onnistunut ja menetin jonkin verran vauhtia jota piti kiriä takaisin (vastatuuleen) alkavalla suoralla. Maalisuoran jälkeen rataan oli tehty ns. mutkakimara, jossa tiesin olevani hyvä ja Möly-Paavo mainitsikin että minun olisi pitänyt päästä siihen “labyrinttiin” aina ensimmäisenä, jolloin etumatkani olisi ollut melko reipas viimeisellä kierroksella.

Toisesta kierroksesta lähtien ajoimme Jukan kanssa kahden ja kerran ainakin yritin päästä irti mutta en onnistunut, vaan Affinity pysyi peesissäni tiukasti. Herrasmiesmäisesti ajoimme vuorovedoin ja sanattomasti olimme päättäneet ratkoa kilvan viimeisen kierroksen sprintillä. Maalintulo oli profiililtaan sellainen, että ensin ajettiin jokusen sataa metriä suoraan, tämän jälkeen jyrkkä vasen ja melkolailla heti jyrkkä oikea. Tämän jälkeen n. 20 metriä viimeiset mehut jaloista.

Tiesin Jukan olevan jaloistaan nopea ja tiesin oman vahvuuteni mutkissa, joten suunnitelmani oli ottaa kaikki irti tuolla suoralla ja päästä ensimmäisenä käännöksiin jolloin olisin päässyt paremmin sanelemaan maalintulojärjestyksen. Jukka ilmeisesti aavisti suunnitelmani ja otti itse irti takaani sekuntia aikaisemmin kuin olisin itse lähtenyt. Jokusen metriä etumatkaa saikin, jonka hiessä ajoin kiinni ja olin kuin olinkin takakiekossa kiinni ennen ensimmäistä käännöstä. Käännös vasempaan ja sisäkaarretta oikeaan, koska Jukalla mutka lipsahti pikkaisen pitkäksi viimeinen käännös ja olimme melkein rinta rinnan.

Skädäm - ylitimme maaliviivan siten että olin puoli kiekkoa jäljessä.
Tulokseksi 2. sija.

(kuva: sami martiskainen)

Kolmas rata oli piirretty Vantaan Ikealle, kiitos Santulle että sain kyydin autopiilillä paikalle.
Sateen uhkaa oli ilmassa ja sade olikin pikkaisen kastellut rataa, joitain lätäköitä piisasi mutta vain sopivan virkistävästi.
Rata oli taasen mutkainen ja tekninen, tosin lyhyehkö joten kierroksia oli yli kymmenen. Lisäosana mainittakoon, kun ulkona paistoi ilta-aurinko niin rata käväisi muutaman käännöksen verran parkkihallissa varjossa ja täten pimeässä. Sinne piti ajaa vähän “automaattiohjauksella”, koska edes photochromaattiset lasini eivät pysyneet valon muutoksen perässä, saatikka omat pupillit.

Jälleen oli nopsajalkaisia kilpailijoita viivalla, joten taktiikkani oli ajaa mutkiin niin lujaa kuin uskaltaa ja lyhyehköt suorat ajaa putkelta niin kovaa kui jaloista itoaa pumpaten kanssakilpailijoista kaikki hapot jalkoihin.
Sainkin startista kivan kaulan aikaiseksi ja ajattelin jo viimeisillä kurveilla ennen pisintä suoraa maalisuoralle että hanaa vaan ja loput 13 kierrosta on ihan hanskassa.

Ylpeys käy ja niin edespäin.

Kanttasin ehkä vähän turhan syvään vasemmalle ihan helpossa käännöksessä, mutta ikäväkseni lätäkkö oli takarenkaani alla eikä renkaan ominaisuudet pitäneet tuossa tilanteessa (nopeus x kanttauksen syvyys) vaan antoi pikkaisen periksi. Ei paljon mutta sen verran että suoristin käännöksen ja ajoin vieressä olevaan puskaan.
Takiaisia syljeskellessäni olin sijalla 5 ja ryhdyin todella rajuun puristukseen polkea kärki kiinni. Jokusen kierrosta sai rypistellä mutta kolmen tai neljännen kierroksen jälkeen olin vihdoin kolmantena kärjen hännässä taas kiinni.

Jälkeenpäin ajatellen, olisi voinut  ottaa vähän hissukammin kärkeä kiinni ja sitten ihan yllätyksenä paahtaa ohi hänniltä viimeisillä kierroksilla, mutta ajatus ei ihan kulkenut sillä tavoin kun numero on rinnassa ja lähtölaukaus on annettu. Myöskin pelkäsin, että kärki olisi pelannut samalla taktiikalla kuin itselläni oli ajatus eli koko pikkaisen vauhtia kiristäen loppua kohden, jolloin en välttämättä olisi päässyt enää yllättämään.

Kolmistaan ajoimme Jukan ja Santun kanssa, milloin kukakin meistä oli nokilla.
Suoralla yritin väsyttää kilpakumppaneitani ottamalla aina putkelta irti ja singahtaa ykkösenä mutkaosastolle. Taisi kuitenkin käydä niin, että olin takaa-ajaessani käyttänyt niin raisusti voimia, että ne pääsivät ehtymään loppua kohden, varsinkin kun mutkiin tuli hidastaa reippaasti ja nopeutta piti saada niiden jälkeen nopsasti takaisin. Välitykseni saattoi täten olla vähän turhan raskas noin mutkaiselle ja lyhyelle radalle.
Loppuun tullessani jäin jokusen kymmenen metriä vimpalla kierroksella Jukalle ja Santulle, vaikka yritinkin kiristää vauhtia. Suoralla pojat ratkaisivat kilvan sprintillä ja itse jouduin tyytymään 3. sijaan.

(kuva: Negaatio)

Cupin viimeinen osakilpailu ajettiin Tattarisuon Karting-radalla.
Rata oli erittäin lyhyt, joten kierroksia oli 18 ajettavana. Tekniseltä osuudeltaan radan profiili oli melko helppo, mutta käännöksiä oli sen verran tiuhaan, ettei radalla ollut oikeastaan kuin yksi kaartava suora “tapettavana”.
Koska kyseisenä viikonloppuna oli myös King Of Fixed, oli tähän cupin finaalikilpailuun saapunut ympäri kotimaata ihmisiä ja muutamia oli jopa Ruotsista, Virosta ja Pietarista saapunut ajamaan tätä.
Cupin pistetilanne oli erittäin kutkuttava, sillä tasapisteillä ja pisteen päässä toisistaan olevia kilpailijoita oli useampi, joten vain osakilpailuvoitolla pystyi varmistamaan itselleen kokonaiskilpailun voiton.
Pistetilanne unohtui nopeasti kun saapui paikalle, ja väkeä oli radan luona lähemmäs 70 henkilöä.

Finaaliin oli suoraan asiaa vain niillä, joilla oli jo ennestään cup-pisteitä. Mutta jotta kaikki pääsivät ajamisen makuun, ajettiin hämärtyvässä illassa aluksi karsinta niille joilla ei aiemmista kilpailuista ollut pisteitä tai eivät muuten olleet pässeet ajamaan, josta parisenkymmentä nopeinta pääsisivät finaalilähtöön. Loppujen lopuksi 34 kilpailijaa starttasi pimeään ja sateiseen 18 kierroksen kilpaan.

Niinkuin mainittua, rata ei ollut teknisesti haastava ja mutkat leveitä sekä kovavauhtisia, sateenjumala Esteri päätti tehdä finaalista haasteellisemman ja rysäytti kaatosateen päällemme. Finaalistartin jälkeen olikin pimeää ja rata märkä, sekä radan pinnassa oli erittäin paljon karting-autojen renkaista irronnutta kumipölyä. Sanomattakin selvää, että käännökset olivat “jänniä”.

Yksi jos toinen oli kyljellään ja itsekin käväisin pikkaisen nurmikon puolella ja otteeni kärjestä, jälleen Santusta ja Jukasta, irtosi. Kärkikaksikko sai muutaman sadan metrin etumatkan, jota en saanut millään kiinni kaikesta yrittämisestäni huolimatta.
Pimeässä ja sateessa oli erittäin jännää ajaa vaikka valot olivatkin käytössä. Viimeisillä kierroksilla ei kunnolla näkynyt kurvien valkoiseksi maalattuja merkkejä nurmikon reunassa, joten käännökset tulivat paikoin yllätyksenä. Mainittakoon että sade ja pimeys hidastivat nopeutta sen verran, ettei maaliin tullessa ollut perinteistä kuolemaa vaan olo oli petollisen freesi.
Välitykseni olisi ollut kuivalla radalla tosi passeli, mutta sade ja pimeys yhdistelmänä hidasti mutkien kurvaamista sen verran, että seuraavana aamuna huomasi että jaloilla oli paineltu isoa vastusta vastaan.

Tuloksena taas kirvelevä kolmas sija.

(kuva: Kivi Vaahto)

Lopputulos cupin osalta olivat toisistaan pisteen päässä. Jukka 26 pistettä ja Santtu ja minä 25 pistettä. Tosin pidän itseäni henkisesti 3. sijalla, sillä Santulla jäin yksi osakilpailu ajamatta ja itse ajoin kaikki.

Olimme hoitaneet cupin voittajalle custom-värisen LowPron Colossilta. Olimme jo etukäteen miettineet Jukan kanssa, että mitä sitten jos jompi kumpi meistä voittaa. Itse en olisi tarvinnut uutta LowProta, sekä sponsorin ominaisuudessa olisin ollut hieman jäävi sitä lunastamaankaan. Sama oli Jukalla järjestäjän ominaisuudessa.

Päätimme arpoa rungon, jolloin se menisi ainakin tarvitsevaan kotiin.

Yhteenvetona: lähtökohtaisesti tämän tyyppinen criterium passaa kaikille ja kehittää jokaista pyöräilijänä. Kukaan, joka noihin on osallistunut, ei ole katunut päätöstään. Kilpailuhan ei kestä, ainakaan kärjen osalta, kauheasti puolta tuntia pitempään. Vaikka välistä tuntuu, että se olisi pisin puoli tuntia ikinä.

Suosittelen.

Ensi kesänähän taas ajetaan, ja suunnitelmat ovat aika reippaat - eli saattaa olla isohkoa lystiä luvassa! Pysykää kuulolla.

-Paulus



Leave a Comment

You must be logged in to post a comment.