Käyttötestissä uutta Formal Fridayltä

tnts @ 11:03, 3. 12. 2016

Muistatte varmaan keväältä, kun kirjoittelin käyttökokemuksia Suomalaisen Formal Fridayn merinovillaisesta t-paidasta. Nyt merkiltä on tullut uutta mallistoa ulos ja sain koeajoon keleihin sopivan Henson Merino Tech Jacketin. Kyseessä on ulkomateriaaliltaan merinovillainen tyylikäs vapaa-ajan takki, jota ei sinänsä ole pyöräilyyn suunniteltu, joten aloitin testin varsin varautuneesti. Lue rapsa loppuun ja poimi alennuskoodi talteen ja käy shoppailemassa.

Kankaan näppituntuntuma on mukava ja se ei tunnu mitenkään paksulta tai raskaalta, muttei se myöskään mitenkään lepattele. Ulkokangas on sisäpinnastaan kalvotettu, joten se pitää mukavasti sadetta eikä tuulikaan pääse läpi. Saitti sanoo vertailuluvuiksi seuraavaa:

Water penetration resistance ≥ 7500 mm
Air penetration resistance ≤ 5 mm/sec
Breathability ≥ 500 g/m2/24h

Käytin takkia pääasiallisesti 7 kilsan työmatkoillani, jossa ehtii jo lämpiämään ihan hyvin, mutta hengittävyys toimi erinomaisesti, vaikkei takissa mitään hengitysventtiileitä tai -aukkoja olekaan. Kunnon kaatosadetta en saanut, mutta niissä muutamissa tihkuissa, joissa ajelin, ei vesi tullut läpi kertaakaan. Takin vuori on polyesteriä ja antaa myöskin takille ulkokankaan tavoin huolitellun ilmeen. Kyseessä on siis vallan hyvin arkikäyttöön soveltuva vaate materiaaliensa puolesta.

Leikkaukseltaan taki on erittäin anorakkimainen ja kuulemma alkuperäisessä protossa vetoketju olikin ollut puoleen väliin, mutta parempi se on näin täyspitkällä. Puettavuus ja riisuttavuus on avain eri luokkaa kuin pään yli vedettävissä anorakeissa. Selästään takki on hieman pidennetty, joka tietenkin on pyöräilijän mieleen, kun ajoasennossa alaselkä ei pääse paljastumaan.

Helma on kiristettävissä etuosastaan laidoilla olevilla kuminauhoilla, joissa on tyylikkäät lukitusmekanismit.

Takin huppu tuntui aluksi lörpöltä lipareelta ja teknisiin kuoritakkeihin tottuneelle minkäänlaisten kiristysten puuttuminen oli outoa, mutta myöhemmin en ole käytössä kaivannut kiristyksiä ja huppu kulkee mukana luontevasti. Kerran olen sen vetänyt kovassa tuulessa ja sateen vihmoessa päähän, kun ajelin ilman kypärää ja vallan hyvin se antoi suojaa ja lämpöä ilman kiristyksiäkin.

Toinen epäilyttävä ratkaisu takissa oli hihat, joissa on kiristyksenä kaksi metallista nepparia ja käytössä pelot kävivätkin toteen ja ranteet paljastuivat ajoasennossa. Ratkaisuksi löytyi paidan hihojen vetäminen selkeästi takin hihoista ulos, jottei kyynärvarret jäätyisi pikkupakkasessa.

Kaiken kaikkiaan takki on lunastanut paikkansa arkikäytössä, eikä esimerkiksi asiakkaalla käydessä ole ollut olo, että menisi millään tapaa treenikamoissa hoitamaan työhommia. Eikä tarvitse selitellä, että “kyllä tulin pyörällä vaikka onkin syksytalvi”. Silti jos tähän pyöräilijälle tehtäisiin tuotekehitystä, niin hihansuut miettisin uusiksi ja huppuun voisi laittaa kiristyksen reunaan.

Takin alla olen käyttänyt paljon Formal Fridayn merinoista collegea eli Hunter Merino Sweateria, josta kirjoittelen myöhemmin lisää, mutta sen voin jo kertoa, että kaikessa pehmeydessään materiaali on IHANA ja malli mukava.

Ja tästä innostuneena lukioiolle räpsähtää koodilla 1VAIHD3 kaikista tuotteista -15% jouluaattoon asti. >>> verkkokauppaan

Tuotteita voi ostaa myös Formal Fridayn ja muutaman muun merkin Keskuskadun pop-upista ja sama koodi pätee.

Comment now »

Fillarihuollon sisällöstä: Vol. 1, Velobian B-huolto

Velobia @ 11:24, 19. 11. 2016

Velobian mekaanikot koittavat valottaa huollon arkea ja käytäntöjä.

Mitä pyörähuollossa tapahtuu? Mitä fillarille oikein tehdään ja mitä ei tehdä? Mikä pyörähuollossa maksaa?
Tässä osassa paneudutaan B-huoltoon

Tämän blogimerkinnän tarkoitus on koittaa avata hiukan, mitä Velobian huollon syövereissä tapahtuu. Kirjoituksessa paneudutaan erityisesti B-huoltoon.

B-huolto on huolloistamme se, jossa fillarille tehdään sen vähintään vuosittain vaatimat toimenpiteet ja kartoitetaan muut esille tulevat huolto- tai varaosatarpeet.

Pyörän viat ja huollon tarpeet pyritään kartoittamaan mahdollisimman hyvin jo silloin, kun asiakas tuo fillarinsa, sillä jokaisen pyörän tuntee parhaiten sen kuski. Samalla tehdään ensimmäinen hinta-arvio ja sovitaan paljonko huolto ja varaosat saavat kokonaisuudessaan maksaa.

Seuraavaksi fillari siirtyy odottamaan vapautuvaa ständiä ja mekaanikon käsiä.
Jos olet varannut huollollesi ajan, pyörä nousee ständiin heti seuraavaksi kun sellainen vapautuu. Ilman varausta sisäänajettu fillari odottelee vuoroaan huoltojonossa.

Itse huolto alkaa fillarin tarkastuksella.
-Voimansiirron kuluminen mitataan ja arvioidaan silmämääräisesti ja vaihteet käydään läpi.
-Vanteiden suoruus ja jarrupintojen kunto ja kuluma tarkistetaan. Samalla katsotaan jarrupalojen kuluma ja jarrun toiminta.
-Renkaat tarkistetaan kulumisen, rikkoutumisen tai rengaspintaan painuneiden kivien, lasinsirujen yms. vuoksi.
-Vaijeristot käydään läpi ruosteen, kulumien tai rikkoutuneiden vaijerikuorten varalta.
-Napa- ja runkolaakerien käynti ja kireys sekä runko tarkistetaan.

Huoltotoimet aloitetaan yleensä, toki mekaanikosta riippuen, fillarin peräpäästä, tarkemmin voimansiirrosta.
Voimansiirto eli fillarin ketju, eturattaat ja takarataspakka joutuvat poljettaessa kovalle rasitukselle ja niiden kunnossapitäminen onkin ajomukavuuden, tehokkuuden ja turvallisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää.
Joitain toimenpiteitä kannattaa omistajankin ajoittain tehdä sillä voimansiirtoa jynssäävä omistaja pääsee näet huollossa halvemmalla, koska osat kestävät kauemmin eikä mekaanikon tarvitse käyttää aikaa voimansiirron perusteellisimpaan puhdistukseen (eihän hammaslääkärillekään mennä likaisin hampain).
Kevyimmillään voimansiirron huolto tarkoittaakin sen puhtaaksi harjaamista ja uudelleenvoitelua (sekä ylimäärisen voiteluaineen poispyyhkimistä) joka kaikissa huolloissa tehdään, ellei voimansiirto vaadi perusteellisempaa pesua tai osien vaihtoa.

Kovasti ketjurasvassa, mudassa, suolassa tai muussa ryönässä uitettu ketju pestään puhtaaksi vain jos se ei ole vielä venynyt eikä lika ole vaikuttanut sen toimintaan.
Muussa tapauksessa ketju uusitaan.

Paljon pyöräilevän onkin syytä varautua ketjun ja mahdollisesti rataspakan vaihtoon vuosittain. Yksi- tai napavaihteisen fillarin omistaja pääsee tässä kohtaa helpommalla.
Tällaisen fillarin ketju on usein ulkovaihtajilla varustetun pyörän ketjua leveämpi ja kestävämpi eikä vaihteisto ole niin herkkä sen mekanismeihin kertyvälle ryönälle.
Ilman säännöllistä huoltoa ja ajoittaista vaihtoa ei tällaistakaan voimansiirtoa voi kuitenkaan jättää.

Jalkajarrullisen fillarin mahdollisesti ainoa jarru on ketjun varassa joten sen hyvinvoinnista on syytä pitää huolta.
Meillä säännöllisesti huollossa käyvän fillarin voimansiirron isommat rempat ajoitetaan aina omistajan ajotottumuksien mukaan mahdollisimman järkeväksi: ympäri vuoden liikenteessä olevan pyörän osavaihdot ajoitetaan keväälle, kun taas talviajan kellarissa viettävän fillarin osat uusitaan syksyllä.

Kun voimansiirto on tsekattu kuntoon, on aika tehdä vaihteiston vaatimat toimenpiteet.
Ulkovaihtajallisessa fillarissa tämä tarkoittaa vähimmillään sitä, että vaihtajien nivelkohdat ja vaihdekahvat voidellaan sekä rajoittimet ja säädöt tarkistetaan ja tarvittaessa korjataan.
Napavaihteiset pyörät pääsevät tässäkin kohtaa helpommalla: vaihteiston säätö on, jotkin vanhemmat mallit pois lukien, äärimmäisen simppeliä puuhaa, jonka jokainen fillarinomistaja oppii niin halutessaan.
Oman vaihteiston nimellä googlaamalla löytyy kyllä ohjeet.
Napavaihteisto onkin monessa tapauksessa halvempi huoltaa kun ketjuvaihteisto, mutta poikkeuksiakin on.
Siinä vaiheessa kun napavaihde vaatii toimenpiteitä jossa napa avataan, muuttuu osien hinta melko paljon arvokkaammaksi ja toimenpiteet aikaa vieviksi, eli kalliimmiksi.

Vaihteiston jälkeen on vuorossa kiinnitysten tarkistus.
Pyörän kaikki kiinnikkeet tarkistetaan, kiristetään ja tarvittaessa uusitaan. Tämän lisäksi polkimet, satulatolppa ja quill-stemmi irroitetaan ja voidellaan.
Lisätyönä samalla myös kammet ja keskiö irroitetaan ja voidellaan jos tämä on katsottu asiakkaan kanssa tarpeelliseksi tehdä (kannattaa mainita huollon tuonnin yhteydessä aiheesta). Varsinkin arkikäyttöön suunnitelluissa fillareissa jotka on varusteltu runkolukoilla, seisontajaloilla, lokasuojilla jne. kiinnikkeitä riittää.
Esimerkiksi lokasuojien yläkiinnitykset ja runkolukon pultit ovat taipuvaisia ajan myötä aukeamaan. Näitä onkin fillarin omistajankin syytä tarkkailla ja tarvittaessa kiristää. Löysät kiinnikkeet johtavat ensin ylimääräiseen kolinaan ja myöhemmin todennäköisesti osan tai varusteen ennen aikaiseen rikkoutumiseen.

Seuraavaksi on vuorossa jarrut.
Jos jarrujen kuluvat osat kuten vaijeristot, jarrupalat ja jarrupinnat ovat vielä kunnossa, jarrut säädetään.
Säädön lisäksi voitelua tarvitsevat osat kuten vaijeristot, kahvat, rummut ja nivelet voidellaan.

Jos vannejarrupaloista halutaan paras teho ja käyttöikä irti, niiden asento on säädettävä ainakin kerran niiden elinkaaren aikana.
Jos jarrujen säätö jätetään liian myöhään, on tuloksena usein kynnykselle kulunut jarrupala. Tällainen jarrupala on joko viilattava suoraksi tai vaihdettava.

Usein fillarin jarrukahvoista löytyy pikasäätöpultit jolla voidaan tarvittaessa kiristää jarruvaijeria helposti. Huollon jäljiltä nämä pultit ovat ruuvattu kokonaan sisään asti, niin että niiden koko säätövara on taas käytössä.
Vaijeria on syytä kiristää silloin kun kahva tuntuu löysältä ja jarruteho on heikkoa.

Kaikkien huoltojen jälkeen asiakkaan on syytä testailla jarrut rauhallisessa paikassa jossa ei muuta liikennettä ole.

Monien huoltoon tulevien fillareiden vannejarrut ovat luvattoman huonossa jamassa ja huollossa säädetyn jarrun teho saattaa yllättää. Sen takia varsinkin etujarrun testaileminen ennen liikenteeseen lähtöä on tärkeää.

Tässä kohtaa huolto alkaa olemaan paketissa jos ylimääräisiä töitä ei tarvitse tehdä.
-Rengaspaineet säädetään renkaan suositusten ja kuskin halujen mukaiseksi.
-Ohjaamon kuluvat osat, eli tupit tai teipit vielä tarkistetaan, niiden on syytä olla tukevasti paikallaan ja oikeassa asennossa.
Tämän jälkeen mekaanikko kirjaa tehdyt työt, havaitut epäkohdat ja seuraavat huollontarpeet fillarin sähköiseen huoltokirjaan.

Huoltokirjassa pysyvät siis tallessa kaikki fillarille tehdyt työt. Tämä helpottaa mekaanikkojen työtä esimerkiksi silloin, jos toistuvan vian syytä on hankala selvittää ja kertoo asiakkaalle tarkasti oman pyörän kunnon ja mitä kulloisessakin huollossa on tehty ja mitä se on maksanut.

Hyviä kilsoja!

Velobian mekaanikot

Comment now »

Hellsinki Criterium Cup 2016

Velobia @ 9:48, 3. 10. 2016

Tänäkin kesänä ajettiin yksi UG-pyöräilyn vaikuttavimmista kilpasarjoista.

Ulkomaillahan fixed gear criterium on useamman vuoden ollut kovinkin kuumaa hottia, monet varmasti tietävät vaikkapa Red Hook Criteriumin.

Niille, joille laji ei niinkään ole tuttu kerrottakoon lyhyesti mistä on kyse:
Lyhyehköä rataa, ehkä n. 2 km pitkää, ajetaan ympäri kunnes n. 20 km tulee täyteen. Eli kilpailun kesto on siis tässä tapauksessa 10 kierrosta ja ensimmäinen, joka ylittää maaliviivan on voittaja.

Kilpailussa ei suinkaan katsota kuka ajaa suoraan nopeiten, vaan rata mutkittelee ja kaartelee aina jopa 180-asteen neulansilmiin, joten pyörän hallinnan tulee olla hanskassa. Haasteena on myös kaluston tyyppi, joka säännöissä määritellään kiinteävälitteiseksi ja jarruttomaksi sekä droppitangolla varustetuksi, tuttuja vehkeitä ratapyöräilyn maailmasta. Koska radalla/kilpailun aikana kiihdytetään ja hidastetaan, tulee välityksenkin olla sellainen että suorilla pääsee tykittelemään, mutta myös sellainen, että pyörä ja vauhti on hanskassa hidastettaessa käännökseen ja kiihdyttäessä sieltä ulos.

Itse innostuin kilpatavasta viime kesänä, jolloin rohkaistuin kokeilemaan lajia. Aluksi luulin vahvasti, että kilpailu on tylsää suoraan ajamista, jota pääkoppani ei jostain syystä kestä.
Olin väärässä.

Kaikkine mutkineen ja ohjaamisineen critin ajaminen on aika hauskaa. Laji on melkolailla verrattavissa tietyltä osin cyclocrossiin, jossa lyhyehköä rataa ajetaan ympäri x-määrä ja pyörää tulee hallita muullakin tavoin kuin painamalla poljinta koviten.

Laji siis vei mukanaan sillä, kuten sanottua, suoraan ajaessa en ole kovin ihmeellinen pyöräilijä, mutta mutkissa pyörän käsittely on hanskassa.

Kaupassa sattui passelisti olemaan vielä sopivanlainen pyörä moiseen kaahailuun ja talven aikana Colossin Low Pro kasaantuikin kuin itsestään. Vaikkakin 54-kokoinen versio olisi ollut kyllä komeampi, mutta se jäi odottamaan omistajaa.
Colossi Low Pro: https://www.velobia.fi/colossi-low-pro

Runko näyttää hätäiseltä ja kaamealta ajaa niin kuin oikeastaan kaikki vastaavanlaiset pursuit-kopiot, mutta oikeasti käyttäytyy ajossa aivan kuin oikean ratapyörän kuuluukin: ohjaus on nopea, mutta tasainen ja ennustettava. Keskiö on korkealla, jotta poljin ei kolise velon kaarteeseen jos hitaasti ajaa, mikä taas on erittäin soppelia critti-radan mutkien käännöksiä kantatessa.

(kuva: Negaatio)

Cuppiin kuului tänä kesänä neljä osakilpailua, jotka ajettiin Suvilahdessa, Roihupellossa, Vantaan Ikealla sekä finaali King Of Fixed -viikonlopun alla Tattarisuon Karting-keskuksessa.
Keskenään radat olivat erilaisia ja koska ne olivat ulkotiloissa, oli säälläkin pieni vaikutuksensa. Loppujen lopuksi sää puuttui ainoastaan finaalikilpailuun kastelemalla kilpailijat ja radan kaatosateella.

Olin kerennyt jonkin verran pyörittelemään Colossiani ennen ensimmäistä osakilpailua, mutta oikeat critti-säädöt vaativat vielä hiomista. Siksi ehkä tuo ensimmäinen osakilpailu meni vähän testaillessa millaista taktiikkaa ja välitystä käyttää.

Startin jälkeen alkoi jonkinlainen “korttipakan sekoittelu”, joka enemmän tai vähemmän vakiintui loppua kohden. Tiesin nokilla olevan nopsajalkaisia pyöräilijöitä, joten kärjen tuntumassa oli pysyttävä. Pelasin sen verran tyhmästi, että otin paikkani nokilla tuulen halkojana useamman kierroksen verran, tajusin tämän ja yritin pariin kertaan ottaa irti, mutta sitkeät perässä tulijat ajoivat irtiottoni kiinni.

Tietty aina joku menee nurin, niinkuin nytkin ja se aiheutti sekunnin murto-osaksi “parveilua” kunnes etukiekko lähti radan suuntaisesti etenemään.
Loppujen lopuksi jalat olivat jääneet jonnekin radan varrelle ja tulokseksi 5. sija, mutta tiesinpähän mitä jatkossa tehdä: piikkiä isompi välitys alle ja varovainen ajotaktiikka on unohdettava.

(kuva: sami martiskainen)

Toinen osakilpailu tapahtui Roihupellon teollisuus-/varastohallialueella.
Ajoa ja “treeniä” olin saanut pohjille, välityksenkin hiottua hyväksi, jotta suorilla ei jää kun jalat eivät pyöri, mutta mutkista pääsee reippaasti ulos. Muutamat suosikit edellisestä kilpailusta eivät päässeet paikalle, mutta Jukka itse asettui viivalle ja tiesin, että hän ottaa letkasta aina yliotteen lähtemällä startista yleensä ns. täysii, joten ainakin hänen perään on päästävä. Rata oli mutkaisempi, mutta pari reipasta suoraakin mahtui mukaan.

Ensimmäiset sydämentykykset koettiin puolessa välissä ensimmäistä kierrosta kun nokilla ajanut kilpailija ajoi erääseen inhottavan malliseen kurviin pikkaisen liian reippaalla vauhdilla.
Kurkkasin mittarista että 40 km/h oli lasissa kun kurviin käännyttiin. Yllätyksenä taisi tulla se, ettei pyörä tuossa nopeudessa taivu ihan helposti. Kilpailija ajoi käännöksen suoraksi ensin kanttariin, sitten kellariin menevän luiskan betoniaitaan, mutta onneksi aita oli sen verran matala että kuski lennähti aidan yli eikä aitaan pahki. Hidastaessani kohdalla kysyin onko mies kunnossa ja ainakin siinä vaiheessa vastaus kuului että on joten painoin hanaa.
Loppujen lopuksi (ja onneksi) mitään vakavampaa ei käynyt, etukiekosta puhkesi vain kumi, aineksia vakavampaankin olisi ollut.

Kyseinen mutka tai oikeammin kääntöpaikka oli muutenkin haastava, siihen ajettiin pitkää suoraa pitkin ja pieni käännös oikealle mutkaan ja tämän jälkeen jyrkästi vasempaan 90-astetta ja mutkan jälkeen oli seuravaa suora eli jollain konstilla oli käännöksestä saatava mahdollisimman paljon vauhtia säästettyä.
8/10 kurvia kyseisessä paikassa ei omalta osalta onnistunut ja menetin jonkin verran vauhtia jota piti kiriä takaisin (vastatuuleen) alkavalla suoralla. Maalisuoran jälkeen rataan oli tehty ns. mutkakimara, jossa tiesin olevani hyvä ja Möly-Paavo mainitsikin että minun olisi pitänyt päästä siihen “labyrinttiin” aina ensimmäisenä, jolloin etumatkani olisi ollut melko reipas viimeisellä kierroksella.

Toisesta kierroksesta lähtien ajoimme Jukan kanssa kahden ja kerran ainakin yritin päästä irti mutta en onnistunut, vaan Affinity pysyi peesissäni tiukasti. Herrasmiesmäisesti ajoimme vuorovedoin ja sanattomasti olimme päättäneet ratkoa kilvan viimeisen kierroksen sprintillä. Maalintulo oli profiililtaan sellainen, että ensin ajettiin jokusen sataa metriä suoraan, tämän jälkeen jyrkkä vasen ja melkolailla heti jyrkkä oikea. Tämän jälkeen n. 20 metriä viimeiset mehut jaloista.

Tiesin Jukan olevan jaloistaan nopea ja tiesin oman vahvuuteni mutkissa, joten suunnitelmani oli ottaa kaikki irti tuolla suoralla ja päästä ensimmäisenä käännöksiin jolloin olisin päässyt paremmin sanelemaan maalintulojärjestyksen. Jukka ilmeisesti aavisti suunnitelmani ja otti itse irti takaani sekuntia aikaisemmin kuin olisin itse lähtenyt. Jokusen metriä etumatkaa saikin, jonka hiessä ajoin kiinni ja olin kuin olinkin takakiekossa kiinni ennen ensimmäistä käännöstä. Käännös vasempaan ja sisäkaarretta oikeaan, koska Jukalla mutka lipsahti pikkaisen pitkäksi viimeinen käännös ja olimme melkein rinta rinnan.

Skädäm - ylitimme maaliviivan siten että olin puoli kiekkoa jäljessä.
Tulokseksi 2. sija.

(kuva: sami martiskainen)

Kolmas rata oli piirretty Vantaan Ikealle, kiitos Santulle että sain kyydin autopiilillä paikalle.
Sateen uhkaa oli ilmassa ja sade olikin pikkaisen kastellut rataa, joitain lätäköitä piisasi mutta vain sopivan virkistävästi.
Rata oli taasen mutkainen ja tekninen, tosin lyhyehkö joten kierroksia oli yli kymmenen. Lisäosana mainittakoon, kun ulkona paistoi ilta-aurinko niin rata käväisi muutaman käännöksen verran parkkihallissa varjossa ja täten pimeässä. Sinne piti ajaa vähän “automaattiohjauksella”, koska edes photochromaattiset lasini eivät pysyneet valon muutoksen perässä, saatikka omat pupillit.

Jälleen oli nopsajalkaisia kilpailijoita viivalla, joten taktiikkani oli ajaa mutkiin niin lujaa kuin uskaltaa ja lyhyehköt suorat ajaa putkelta niin kovaa kui jaloista itoaa pumpaten kanssakilpailijoista kaikki hapot jalkoihin.
Sainkin startista kivan kaulan aikaiseksi ja ajattelin jo viimeisillä kurveilla ennen pisintä suoraa maalisuoralle että hanaa vaan ja loput 13 kierrosta on ihan hanskassa.

Ylpeys käy ja niin edespäin.

Kanttasin ehkä vähän turhan syvään vasemmalle ihan helpossa käännöksessä, mutta ikäväkseni lätäkkö oli takarenkaani alla eikä renkaan ominaisuudet pitäneet tuossa tilanteessa (nopeus x kanttauksen syvyys) vaan antoi pikkaisen periksi. Ei paljon mutta sen verran että suoristin käännöksen ja ajoin vieressä olevaan puskaan.
Takiaisia syljeskellessäni olin sijalla 5 ja ryhdyin todella rajuun puristukseen polkea kärki kiinni. Jokusen kierrosta sai rypistellä mutta kolmen tai neljännen kierroksen jälkeen olin vihdoin kolmantena kärjen hännässä taas kiinni.

Jälkeenpäin ajatellen, olisi voinut  ottaa vähän hissukammin kärkeä kiinni ja sitten ihan yllätyksenä paahtaa ohi hänniltä viimeisillä kierroksilla, mutta ajatus ei ihan kulkenut sillä tavoin kun numero on rinnassa ja lähtölaukaus on annettu. Myöskin pelkäsin, että kärki olisi pelannut samalla taktiikalla kuin itselläni oli ajatus eli koko pikkaisen vauhtia kiristäen loppua kohden, jolloin en välttämättä olisi päässyt enää yllättämään.

Kolmistaan ajoimme Jukan ja Santun kanssa, milloin kukakin meistä oli nokilla.
Suoralla yritin väsyttää kilpakumppaneitani ottamalla aina putkelta irti ja singahtaa ykkösenä mutkaosastolle. Taisi kuitenkin käydä niin, että olin takaa-ajaessani käyttänyt niin raisusti voimia, että ne pääsivät ehtymään loppua kohden, varsinkin kun mutkiin tuli hidastaa reippaasti ja nopeutta piti saada niiden jälkeen nopsasti takaisin. Välitykseni saattoi täten olla vähän turhan raskas noin mutkaiselle ja lyhyelle radalle.
Loppuun tullessani jäin jokusen kymmenen metriä vimpalla kierroksella Jukalle ja Santulle, vaikka yritinkin kiristää vauhtia. Suoralla pojat ratkaisivat kilvan sprintillä ja itse jouduin tyytymään 3. sijaan.

(kuva: Negaatio)

Cupin viimeinen osakilpailu ajettiin Tattarisuon Karting-radalla.
Rata oli erittäin lyhyt, joten kierroksia oli 18 ajettavana. Tekniseltä osuudeltaan radan profiili oli melko helppo, mutta käännöksiä oli sen verran tiuhaan, ettei radalla ollut oikeastaan kuin yksi kaartava suora “tapettavana”.
Koska kyseisenä viikonloppuna oli myös King Of Fixed, oli tähän cupin finaalikilpailuun saapunut ympäri kotimaata ihmisiä ja muutamia oli jopa Ruotsista, Virosta ja Pietarista saapunut ajamaan tätä.
Cupin pistetilanne oli erittäin kutkuttava, sillä tasapisteillä ja pisteen päässä toisistaan olevia kilpailijoita oli useampi, joten vain osakilpailuvoitolla pystyi varmistamaan itselleen kokonaiskilpailun voiton.
Pistetilanne unohtui nopeasti kun saapui paikalle, ja väkeä oli radan luona lähemmäs 70 henkilöä.

Finaaliin oli suoraan asiaa vain niillä, joilla oli jo ennestään cup-pisteitä. Mutta jotta kaikki pääsivät ajamisen makuun, ajettiin hämärtyvässä illassa aluksi karsinta niille joilla ei aiemmista kilpailuista ollut pisteitä tai eivät muuten olleet pässeet ajamaan, josta parisenkymmentä nopeinta pääsisivät finaalilähtöön. Loppujen lopuksi 34 kilpailijaa starttasi pimeään ja sateiseen 18 kierroksen kilpaan.

Niinkuin mainittua, rata ei ollut teknisesti haastava ja mutkat leveitä sekä kovavauhtisia, sateenjumala Esteri päätti tehdä finaalista haasteellisemman ja rysäytti kaatosateen päällemme. Finaalistartin jälkeen olikin pimeää ja rata märkä, sekä radan pinnassa oli erittäin paljon karting-autojen renkaista irronnutta kumipölyä. Sanomattakin selvää, että käännökset olivat “jänniä”.

Yksi jos toinen oli kyljellään ja itsekin käväisin pikkaisen nurmikon puolella ja otteeni kärjestä, jälleen Santusta ja Jukasta, irtosi. Kärkikaksikko sai muutaman sadan metrin etumatkan, jota en saanut millään kiinni kaikesta yrittämisestäni huolimatta.
Pimeässä ja sateessa oli erittäin jännää ajaa vaikka valot olivatkin käytössä. Viimeisillä kierroksilla ei kunnolla näkynyt kurvien valkoiseksi maalattuja merkkejä nurmikon reunassa, joten käännökset tulivat paikoin yllätyksenä. Mainittakoon että sade ja pimeys hidastivat nopeutta sen verran, ettei maaliin tullessa ollut perinteistä kuolemaa vaan olo oli petollisen freesi.
Välitykseni olisi ollut kuivalla radalla tosi passeli, mutta sade ja pimeys yhdistelmänä hidasti mutkien kurvaamista sen verran, että seuraavana aamuna huomasi että jaloilla oli paineltu isoa vastusta vastaan.

Tuloksena taas kirvelevä kolmas sija.

(kuva: Kivi Vaahto)

Lopputulos cupin osalta olivat toisistaan pisteen päässä. Jukka 26 pistettä ja Santtu ja minä 25 pistettä. Tosin pidän itseäni henkisesti 3. sijalla, sillä Santulla jäin yksi osakilpailu ajamatta ja itse ajoin kaikki.

Olimme hoitaneet cupin voittajalle custom-värisen LowPron Colossilta. Olimme jo etukäteen miettineet Jukan kanssa, että mitä sitten jos jompi kumpi meistä voittaa. Itse en olisi tarvinnut uutta LowProta, sekä sponsorin ominaisuudessa olisin ollut hieman jäävi sitä lunastamaankaan. Sama oli Jukalla järjestäjän ominaisuudessa.

Päätimme arpoa rungon, jolloin se menisi ainakin tarvitsevaan kotiin.

Yhteenvetona: lähtökohtaisesti tämän tyyppinen criterium passaa kaikille ja kehittää jokaista pyöräilijänä. Kukaan, joka noihin on osallistunut, ei ole katunut päätöstään. Kilpailuhan ei kestä, ainakaan kärjen osalta, kauheasti puolta tuntia pitempään. Vaikka välistä tuntuu, että se olisi pisin puoli tuntia ikinä.

Suosittelen.

Ensi kesänähän taas ajetaan, ja suunnitelmat ovat aika reippaat - eli saattaa olla isohkoa lystiä luvassa! Pysykää kuulolla.

-Paulus

Comment now »

Rungon valmistelu

Velobia @ 11:04, 24. 8. 2016

Tehtaalta valmiina tulleisiin pyöriin verrattuna runkosetistä pyörän rakentelu voi olla tyydyttävämpää.

Silloin - budjetista  riippuen - pyörään saa kiinni juuri sellaisia komponentteja kuin haluaa ja kompromisseihin tyytyminen ei samalla tavalla roiku Damokleen miekkana yllä.

Kuva: Eeva Helle

Tietysti kun alkaa itse hyllyiltä poimimaan osasia, tulee pyörä jonkun verran tyyriimmäksi, sillä tehdasosien hinta pyörän valmistajalle on eri kuin osien vähittäismyyntihinta kaupassa. Pyörän kokonaishintaan tulee tietysti lisätä myös työvoimakustannukset - eli pyörän rakentajan palkkio.

Toki kokoamisen voi tehdä myös itse, jolloin, menettää vaan omaa aikaansa. Rakennuttaminen onnistuu pyöräliikkeessä, jolloin käytössä on kaikki tarvittavat työkalut ja rakentajan rautainen ammattitaito, joka ratkaisee vastaantulevat haasteet. Eikä tarvitse itse menettää yöuniaan pähkimisen takia.

Tämä ei nyt ollut tämänkertaisen tekstin aihe vaan paneudutaan siihen, mitä rungolle kannattaa tehdä, ennen kuin alkaa ruuvaamaan osia kiinni.

Pukissa on Colossin cyclocross-runko D’n Jos

Aluksi kun runko pukkiin nostetaan, se tietysti tarkastetaan silmämääräisesti läpi, ettei mitään vikoja löydy.  Sitten aloitaan feissaus (eng. facing), valinnaisessa järjestyksessä - joko emäputki tai keskiömuhvi ensin.

Feissaamisella rouhitaan/hiotaan pois ylimääräinen maalikerros pois ja putken päät kohtisuoriksi. Kun putken päät ovat keskenään yhtä suorat, laakerin käyttöikä pitenee huomattavasti eikä laakeri jumita sen takia, että ne käyvät vinoon.

Tämän jälkeen voi vaselinoida ne pinnat, joihin ohjainlaakerin kupit koskevat ja prässätä ohjainlaakerin paikalleen.

Kuvaa ei valitettavasti toiminnasta ole.

Tarvittaessa, mikäli maalari ei ole suojannut keskiömuhvin kierteitä maalatessaan, avataan rotsaamalla kierteet, jotta keskiölaakeri kiertyy pehmeästi paikalleen.

Feissauksien ja rotsauksien jälkeen voi rasvata kierteet ja asentaa ohjainlaakerin paikalleen.

Tämän jälkeen voidaan siirtyä haarukan kimppuun.

Haarukan kruunun tyvi feissataan myös maalijäämistä ja ylimääräisestä aineksesta, jotta ohjainlaakerin alakooli (eng. crown race tai baseplate) asettuu suoraan haarukan putken suuntaisesti.

Tämän jälkeen voi asentaa alakoolin paikalleen, kuva aiheesta tietty puuttuu mutta toimintaan käytetään aiheeseen suunniteltua lyöntityökalua, jolla alakooli pakotetaan paikalleen, vaseliinin kanssa tietysti.

Sitten voikin siirtyä kaulaputken/ohjainputken katkaisuun, tässä tapauksessa sahaamalla ohjurin kanssa.

Jotta saa oikean mitan, kannattaa haarukka asentaa runkoon ohjainlaakerin kanssa ja lisätä haluttu määrä koroteprikkoja ja ohjainkannatin. Tämän jälkeen merkataan kohta mistä sahataan.

Normaalin teräs-/aluputkisen kaulaputken jonne tulee tähtimutteri lopuksi sisään, vähennetään kannattimen yläreunan kohdalta n. 1 mm, jotta ohjainlaakerin kansi eli topcap kiristää ohjainlaakerin kunnolla.

Kannattaa ajatuksen kanssa miettiä tuo sahailu ja sopiva kaulaputken mitta, koska sahattua pätkää ei saa kiinnitettyä enää kaulaputkeen jälkikäteen.

Lopuksi sahausjälki viimeisellään viilaamalla terävät reunat ulkoa, sisältä ja päältä “tylsiksi”.

Viimeiseksi kopautetaan tähtimutteri eli käpy kaulaputkeen. Tämä on myös tärkeää saada suoraan asennettua, muuten ohjainlaakeria on hankala saada kiristettyä oikeaan kireyteen.

Näin on normaalit valmistelut käyty läpi.

Tarvittaessa istuinputkea pikkaisen voidaan riimata (eng. reaming). Käytännössä putken pintaa hiotaan sisäpuolelta, jotta satulatolppa ilman suuria vaikeuksia ja naarmuja saadaan asennettua.

Myös mm. levyjarrukorvakkeiden kierteitä voidaan availla kierreavaimella, mikäli maalia on sinne päässyt.

Kaiken tämän jälkeen runko on puhtoinen, jotta sitä päin voi heittää osia ja mikäli kaikki osat ovat plakkarissa, muutaman tunnin jälkeen pääsee sillä ajamaan.

Velobiassa tarjolla olevien runkojen hintoihin sisältyy keskiömuhvin ja emäputken pintojen feissaus.

Kuva: Eeva Helle

Runkosetit kaupassamme

—–

Velobia Bike Co. Oy
Hämeentie 156 A
FI-00560 Helsinki

Mon-Fri 12-19
Sat 10-14

-A friendly neighborhood bike shop-

Comment now »

Pyöräilylippikset

Velobia @ 23:44, 20. 6. 2016

Tuo lasten lippiksen näköinen tuote, jota näkee monella päässä, joko sellaisenaan tai kypärän alla, on kokenut tietynlaisen renessanssin.
Tietysti ammattikilpapyöräilijät käyttivät lakkia varjostamaan tai pitämään vesisadetta valumasta häiritsevästi silmiin, mutta vasta viimeisimpinä vuosina on “rahvas” ottanut tuon arkikäyttöön.

Monet kysyvät, että miksi lippis on sen näköinen kuin se on ja miksi sitä kukakin käyttää. Sen lisäksi, että se on tietyllä tavalla polkupyöräilijän merkki, on se leikkaukseltaan sellainen että se mahtuu kypärän alle ja lippa sen verran reipas että sillä on silmiä suojaavia ominaisuuksia ja jos/kun lippa tulee näkökenttään esim. ajaessa alaotteelta voi lipan liipasta pystyyn, jolloin näkyvyyttä taas piisaa.

Näppärä tuote.

Aikaisemmin lakkeja oli melkolailla vain tiimivärityksinä tai pyörämerkkien nimellä, jolloin on vain kohtuullista on että ajaa kyseisen merkkisellä pyörällä kuin lippiksessä lukee.

Nykyään ainakin “oman kuplan” tapahtumista teetetään lippis, joka ilmaisee sitä käytettäessä, että “oli siellä”, myöskin oman jengin tai kaupungin yhteisöt saattavat tehdä lippiksen omilla grafiikoillaan, jolloin hatun käyttäjä singnaleeraa, että joko kuuluu siihen jengiin tai kannattaa sitä.

Nykyään lakkeja on todella paljon erilaisia, leikkauksia piisaa joka lähtöön, samoin kuin materiaaleja, joten jokaiselle päälle löytyy varmasti sopiva.
Ja jos kaupallisesti ei löydy sopivaa, internet tietää mistä löytyy erilaisia leikkauksia TSI-ihmiselle

Yksittäisenä pyöräilytuotteena pyöräilylippis eli lastenlippis on todella upea ja käytännöllinen tuote. Selaile lippiksen päälle vielä sopiva kypärä Velobian sivuilta

Comment now »

Kestotestissä: Dickies-shortsit

tnts @ 18:16, 9. 6. 2016

Foorumin puolelta löytyy luottokamatopikki, jonne ollaan kerätty kukin omiamme suosikkiasioita, joista ei olisi valmis luopumaan tai edellisen loppuun käytettyään hommaa uuden samanlaisen eikä tarvetta vaihtoehtojen harkinnalle ole. Yksi tämmöisistä ikonisista hyödykeistä on Dickiesin shortsit, joita monet käyttävät ajaessaan ympärivuotisesti – talvella tietty pitkien bibsien kanssa ja kesällä lyhyiden.

Näin Dickiesin shortseista tuumailee Paulus, jolla käytännön kokemusta näistäkin löytyy pohjalta riittävästi.

Monet kappaleet Dickieksen sortseja on tullut kulutettua satulassa.

Mitään erityistä taikaa noissa housuissa ei oikeastaan ole, mutta jostain syystä niihin olen tykästynyt. On se sitten itselleni tyköistuva vyötärö, “reisitasku” tai väljä leikkaus joka takaa liikkuvuuden (tärkeä talvella).. tai niiden passeli yhdistelmä joka tekee housuista erittäin kelvolliset pyöräilyyn.

Kansainvälisesti polkupyörälähettien keskuudessa jokunen vuosi sitten Dickieksen sortsit olivat usean valinta työhousuiksi: kestävät, käytännölliset ja tyylikkäät.

Näitä jos saisi valmiiksi paikattuina takapuolelta, niin käyttöikä kasvaisi pitemmäksi.

Perinteisesti Dickiesit vaatii hieman sisäänajoa tai pesun ennen käyttöä, jotteivät tiukat vekit vahingoita ketään, mutta hieman pehmettyään housut ovat voittamattomat. Monelle klassinen 13″ on liian leveä ja löysä lahkeesta, joten noita on nähty paljon kavenneltavan, mutta nykyisin niistäkin on saatavilla slim-malli, joka on alkuperäistä selkeästi aerodynaamisempi.

Jos vakuutuit, että tämmöisethän pitää saada, niin klikkaa itsesi tästä DefShopiin ja valitse sopiva mallisi tai valitse suoraan klassikko ja syötä ostoskoriin koodi “yksi16fi” ja saat -10% rabattia. Koodi syötetään kohtaan ”Lunasta kuponki”, kun tilausprosessissa on siirrytty ostoskorista kassalle.

Comment now »

Testissä Formal Fridayn merino-t-paita

tnts @ 21:45, 22. 5. 2016

Foorumilla on ollut pitkään puhetta laadukkaista merinovillaisista t-paidoista ja etenkin niiden puutteesta. Jossain vaiheessa puheisiin nousi suomalainen Formal Friday, joka tekee simppeliä ja tyylikästä miesten vaatetta laadukkaista materiaaleista – erityisesti merinovillasta. Itse sain heidän Jean Merino T-Shirtin käyttötestiin ja samalla pidettiin mukava jutustelu merkin historiasta heidän show roomillaan Ruoholahdessa. Kesän ajan merkillä on vielä pop-up-kauppa Keskuskatu 5:ssä, jonne pääsee sovittelemaan ja hypistelemään tuotteita, jos verkkokauppa ei riitä.

Ensituntuma paitaan oli miellyttävä ja sen keveys ja laadukkaan oloinen viimeistely vakuutti. Kangas ei ollut mitenkään läpikuultavaa ja hihojen leikkaus ja saumat välttivät monesti tämmöisille ominaisen aluspaitalookin. XL koko oli itselle täysin passeli fitti ja pituus/leveyssuhde oli juuri optimaalinen. Eli ei mikään teltta eikä mekko/paituli. Vähän kangas kutitteli omaa villaa selässä, mut se on aika normaalia itselle.

Ensimmäinen koitos paidalle oli viikon reissu Toscanaan, jonne halusin ajoonkin paidan, joka päällä olisi muka imailla pitsaa ja viiniä normaalien ihmisten keskuudessa näyttämättä sen kummemmin pyöräilijältä. Paita oli päällä kaiket päivät ja en huuhdellutkaan sitä kertaakaan, eikä tarvetta ilmennytkään. Hikeä pukkasi nousuissa, mut kuivaus tuli sitten laskuissa. Tuntui, että merinopaita kuivui selkeästi nopeammin, mitä puuvillainen olisi kestänyt. Lisäksi sen tuntuma hikisenä oli silti mukava. Lämpimyyden suhteen paita oli koko ajan sopiva, eli ei kylmä eikä kuuma. Välillä hihat vähän nousivat ylös huomaamattomasti, mut muuten ei mitään rullautumista ilmennyt.

Iltaisinkin itse asiassa mielummin käytin tätä paitaa kuin käppäilypaidaksi mukaan ottamiani puuvillaisia, koska oli tää vaan niin mukava päällä ja pyöräilyn vaikutus ei tuntunut missään aisteissa.

Italian reissun jälkeen pesin paidan 40°C:ssä ja siihen tuli semmoista vaakasuuntaista ryppyä kauttaaltaan, mutta koko ei muuttunut mitenkään. Sitten käytin paitaa viikon putkeen työmatkapyöräilyssä ja päälle vielä Reitti 2000 maastopyörillä ja Nuuksiossa yöpyen. Taas täydelliset käyttökokemukset!

69 € ei ole halpa hinta, mutta ainakin ensimmäisen parin viikon käytön jälkeen voin sanoa, että tämä paita olisi valintani ehdottomasti, jos pitäisi valita vain yksi t-paita mukaan esimerkiksi reissuun. Kestävyydestä en tietenkään vielä voi muuta sanoa kuin että tässä vaiheessa ei mitään reikiä ole, eikä langanpätkät roiku saumoista. Suosittelen ehdottomasti vähintään tutustumaan tähän paitaan ja muihinkin Formal Fridayn tuotteisiin. Sukat, bokserit ja kauluspaidat ainakin tuntuivat todella mukavilta arkikäyttöön.

1 Comment »

Mitä pyöräily maksaa?

Velobia @ 22:01, 9. 5. 2016

Monesti äimistellään polkupyörien, komponenttien ja huoltojen hintoja. Silloin kannattaa ottaa pari askelta taaksepäin ja suhteuttaa se muihin menoihin ja huomata, ettei polkupyörän ylläpito loppujen lopuksi ole kovin tyyristä.

Luulen äimistelyn johtuvan siitä, että polkupyörää ja sen toimivuutta saatetaan pitää itsestään selvyytenä ja varsinkin jos pyöräilyä ei erityisesti “harrasta” saattaa huollot, komponentit ja kaikki toimet mitä polkupyörä vaatii, tuntua vierailta ja täten ehkä tyyriiltä.

Menemättä sen enempää syvemmälle siihen, mitkä kustannukset mihinkin vaikuttavat komponenteissa ja huolloissa, voidaan ne niputtaa näppärästi pariin tärkeimpään: henkilötyötunnit ja tekijän ammattitaito.
Esimerkiksi huolloissa ei suurin kuluerä ole materiaali mitä käytetään, vaan se on suurimmaksi osaksi huoltohenkilön ammattitaito, jota hän käyttää tarkastellessaan ja huoltaessaan polkupyörää.

Eli aikamoisen säästön voi toki tehdä, jos opettelee tekemään huollon itse, mutta niin kuin mainittua se ei ole tämänkertaisen tekstin aihe.

Käytössä olevan polkupyörän ylläpitäminen maksaa aina jotain, paloitellaanpa hieman polkupyörän kuluja:

- Hankkimishinta.
Hyvät pyörät maksavat helposti noin 1000-2000 euroa kappale. Itse olen hankkinut pyöräni runkosetteinä ja elänyt siinä harhassa, ettei maksa niin paljoa kun ostaa komponentit yksittäin osa kerrallaan - mutta helposti päästään kuitenkin samoihin summiin.

-Huollot.
Suositellaan vähintään kerran vuoteen.
Mikäli ajaa vuoden ympäri, kannattaa pyörä huoltaa kahdesti vuodessa. Mikäli ajaa paljon, vaikkapa 50 km päivittäin vuoden ympäri, suosittelen huoltamaan vähintään kolmesti vuodessa ja kerran vuoteen kurkata ohjainlaakeria ja pyöräyttää keskiötä kierteillään.
Tällä tavoin huomaa kulumiset ja muut huomiopaikat tarpeeksi ajoissa ja mahdollisesti välttyy isommilta huoltokuluilta ja yllättäviltä hajoamisilta.

-Huoltokomponentit.

Eli sisäkumit, ulkokumit, ketjut, rattaat jne. käytännössä näillä tarkoitetaan kaikkia kuluvia osia.

Laskin aikoinaan, kuinka paljon itselläni rahaa kului käyttöpyörän ylläpitoon. Silloin ajoin aktiivisesti vuoden ympäri 1-2 pyörällä keskimäärin 60 km päivässä. Laskutoimitukseeni sisältyi lähinnä vain vaihto-osat, sillä huoltotoimenpiteet tein itse.
Mukana oli renkaita, sisärenkaita, ketjuja, rattaita ja tulos oli n. 55 euroa kuukaudessa eli vuodessa noin 660 euroa.
Nykyistä rahan arvoa summa on varmaan lähempänä 75 euroa kuukaudessa ja jos siihen vaikka lisää kolme kertaa asennukset ja huollot yhteensä n. 110 euroa, puhutaan jo 1000 eurosta vuodessa.

Tämä siis henkilöllä, joka ajaa vähintään joka arkipäivä keskimäärin n. 60 km kelistä ja olosuhteista riippumatta.

Tuosta summasta on helppo lähteä teoriassa pilkkomaan saadakseen tietää oman pyöränsä ylläpitokustannukset, mikäli ei esimerkiksi ole säästänyt huolloista kuitteja (Velobian huoltolähetteet ja kuitit löytyvät sähköpostistanne). Esimerkiksi henkilön, joka ajaa noin 20-30 km päivässä vuoden ympäri uudella pyörällä tai sellaisella mikä on huollettu/huollatettu aina kunnolla kuntoon, kannattaa varautua, että vuoden ylläpitävät huoltotyöt (2-3 kertaa) maksavat n. 150-200 euroa yhteensä. (olettaen että huollossa vaihdetaan puhjenneet kumit ja vuodenaikaan sopivat renkaat jne.) lukuun tulee n. 100 euroa lisää huolto-osista

Lukuihin ei ole otettu huomioon “force majeure”-tapauksia, jolloin joutuu hankkimaan jotain arvokkaampaa ja harvemmin kuluvaa kuten kiekkoja, haarukoita jne jne.

Nyt on käsitelty melko kliinisesti ja tunteetta kuinka paljon pyöräily laihduttaa lompakkoa, mutta harvemmin tuumitaan mitä pyöräily antaa.

Itse olen sellainen, jota jotkut kutsuvat himopyöräilijäksi tai vastaavaksi. Liikenteessä olen kuullut vähemmän mairittelevampiakin kutsumanimiä, mutta selväksi on saattanut tulla, että rakastan pyörällä ajamista ja polkupyörät tykkäävät, että niillä ajetaan.

Aiemmin olen tainnut jonnekin kirjoittaa, että pyörällä ajaminen on minun henkilökohtaista aikaa. Jos ajelen yksin, voin järjestellä päivän asioita päässäni “passiivisesti”, myös uusia ideoita pulpahtaa päähän kun antaa ajatuksen vaan virrata. Mikäli taas olen ympäristössä tai tilanteessa, jossa kuuluu keskittyä ajamiseen ja reittiin mikä edessä siintää, on sekin irtirepäisy arjesta, jolloin haasteet ja ongelmat ovat aivan erilaisia, mutta yllättävästi henkisesti piristäviä.
Hienointa pyöräilyharrasteessa on se, että kun ovesta astuu ulos on jo harrastamassa. Ei tarvita treeniaikoja tai treenipaikkaa mihin mennä. Ei tarvitse tehdä ajanvarausta tai ostaa asiakkuutta.

Varsinkin kun pyrkii harrastamaan monipuolisesti, vie pyöräilyharraste helposti mukanaan.

Pitäkää pyöristänne huolta, takaan että se antaa enemmän kuin vie.

“Life is too short for shit bikes.”

Pidetään ketjut kireällä,

Paulus

Itselläni on tällä hetkellä kuusi ajokuntoista polkupyörää, kuuteen eri käyttötarkoitukseen. Ei sillä, että kovin aktiivisesti jokaista käyttäisin, mutta osa pyöristä on sellaisella statuksella ettei niitä kannata, voi tai raaski antaa pois, kun niihin on syntynyt tunneside.

Esimerkiksi se vuonna 2004 ostamani ensimmäinen lähettityöpyöräni, joka toimii talvikulkineena. Tai kustomina tilaamani kopio edellisestä, jolla ajan syksyisin ja talvisin cyclocrossia. Enkä missään nimessä voi luopua siitä klassisesta maantiepyörästäkään, jonka sain 2010 tuplasynttärilahjaksi (täytin 31 vuotta ja samana päivänä tuli 10 vuotta polkupyörälähettinä täyteen). Näiden lisäksi löytyy kesäpyörä, ratapyörä ja maastopyörä.

Tämän tietopaketin teille tarjosi Velobia Bike Co.

3 Comments »

Porvoon retki ajettiin aurinkoisessa säässä

tnts @ 10:31, 8. 5. 2016

Perinteinen Helsinki-Porvoo-Helsinki-retki ajettiin lauantaina 7.5. ja aurinko helli mukaan lähteneitä reilua kolmeakymmentä tykittelijää koko matkan ja vielä pitkälle iltaan Teurastamon jatkoilla. Kiitokset kaikille hyvästä meiningistä ja erityiset pikkulipan nostot Planktoneille kahvistopista ja Lekoille ruokahuollosta. Oli maukasta kaikin puolin!

Comment now »

Ota askel moottoroituun maailmaan

tnts @ 12:16, 6. 5. 2016


(kaupallinen yhteistyö)
Polkupyöräilijälle luonnollinen jatko kulkuvälineiden suhteen on moottoripyörä. Moottoripyörällä voi taittaa huomattavasti pidempiä matkoja, huomattavasti nopeammin. Moottoripyörien kanssa pätevät monet syyt polkupyöräilyyn, vaikkakin kuntoa kohottava vaikutus jää pois. Moottoripyörä, varsinkin pienellä moottorilla, on erittäin taloudellinen ja pienipäästöinen kaikenlaiseen pidemmän matkan kulkuun. Hankintahinta vastaa hyvän polkupyörän hintaa, joten se ei muodostu ongelmaksi. Osat osaavat olla kalliita, mutta esimerkiksi https://www.auton-varaosat24.fi/ toimittaa osia ja tarvikkeita edulliseen hintaan. Kulutustavaraa kuten sytytystulppia, öljyä ja muuta vastaavaa yllättävän edullisesti. Myös renkaat kuluvat moottoripyörässä aivan eri tavalla kuin polkupyörässä, joten nekin on laskettava kulueräksi. Laaja valikoima erilaisia ja erikokoisia renkaita auttaa löytämään sopivan pyörään kuin pyörään.

Moottoripyörän pakolliset kulut
Moottoripyöriin liittyy luonnollisesti kuluja, kuten vakuutusmaksut, polttoainekulut ja huoltokulut. Vakuutusmaksut ovat kilpailutuksen jälkeen pienessä moottoripyörässä yleensä erittäin edulliset, kunhan pyörä ei ole nuorison suosima tai paljon onnettomuuksia kokenut malli. Moottoripyörän polttoainekulut vaihtelevat rankasti pyörän koon mukaan. Esimerkiksi uudehko 125-kuutioinen nelitahtinen kevytmoottoripyörä (esimerkkinä käytetty Yamaha YBR 125 2006) on erittäin bensapihi laitos. Noin 3 litraa sadalla kilometrillä on huvittavan pieni kulutus, ja samaan pystyy käytännössä vain pienet nelitahtiset mopot kuten Honda Monkey. Pyörä on teholtaan pieni, kulkee n. 100 km/h, mutta kilometrit ovat halpoja. Seuraavan vuoden malli pystyy hieman pienempään kulutukseen ja suurempaan tehoon uusitun polttoaineensyötön vuoksi, mutta uuden mallin hankintakulut ovatkin sitten huomattavasti korkeammat. Tämä on matalatehoisena yleisesti autokoulujen käytössä, ja siten varsin matala onnettomuusluku laskee vakuutusten hintoja.

Kalliimpana pitää, mutta yhtälailla edullisena hankintahinnaltaan voidaan pitää isompaa, mutta vanhempaa moottoripyörää. 90-luvun japanilainen 800-kuutioinen V2-moottorinen pyörä on kulutukseltaan liki tuplasti edellisen esimerkin, mutta vääntöä ja tehoa on aivan eri tavalla. Tämän tyyppiset pyörät ottavat huippunopeutta jo 200 km/h korville, joten vauhdin ei luulisi loppuvan kesken. Vääntö tekee ylämäkien ongelmat olemattomiksi. Suuri vääntö ja teho kuitenkin varsinkin rivakammalla ajotavalla kuluttaa paljon bensiiniä, ja ennen kaikkea renkaita. Tätä kuluerää on helppo pienentää tilaamalla renkaat vaikkapa Tirendo.fi:stä. Vakuutusmaksut ovat myös noin kaksinkertaiset verrattuna pieneen kevariin. Vanha 90-luvun pyörä luonnollisesti myös tarvitsee osia silloin tällöin. Japanilaiset pyörät ovat kuitenkin erikoisen helppoja korjata, joten korjaamoa ei useimmiten tarvita. Osat saa netistä, useimmiten myös asennusohjeet löytää netistä, jonka jälkeen ongelma on poistettu huomattavasti edullisemmin kuin korjaamolla käyttämällä.

Moottoripyörän edut verrattuna polkupyörään
Moottoripyörällä pääsee kauemmaksi ja nopeammin kuin polkupyörällä. Aivan ilmaista tämä ei tietenkään ole, mutta varsinkin pienellä tai vanhalla pyörällä pääsee edullisesti minne ikinä tahtookaan kulkea. Moottoripyörän renkaat ja varaosat löytyy näppärästi netistä kotiin toimitettuna ilman sen suurempia ongelmia. Moottoripyöräilyn kehuttuihin ominaisuuksiin kuten vauhdin ja vapauden tunteeseen pääsee käsiksi melko edullisesti, ja ns. juoksevissa kuluissa voi säästää huikeita summia ostamalla renkaat ja varaosat halvalla nettikaupasta. Polkupyörä on erittäin näppärä kaupungissa, muttei moottoripyörä paljoa häviä. Maantielle siirryttäessä moottoripyörä näyttää kyntensä ja päästää kuljettajan upeaan tunteeseen, kun viiman tuntee kypärässä ja kaarteisiin kallistaminen ei pelota ollenkaan.

Comment now »